Kasvit pyrkivät suojelemaan itseään useilla eri tavoilla, yleensä hyönteisiä vastaan. Ne ovat myös meille ihmisille sekä myös koirillekin myrkyllisiä, osa enemmän ja osa vähemmän. Yksi tällainen myrkky on perunan vihreistä osista löytyvä solaniini.

Oikeammin ongelma on samantyyppisissä yhdisteissä, joita kutsutaan glykoalkaloideiksi. Unohdetaan tällä kertaa pohdinta perunoiden ja muiden kasvisten tai juuresten merkityksestä koirien ruokinnassa ja selvitellään ovatko glykoalkaloidit sellainen uhka koirille, joka on otettava huomioon, vai onko kyseessä teoreettisempi riski.

Glykoalkaloideja löytyy koisokasveista. Niistä vaikkapa belladonna, hullukaali ja -ruoho tai tupakka ovat huomattavankin vaarallisia ja niissä glykoalkaloidien riskien murehtiminen on tarpeetonta. Sen sijaan tutumpia ovat peruna, tomaatti, paprika ja chilit sekä kesäkurpitsa ja munakoiso.

Aika ajoin raakaruokintapalstoilla törmää varoitukseen, että mitään koisokasvia ei saisi käyttää koiralle, koska koisokasveissa on glykoalkaloideja ja niistä perunan sisältämä solaniini luokitellaan lievästi myrkylliseksi, jolloin myöskään munakoisoa ei saisi käyttää, koska se on koisokasvi. Valitan, päättelyketju ontuu. Samalla päättelyllä myöskään kesäkurpitsaa ei voisi käyttää, mutta kokemusperäisesti tiedetään, että barffaajat ovat käyttäneet ongelmitta paljonkin kesäkurpitsaa kasvissoseissaan. Tai ainakaan ongelmat eivät ole johtuneet glykoalkaloideista.

Ei kuitenkaan luoteta kokemusperäiseen tietoon, joten kerrataan ensin mitä aiheesta tiedetään.

Glykoalkaloidit ovat kasvin luontaisia myrkkyjä ja ne maistuvat aina huomattavan kitkeriltä. Ne luokitellaan lievästi myrkyllisiksi, koska vaadittu annosmäärä on erittäin korkea, vaikkakin oireilua voikin tulla jo pienemmistä määristä. Oireita ovat mm. huonovointisuus, ripuli, vatsakivut, päänsärkyä ja kuumetta.

Suurissa määrissä saatuna tulee myös hermosto-oireita, verenpaineen laskua ja sekavuutta. Jos tuossakaan vaiheessa ei ymmärretä lopettaa syömistä, niin pahimmillaan voidaan jopa kuolla.

Oireet ilmaantuvat ihmisillä tyypillisesti aikaisintaan kahdeksan tunnin kuluttua glykoalkaloidien saamisesta.

Glykoalkaloidien kohdalla puhutaan käytännössä aina ruokakasvien kohdalla vain perunan vihertävistä osista ja raa’oista vihreistä tomaateista. Muiden kohdalla, kuten paprikan tai kesäkurpitsan glykoalkaloidien määrä on joko mittaamattomissa tai muutoin niin alhainen, että syömällä on käytännössä mahdotonta saada myrkytystä.

Raa’oissa vihreissä tomaateissa on glykoalkaloidia nimeltään tomatiini. Se haihtuu tomaatin kypsyessä, jolloin tomaatti saa karoteeneista tutun punaisen värin.

Tomatiini on huomattavan kitkerän makuista ja vaikka sen takia tulee raa’oista tomaateista vatsa helposti kipeäksi, niin se ei kuitenkaan ole tappava myrkky. Jalostetuissa vihreissä tomaateissa ei ole kypsänä tomatiinia.

Aina vihertävä väri ei kerro solaniinista tai muista glykoalkaloideista. Porkkanan kannan vihertyminen johtuu lehtivihreästä ja vaikka sekin kitkerältä maistuu, niin se ei ole myrkyllistä. Se on jopa jossain määrin terveellistä.

Perunan vihreissä osissa on kahta glykoalkaloidia, solaniinia ja kakoniinia. Niistä solaniini on merkityksellinen. Sitä on perunan kaikissa perunan vihreissä osissa mukaanlukien aurinkoa saaneet ja vihertyneet perunan mukulat sekä idut.

KTM:n säädösten mukaan myynnissä olevissa ruokaperunoissa viisi millimetriä pitkät idut ovat hyväksyttäviä. Kotona voidaan ruuaksi käyttää itäneempääkin perunaa, mutta mitä enemmän tai pidempiä idut ovat, niin sitä pehmeämmäksi ja kitkerämmän makuiseksi peruna muuttuu.

KTM:n määrää myös solaniinin määrää myytävissä perunoissa. Sitä saa olla enintään 200 mg/kg (KTM 237/2002¹), joten jos yksi keskikokoinen peruna painaisi noin 60 grammaa, niin siinä voisi silloin periaatteessa olla solaniinia enintään 12 mg. Kuitenkin ilmoitetaan, että suomalaisessa perunassa on keskimäärin 82 mg/kg solaniinia.

Syötävässä munakoisossa on glykoalkaloideja 280 – 470 ppm², joka siis tarkoittaa määrää 280 – 470 mg/kg. Munakoiso painaa esimerkiksi 100 -160 g, jolloin 140 gramman munakoisossa olisi glykoalkaloideja 39 – 66 mg, joka perunan paikkeilla tai yli. Missään ei kuitenkaan varoitella munakoison riskeistä, joka johtuu täysin siitä, että munakoisossa ei ole käytännössä ollenkaan solaniinia.

