K-vitamiini tunnetaan parhaiten sen merkityksestä veren hyytymistekijänä, sekä hieman unohdetusta roolistaan koiran luuston yhtenä rakentajana. K-vitamiini on ravitsemuksessa uudempia tuttavuuksia, sillä se löydettiin niinkin myöhään kuin vasta 1930-luvun puolessa välissä.

Koska ihminen ja koira valmistavat rasvaliukoista K-vitamiinia pääosin riittäviä määriä suolistossaan bakteerien avulla, niin K-vitamiiniin ei ole kiinnitetty suurempaa huomioita kuin vasta aivan viime aikoina. Siihen asti mielenkiinto K-vitamiinia kohtaan rajoittui hyvin pitkälle vaikutuksiin verenohennuslääkityksen kanssa.

Tärkeimmät vaikutukset

• luutuminen
• veren hyytyminen

Tärkeimmät saantitiet

• suoliston oma bakteerituotanto
• lihasta ja maksasta saadaan pieniä määriä

Yhteistoiminta

• D-vitamiini vaatii luuston mineralisaatiossa K-vitamiinia. Magnesiumin puutos aiheuttaa K-vitamiinista puutoksen.
• Huomattavan suuret E-vitamiinimäärät saattavat estää K-vitamiinia.

Tarve

• NRC: 22 µg/kgEP tai 43 µg/kgME, pennuille 44 µg/kgEP tai 54 µg/kgME
• aito ravinnosta saatava tarve on tuntematon
• FEDIAF: ei määritelty

K-vitamiini on yhteisnimitys, ja niitä tunnetaan useita, joista osa  synteettisiä. Tunnetuimmat ovat K₁-vitamiini, fyllokinoni, sekä K₂-vitamiini menakinoni. Menakinoneita on useita eri tyyppejä, yhdeksän kaikkiaan (MK1-9). Useimmiten kun puhutaan K₂-vitamiineista, niin tarkoitetaan joko MK-4:ää tai MK-7:ää. Tuo ei ole kuitenkaan säännönmukaista ja esimerkiksi edam-juustoissa on niiden oman bakteerikannan tuottamaa MK-8:aa ja MK-9:ää, joiden merkitystä K₂-vitamiineina terveydelle on myös tutkittu. Lisäksi löytyvät synteettiset menadionit K₃-, K₄– ja K₅-vitamiinit.

Useimmiten puhutaan selvyyden vuoksi, yleistämällä tosin, joko K₁– tai K₂-vitamiineista, ja niistä nimenomaan menakinonit, eli K₂, on kiihkeimmän tutkimustyön alla. Myös K₃-vitamiini, menadioni, on paikoin valokeilassa, koska sitä on käytetty ruuissa lisättynä korvaamaan aikaisemmin käytetty, mutta kalliimpi fyllokinoni. Lisäksi menadioni on valaampi yhdiste ja kestää valmistusprosessin. Menadioni muuttuu elimistössä biologisesti aktiiviseksi menakinoniksi, joten synteettisyyttä ei tässäkään tarvitse suotta säikkyä. Menadionin etu on myös se, että se on vesiliukoinen, vaikka imeytyykin rasvareittiä pitkin. Tällä on merkitystä esimerkiksi haiman vajaatoiminnasta kärsiville, joille täytyy matalan rasvan ja sairaudesta kärsivän suoliston takia löytää ehkä vaihtoehtoinen tie turvata K-vitamiinin saanti. Sama pätee maksaongelmaisille, sillä ilman sappinestettä K-vitamiini ei imeydy. Elimistön omat K-vitamiinivarastot kun ovat kohtuullisen vähäiset, aikuisella ihmisellä alle kuukauden ajaksi – sitähän ”oletetaan” valmistettavan koko ajan suoliston bakteereilla.

Vihreistä kasviksista saatava K-vitamiini on fyllokinonia eli ykköstä. Elimistössä se muuttuu erilaisiksi yhdisteiksi ja osa palaa takaisin K₁-vitamiiniksi. Fyllokinonilla on terveydellistä merkitystä, mutta se ei vaikuta luutumiseen eikä ihmistesteissä sillä ole havaittu olevan vaikutusta vaikka osteoporoosin murtumariskin vähentämisessä. Fyllokinoni ei myöskään varastoidu kuten K₂-vitamiinit.

K-vitamiinien tehtävä

K-vitamiinilla on kaksi perustehtävää elimistössä, luuston rakentajana ja veren hyydyttäjänä. Kummassakin oleellista ovat proteiinit ja kalsiumin sitominen.

