Gyproc-seinien, sukkien ja suunnilleen kaiken mahdollisen syöminen, joka koiran suusta mahtuu alas, mietityttää omistajia usein. Onko koiralla jokin puutos?

Kalsiumin puutetta ehdotetaan usein gyprocin popsimiseen, mutta vastaus on paljon raadollisempi: seinää on vain kiva jyystää, kun ei ole muuta tekemistä ja se on pehmeä paikka murtautua, jos toisella puolella on ruokaa, ulospääsy tai kiimainen narttu.

Mullan tai maan syöminen on hieman hankalampi juttu, mutta menee hieman samalle akselille kaukosäätimien, alusvaatteiden ja sukkien kanssa: koska se tuntui sillä hetkellä hyvältä ajatukselta ja koska haju houkutti.

Olen ennenkin kirjoittanut aiheesta. Vlog Kyllä koira tietää ja vastaava kirjoitus Koira tietää mistä sillä on puutos käsittelevät molemmat myös koiran mullan syöntiä – sekä kiinnostusta gyprociin tai tupakantumppeihin.

Pääsyitä on maan sekä mullan syöntiin neljä ja jokainen tuota harrastava koira osuu vähintään yhteen, osa useampaan kategoriaan:

• hajut
• tapa/leikki
• sairaus
• luoja yksin tietää

Hajut

Koira elää hajumaailmassa. Jokainen tietää sen ja osa jopa tajuaa asian. Se on niin perustavaa laatua oleva detalji, että se tuppaa unohtumaan. Sokeiden koirien omistajat tuntevat asian ehkä parhaiten, mutta myös jäljestystä tehneet tietävät miten ilmassa liikkuvat hajumolekyylit kuljettavat koiraa.

Aika ajoin voisi jopa väittää, että hajuaisti on tärkein, ja näkö on täydentävä – kuuloaistihan puuttuu osalta, ainakin koiran niin halutessa.

Maaperä haisee. Jos me haistamme multaa, niin useimmiten tunnistamme vain maan ominaistuoksun, joka sekin vaihtelee mullan, saven, hiekan, suopohjan jne välillä, mutta siinä on vivahteita vielä paljon enemmän.

Kun jokavuotinen koirankakkariita alkaa keväisin (eikä syyttä, ja siitä koiranomistajat voivat kiittää vain itseään) ollen peipposia parempi kesän ennustaja, niin lähtölaukaus ei aina olekaan lumen alta paljastuva siivottomuus, vaan ulosteenoloinen tuoksumaailma.

Se ei liity mitenkään koirien jätöksiin, vaan on maatuvaa kasvisainesta, lehteä ja muuta kariketta, jossa hajoittajat ovat aktivoituneet.

Kun koiran piereskely johtuu suolistobakteerien tuottamista kaasuista, niin kaupunkiympäristön keväistä maatuvaa tuoksumaailmaa voisi silloin sanoa äiti luonnon piereskelyksi.

Maaperän koko hajumaailma, alkaen mätänevästä aineksesta, kiertäen eliöstön tuoksujen kautta aina lannoitteiden mahtavaan aromiin, varsinkin kanankakan ja muiden bio-lannoitteiden kanssa, ja päätyen oman kultamussukkaomistajan hajuihin, yllyttää. Ja koira on kuin hai, se tunnistaa ja tutustuu kaikkeen jännään suullaan.

Hajuun perustuu myös kaukosäätimien ja kännyköiden syöminen, pesukorin ryöstöstä puhumattakaan.

Aikuinenkin koira käyttäytyy kuin pentu. Villeillä koiraeläimillä leikki palvelee jotain tarkoitusta, silloin harvoin kun on aikaa leikkiä syömisen, metsästämisen ja nukkumisen välillä.

Sillä minkä me tunnistamme leikiksi, haetaan lauman sisäistä vuorovaikutusta ja asemaa, joka sitten osaltaan päättää kuka astuu kenet ja milloin syödään. Toki sudet ovat nykyään hyvin pitkälle yksiavioisia, varsinkin Suomen pienissä laumoissa, mutta ei se toiminna sisäsyntyistä tarvetta mihinkään poista.

Sen sijaan pennut leikkivät aivan samoista syistä kuin ihmislapsetkin: opetellaan, tutustutaan ja koska se on hauskaa. Domestikoitunut koira jatkaa tuota käytöstä aikuisenakin, ja susien mittakaavan mukaan koira onkin pahasti jälkeenjäänyt.

Opitut tavat istuvat tiukassa. Kun pentuna on tutustuttu maailmaan syömällä aivan kaiken, niin moodi jatkaa samaa aikuisena jää päälle. Se mikä on ollut alunperin laukaiseva tekijä, on myöhemmin toissijaista.

Ja mitä helpommin koira käyttää ylipäätään hampaitaan ja reagoi suullaan (perustana sellaisella asialle kuin terävyys), niin sitä suurempi riski sillä on olla maansyöjä.

Sairaudet

Vaikka korjausliikkeet, jotka perustuvat puutteisiin – kuten kalsiumin tai B-vitamiinien – ovat aina väärät, niin silti syy saattaa löytyä terveyden vajavaisuuksista.

Facebookissa kerrottiin kuulojuttua, että syy voisi olla natriumin vajaasaanti, joka korjattaisiin suolalla. Se, että natriumin vajetta kannattaakin juuri suolalla lähteä parantamaan, on oma juttunsa.

Sekin on asiakohtansa, että koiran ruokavaliossa on aina yllinkyllin natriumia, eikä siitä saada puutetta kuin huomattavan pahassa ripulissa ja koiran kuivuessa.

