Harva asia koiramaailmassa on niin tulenarka sekä uskomuksilla kyllästetty kuin pennun kasvu. Toki nuo koiramaailman kansantarinat perustuvat aina pyrkimykseen saada pennusta kasvamaan terve aikuinen.

Välillä kyse on saman aspektin varjomaailmasta, negatiivista – halutaan käyttää kasvua lyömäaseena, kun jollekulle ei kasvanutkaan tervettä ja täydellistä koiraa. Mutta yhtä kaikki on aivan yhdentekevää kuinka kauniin jalo pyrkimys on, jos uskomus on tehoton tai pahimmillaan vaarallinen. Pennun kasvua ei voi eikä saa säädellä.

Jossain vaiheessa luulin, että uskomus koiranpennun kasvunsäätelystä on vaipumassa yhtä vauhdilla unohdukseen kuin koirien ruokinnan maailmanhistorian suurin ruokintavirhe barf. Kuinka väärässä olen ollutkaan, oikeammin liian tiukassa kuplassa.

Barffin suhteen olen toki koko ajan tiennyt, että vaikka se on vaihtanut nimeään 80-10-5-5 systeemiksi kuorrutettuna golden pastella ja luuliemellä, niin barf on voimissaan heti kun poistutaan Suomesta.

Sen sijaan jokainen keskusteluketju pennun mahdollisesta tai toteutuneesta kasvuhäiriöstä tai -virheestä palauttaa minut maan päälle.

Ei kasvun sääteleminen milloin milläkin taikatempulla ole mihinkään kadonnut. Eikä häviä, ennenkuin kasvattajat oppivat edes perusteet omasta harrastuksellisesta ammatistaan. Mutta mikä pahinta, niin eläinlääkärit ovat yksi vahva ryhmä opettamassa ihmisille tuota taikauskoa.

Kohtuullisen moni uskaltaa kyseenalaistaa kasvattajan, mutta harvemmassa ovat he, jotka eivät usko mitä eläinlääkäri selittää.

Nyt en puutu siihen, että eläinlääkäristä tulee useiden eri eläinlajien ammattilainen siinä ajassa, kun ihmislääkäriä päästetään vasta varovasti harjoittelemaan yhden eläinlajin elävien kohteiden kanssa. Tai että kun ihmislääkäristä tulee aito valkotakki tuplapidemmän koulutuksen jälkeen, niin hän kelpaa suunnilleen kirjoittamaan flunssasairaslomia tai lähetteitä spesialisteille.

Eläinlääkäri on heti valmis sisätautiosaaja, ihotautispesialisti ja ortopedian taikuri.

Osa toki tietää omat rajoitteensa. He ovat yleensä niitä lääkäreitä, jotka oppivat uransa aikana ja joista tulee niitä aitoja osaajia, joita kehutaan vuodesta toiseen. Eivätkä kehut tule syyttä.

Ihminen oppii hitaamminen kuin koira

Aiemmin puhuttiin suoraan kasvun hidastamisesta ja säätelystä, ja vasta sen jälkeen annettiin ohjeet.

Kasvua täytyy hidastaa, joten anna köyhempää ruokaa.

Nyt marssijärjestys on muuttunut ja annetaan ohje, ja yleensä jätetään syy kertomatta

Anna köyhempää ruokaa (ettei kasva niin nopeasti)

Ensimmäinen väite on se mikä opitaan. Toinen on perustelu, ja se menee useimmiten ohi korvien. Vaikka molemmissa varianteissa lopputulos on sama, kasvavalta koiralta viedään ruoka, niin

• ensimmäinen opettaa ajattelumallin, jolla saadaan perusteltua vaikka mitä sontaa
• jälkimmäinen esittää yhden tempun, josta ihminen voidaan ehkä valistaa fiksummalle tielle

Ihminen on valmis muuttamaan vaikka mitä, mutta ei koskaan uskomuksiaan. Siksi ensisijaisesti uskomukset on ammuttava alas, vasta sitten se tekeminen.

Tuohon eroon puuttuminen saattaa äkkiseltään tuntua turhalta nillitykseltä, mutta ei se ole. Se on suunnattoman tärkeää. Jokainen pikkulapsen vanhempi tietää eron (ja jos ei tiedä, niin käsissä on kohta hirviömäinen pirjopetteri, kauppajonojen kauhu).

