Kun keskustellaan ruuista, niin varsinkin raakaruokien kohdalla aiheeksi nousee aina se, että kuinka hyvin tai huonosti ne täyttävät koiran tarpeet. Turhan usein väitteen perustana on brändi, eikä keskustelussa oleva tuote, puhumattakaan että saanteja olisi edes laskettu. Mutta käsitys siitä, että milloin mikäkin on edes täysravinto, on melkoisen villiä ja tuntuu kulkevan enemmänkin mielipide- kuin faktatasolla, määräyksistä puhumattakaan.

Kuiva- ja märkäruuat

Pykäliin perustuva jako on selvä. Ainoastaan ruuat voivat olla täysravintoja ja niiden täytyy silloin kattaa jokin muutamasta laskutavasta eri ravintoaineiden saannin suhteen. Standardit määrittelee FEDIAF, joka on yksityinen yhteenliittymä, jolla on EU:ssa käytännössä viranomaisasema. FEDIAF taasen käyttää NRC:n keräämiä tutkimuksia omien standardiensa pohjana – aivan samoin kuin pohjois-amerikkalainen AAFCO. Koska lähtöasetelma on sama, niin täysravintoja voidaan myydä täysravintoina käytännössä missä päin maailmaa tahansa – ja valmistajalle tulee ongelmia vasta silloin kun sääntöjä ei noudateta. Kotimaisista tutuin moinen tilanne lienee Mushin seikkailu Ruotsin kissanruokamarkkinoilla, josta Mush lensi pihalle, kunnes korjasi reseptiikkansa.

Kuivamuonissa matematiikka on selvä, eikä säätöjä kyetä tekemään kuin yhdellä tavalla – ja se on oletukset raaka-aineiden ravintosisällöstä. Esimerkiksi vitamiinimääriä ei tarvitse analysoida, vaan riittää, että valmistaja pystyy osoittamaan luotettavan lähteen mistä reseptin määrät on laskettu.

Ylipäätään, ainakin teoriassa, kaikki kuivamuonat antavat suunnilleen saman määrän kaikkia ravintoaineita (paitsi rasvaa ja proteiineja, jotka on sidottu mm. kokoon ja aktiivisuuteen), kun määriä verrataan valmistajan suositusannoksista samalle kokoluokalle normaalikoiralle. Se, että pussin analyyseissä kerrotaan erilaisia määriä, kertoo suoraan sen mitä valmistaja on olettanut saatavan raaka-aineista.

Yksinkertaistaen. Jos meillä on kaksi samanlaista peuraperunaa, jossa toisessa on paljon lisiä ja toisessa ei, niin se kertoo tai saattaa kertoa raaka-aineista jotain – kuten että lisiä käyttämätön hyödyntää lihanimikkeen alla myös sisäelimet venyttäen EU-säädöksiä siitä mitä termi liha pitää sisällään. Yksi esimerkki tästä on mm. kalsiumin puuttuminen lisäaineista, joka kertoo lihan pitävän sisällään myös luut. Tämä on muuten aito syy tuoreen lihan mainostukseen valmistusaineissa. Säädökset määräävät mitä saa kutsua lihajauhoksi, mutta koska luovat valmistajat ovat aina edellä byrokratian hitaita rattaita, niin tuoreeksi lihaksi saa kutsua käytännössä mitä tahansa.

Se, että vamistaja käyttää täyttä lisäarsenaalia, ei kuitenkaan kerro siitä, että kuivamuonavalmistaja käyttäisi lihana puhdasta lihaa. Tai että he olisivat ehkä rehellisempiä ravintolaskuissaan. Aidompi syy on laiskuudessa ja taas kerran panos vs. tuotto ajattelusta. On helpompaa ja usein halvempaa ostaa tehtaalta bulkkiresepti, johon lisätään peruslisät huomioimatta mitä raaka-aineista ehkä saadaan. Silloin pohja on hyödynnettävissä lähes sellaisenaan mihin tahansa versioon. Lisäksi raaka-aineiden erillinen käsittely on logistinen kysymys ja logistiikka maksaa.

Raa’at täysiravinnot

Raakaruuissa sen sijaan meno on villimpää. Syykin on selvä. Täysraakaravinnot ovat kohtuullisen uusi keksintö, eikä säätely ole pysynyt vauhdissa mukana. Ja niin kauan kun täysraakaruuat ovat aidosti melkoisen marginaalinen tapa ruokkia, niin viranomaisvalvonta ei tule. Satsausta suhteessa hyötyyn ei nähdä järkeväksi.

