Wikipedia määrittelee elitismin näin:
Elitismi on uskomus tai asenne, jonka mukaan niin sanottu eliitti eli tietty ryhmä ihmisiä, joiden varakkuus, kyvyt, lahjakkuudet tai muut ominaisuudet asettavat heidät muiden ihmisten yläpuolelle ja jonkun tietyn alan huipulle. Elitismin mukaan näiden ihmisten mielipiteet ovat muita arvokkaampia ja tärkeämpiä ohjenuoria sosiaalisessa kanssakäymisessä tai vaikka valtion johtamisessa.
Elitismiä voi liittyä myös ylimielisyyteen, sellaiseen näkemykseen, että vauraus, sosiaalinen asema tai muu sellainen oikeuttaa niiden omaavia toisia parempaan kohteluun.
Elitismiä, ja siten myös eliittiä, löytyy kaikkialta. Tuonkin toteamuksen uutisarvo on nolla. Sinällään se ei ole ongelma. Yleensä eliitti on nimenomaan se ryhmä, joka pitää pyörät pyörimässä. Koska he osaavat ja tietävät, he myös vastaavat. Silloin kyseessä on käsitteen positiivinen puoli. Jotkut täydellistä tasa-arvoa vaativat ovat sitä mieltä, että elitismi on kategorisesti väärin. Se on aina ja kaikessa paha, siitä ei seuraa mitään hyvää. Mutta tässäkään ei ole yhtä ja ainutta totuutta. Sekin riippuu. Elitismi voi olla pahasta, jos joku nostaa itse itsensä muiden yläpuolelle. Vaikka osaisikin. Se ilmentää kuitenkin itsekkyyttä. Silloin on helppo katsoa alaspäin. Asia muuttuu – perusasetelmiltaan – jos yhteisö itse nostaa jonkun ylemmäs. Silloin se tapahtuu muiden hyväksymisellä. Muut ovat sitä mieltä, että joku osaa, tietää ja taitaa. Silloin elitismi ei ole alistavasti ja vähättelevästi toisiin suhtautumista, vaan tunnustus. Toki valta turmelee, mutta tästähän ei ole kysymys. Se saattaa olla seuraus, mutta ei syy. Ehkä kannattaisi puhua asiantuntijoista, tai osaajista – samasta asiasta on kuitenkin kysymys.
Suomalaisessa greyhound racingissä on elitismiä. On aina ollut. Useimmiten se pohjautuu menestykseen. Voitetaan isoja kilpailuja. Voitetaan titteleitä. Näitä treenareita katsotaan yläspäin. Pidetään siitä tai ei, niin he ovat eliittiä. Kilpailuyhteiskunta, kilpailulaji. Voittoa metsästetään, voitto on kaikki. Voittajat ovat siis yli muiden, ainakin jossain suhteessa. Ainakin heillä on näyttöjä. Ruotsissa, Landskronassa, eräs treenari tuli kertomaan minulle miten meidän tulisi treenata, että olimme tehneet kriittisiä virheitä. Tunsin miehen. Hän piti itseään koiraurheilun eliittinä. Millä lihaksilla? Kysyin mitä tasoa hänen koiransa olivat. Pari kilpailematonta, pari alimmassa luokassa. Suututin hänet, hän varmaan polttaa julkisesti minun näköisiäni olkinukkeja. Totesin hänelle, että meillä kaikki koirat kilpailevat ylimmissä luokissa. Sinä päivänä meillä oli kolme startissa, parhaimpia vastaan. Yksi voitti, päivän nopeimmalla ajalla. Meillä oli Ruotsin Derbyn voitto, mantereen kovin ja arvostetuin kilpailu. Minua haastateltiin säännöllisesti TV:n peliohjelmissa. Pyysin häneltä yhden perustellun syyn, miksi meidän pitäisi muuttaa treenejämme hänen näkemystensä mukaisesti. En saanut vastausta, ainoastaan tuhahduksen, että mikä sinä oikein luulet olevasi. Elitismiä puolin ja toisin. Hän oli wannabe-eliittiä. Me tulostemme suhteen aitoa eliittiä. En kiellä sitä, etteikö suhtautumiseni olisi ollut elitismiä pahimmillaan. Alentuvaa. Mutta minäkin olen vain ihminen. Kilpailuhenkinen sellainen. Uutisarvo tuollakin nolla. Hän alkoi luennoida minulle, olisi mieluummin tarjonnut ehdotusta, kysynyt mielipidettä. Asian olisi ollut aivan toinen, sillä hänelläkin saattoi olla arvokas näkemys. Kuten aina, niin tässäkin tarjoilu ratkaisi, ei tarjottava. Sillä meistä jokainen tietää, että huippukoira on huippu treenarista riippumatta. Mutta treenarin kyvyt pitävät hänet vuodesta toiseen huipulla, eliittinä. Silti elämän perusasioita on, että ota oppia itseäsi paremmilta – älä huonommilta.