Lapsille annetaan aina suora käsky tai kehu. Aivan kuten koirillekin. Kun lapsi aikoo täräyttää kämmenensä kuumaan uuninluukuun, niin se kielletään yksiselitteisesti (Ei! Polttaa!) eikä ruveta selittämään miten uunin kuumuus johtuu lasiin ja mitä kuumuus tekee elimistön proteiineille sekä ylipäätään kudoksille.

Kyllä, aikuisiin on suhtauduttava kuin pikkulapsiin. Ei aikuistuminen ja periaattellinen kysy abstraktiin ajatteluun muuta sitä, että me olemme hyvin yksioikoisia domestikoituneita apinoita, jotka kykenevät avaamaan purkin kannen (siihen pystyy mustekalakin) ja jotka eivät hahmota yli 20 meneviä lukuja. Ei liikkuva peukalo niin pitkälle auttanut – no, toki ilmastonlämpenemiseen ja massiiviseen sukupuuttoon.

Kun ketjuissa esitetään ikivanhoja uskomuksia:

• laihalla pennulla pysyy jalat suorana (kuvitellaan sairaalloista ylipainoa siellä missä sitä ei ole)
• proteiini vääntää jalat (aivan päätön uskomus, joka perustuu ikivanhaan väärinymmärrykseen)
• eläinlääkärien suosikki: vaihdetaan matalamman proteiinin kuivamuoniin (ihan oikeasti, heiltä vaaditaan ällän matematiikka, ja sitten prosenttilasku ei suju)
• aurinko antaa D-vitamiinin ja luustosta kasvaa terve (riisitaudista siirretty uskomus)
• liika kalsium tuhoaa luuston (kiitos Hazewinkel ja pieleen tulkitut dogitutkimukset)

niin minä ja monet muut sortuvat selittämään asioita. Kuten että tanskandogeilla ei aidosti tutkittu kalsiumia, vaan mitä aliravitsemus ja liikkumattomuus tekee. Tai miten kuivamuonien ja lihan proteiinit ovat useimmiten grammatasolla samat, vaikka prosentteja muutetaan, mutta lihassa aminohapot ovat laadullisesti ylivoimaisia. Tai että koira ei kertakaikkiaan kykene muodostamaan UV-säteilystä ihollaan D-vitamiinia.

Selitykset eivät vaan toimi. Pitäisi sanoa aina Facebookin keskusteluissa, että ei pidetä pentua laihana, vaan normaalipainoisena – sitten ehkä kommenttihaarassa selittää miksi laihuus on vaarallista, mutta edes ylipaino ei useimmiten tee yhtään mitään; haaroja lukevat vain harvat. Suora käsky, selitys tarjotaan ketjun rungossa.

Kasvun päänsärky

Kasvu on käsitteenä hyvin yksinkertainen. Koiran korkeus kasvaa ja kun se loppuu, niin kasvu on valmis.

Ei tätä tarvitse ihmispuolella selittää. Ihmispuolella ei tarvitse myöskään selittää, että kasvu ei ole kauniin suoraviivaista, vaan se tapahtuu pyrähdyksittäin. Teini venahtaa kuukaudessa monta senttiä lisää kuin paskaruoho pellossa, kompastelee jalkoihinsa ja valittaa särkyjä. Kukaan ei vie nuorta ortopedille, koska se (pronomini harkittu, koska murkku on usein alien) kasvaa pyrähdyksittäin ja on kasvukipujakin. Taputetaan vaan päähän ja lohdutetaan, että sellaista aikuistuminen on ja otapa buranaa.

Koira sen sijaan viedään eläinlääkärille, joka käskee laittamaan lepoon (periaatteessa joskus toki pätevä neuvo) ja neuvoo antamaan vähemmän proteiinia ja enemmän tai vähemmän kalsiumia.

Nyt on huomattava, että neuvo on aina sellainen, joka muuttaa olevan ruokinnan. Mitään muuta perustetta ei ole, vain ainoastaan muutos. Asiakkaan on muutettava se mitä hän on tehnyt, eli muutos muuttamisen halusta olisi jokin parannuskeino. Edes kalsiumin kohdalla ei vaivauduta laskemaan aitoa toteutunutta tilannetta.

