Media pyrkii saamaan käyntejä hinnalla millä hyvänsä. Kun hinta ylittää sisällön ja siirrytään siihen, jota entisaikoina kutsuttiin lööppijournalismiksi, niin ollaan nykyajan versiossa: klikkihuorauksessa.
Otsikot on aina yritetty saada myyviksi, koska otsikot ovat jutun mainos. Se, että supistetaan, typistetään ja oikaistaan, on pakkotilanne. Se, että otsikossa sanotaan jotain, jota jutussa ei ole, on vain ammattitaidottomuutta. Juttuja tehdään, jotta julkaisu myisi ja samalla perusteella tehdään koirista ”journalistisia” aiheita – hipsut ovat harkitusti.
Tällä kertaa otsikkoon pääsi sekarotuisten koirien paperillisia sisaruksiaan parempi terveys.
Puhun podcastissä ponnekkaasti YLE:stä. Kyseessä on freudilaistyyppinen lipsahdus, koska YLE on kunnostautunut koiria koskevissa aiheissaan säännöllisesti kritiikittömään laaduttomuuteen.
Aidosti kyse on kuitenkin Hesarin artikkelista otsikolla Yhä useampi päätyy hankkimaan sekarotuisen koiran – Ne ovat rotukoiria terveempiä, sanoo eläinlääkäri. Asia ei silti muutu, vaan oikeammin vahvistuu – HS kunnostautuu nykyään klikkihuorauksen vanhassa toimessa hyvin menestyksekkäästi.
Aidosti Vihdin pieneläinsairaalan vastaava sanoo artikkelissa:
”Jollain roduilla on enemmän periytyviä sairauksia, kuten hengitystieongelmia ja nivelongelmia. Sekarotuisilla on näitä vähemmän”, Björkenheim sanoo.
Tuo on täysin eri asia. Niin eri asia, että otsikon yleistys ei enää päde. Plus että ei ole olemassa mitään sellaista yhteistä ryhmää kuin sekarotuiset tai rotukoirat.
Tarkoittaako sekarotuinen
- maatiaista kylärakkia
- kingcharlesin ja chihuahuan sekoitusta
- paperitonta saksanpaimenkoiraa Romaniasta
Entä tarkoittaako rotukoira
- pentutehtailtua mopsia
- käyttölinjaista malinoisia
- kaverin uroksella tehtyä lapinkoiraa
Meillä on paperillinen workkilijainen jackrusseli kotimaisesta jalostuksesta. Meillä on myös paperiton irkkumaatiainen russelina, toki Suomessa tehty. Perustuuko nyt molempien terveys tai sairausalttius siihen, että toinen on suunniteltua jalostusta ja toisen sukutaulu on aidosti tuntematon – noinkohan emänemäkään tiesi isää.
Otsikointi hajoaa muutenkin, koska jutun sisältö käsittelee aidosti Helsinkin koirakannan muutosta ja sekarotuiskysymyksessä keskittyy rescueihin. Helsinkikeskeisyyteen ei kannata jäädä roikkumaan, sillä artikkeli on HS Helsingin tuotantoa Aiheena on, että paperillisten koirien rekisteröinnit ovat laskeneet Helsingissä, ja syytä sitten etsitään kasvavista sekarotuisten markkinoista sekä rescuetuonnista. Sekarotuisten terveys oli artikkelissa vain yksi sivujuonne, ei pääasia.
Jostain kumman syystä otsikoksi ei kelvannut aiheeseen liittyvämpi ja taatusti yhtä myyvä ”Koirien Helsinki muuttuu monikulttuuriseksi – sekarotuiset tekevät väestönvaihtoa”.
Minä olen saanut äidinkielentunneilla aineista ja esseistä kirjoituksen arvoa alemman arvosanan, koska en pysynyt otsikon aiheessa. Turun norssissa silloinen opettajani totesi, että on tarkoitus oppia kirjoittamaan, eli opetella lehtimiestaitoja – joten ongelma tunnettiin jo silloinkin, kauan sitten.
Koska mainittiin rescuet ja sekarotuisten terveys, niin minäkään en kyennyt pysymään podcastin aiheeksi päättämässäni aiheessa. Suurin osa podcastistä käsittelee iänikuista toistoa siitä, että sekarotuisten parempi terveys on myytti ja rescuejärjestöjen väitteet terveystarkastusten merkityksestä ovat onttoja sanoja. Tarkoitus oli kuitenkin keskittyä selittämään, että uutiset ja artikkelit on luettava, koska otsikot ovat aivan yhtä luotettava asia kuin valita suomalaiselle käyttölinjaiselle persjalkaiselle mekkoa amerikkalaisen huippumallin mainoskuvan perusteella.
