Tiedättekö mikä talvisin yhdistää koirat ja peruskoulun? Kummassakin tulee pakkasten myötä terveysongelmia, joista syytetään jotain ulkoista tekijää. Kouluissa talvisaikaan puhkeavat astmat, hengitystieinfektiot ja yläastelaisten jonotus terveydenhoitajalle ulkovälituntien aikana johtuvat aina homeesta tai kehnosta ilmanvaihdosta. Koiramaailmassa alkaa hervoton hilseily ja päättymätön raapiminen; mopoa poljetaan käyntiin taukoamatta.
Omistajat syyttävät allergioita ja kuivamuonia vaihdetaan lähes päivittäin. Foorumit täyttyvät kysymyksistä mikä brändi olisi hellin ruoka-aineallergikolle. Ongelman ydin ei ole kuitenkaan ilmanvaihtokoneissa, eikä koirien äkillisesti puhjenneissa ruoka-aineallergioissa, vaan talvessa itsessään. Pakkanen kuivattaa ja lämmitys kuivattaa entisestään.
Heti kun pakkaset alkavat, niin kaupat myyvät kilotolkulla huulirasvaa ja kosteuttavia voiteita. Aina kun iho on kylmän kanssa tekemisissä, niin iho kuivuu.
Tilannetta pahentaa nykyinen keskuslämmitys, joka kuivattaa sisäilmaa entisestään. Puulämmitys tuo kosteutta, mutta huimasti kohonneista energian hinnoista huolimatta harvemmassa paikassa lämmitys perustuu puun polttamiseen takoissa ja uuneissa – ne ovat enemmänkin tukilämpöä.
Varsinkin kaupunkien keskuslämmitys tipauttaa helposti sisäilman suhteellisen kosteusprosentin 40 tai jopa alle ja se on aivan liian alhainen, niin ihmiselle kuin koirallekin.
On tuosta tietysti etunsakin. Allergiamaailman yksi suurimmista vedätyksistä sitten koirien ruoka-aineallergioiden on varasto- ja pölypunkit. Kerron julkisen salaisuuden: pölypunkki on sukupuuton partaalla ja pian harvinaisempi kuin saimaannorppa. Ilmankosteus on aivan liian alhainen kesät talvet, että pölypunkki voisi ylipäätään pysyä hengissä suurimmassa osassa suomalaisia koteja. Mutta saapa Marttaliitto ihmiset siivoamaan ja allergialiitot myyntiä aikaiseksi sponsoreilleen.
Kun auringonvalo vähenee riittävästi, niin koirat vaihtavat talviturkkiin. Ainakin ne, joiden sisäinen kello ei ole aivan sekaisin – turkin vaihto kun on kaikkea muuta kuin eksaktia tiedettä.
Karvan laatu muuttuu, osalla se tuuheutuu, pitenee ja jotkut kasvattavat jopa tiheän, lähes läpitunkemattoman alusvillan. ”Huonoturkkisillakin” roduilla on aivan siedettävä pakkasenkesto ja omistajat joutuvat pukemaan itseään enemmän kuin koiria.
Talviturkki eräällä tavalla hautoo ja estää ihoa hengittämästä. Luonnollinen ja haluttu systeemi, mutta toimii hivenen heikosti kun suurimman osan aikaa ollaan sisällä +21 – +24 asteessa.
Ulos mentäessä heitetään sitten vielä varmuuden vuoksi mantteli niskaan, ettei koiralle tule liikkuessa kylmä. Takki painaa turkin kasaan, vie siltä eristyskykyä ja jopa rasvoittaa karvaa epänormaalilla tavalla. Vaikka rasva tekeekin turkista säänkestävämpää sateessa ja rännässä, niin likaisen rasvainen turkki ei suojaa mitään, vähiten se eristää.
Koiran pukeminen on perusteltu kun se palelee. Mutta on myös ymmärrettävä se, että koira palelee, koska
- ei liikuta riittävän lujaa
- koiralla ei ole tarpeeksi painoa (talveksi on lihottava hiukan)
- ollaan totuttu mukavaan lämpöön
Jos ulkona on niin kylmä, että koira ei kykene kunnolla liikkumaan, niin silloin ei ulos mennä kuin pakosta ja lyhyen aikaa. Jos ollaan pidemmän aikaa reissussa, niin siirtymissä voidaan käyttää takkia, mutta se riisutaan kun alkaa kovempi ralli koirapuistossa tai metsässä.