Minulla on ollut asiakkaana eräs ihmisten ravitsemuksen oikea yliopistossa koulutettu ammattilainen. Hän ihan aidosti itki puhelimessa aiheesta.

Jos verrattaisiin ihmisiin, niin oltaisiin tilanteessa, jossa kasvavalle teini-ikäiselle terveyskeskuslääkäri määräisi pelkkää kaurapuuroa ja ruokaa ylipäätään vähemmän. Jätetään myös juusto pois. Ulos ei lähdetä, vaan makaillaan seuraavat puoli vuotta sohvalla. Itseasiassa jatketaan tuota ainakin tuonne 25 vuotiaaksi asti, mahdollisesti ihan 30 vuotiaaksi – koska teini on lopettanut kasvunsa vasta sitten kun hän käyttäytyy kuin aikuinen. Eikä lihaksistoakaan kannata murehtia, kyllä se siitä kehittyy kun on 40 vuotias. Ja laihuus on hyväksi, koska saahan nuori massaa päälle, kunhan täyttää 50 vuotta.

Ei, tuo vertailu ei ollut keksitty. Juuri noin koirissa tehdään, ja varsinkin jäteissä. Se on sitten kasvattajien, melkoisen osan eläinlääkärien ja rodun harrastajien mielestä ihan pirun hyvä idea. Anteeksi kiroilu, mutta tuossa se oli aiheellista. Vielä aiheellisempaa se on tässä: moinen on ihan paska idea.

Se, että koirat eivät hajoa moisesta – ainakaan enempää kuin mikä tilanne on nyt – kertoo vain yhdestä lohduttavasta asiasta: koiran elimistö antaa paljon anteeksi, vaikka kasvattajat ja omistajat tarkoituksella pyrkisivät tekemään asiat väärin.

Kun aiemmin sanoin, että ihmisillä on itsestäänselvyys, että kasvua mitataan korkeudelle, niin on olemassa yksi poikkeus, ja se poikkeus liittyy elämiin oleellisesti: neuvolan kasvukäyrät.

Olen pitkään väittänyt, että neuvoloiden toinen saavutus (se ensimmäinen oli lapsikuolleisuuden käytönnössä poistaminen) oli ruokintavirheiden vahvistaminen koiramaailmassa. Se on opettanut maallikoille, että kasvu tarkoittaa painoa.

Toki kasvukäyrästö on yhdistelmä pituutta ja painoa, mutta sen ensisijainen tehtävä imevillä on valvoa lihomista. Jos paino ei nouse, niin ei se ole kasvun ongelma, vaan ruuan ongelma – yleensä se, että ruokaa ei saada riittävästi. Ja se on paha asia.

Koirilla tuota muutettiin omituiseksi tulkinnaksi. Pidetään hienona saavutuksena, että paino ei nouse. Tai ainakin sen pitäisi nousta mahdollisimman hitaasti.

Tässä on kaksi ongelmaa:

• hidas painon nousu tarkoittaa, että pentu ei saa riittävästi ruokaa
• kasvu mitataan raajojen luiden pituuskasvusta, eikä se vaikuta painoon

Koiramaailmassa sovittiin aikoinaan, että korkeus mitataan sään kohdalta. Ihan siksi, että säkäkorkeus on helpoin mitattava. Jokainen tietää ihmisistä, että osalla on lyhyet jalat ja pikähkö selkä. Osa on taasen pelkkää jalkaa, ja istuessaan pää on kuitenkin samalla korkeudella kuin sillä puoli metriä lyhyemmällä paatintapilla. Jollakulla on pitkät jalat ja pitkä selkä, ja he löytävät uransa NBA:sta pelaamassa koripalloa. Koirilla on aivan sama.

Ero tulee siinä, että ihminen seisoo kahdella jalalla, koira neljällä. Kun koiralla on pitkä selkä, niin se venyy maata pitkin – kysykää mäyräkoiranomistajilta, heillä on kokemusta.

Mutta nelijalkaisuus vaikuttaa muuhunkin, kuten etupään ja lantion alueen rakenteeseen. Siksi koira voi olla takakorkea (ihmisellä pitkät jalat) tai etukorkea (ihmisellä pitkät kädet) ja se on edelleenkin normaalin rajoissa – mutta altistaa liikevirheille; kysykää näyttelypuolen saksanpaimenkoirien omistajilta, heillä on kokemusta aiheesta.

