Minkään muun rodun ruokintaa ja ravitsemusta ei ole rotutasolla tutkittu yhtä paljon kuin greyhoundien. 1900-luvun puoleen väliin asti sekarotuiset olivat hyvinkin edustettuja, ja toki labrabeagleistä löytyy paljon. Suomalaisia valjakkoja on tutkittu myös jonkun verran, mutta niilläkin varsinaiset tutkimukset jäävät kouralliseen. Greyhoundien käyttöä tutkimustyöhön helpotti amerikkalainen suljettu kilpailusysteemi. Muutamalla sopimustreenarilla olivat kaikki koirat radalla, ne asuivat samanlaisissa kenneleissä, syötettiin samalla tavalla, hoidettiin samalla tavalla ja kilpailutettiin samalla tahdilla – jenkkiläistä tehokkuuta parhaimmillaan ja pahimmillaan. Mutta se antoi hyvän pohjan ruokintatutkimuksille, päinvastoin kuin yritykset seurata kotikoirien ruokintaa.
Periaatteessa se, että kilpailevan greyhoundien ruokintaa on tutkittu niin paljon, antaa harrastamisen mielekkyydessä eräänlaisen etulyöntiaseman greyhound-treenareille suhteessa muihin, ehkä valjakkoja lukuunottamatta. Toki vintit voisivat hyödyntää greyhound-tietoutta, mutta he harvemmin niin tekevät. Syytä ei voi ymmärtää. Paras, ja kehnoin, kuulemani perustelu on ollut, että vintit ovat kestävämpiä kuin greyhoundit ja sen takia niitä täytyy treenata ja ruokkia eri tavalla. Paljastan taas salaisuuden. Kyllä, greyhound on rotutyyppinsä sprinttimäisin edustaja, mutta kun nämä kestävämmät vintit kilpailevat matkoilla 280 – 480 m ja greyhoundit välillä 280 – 785 metriä (Suomessa), niin ei niiden kestävämpien treeni ja ruokinta mitenkään greyhoundeista eroa. Edelleenkin Lasse Virenin olisi pitänyt treenata eri tavalla jos olisi halunnut kilpailla satasella, niin kestävyysurheilija kuin olikin.
Positiivisen mielenkiintoista on, että aglility-piirit ovat omaksuneet viimeisten muutaman vuoden aikana (valikoiden) asioita greyhoundeilta enemmän kuin vinttipiirit koskaan.
Mitä sitten rata-greyhoundin ruokinnan peruspilareista tiedetään? Hill (tutkinut erittäin paljon koirien ravitsemusta) tuli lopputulokseen, että korkealla rasvalla ja proteiinilla (eli matalalla hiilihydraatilla) ruokitut juoksivat nopeammin kuin matalalla rasvalla ja proteiinilla (eli korkeammalla hiilihydraatilla), eikä ruokinnalla ollut sinänsä merkitystä hematologisiin ja seerumin biokemiallisiin arvoihin, paitsi että korkea proteiini nosti veren hematokriittiä neljällä prosentilla – ne siis kuivuivat einen verran ruokinnan takia (Hill ym. 2000[ref]Hill RC, Bloomberg MS, Legrand-Defretin V, Burger IH, Hillock SM, Sundstrom DA, Jones GL.: Maintenance energy requirements and the effect of diet on performance of racing Greyhounds. Am J Vet Res. 2000 Dec;61(12):1566-73. PMID: 11131600[/ref]. Energiankulutus oli vain kilpailevalla sprintterillä vain hivenen korkeampi kuin tavallisella kotikoiralla. Tämä ei ole uutta, sprinttityyppinen, vahvemmin anaerobinen suoritus ei käytännössä lisää energian tarvetta – hyvä agi-koirienkin muistaa.