Ongelma on siinä, että täysravintojen standardit on rakennettu kuivamuonille ja raakaruuan koostumus sallii kikkailun. Määräysten vaatimus täytetään, mutta henki sen sijaan kärsii pahoistakin astmaoireista.

Vesi pelkästään tuo ongelman. Kuivamuonissa määrät voidaan kytkeä kuiva-aineeseen ja kun niissä on ”luonnollisesti” noin 10 % kosteutta (kuivattua tuotetta ei oikein saada kuivemmaksi, koska se imee heti kosteutta ilmasta), joten määrät ovat hyvin lähellä lopputuotetta. Märissä tuotteissa taasen syötävä määrä on vähintään kaksinkertainen suhteessa laskennan perusteena olleelle kuiva-ainemäärälle. Saadaan aikaiseksi tilanne, että koira/kissa saa laskennallisesti vaaditut määrät ravintoaineita, mutta märkää lopputuotetta – sitä pötköä tai pullaa – olisi syötävä tolkuton määrä.

Vastaavaa kikkailua, joskus voitaisiin puhua jopa vedätyksestä, voidaan tehdä myös energiatiheyttä hyödyntämällä – pelkästään siksi, että raakatuotteiden yleensä kohtuullisen korkea rasvapitoisuus mahdollistaa laskennallisesti aitoa paljon pienemmän syöntimäärän, jolloin suositusannos saadaan hiottua alaspäin. Lopputulos on taas sama – eläimen pitäisi syödä melkoisia määriä saadakseen riittävät määrät kaikkea muuta kuin rasvaa, mutta niillä syöntimäärillä rasvan määrä nousee niin korkeaksi, että ilman tolkutonta lihomista vaaditut grammamäärät ovat mahdottomia.

Kolmas kikkailutapa on päättää tuotteen määrä jollekin painolle. Ääriesimerkki olisi rakentaa täysravinto, jossa kilon pötkö rakennettaisiin 10 kilon koiralle ja jos koira syö sen kilon, niin se saisi kaikkea määräysten mukaisesti riittävästi per painokilo.

Tuunatut ruuat

Jos täysravintomarkkinat ovat villit, niin tuunattujen ruokien markkinoita ja väitteitä ei kontrolloida mitenkään – käytännössä. Kun esille otetaan tuunatut ruuat, eli niitä on täydennetty jollain, niin käytännössä aina puhutaan raakaruuista. Aika ajoin puuro- ja kuivamuonamarkkinoille tulee vastaavia, mutta niissä on kyse useimmiten yrityksestä vedättää täysravintomääräyksiä. Annetaan ymmärtää, että ruoka on täysravintoa ja tarvitsee vain vettä vastatakseen milloin mitäkin, mutta kun se myydään rehuna tai täydennysrehuna, niin täysravintojen ohjailu ja kontrolli ei koske enää. Ja kuten tiedetään, niin myynti- ja terveysväitteitä ei kontrolloida – ellei riko jonkun patenttia, sillä silloin hyvinkin letaalitasolla oleva reaktiivinen viranomainen muuttuu samantien proaktiiviseksi predaattoriksi.

Tuunatuille ruuille on paljon suurempi kysyntä kuin täysravinnoille. Mutta omalla tavallaan niiden reseptiikan rakentaminen vaatii suurempaa ymmärrystä markkinoista, koirien aidoista ruokinnoista sekä koirien ravitsemuksesta, että niissä tullaan taatusti menemään enemmän metsään kuin sinällään hyvinkin yksioikoisessa täysravintobisneksessä.

Luulliset lihat ovat tunnetuin, ja tätä kirjoitettaessa oikeastaan ainoa, esimerkki tuunatuista ruuista. Jauhetaan joukkoon luuta, niin lihapohjainen ruokinta ei tarvitse enää kalsiumlisää. Ja kuten jokainen ruokintaa hieman syvemmältä penkonut tietää, niin typerää konsulttitermiä lainatakseni, homma ei ole mennyt ihan maaliin. Oikeammin, tuli paitsiosta oma maali. Ne on siis toteutettu tavalla, joka ei helpota ja yksinkertaista asiakkaan elämää, vaan vaikeuttaa ja monimutkaistaa.

Arvon raakaruokintayritykset. Asiat voisi tehdä myös hyödyllisesti niin, että se kannattaa myynnissäkin.

Mutta on vain ajan kysymys, että markkinoille tulee töydennysrehuina myytävät vitamiinipullat ja mineraalipötköt. Parhaimmillaan jopa niin, että saadaan kuluttajien kaipaama vaihtoehtovalikoima rakennettua kustannustehokkaasti. Toki se vaatii osaajia rakentamaan tuotteet, mutta niitä löytää markkinoilta rahalla.