Usein luusto mielletään pelkäksi mineraalivarastoksi, mutta kalsium ei kerry luuksi ilman apua ja säätelyä, ja se tapahtuu proteiinien avulla. K-vitamiini säätelee ja muodostaa sellaisten proteiinien muodostumista, jotka sitovat kalsiumia luustossa, hampaissa ja veressä. Luustossa ja hampaissa tapahtuu silloin kovettumista ja tiivistymistä – ne vahvistuvat. K-vitamiini on siis terveen luuston suhteen yhtä oleellinen kuin D-vitamiini.

Veren hyytyminen on erittäin monimutkainen tapahtuma ja pääroolissa siinä ovat liuta proteiineja, jotka muodostuvat maksassa. Kuusi näistä tarvitsee K-vitamiinia synteesiinsä. Hyytymistekijän vahvistamisen takia esim. rotanmyrkkyepäilyissä annetaan K-vitamiinia injektiona. Monet pitävät kotona K-vitamiinia eräänlaisena vastamyrkkynä, mutta suun kautta annettuna se ei toimi riittävän tehokkaasti. Lisäravinteena K-vitamiinia ehkä kannattaisi antaa jatkuvasti, ei odotella rotanmyrkkyä. Jos jonkin syyn haluaa K-vitamiinilisälle, niin sitä olisi syytä antaa antibioottikuurien aikana, jolloin suolistoflooran toiminta häiriintyy.

K-vitamiiniin kytketään muitakin terveysodotuksia. Niin koeputkessa kuin koe-eläimilläkin sillä on todettu syöpiä estävää vaikutusta sekä se hidastaisi verisuonten kalkkeutumista. Näihin väitteisiin kannattaa kuitenkin suhtautua skeptisesti ennen kuin saadaan vahvempaa näyttöä.

Luuston vahvistaja

K-vitamiinia ja sen eri muotoja on tutkittu ja tutkitaan huomattavan paljon naisten osteoporoosin ehkäisyssä. Ihmisillä K₂-vitamiinin rooli osteoporoosin murtumariskeissä lienee se tärkein tutkimussuunta. Ehdottomasti suurin osa tutkimuksista on japanilaisia, ja niiden myötä mielenkiinto K-vitamiiniin luuston vahvistajana on lisännyt mielenkiintoa muuallakin maailmassa. Tutkimustulokset ovat olleet niin lupaavia, että K₂-vitamiinia on alettu pitämään terveelle luustolle vähintään yhtä tärkeänä kuin D-vitamiinia.

Osteokalsiini on luustossa esiintyvä osteoblastien tuottama proteiini. Osteoblastit, luunemosolut, valmistavat esikudokset ja erittävät proteiinin, kollageenin. Kollageeni muodostaa eräänlaisen verkon, joka ympäröi solun ja erottaa sen viereisistä soluista. Tähän verkkoon kiinnittyvät mineraalit kalsium, fosfori, karbonaatti ja sitraatti ja se mineralisoituu luuksi. Tämä eristetty osteoblasti muuttuu nyt osteosyytiksi, luusoluksi, toiseksi luuston kolmesta solutyypistä. K-vitamiinia tarvitaan tuon proteiinin, osteokalsiinin, toiminnassa. Jos K-vitamiinista on puutetta, niin luusto ei mineralisoidu riittävästi.

On havaittu, että jos on vain K-vitamiinista ollut puutetta, niin lonkkaluun murtumariski nousee 1,9-kertaiseksi. Jos taasen ongelma on ollut vaikkapa D-vitamiinin (ja kalsiumin) vähyydestä johtuvasta luun alentuneesta tiheydestä, niin riski on 2,4-kertainen. Kun nämä kaksi – esimerkiksi D- ja K-vitamiinin puutos – yhdistyvät, niin murtumariski pomppaa 5,5:een (Seibel 1997, Vergnaud 1997).

Tutkijoiden yleinen käsitys ihmisten suhteen on, että ravinnosta saadaan aivan liian vähän K₂-vitamiinia, pääosin koska ei syödä tarpeeksi vihreitä vihanneksia, eikä suoliston oma tuotanto riitä. Suuri kysymysmerkki on, että mikä merkitys tällä on koirille. Koirille vihreät vihannekset ja kaalit eivät ole kuitenkaan lajinomaista ravintoa, ja koiran kyky hyödyntää mitään vitamiineja niistä on erittäin rajallinen.

K₂-vitamiini toimii myös toista kautta luuston vahvistajana.