Vuotta myöhemmin Hill oli taas asialla, ja päätti sotkea pakkaa. Tällä kertaa hän tuli tulokseen, että kun ratakoiraa ruokitaan ruokavaliolla, jossa metabolisesta energiasta 37 % tuli proteiineista, 33 % rasvasta 30 % hiilihihydraateista, niin koirat olivat 0,18 sekuntia hitaampia (500 metrillä noin 2,6 m) kuin jos ne ruokittiin matalammalla proteiinilla, 24% ME proteiineista, 33% rasvasta ja 43% hiilihydraatista (Hill ym. 2011[ref]Hill RC, Lewis DD, Scott KC, Omori M, Jackson M, Sundstrom DA, Jones GL, Speakman JR, Doyle CA, Butterwick RF.: Effect of increased dietary protein and decreased dietary carbohydrate on performance and body composition in racing Greyhounds. Am J Vet Res. 2001 Mar;62(3):440-7. PMID: 11277211[/ref]). Olennaista on sekin, että kyseessä oli (taas kerran) kuivamuoniin perustuva tutkimus ja hän vetää johtopäätksen, että lihalla ruokkiminen suorituskyvyn parantamiseksi ei toimi, jos perusteluna käytetään korkeampaa valkuaista ja matalampaa hiilihydraattia. Nopea johtopäätös, varsinkin kun nuo kaksi asiaa eivät edes liity toisiinsa. Tämä on hämmästyttävän yhteistä ruokintatutkimuksille – lähes kategorinen vastahanka lihaa kohtaan ja kuivamuonien nostaminen valokeilaan. Skeptisempi voisi epäillä, että kyseessä on vanha virsi: sen lauluja laulat kenen leipää syöt – kuivamuonateollisuus ja sen tuottajat rahoittavat useinkin tutkimukset. tai sitten se vain johtuu siitä, että nuo tutkimukset tehdään Yhdysvalloissa ja siellä ns. koirien liha on usein erittäin huonolaatuista.
Vilkaistaan yhden tutkimuksen verran toista tutkittua porukaa, valjakkokoiria. Reynolds syötti 32:lle alaskalaiselle rekikoiralle neljää erilaista määrää proteiinia: 18% (A), 23% (B), 29% (C) ja 35% (D) energiasta tuli proteiineista. Hänen ryhmänsä tuli tulokseen, että kun
- A:ssa VO2max laski ja koirille tuli enemmän pehmytkudosvaurioita kuin muilla proteiinimäärillä
- 12 viikon kohdalla C ja D-ryhmillä oli korkeammat veren natriummäärät sekä hemoglobiini kuin A-ryhmällä
- 12 viikon kohdalla D-ryhmällä oli korkeampi plasman volyymi kuin muilla ryhmillä
niin kun energiasta 35 % tuli proteiinista (6 g/kg), niin koirat saattoivat saada etua korkean proteiinin antamasta kohonnesta plasman volyymista, ja että 18 % ME proteiini (3 g/kg) oli aivan liian matala täyttämään rekikoirien tarpeet (Reynolds 1999[ref]Reynolds AJ, Reinhart GA, Carey DP, Simmerman DA, Frank DA, Kallfelz FA.: Effect of protein intake during training on biochemical and performance variables in sled dogs. Am J Vet Res. 1999 Jul;60(7):789-95. PMID: 10407468.[/ref]). Kempe on saanut omissa tutkimuksissaan hieman toisentyyppisiä tuloksia, mutta hän taisi tutkia enemmänkin rasvan merkitystä.
Kun miettii ruokintatutkimuksia, niin aina täytyisi päästä selvittämään mitä ja miten on itseasiassa tutkittu. Eivät tutkijat toimi useinkaan niin, että laitetaan A ja B yhteen ja katsotaan mitä tapahtuu. Lähtökohta on usein, että kun odotetaan D:tä, niin laitetaan A ja B yhteen josko saataisiin haluttu tai toivottu lopputulos. Tutkimus on usein jonkun loppupäätelmän tai -asetelman selvittämistä. Ja silloin on enemmän tai vähemmän vaarana, että käytetään haluttuja metodeita ja kytketään yhteen asioita, jotka eivät toisiinsa liity. Kuten vaikka väittämällä, että kuivattu maissi toimii proteiinin lähteenä samalla tapaa kuin märkä liha.
Mutta se hyvä puoli tutkimuksissa on, että niistä saa aina jotain tukevampaa kuin luulot, kuvitelmat ja katoava kansanperinne.