Katiskaa, ja sen edeltäjiä, pidettiin ja pidetään elitistisenä. Saarnaavana. Ainoaa oikeaa totuutta julistavana. Kovien arvojen kannattajana. En ole niin lapsellinen, ettenkö tietäisi tuon arvostelun kohdistuvan minuun, henkilönä. Se on vain naamioitu sivustoa koskevaksi. Mutta en ole myöskään niin lapsellinen, etten tietäisi mistä arvostelu johtuu. Se ei johdu Katiskan sisällöstä tai tietomäärästä. Se ei johdu minun ja Minnan saavutuksista. Se johtuu määrätyn pienen piirin ärsyyntymisestä. Siitä, että heidän kuplansa puhkaistaan. Imago- ja henkilötasolla muissa yhteyksissä. Julistetun vanhan ”totuuden” kaatamisesta Katiskankin puitteissa. Valitan professorit ja wannabeet: faktoidien aika on ohi. Nykyään joutuu perustelemaan, enää ei pelkkä väite tee asiasta jumalan sanaa. Kyllä, tämäkin on elitismiä. Mutta se hyödyttää enemmistöä. Lisäksi tiedän, että taidan. Minulla on varaa suhtautua jossain määrin elitistisesti. Pidetään siitä tai ei.
Sitten on sitä toista elitismiä. Sitä, jossa asetutaan muiden yläpuolelle kaikessa. Katsotaan, että säännöt ja määräykset eivät koske, koska on parempi kuin muut. Wikipedia toteaa näin:
Elitismiä voi liittyä myös sellaisiin tapauksiin, joissa ryhmä henkilöitä itse omaksuu sellaisia etuoikeuksia muiden kustannuksella, jotka perustuvat omiin kykyihin tai saavutuksiin. Tämä elitismin muoto käsitetäänkin usein diskriminaatioksi.
Muotoilisin tuon hiukan toisin. Se on tapaus, jossa yksittäinen henkilö ottaa sellaisia etuoikeuksia muiden kustannuksella, jotka perustuvat kuvitelmiin omista kyvyistä ja saavutuksista. Näitä on aina ollut, ja tulee aina olemaan. Ja yhtä säännönmukaisesti heidän kuvitelmansa pitää ampua alas, torpedoida, aina tavattaessa. Muuten ne pääsevät kasvamaan ja paisumaan, vaikuttavat kaikkeen ja kaikkiin. Yhtä säännönmukaisesti ainoastaan negatiivisesti.
Elämä on julmaa. Ja ratsuväki raakaa. Elämän perussäännöt koskevat kaikkia. Jopa sitä eliittiä. Jos haluaa arvonantoa, se täytyy ansaita. Sitä ei saa asettumalla muiden yläpuolelle, edellyttämällä muilta jotain jota itse ei voi tai kykene noudattamaan. Tai jos vain yksinkertaisesti ei osaa.
Menestyminen on todella mahtavaa! Varsinkin kun sen saavuttaa tavoilla, että pystyy katsomaan itseään silmiin peilin edessä. Ja pystyy pystypäin tapaamaan kaikkia muita radalla. Ettei tarvitse luimia nurkissa ja varjoissa. Se on sitä aitoa elitismiä. Kun tietää tehneensä asiat niin hyvin kuin pystyy, kun tuntee itse ylpeyttä omista saavutuksistaan. Kun tietää olevansa hyvä.