Tuo kaikki tuo mukaan sen, että aidosti koiran korkeuskasvu, joka on täysin sama kuin ihmisten pituuskasvu, pitäisi mitata etujalkojen pitkistä luista – mutta säkäkorkeus antaa riittävän hyvän likiarvon.

Aivan sama miten sen mittaa, kunhan ymmärtää, että kasvua ei mitata vaa’alla, vaan mittanauhalla.

Sikateollisuuden kasvu

Kasvun lopputulosta säätelee perimä, geenit. Kasvua itsessään tapahtumana säätelee hormonitoiminta, jota sitäkin vahvasti säätelee perimä. Ravitsemus – proteiinit, kalsium, D-vitamiini… – tulevat mukaan kuvioihin siinä, että niillä mahdollistetaan se kaikki, minkä rajat ja lopputuloksen asettaa perimä, ja jonka käynnistää, jota ohjaa ja jonka lopettaa toimintana hormonit.

Periaatteellisella tasolla hyvin yksinkertainen asia. Käytännön tasolla, eli mitä aidosti tapahtuu, miksi se tapahtuu ja mitkä siihen vaikuttavat, onkin sitten kaikkea muuta kuin yksinkertaista.

Kasvua tutkitaan ihmisillä jonkun verran, eläimillä paljon vähemmän. Se perustieto, joka kasvusta tapahtumana saadaan, riippuu ihan siitä mitä yritetään selvittää – siinä samassa sitten saadaan hieman perustietoa, mutta se on hyvin sirpaleista.

Ongelma tutkimuksissa on siinä, että kun niin moni asia vaikuttaa, niin tutkittava asia ja siihen vaikuttavat tekijät on rajattava. Silloin alkaa näyttämään siltä, että asiat ovat lohkoja, kuin legopalikoita, vaikka se eivät ole. Edes hämäkinseitti ei kuvaa yhteyksiä, koska seitin rakenne on kaksiuloitteinen, ja nyt ollaan kolmiuloitteisessa rakenteessa – vähintään kolmessa ulottuvuudessa, sillä tarvitaan myös se neljäs: aika.

Tuo tarkoittaa sitä, että kasvusta tiedetään nippeliä sieltä ja nippeliä täältä. Ne sitten alkavat hissukseen kytkeytyä ja kutoutua toisiinsa, kun saadaan enemmän tietoa. Nyt kannattaa muistaa, että vaikka kasvusta ei todellakaan tiedetä kaikkea, niin se mikä tiedetään, kumoaa aivan kaiken mitä koiramaailmassa kuvitellaan kasvun säätelystä.

Kasvu on perinnöllinen asia. Myös erilaiset ominaisuudet, kuten vaikka lihasvoima on perinnöllinen asia. Lihasvoima on kylläkin huono ja vaarallinen esimerkki, koska sen kehittymiseen voidaan vaikuttaa, mutta kyse on siitä, että perinnöllisyys asettaa rajat.

Chihuahuasta ei saada tanskandoggia, vaikka mitä tehtäisiin, koska perimä asettaa rajat. Therese Johaug on taatusti treenannut lujaa ja suunnitellusti, mutta ei hän treenin takia ole hiihdon ykkönen, vaan perimänsä takia – oikeammin, miten geenilotto hänen kohdalleen asetti oikeat numerot. Treenillä vain otettiin perimän potentiaali käyttöön.

Koska kyseessä on perinnöllinen ominaisuus, joka asettaa ylärajat, niin siksi ulkoiset tekijät eivät vaikuta. Tämä on eräs yleistyvä meemi ja minäkin olen syyllinen sen leviämiseen. Kyllä ja ei, sillä koko ajan on muistettava mistä puhutaan, asian konteksti.

Jos koiralle kehittyy lonkkanivelen dysplasia. hakukoneystävällisesti koiran lonkkavika, niin syy on perinnöllinen (taas huono esimerkki, koska aidosti lonkkadysplasian syytä ei vieläkään tiedetä, mutta perinnöllisyyttä oletetaan). Omistaja ei siis ole aiheuttanut sitä poiketessaan kasvattajan ruokintamääräyksistä (termi taas kerran harkittu) tai olemalla leikkaamatta kalsiumia, vaikka eläinlääkäri niin käski. Sen sijaan se, että ehtiikö lonkkadysplasia kehittymään koiran elinaikana tai kuinka pahaksi se äityy, saattaakin riippua ulkoisista tekijöistä.