Tuunattavien tuotteiden rakentaminen on melkoisen vapaata, mutta sitä kuormittaa täysravintojen määräykset siitä mitä täysravinto tarkoittaa. Ainakin melkein ja aidosti tuo on teoriaa. Edelleenkään luisia lihoja ei ole rajoitettu myynnin ja markkinoinnin suhteen mitenkään – toki eroa tulee hieman siitä jauhetaanko joukkoon määrä X luuta, vai lisätäänkö kalsiumkarbonaattia, mutta tuokin on ratkaistavissa; en tosin kerro miten, en minä ihan kaikkea osaamistani ilmaiseksi jaa…

Mutta tiedetään mistä ravintoaineista on eniten ongelmia niin raaka- kuin 50/50-ruokinnassa. Kun niitä lisätään sellaisissa määrissä, että syömismäärät ovat realistisia reilulle ja rehelliselle saannille, niin valmistajalla on markkinahitti käsissä.

Kumpi vai kampi

Markkinoinnissa ja reseptiikassa täysravinnon määräyksiä ohjaa noudatettavat standardit. Tämä koskee valmistajaa.

Koiranomistajalle täysravinto tarkoittaa ruokaa, jota voi antaa sellaisenaan – mielellään kehdosta hautaan – eikä terveen kotikoiran kanssa tarvitse tulla Katiskaan kysymään, että mitä ruokaan täytyy lisätä. Siihen ei tarvitse lisätä mitään ja siksi moista täysravinnoksi kutsutaan

On mahdollista mahduttaa nuo samaan konseptiin niin, että molemmat ovat tyytyväisiä. Oikeasti moinen määritelmä häiritsee minua, sillä yritysten tarkoitus on tehdä voittoa myymällä sellaisia tuotteita, joita tarvitaan tai ylellisyystasolla, koetaan tarvittavan. Siksi täysravinnon tekeminen niin, että se ei ole täysravintoa, ei ole pelkästään huonoa bisnestä. Se on puhdasta typeryyttä.

Täydentävä rehu, tai kuten minä sanon, tuunattu ruoka, on ravinto, joka täyttää oman ravintosisältönsä suhteen tarpeet. Eli jos on lisätty sinkkiä, niin sen on oltava sellainen määrä, että asiakas ei tarvitse enää muuta.

Jos lihan joukkoon jauhetaan sen verran maksaa tai kalaa, että saadaan osa tarpeesta, mutta silti on mentävä ostamaan kauppaan lisätäydennystä, niin kyseessä on totaalisen turha tuote. Miksi kukaan ostaisi lihaa, jonka kylkeen on joka tapauksessa ostettava Vidan sinkkiä tai merilevää, vaikka sitä on ruuassa?

Ymmärrän idean, että laitetaan liikaa – kuten luuta – jolloin oletus on, että asiakas ostaa luullista JA luutonta, jolloin saadaan myytyä enemmän. Jos oletetaan, että asiakkaan koira säilyy hengissä saamatta suolistotukosta siihen asti, että hän tajuaa tarvitsevansa lihan kylkeen lihaa, niin hän saattaakin ostaa sen muualta – ja ostaa matalan kulutuksen ja harvojen ostokertojen luullista lihaa entisestä paikasta. Silloin typerä reseptiikka ei lisännytkään ostoa itselle, vaan kilpailijalle.

Pakkauksen hinta on euroja X. Aidosti se ei ole kovinkaan oleellinen, mutta silti on parempaa bisnestä saada asiakas ostamaan yhden 500 gramman pötkön, kuin kaksi pötköä, joista toinen riittää päivän ja toinen päiviä Y. Jos tätä yhtälöä ei ymmärrä, niin yrityksellä joko ei ole liketaloudellista johtoa tai hallituksen olisi sellainen hankittava.

Summa summarum

Kun ostat koirallesi ruokaa, niin sinun on kyettävä erottamaan kolme asiaa toisistaan:

• ruoka antaa kaiken koiralle, tai ruuan väitetään antavan kaiken koiralle
• ruoka antaa jonkin asian koiralle, tai ruuan väitetään antavan sen yhden asian koiralle
• ruoka antaa väitetyn asian koiralle, mutta se saattaa olla vahingollista koiralle

Koska noiden erottaminen toisistaan edellyttää ruokinnan ja ravitsemuksen erikoistaitoja, niin kysy Katiskan ryhmässä aina ennen kuin ostat mitään!