In vitro -tutkimuksissa, eli koeputkissa, K₂-vitamiinin muodot MK-4 ja MK-7 ovat vaikuttaneet geenitasolla osteoblastien, luunemosolujen, syntymiseen. Mk-7 lisäsi myös niiden erilaistumista, sekä rottakokeissa esti luukadon syntymisen, jonka munasarjojen poistaminen aiheutti (Atkins 2009) – tämä saattaisi olla oleellinen tieto steriloitujen narttujen omistajille. In vitro-tutkimuksilla on kylläkin selvä heikkous. Ne todistavat laboratorio-olosuhteissa, että jokin mahdollista, mutta ei sitä, että näin aidossa elämässä tapahtuu. Mutta on mielenkiintoinen ajatussuunta, että luusto-ongelmiin voitaisiin koirillakin vaikuttaa emän ja kasvavan pennun ruokinnan kautta huolehtimalla K₂-vitamiinin saannista; se laittaisi PEVISA:n aivan uuteen valoon. Joka tapauksessa em. tutkimukset osoittavat, että K₂-vitamiini parantaisi myös luun laatua luun lujuuden lisäksi.

Voidaan täysin huoletta kysyä, että mikä merkitys K₂-vitamiinilla, sen puutteella ja suolistolle sopimattomalla ruokavaliolla on luuston sekä nivelien kehitykselle? Voisiko K₂-vitamiini olla yksi pala siinä palapelissä, jossa ruokintamuutoksilla on väitetty parannetun luusto ja suuria niveliä?

Entä voisiko K-vitamiinilla, ja siten myös suoliston terveydellä, olla vaikutusta hampaiden kestävyyteen? Murtuvat ja katkeilevat hampaat lienevät kuitenkin lisääntymään päin, eikä se välttämättä johdukaan perimästä.

Archives of Internal Medicine -tiedelehti teki 2006 meta-analyysin useista tutkimuksista, ja sen mukaan K₂-vitamiini vähentää selkärangan murtumia 60 prosentilla, lonkkamurtumia 77 prosentilla  ja kaikkia muita kuin selkärangan murtumia 81 prosentilla. K₁-vitamiini, eli pääosin vihreistä kasviksista saatavaa, on tutkittu huomattavasti vähemmän, mutta silläkin olisi yhden tutkimuksen mukaan puolitettu murtumariski (Cheung 2008). Tosin murtumariski ei ollut tutkimuksen päätavoitekaan, joten edelleen on epäselvää toimisiko K₁-vitamiini yhtä tehokkaasti kuin K₂-vitamiini. Yhdessä toisessa tutkimuksessa yhdellä milligrammalla K₁-vitamiinia saatiin vähennettyä noin 40 % luuntiheyden heikkenemistä.

Tutkimuksissa käytetyt annokset olivat K₂-vitamiinilla 45 mg eli koiralle muutettuna puhuttaisiin ehkä 750 mg/kg annostelusta.

Osteoporoosimurtumissa käytetään ihmisillä lääkityksenä bisfosfonaatteja, ei K₂-vitamiineja. K₂-vitamiinia ja varsinkin sen muotoa MK-4 on tutkittu lääkkeenomaisessa käytössä huomattavan vähän, mutta siitä on saatu kannustavia tuloksia. Bisfosfonaateilla on määrättyjä haittavaikutuksia, jotka luonnollisemmalta K₂-vitamiinilta puuttuvat. Lisäksi se tukisi luun luonnollista uusiutumisaikataulua. Koirilla voidaan huoletta suositella K₂-vitamiinia tukena murtumien hoidossa.

Tarve

Nutrient requirements of dogs ja vuoden 1985 laitos ilmoittaa tarpeeksi aikuisille 22 µg/EPkg ja kasvaville pennuille tupla, 44 µg/EPkg. Siihen pitäisi päästä, mikäli (täys)ruuassa on 1 mg/kgKA K₂-vitamiinia. Nuo arvot perustuvat täysin maksan, eli hyytymistekijöiden, tarpeisiin, eikä ota huomioon edes luustoa. Voidaan siis olettaa, että ne ovat alle varsinaisen tarpeen oletuksella, että koiran paksusuolen bakteerikanta ei ole ihmistä huomattavasti tehokkaampi.

Koirilta tai kissoilta ei ole tutkittu kuinka hyvin K-vitamiinit imeytyvät ruuasta. Muilta eläinlajeilta tiedetään, että ruuan laatu kuitenkin vaikuttaa. Suurin merkitys on kuitenkin toimivalla rasva-aineenvaihdunnalla, koska sen avulla K-vitamiini siirretään maksaan. Rotilla noin kolme tuntia syömisen jälkeen puolet 10 µg annoksesta K-vitamiinia on päässyt maksaan asti.