Toteamus, että dyplasiassa noin 20 % on ulkoisista tekijöistä johtuvaa, perustuu tähän. Se ei ole koskaan tarkoittanut, että joka viides D-lonkkainen on omistajan rikkoma. Se D-lonkka tulee nykytiedon mukaan kasvattajan siitoseläinvalinnoista.

Ulkoisilla tekijöillä on aina ollut merkitystä. Ei se ole mikään uusi juttu. Ihmiset ovat alikehittyneillä alueilla lyhyempiä, ja se johtuu aliravitsemuksesta, loisista, sairauksista, rasituksesta… Siksi suomalaistenkin keskipituus on koko ajan noussut viimeiset 100 vuotta – itseasiassa vauhti on aika huimaa; minä olen (olin) 186 ja olin armeijassa (saako puolisotilaallista pursiseuraa kutsua armeijaksi?) pisimmästä päästä, mutta nyt olisin enintään keskimittainen.

Kun orihevonen kuohitaan, ruunataan, niin sen kasvu jatkuu kauemmin kuin oriina, joten sen korkeuskasvu ylittää genetiikan rajat.

Ben Johnsson oli syntyjään tolkuttoman nopea, mutta hänen geneettistä rajaansa muutettiin keinotekoisesti, ja siksi dopingia valvotaan ja Johaugin huulirasvasta nousi melu.

Tiedän, nyt joku vetää jo syvää henkeä ja toteaa, että voidaanhan silloin kasvua säädellä ruokinnalla. Hengitä ihan rauhassa ulos, sillä sitä ei ole kukaan koskaan kieltänytkään. Kyse on siitä mitä kaikkea täytyy tehdä, että ruualla saadaan säädeltyä ja mitä siitä seuraa.

Jos pidetään ohjenuorana sitä mitä ihmisistä tiedetään, niin ruualla saadaan selitettyä osa säkäkorkeuden noususta kehittyneellä ajalla – mutta se koskee koko koirakantaa ja jollain ehkä 50 vuoden ajanjaksolla.

Koirien ravitsemus muuttui paremmaksi kuivamuonien tullessa markkinoille, vaikka raakaruokapuoli tuosta säikähtääkin. Ei se isoisä ihan aidosti mitenkään hyvin ajokkiaan ruokkinut, vaikka sukuhistoriikki niin väittääkin. Mutta silloin kasvun lopputulos perustuu siihen, että aliravitsemus hävitettiin ja keksittiin muitakin matohäätöjä kuin valkosipuli.

Pennun kasvua saadaan hidastettua ja jopa aikuiskoko jäämään alle geneettisen rajan pitämällä koira nälässä ja rajoittamalla kaikkien muidenkin ravintoaineiden saantia. Samalla toki lyhennetään elinikää ja heikennetään luuston lisäksi oleellisempaakin asiaa, kuten vastustuskykyä. Ei tuota ole koskaan missään milloinkaan pidetty hyvänä ideana. Paitsi ehkä luonnomukaisuutta sairaalla tavalla ihannoivassa scenessä.

Sen sijaan pentua ei saada kasvamaan nopeammin ja sen perimän asettamia rajoja korkeammaksi ruualla. Ei milloinkaan.

Ylipäätään kasvu ei tarkoita edes tutkijoilla samaa asiaa, ja se on fakta, joka on pidettävä koko ajan mielessä.

Useimmiten tutkijat tarkoittavat kasvulla lihavuuskuntoa, ei luiden pituuskasvua, ja tuo herättää ilkeitä kysymyksiä. Tämä tulee hyvin säännönmukaisesti vastaan nimenomaan niissä melkoisen harvoissa koiratutkimuksissa, jotka ovat ylipäätään kasvua jollain tavalla seuranneet.

Valitettavasti tämä perustavaa laatua oleva erhe tulee turhan säännöllisesti vastaan Viikin kouluttamilla, ja olen pitkään miettinyt, että perustuuko eläinlääkärien omituiset kasvuun liittyvät ravintoneuvot juurikin siihen, että ei edes tiedetä mitä kasvu tarkoittaa. Tai miten lihavuuskunto eroaa kasvusta.