Mutta maaperässä ei suuremmin ole natriumia koiran hyödyntämässä muodossa. Ei siellä ole B-vitamiinejakaan. Kalsium ja kalium ovat myös mahdottomia saada multaa haukkomalla.

Nämä väärinkäsitykset syntyvät aina kun sotketaan kasvien ravintosisältö niiden kasvupaikkaan, eikä tiedetä mitä lannoittaminen tarkoittaa.

Närästys lienee suurin yksittäinen terveydellinen tekijä. Myös muut suolisto-oireet ovat mahdollisia. Mutta niissäkään koira ei syö maata parantaakseen itsensä, kuten huuhaamarkkinoilla väitetään – koira syö maata saadakseen suolistonsa bakteeritasapainon kuntoon ja kuten kaikki tiedämme, niin silloin on suvi kesättalvet ja pallokin on pyöreämpi.

Paitsi että maaperässä ei ole hyviä bakteereja ilman ulosteperäistä saastumista, ja silloin ne hyvät muuttuvat pahoiksi. Jos unohdetaan tetanus, jäykkäkouristus, niin hiekka ja maa eivät ole koskaan toiminut maitohappobakteerien lähteenä, kuidusta puhumattakaan.

Maa ja sen hiekka-aines eivät huolla suolistoa. Ne aiheuttavat suolistotukoksia ja lievemmillään suolistotulehduksen.

Närästyskohtauksessaan koira pyrkii syömään mitä tahansa. Jos se sattuu olemaan mullitettu pelargoniapenkki, niin sekin kelpaa.

Sairaudesta johtuvan maan syömisen erottaa samasta asiasta kuin laiduntamisen, heinän ja juolavehnän syömisen (joita koira syö aivan yhtä vähän puhdistaakseen elimistöään ja tehdäkseen matohäädön). Kyse on intensiivisyydestä, kuinka kiihkeä koira on.

Jos syöminen on lähes pakko-oireista, niin silloin syy on usein terveydellinen. Se erottaa aika helposti hupitoiminnasta, jossa koiran mielenkiinnon kohteen saa vaihdettua hyvinkin helposti.

Se miten varsinainen juurisyy (ärsyttävä termi muuten) hoidetaan, riippuu ongelmasta. Pengo Katiskaa ja varaa puhelinaika, niin katsotaan mitä kaikkea voidaan tehdä.

Luoja yksin tietää.

Luoja tuskin tietää mitään, mutta koira tietää. Se ei vaan kerro.

Aidosti emme tiedä miksi koira jotain ylipäätään tekee. Me kaikki vain arvaamme, oli selitysmalli mikä tahansa. Tiedän, että on koirakommunikoijia, mutta heidän kykynsä aidosti keskustella koirien kanssa – elävien ja kuolleiden – on samaa kuin muillakin tivolihuijareilla.

Koiran käyttäytymistä yritetään selittää niillä asioilla, joita hiukan tiedämme koiran ja koiraeläinten psyykestä. Puuttuvat aukot, joita on paljon, täytetään sitten muilta eläimiltä saaduilla tiedonmurusilla. Siksi niin monet kouluttavat koiraansa kyyhkyopeilla…

Suurin osa tuosta psyykeuniversumista kuitenkin mietitään inhimillistämällä koira ja yrittämällä siirtää se omaan ihmismalliin. Kukin sitten omien kokemustensa mukaan.

Joskus on vain myönnettävä, että ei tiedä ja vahvalla arvailulla mennään. Silloin syiden pohtiminen muuttuu asiasta ajatusleikiksi ja ainoa pätevä miettimisen kohde olisi, että onko maan ja mullan syömisestä jotain haittaa. Vastaus on, että useimmiten ei.

Tuokin riippuu. Määrä ratkaisee aika paljon. Meillä ovat kesäiset pikkupennut syöneet uteliaisuuksissaan niin paljon hiekkaa, että siivoamiseen riitti harja, moppia ei tarvittu. Ei se niitä haitannut.

Joskus aikuiset koirat ovat ryöstäneet multasäkin ja vaikka emme tiedä paljonko sitä syötiin ja paljonko levitettiin, niin kohtuullisen kompostikypsää tavaraa sai seuraavana päivänä pihalta siivota.

Määrä on aina koirakohtainen kysymys. Jos tiedät, että koiraasi ei hetkauta mikään, niin aivan sama paljonko se multaa jostain ojanpientareelta syö. Mutta jos karvakaverisi on hyvinkin herkkä vatsaltaan, niin asiaan kannattaa puuttua heti eikä odotella pitäisikö hakea Tylosin-resepti.

Usein multaa syödään istutusten yhteydessä. Mamma kaivoi maahan jotain taatusti hauskaa ja hetken kuluttua tulppaanin sipulit ovat pihalla leviänä tai koira istuu tyytyväisenä tekemässään kuopassa hortensianippu söpösti suussa.

Mutta tuo on hieman eri asia, vaikka siinäkin saatetaan multaa syödä. Se liittyy vahvemmin koiran haluun osallistua.

Jos unohdetaan ihmisen suuttumisen aiheuttamat riskit koiralle, kun juuri laitettu kukkapenkki on kynnöksenä tai jopa avolouhoksena, niin suurin riski tulee kasvien myrkyllisyydestä. Suurin osa ei ole tappavan myrkyllisiä, mutta jos sitä pelkää, niin valitaan koristekasvitkin niiden salaatti-indeksin mukaan.

Missään nimessä ei saa kuitenkaan luottaa siihen, että kyllä koira tietää mikä on myrkyllistä – eivät ne tiedä (tai ehkä tietävätkin, koska niin moni koira on leikkinyt kieloilla, joka on mainettaan vaarattomampi).

Muutoin maa ei ole vaarallista. Ongelma on siinä, että se ei sula.