Fyllokinonin aineenvaihdunnan erittymisestä ei ole koirilla tai kissoilla tehtyjä tutkimuksia, mutta ihmisillä 40-50 % erittyy ulosteisiin ja 20 % virtsaan. Synteettinen menadioni metabolisoidaan ja eritetään nopeasti ja vain pieni osa siitä muutetaan biologisesti aktiiviseksi MK-4 muodoksi.

Ihmisille ei ole käytännössä saantisuosituksia, ainakaan virallisia. Yhdysvalloissa riittäväksi saanniksi arvioidaan miehillä 120 µg ja naisille 90 µg päivässä, joka saattaisi vastata koirille 1-1,5 µg/EPkg. Tuota määrää on kuitenkin kritisoitu liian matalaksi ja perustuvan vain veren hyytymisen vaativaan määrään. Silloin K-vitamiinia ei riittäisi enää maksan ulkopuolisiin töihin ja silloin noin 20-30 % tarjolla olevasta osteokalsiinista jää hyödyntämättä. Finravinto 2007 tutkimuksen mukaan suomalaisten keskimääräinen saanti jää noin 90 µg ja vajaasaannista kärsivät nimenomaan nuoret miehet ja vanhemmat naiset.

Suomessakin on ehdotettu väestötutkimusten myötä ihmisten päiväsaannin nostamista K₁-vitamiinille 250 µg ja K₂-vitamiinille 50 µg päivässä. Koirilla ne saattaisivat vastata määriä 3,5 µg/EPkg ja 0,8 µg/EPkg, yhteensä pelkkänä K₂-vitamiinina noin 4 µg/EPkg. Ruokinnalla tuo saavutetaan jos koira syö painokiloaan kohden yhden broilerin koipireiden – joten koirilla noin korkeisiin suosituksiin on mahdotonta päästä ruokintateitse.

Puutos

Varsinaista K-vitamiinin puutosta ei tunneta koirilla. Niissä on kyse aina jostain muusta, kuten haiman tai maksan rajusta toimintahäiriöstä tai ulkoisesta tekijästä, kuten rotanmyrkystä. Antikoaluganttien suhteenkaan kyse ei ole varsinaisesti K-vitamiinin puutoksesta, vaikka ulkoiset oireet ovat samanlaisia, vaan että hyytymistekijöiden synty estetään K-vitamiinista huolimatta.

Kissoilla on raportoitu suurten kalamäärien aiheuttaneen K-vitamiinin puutosta. Oletetaan, että kalapohjainen ruokinta vaikuttaisi haitallisesti suoliston bakteeriflooraan. Jos kissa elää isommalla määrällä kalaa, niin NRC suosittelee K-vitamiinin lisäystä, mutta ei tiedä paljonko pitäisi antaa ylimääräistä.

Kun puhutaan K-vitamiinin puutteesta tai puutoksesta, niin käytännössä tarkoitetaan suboptimaalista saantia. Jäädään siis alle tarpeellisen tai parhaan mahdollisen alle. Ihmisillä näyttää olevan vajaasaantia erittäin yleisestikin, mutta koirien suhteen ollaan täysin jossittelun asteella. Itse uskon, että koirille pitäisi antaa suosituksia korkeampia määriä K-vitamiinia.

Yksi K-vitamiinin lievää puutosta aiheuttava tekijä on magnesiumin puutos niiden yhteistoiminnan takia.

Yliannostus

Ruuasta saatava K-vitamiini ei ole suurinakaan määrinä myrkyllistä, sillä ruokaa ei kyetä syömään tarpeeksi suuria määriä. Synteettinen menadioni vaatii 1000 kertaisen ylityksen normitarpeeseen nähden ollakseen myrkyllinen. Tämä on kuitenkin enemmänkin teoriaa ja koskee ihmisvastasyntyneitä, jotka saavat K-vitamiini-injektion hyytymistekijän takia – vastasyntyneellähän ei ole K-vitamiinia, vaan se saadaan äidinmaidosta ja tärkeimpänä on ternimaitovaihe. Aikuisilla ja hieman vanhemmilla riskiä yliannoksesta ei enää ole, eikä tuo edes koske koiria – ei pikkupennuille anneta K-vitamiinia injektiona.

Lähteet

K-vitamiinia fyllokinonina saadaan ruuassa yleensä kasvismaailmasta, kuten kaaleista, joten ravintoteitse saatava K-vitamiini ei ole kuulunut lihansyöjien ruokavalioon. Ei suuremmissa määrin myöskään sekasyöjien. Siksi voidaan ehkä kyseenalaistaa ylipäätään K-vitamiinien kuuluminen vitamiineihin, jos perustana pidetään pakkoa saada ruuasta. Tuo on kuitenkin vanha ja historiallinen tapa määritellä vitamiini, ja rajoittunut.