Osa tutkimuksista on ihmeellisiä hybridejä. Puhutaan kasvusta, tutkitaan painoa ja selvästi näkyy, että haetaan ylipainopintaa.

Lihatuotannossa se, että lihavuus tarkoittaa painoa, on hyvin leimallista. Ei ketään aidosti kiinnosta kuinka korkeiksi possut kasvavat. Sen sijaan teuraspaino, ja siinäkin nimenomaan lihapaino, on ainoa joka kiinnostaa. Siksi porsastutkimuksissa kasvu tarkoittaa aina ja poikkeuksetta massan kasvua. Tuosta syystä kannattaa olla tolkuttoman varovainen kytkiessään mitä tahansa sikoihin, nautoihin, broileriin… liittyviä kasvuväitteitä koiriin.

Ulkona koira kasvaa

Katiskan faceryhmässä heitetiin eräs hypoteesi:

Toisinaan yksilökoon kasvuun esitetään vaikuttimeksi kasvuympäristöä.
Esim. Kotikoira / sisäkoira / pieni lauma vs. Käyttökoira / tarhakoira / isolauma.
Eli väittämä siitä, että tuossa ensimmäisessä vaihtoehdossa kasvuolosuhteet tukisi isomman koon kasvua.

Olen törmännyt tuohon samaan väitteeseen aiemminkin, hieman toisenlaisena varianttina. Silloin on aidosti yritetty löytää legitiimi selitys sille, että pitää koiriaan ei-niin-optimissa ympäristössä. Samaa pohjaa siis millä hevospuolella turhan monet perustelevat surkeita pihattotallejaan.

Mikään ei anna viitteitä siitä, että ulkoiset tekijät pystyisivät muuttamaan perimän rajoja. Sen sijaan ulkoiset tekijät vaikuttavat siihen mitä sillä perimällä saadaan aikaiseksi. Tuo on eräällä tavalla itsestäänselvyyksien toistamista ja siihen perustuu pentujen kohdalla patistukset

• antaa hyvää ruokaa, eli kunnollinen ravitsemustila (riittävä ei ole riittävä, vaikka hengissä pysyykin)
• antaa tarpeeksi liikkumista (omistajan väsyminen ei ole yleensä koiralle riittävää, vaikka Kononen kävelisikin useimmilta koirilta jalat alta)

Lainattu oletus perustuu käsitykseen, että paljon ja vapaasti liikkuvat esimerkiksi tehostaisivat hormonaalista toimintaa, ja kasvaisivat siksi enemmän. Tuossa on pieni totuuden siemen takana, mutta taas kerran siinä perimän asettamissa rajoissa.

Jos koira syö kunnolla, eikä ole liian hoikka (kaunis mieltäpahoittamaton kiertoilmaisu laihuudelle) ja saa paljon aitoa liikuntaa, niin pennuilla on tendenssiä saavuttaa aikuisen mittasuhteet nopeammin kuin sohvalla makaavat.

Ongelmaa on siinä, että tuossa sorrutaan liian helposti valikoivaan havainnointiin ja nähdään mitä halutaan. Meillä ei ole mitään mittaria etukäteen arvioida tulevaa aikuiskokoa – vaikka kasvattajat sitä tekevätkin melkoisen joviaalisti myyntitilanteessa.

Tai sama toisella ja kolmannella tavalla ilmaistuna: nähdään mitä halutaan, ja poimitaan pullasta rusinat.

Lisäksi vastaan tulee optinen harha: lihaksisto ja turkki. Ne saavat koiran näyttämään isommilta, mutta silti mittanauha paljastaisi totuuden ja se isommalta näyttävä ei olekaan isompi.

Puhtaasti kokemusperäisesti silti väitän (ja tiedän tuskallisen hyvin tuon perustelun onttouden), että urokset kasvavat nopeammin valmiiksi raittiissa ilmassa ja leiriolosuhteissa.

Siihen löytyy selityskin ja se on testosteroni sekä kasvuhormoni. Ne kulkevat käsi kädessä ja buustaavat toisiaan.

Kasvuhormonin määrä lisääntyy aina rasituksessa. On muistettava, että se mitä me kutsumme lihaskasvuksi tai voiman kehittymiseksi, on itseasiassa elimistön suojareaktio yhdenlaatuista vahingollista stressiä vastaan. Vahvistutaan, ettei mentäisi rikki. Kasvuvaiheessa kasvuhormoni toki vaikuttaa myös lihaksistoon (ja niihin niveliin…) vahvistavasti ja kehittävästi, mutta suurin vaikutus menee kasvuun. Ja tuota vaikutusta tehostaa testosteroni.