Whippet on kuulemma kylmänherkkä eläin, joka pakkasilla linnoittaa itselleen pesäluolan omistajan peiton alle. Meidän whippeteille ei tuota ole kukaan koskaan kertonut, ja toivon että ei kerrotakaan. Ei niillä ole ongelmia olla ulkona juoksemassa tai muutoin vaan pihalla tarpeillaan alasti, ilman takkia. Ei niillä ole ongelmia mennä makuulle hankeen ja piehtaroida lumessa (kuten ei myöskään vedessä tai kurassa).
-20 asteen paikkeilla ne alkavat nostelemaan jalkojaan, jos vauhti pysähtyy – mutta siihen ei auta takit eikä manttelit. Noissa lukemissa ei myöskään ole tarvetta oleskella ulkona pitkään, silloin pidetään lepopäivä.
Kyllä, tiedän että Suomi on pitkä maa ja keskivälistä ylöspäin talvi on kylmempi kuin etelässä. Suurin osa koirista on kuitenkin etelässä, ja se, että niitä mantteloidaan välillä turhan herkästi ja sitä myötä saadaan raapimis- ja hilseongelmaa, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö pohjan perukoilla saisi käyttää järkeään: tietenkään koiraa ei pidetä sisällä koko talvea ja -30 asteen pakkasiin koira puetaan.
Aivan kuten helteeseen niin myös kylmään tottuu. Tämäkin on syytä ottaa huomioon.
Mitään noista ei saa kuitenkaan pitää tekosyynä sille, että lyhyt- ja kevytturkkiselle koiralle ei puettaisi takkia päälle kun tuulee. Tai että kun ihminen pilkkihaalareissaan ulkoilee tuntitolkulla, niin koiran pitäisi pärjätä viiden millin siilillä.
Autoon koira on syytä pukea herkemmin. Siellä ei voi liikkua ja parkissa auto jäähtyy aivan yhtä nopeasti kuin mitä se kesällä kuumenee.
On muutama kikka kolmonen, minkä voi tehdä kun koira on hilseen päällystämä kuin talvisessa postikortissa, ja raapiminen alkaa.
Ensimmäiseksi pestään koira, jos sitä ei ole myöhäissyksyllä tehty. Nopea pesu, ei hullua kuuraamista. Tai jos kyseessä on näyttelyrotu, jota pestään usein ja turkkia käsitellään vielä enemmän – jätetään se eläin hetkeksi rauhaan, ei pestä, ei föönata eikä nypitä. Turkkia on syytä kuitenkin harjata aina silloin tällöin. Se tekee karvasta ilmavampaa ja siten myös parantaa sen eristyskykyä.
Huoneilman kosteutta nostetaan. Jos ei ole halua ostaa ilmankostutinta, niin pyyhkeiden laittaminen kuivumaan ovenkarmeille ja patterien päällä on toimiva tapa. Mutta järki käteen. Pyyhkeen ripustaminen kiertoilmalla toimivan sähköpatterin päälle on sarjaa huono idea. Ilmankosteutta ei kannata nostaa palokunnan sammutusvedellä.
Koira puetaan vain jos pakko, ei varmuuden vuoksi. Eikä missään nimessä siksi, että omistaja palelee. Ja edelleen se asian toinen puoli: se, että omistaja ei palele, ei tarkoita etteikö koira voisi palella. Koiraan ei heijasteta omia tuntoja, vaan eläin otetaan omana itsenään.
Ruokintaa voi olla syytä tarkistaa. Rasva on oltava riittävän korkea, ja koiran on lihottava hiukan kesäpainoon verrattuna. Hoikkuus on hieno asia, mutta hoikkuuden määritelmä vaihtelee tarpeen mukaan.
Atooppistyyppisestä ihosta ja kutinasta kärsivä ihminen voi rasvata itseään, mutta nakurotuja lukuun ottamatta se ei ole mahdollista koirilla – tassujen hoidossa kylläkin. Ihoa on siis huollettava sisältä päin. Ruokaan siis rasvaa ja lisiksi vanhat tutut: eläinrasva eli omega-6 rasvat, sinkki, A- ja D-vitamiini.
On yksi asia, joka unohdetaan säännönmukaisesti: juominen. Pakkasella juominen on ehdottoman tärkeää, lähes yhtä suuressa roolissa kuin kesällä. Kehnoilla juomareilla kutina ja hilseily voi loppua kun koira saadaan juomaan hivenen enemmän.
Paksu turkki on lämmin eriste. Tämän tietävät ulkoloisetkin. Täit, väiveet ja hilsepunkki rakastavat talvea – se on niin kukoistusaikaa. Joten kun kutkan ja hilseen takia laitetaan ympäristö, käytännöt ja ravinto remonttiin, niin kannattaa myös varmistua siitä, että koirassa ei ole ylimääräisiä alivuokralaisia.