Koska määrä tekee myrkyn, niin pelkästään tieto solaniinin määristä vaikkapa perunassa ei vielä auta. On tiedettävä mikä määrä uhkaa terveyttä.

Solaniinin LD50 arvot, eli määrä, joka on tappanut puolet koe-eläimistä, ovat rotalle 590 mg/kg ja lampaalle 225 – 500 mg/kg. Koirille en löytänyt arvoa. Rotta painaa puolen kilon paikkeilla, joten sen pitäisi syödä seitsemän kiloa kotimaista perunaa tai tusinan munakoisoa.

Ihmisille ei voida määritellä LD50 arvoa, joten käytetään LDlo -määrää, joka on alin tiedetty tappava annos. Ihmisen LDlo on suun kautta saatuna 3 – 5 mg/kg eli 65 kg ihmiselle 195 mg. Silloin kuolemaan riittäisi kilo pahasti vihertyneitä perunoita. Tässä on koukku. Koska kyseessä on alin tunnettu, niin puhutaan yksittäisistä tapauksista, ei yleisestä riskistä.

Koiran kohdalla on lisäksi huomioitava ruuansulatusjärjestelmän lyhyys ja tehottomuus kasviravinnon suhteen. Koira ei ehdi hyödyntämään samalla tavalla kuin ihminen, ei hyvässä eikä pahassa.

Vaikka LD50-arvo antaakin hyvän mittarin myrkyllisyydestä, niin oireiluahan tulee jo aikaisemmin. Ihmisillä tehdyssä kokeessa annettiin erilaisia määriä glykoalkaloideja perunan mukana suurimman annoksen ollessa 1,25 mg/kgEP. Kuudesta koehenkilöstä yksi tuli suurimmalla määrällä huonovointiseksi, vaikka 1,25 mg/kg ilmoitetaankin alemmaksi kuin mitä ärsyttävän määrän pitäisi olla (Mensinga ym. 2005³).

Hamstereille annettiin 28 päivän ajan solaniinia ja kakoniinia yhteensä 33,3 mg/kgEP, mutta niiden keskinäisiä suhteita muutettiin. Kun molempien määrät olivat korkealla, niin hamsterit saivat vatsaoireita, mutta yleisesti suurimmat vaikutukset saatiin kun solaniinia oli eniten (Langilde ym. 2009⁴).

Tämä tarkoittaa suoraan sitä, että glykoalkaloideilla on eroja, ja näistä kahdesta solaniini on haitallisempi – yksi selitys siihen, miksi tässä artikkelissa vertailuna käytettyä munakoisoa ei kokonaisglykoalkaloidimäärästään huolimatta pidetä ongelmana.

Osassa kulttuureista syödään jopa perunan lehtiä. Siksi tiedetään, että niissä on valosta ja kasvustosta riippuen 64 – 225 mg/kg solaniinia ja 0,6 – 557 mg/kg kakoniinia, yhteensä siis 65 – 782 mg/kg glykoalkaloideja. Määrä ei siis kaikesta varoittelusta huolimatta ole aina ruokaperunan määrää kummallisempi, ja samalla tiedetään, että 2 – 5 g/kgEP on turvallinen määrä popsia perunan lehtiä päivässä (Phillips ym. 1996⁵).

Joka tapauksessa kyseessä on lähinnä triviaalia knoppitietoa meille, koska itse en ainakaan tunne ketään, joka tekisi salaattia tai välipalaa perunan lehdistä.

Kun kaikki nuo tekijät summataan yhteen ja suhteutetaan se lisäksi ns. night shade kasvien ruokintamääriin koirilla, niin glykoalkaloideista ei ole tarvetta olla huolissaan. Kysymysmerkit kohdistuvatkin kasvien hyötyihin ja muihin haittoihin, kuten kehnoon sulavuuteen, tärkkelyksen määrään ja korkeaan kuituun, ei solaniinin määriin.

Jos pelkää alkoidien riskejä, eikä piittaa määrien vaikutuksista, niin silloin on syytä välttää monia muitakin tuotteita. Yksi sellainen on koisojen sukulainen goji-marja, joka sisältää atropiinia. Sitä pidetään super foodina, joka määrittelynä on hyvinkin kyseenalainen, mutta yleisesti katsottuna se sisältää myrkkyä. Tosin hyvin matalia määriä, ja silloin kun goji-marjoista on ollut ongelmia, niin syynä on ollut synteettisten kasvisuojelumyrkkyjen jäämät, mutta jos välttää vaikkapa munakoisoa glykoalkaloidien pelosta, eikä anna lapsille varhaisperunaa, niin on syytä pysyä kaukana myös goji-marjoista. Sekä korvasienistä. Ja pavuista.

1. KTM 237/2002 http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2002/20020237[↩]
2. DUKE1992A http://www.ars-grin.gov/cgi-bin/duke/farmacy2.pl?942[↩]
3. Mensinga TT, Sips AJ, Rompelberg CJ, van Twillert K, Meulenbelt J, van den Top HJ, van Egmond HP. Potato glycoalkaloids and adverse effects in humans: an ascending dose study. Regul Toxicol Pharmacol. 2005 Feb;41(1):66-72.[↩]
4. Langkilde S, Mandimika T, Schrøder M, Meyer O, Slob W, Peijnenburg A, Poulsen M. A 28-day repeat dose toxicity study of steroidal glycoalkaloids, alpha-solanine and alpha-chaconine in the Syrian Golden hamster. Food Chem Toxicol. 2009 Jun;47(6):1099-108.[↩]
5. Phillips BJ, Hughes JA, Phillips JC, Walters DG, Anderson D, Tahourdin CS. A study of the toxic hazard that might be associated with the consumption of green potato tops. Food Chem Toxicol. 1996 May;34(5):439-48.[↩]