K₂-vitamiinia, menakinoneja, saa myös broilerista ja kalkkunasta kohtuullisesti. Fineli ilmoittaa

• broilerin koipireisi 2,9 µg/100 g
• broilerin rintafile 15 µg/100 g
• kokonainen broileri 1 µg/100 g
• kalkkunan rintafilee 60 µg/100 g
• kokonainen kalkkuna 0,02 µg/100 g
• sikanautajauheliha 0,40 µg/100 g
• kananmuna 0,48 µg/60 g muna
• naudan maksa 13,8 µg/100 g
• broilerin maksa 0,4 µg/100 g

Suuret erot esim. broilerissa johtuvat siitä paljonko 100 grammassa on syötävää osaa ja että kokonaisessakin linnussa kerrotaan vain ihmiselle syötävän osuuden arvot, vaikka ne ilmoitetaan koko painolle.

Broilerin ja kalkkunan sisältämät K-vitamiinit ovat lyhytketjuisia, eikä tiedetä onko niillä vastaavia terveysvaikutuksia. Ihmisillä tarjotaan vaihtoehdoksi täydentää ruokaa juustoilla ja hapanmaitotuotteilla, joissa on pidempiketjuisia menakinoneja. Juustot eivät ole vaihtoehto koirien ruokinnassa, mutta hapanmaitotuotteita käytetään. Niitä ei kuitenkaan voida käyttää suuria määriä, mutta toki ne toimivat lisinä.

Järkevin tapa buustata ruokapuolella on käyttää naudan maksaa, ja jos haluaa tehdä tyylikkäämmän koktailin, niin jatkaa sitä vielä broilerin paremmilla osilla.

Desilitrassa on K-vitamiinia

• piimässä 0,5 µg
• kreikkalainen/turkkilainen jogurtti, 10 % rasvaa 2,93 µg

Ravinto ei ole pedoilla ollut pääasiallinen K-vitamiinien saantitie, niin ne ovat kehittäneet kyvyn tuottaa sitä itse. Siksi K-vitamiinin saannin turvaamiseksi kannattanee keskittyä huolehtimaan suoliston terveydestä ravintokuidun, probioottien ja ruuan yleisen sopivuuden kautta. Ravintolisien käyttöä kannattaa harkita jos tai kun on tarve hienosäätää ruokintaa tai yrittää parhaimpaan mahdolliseen tulokseen pienimmillä mahdollisilla kompromisseilla.

K-vitamiinit kestävät hyvin kypsentämistä ja pakastusta, mutta ovat valoherkkiä. Hävikin tarkkaa määrää en tiedä.

Lisäravinteet

Lisäravinteissa oleva K₂-vitamiini on usein muodossa MK-7. Paitsi että tutkimusten terveysvaikutukset on usein havaittu juuri tällä muodolla, niin sen käyttö on tehokkaampaa pitkän puoliintumisajan takia:  noin kolme vuorokautta. Rotilla sen sijaan fyllokinonin eli K₁puoliintumisaika maksassa on vain 10-15 tuntia, joten ne ovat erittäin riippuvaisia ravinnosta saatavasta K-vitamiinista. Avoin kysymys kylläkin on, että päteekö koiralla erilaisella aineenvaihdunnalla sama puoliintumisaika. Luultavammin koira suolistonsa pituudella sijoittuu johonkin ihmisen ja rotan välimaastoon, mutta lähemmäs ihmistä.

Useimmissa K-vitamiinia tarjoavissa ravintolisissä vitamiinin lähteenä käytetään natto-uutetta. Natto on japanilainen bakteerien avulla hapatettua soijapapua. Ruokana hyvä K-vitamiinin lähde sisältäen noin 23 µg/100 g, mutta varsinaisena ruokalajina ilmeisen voimakasmakuinen ja -hajuinen; en ole koskaan maistanut. Nattouutteissa on yksi ongelma – jos ravintolisä sisältää nattoa, niin turhan usein K-vitamiinin määrä jätetään ilmoittamatta. Taas kerran – ravintolisä, joka ei ilmoita vaikuttavan aineen muotoa ja määrää, on turha ravintolisä ja kannattaa jättää ostamatta.

Apteekista saa ns. puhdasta K-vitamiinia, jota osa on ostanut ensiapulaukkuun rotanmyrkyn varalta. Toki sitäkin voi käyttää lisäravinteena, mutta lienee turhan kallis (disclaimer: en tiedä tämän hetken hintaa).