Samasta syystä näyttäisi siltä, että nartuille ulkoilmaelämä ei vaikuta yhtä paljon.

Silti kannattaa muistaa, että ei tarha koiraa liikuta, eikä rutirex-kuivitettu koppi tee elämästä terveellisempää.

Mutta edelleen toistona: kyse on siitä tehosta ja nopeudesta, jolla kasvun loppumiseen päästään. Ei sen ylittämisestä.

Elämällä on yksi ja vain yksi tarkoitus: perimän vieminen eteenpäin, eli jälkeläiset. Aivan kaikki muu mikä tehdään, palvelee tavalla tai toisella tuota tarkoitusta.

Jälkeläisten kasvunopeus on yksi sellainen tekijä, koska ainoastaan elossa olevat jälkeläiset voivat vuorostaan jakaa perimäänsä. Syntymävegaaneilla on ravinnon takia pitkä lapsuus sekä kasvuaika, mutta sen korvikkeeksi syntyi välittömästi käytössä oleva kyky liikkua lähes kuin aikuinen. Kädellisille syntyi vahva oterefleksi, jolla pysytään emän kyydissä. Pedoilla asia ratkaistiin nopealla kasvulla, jona aikana piiloudutaan luoliin, ja vauhdikkaalla aikuistumisella.

Tuo tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että kun koiranpennulle tarjotaan riittävästi (liha)proteiinia ja liikettä, niin sen nopea kasvu sekä kehittyminen on se mihin pyritään. Elimistö tekee sen siksi, että kiihkeys on siihen ohjelmoitu.

Nyt sitten osa kasvattajista, eläinlääkäreistä ja harrastajista on vakaasti sitä mieltä, että evoluutio teki vakavan virheen 35 miljoonan vuoden aikana. Ja tiede väittäessään, että normaali kasvu ja rasitus vahvistaa elimistö, lihaksistoa, luustoa, niveliä, vastustuskykyä, ruuansulatusta, aivoja… on täysin väärässä ja pitäisikin tehdä asiat täysin päinvastoin koiranpennun tärkeimmän kehityskauden aikana: kun se kasvaa.

Mitä sitten pitää tehdä?

Jos haluat hitaan kasvun, joka on myös tehotonta kasvua, niin

• anna matalaproteiinista ruokaa
• älä anna lihaa
• pidä pentu hoikkana
• leikkaa kalsiumin määrää
• pidä pentu levossa tai enintään käy koirapuistossa
• älä madota kuin tarpeeseen

Jos sen sijaan haluat pennulle nopeampaa kasvua, joka vahvistaa elimistöä ja taistelee jalostuksessa tehtyjä virheitä vastaan, niin

• anna proteiinia mieluummin enemmän kuin vähemmän
• anna rasvaa painon mukaan
• pidä einen pyöreänä
• anna kalsium lasketusti tarpeen mukaan ja siihen hiukan päälle
• anna D-vitamiinia riittävästi
• liiku ja rasita monipuolisessa maastossa; liioitellakin voi
• anna nukkua rauhassa
• madota ja rokota

Kysymys on koko ajan valinnoista. Kannattaa muistaa, että vaikka sinulla on vapaus valita ja tehdä asiat väärin, niin koira maksaa laskun. Eikä koiralla ollut vapautta valita sinut.

Ehkä myös nämä

Olen kiukutellut aiheesta pennun kasvu ennenkin. Jos nämä eivät olet tuttuja, niin vilkaise:

• Pennun ruokinta ja kasvu
• Lyhyt oppitunti kasvuun
• Koiran kehitys- ja kasvuhäiriöt
• Pennun ruokinnan hype
• Podcast 126: Takakorkea koira
• RARF: Pentu, ruoka ja liikunta

Ja muistutuksena. Jos olet epävarma pentusi ruokinnan kanssa, tai mitä sen kanssa voi tehdä ja varsinkin ei voi tehdä, niin buukkaa puhelinaika. Selvitellään asiat niin, että niistä tuleekin arkipäiväisen helppoja.