Nuoren koiran treenaamisen aloittamisessa ei eroja pentuaikaan periaatteessa paljon ole. Syötetään laadukasta ruokaa, leikitään ja ulkoillaan mahdollisimman paljon vapaana. Kevyempää varsinaista treenausta aletaan kuitenkin tehdä 12 kuukauden jälkeen, edellyttäen että koiran rakenne ja kunto sallivat sen. Kuntopohjan ei pitäisi olla ongelma, jos koira on päässyt liikkumaan. Mikäli on talvi koiran täyttäessä 14 kk, niin treenausta tehostetaan. Vuodenvaihteessa syntyneet pennut tutustuvat varsinaiseen valmennukseen aikaisemmin kuin kevätpennut, mikäli niillä mennään koejuoksuihin jo keväästä. Silloin on kuitenkin kyettävä arvioimaan tarkasti koiran henkinen aikuisuus, ettei tule harmittavia takaiskuja radalla.

Leikit ja treenaus

Noin 10 kuukauden jälkeen kaikki leikkiminen muiden koirien kanssa on ehdottomasti kielletty, kun treenataan viehettä tai tutustutaan rataan. Rata tulee aina pitää paikkana, jossa ainoastaan ajetaan viehettä – se ei ole yleinen rentoutumispaikka. Seurustelu muiden koirien kanssa tulee tapahtua jossain muualla, vaikka lenkeillä.

Räteillä leikkiminen on vieläkin kivaa ja hyödyllistä puuhaa. Koira alkaa kuitenkin olla jo täysi-ikäisen kokoinen, joten leikit pitää mitoittaa koiran mukaan. Jo pelkkä juokseminen ihmiseltä toiselle riittää jossain määrin tyydyttämään juoksuhaluja – varsinkin jos maasto valitaan harkiten. Välillä koiraa voi juoksuttaa suoraa jollain hiekkatiellä, välillä puhtaassa maastossa ylämäkeen tai jollain slalomrinteellä. Talvella koiraa juoksutetaan mahdollisuuksien mukaan myös umpihangessa, kesäaikaan suolla tai matalassa vedessä. Varsinainen kävely palvelee enää ainoastaan kahta tarkoitusta: koiran lihakset lämmitetään ja se pääsee haistelemaan uusia hajuja. Ratakuntoa, nopeudesta puhumattakaan, kävelylenkeillä ei lisätä. Kävely ei kehitä lihaksistoa eikä hapenottokykyä. Itseasiassa liika kävely, monen kilometrin lenkit, hidastaa – lihaksisto menee eräällä tavalla tukkoon. Samasta syystä myös pyörälenkit ovat kiellettyjä. Sydämen kykyyn pumpata verta ei kävely, varsinaisesta aerobisesta treenistä puhumattakaan, palvele mitään kilpailu-uran kannalta hyödyttävää tarkoitusta.

Aerobinen ja anaerobinen

Greyhound juoksee aina happivelalla eli se käyttää suorituksessa lihaksiin varastoituja nopeasti saatavia energiavarantoja: sanotaan että se tekee anaerobisen suorituksen. Tästä johtuu se suunnaton maitohappomäärä, joka koiran lihaksistoon kehittyy ja minkä takia palauttaminen suorituksen jälkeen kevyellä hieronnalla ja rauhallisella kävelyttämisellä on aina tehtävä.

On olemassa kaksi erityyppistä harjoittelua, aerobinen ja anaerobinen. Kun tarpeeksi yksinkertaistetaan, niin vaikkapa valjakkokoirat tarvitsevat aerobista harjoittelua, koska ne tekevät pitkäkestoista, kestävyyttä vaativaa työtä. Niille sopivaa treeniä voisi olla pitkät pyöräilylenkit. Greyhound on sprintteri, joka ottaa itsestään hetkessä kaiken irti. Siksi se tarvitsee anaerobista harjoittelua, joka on esimerkiksi intervalliharjoittelua jossa vuorottelevat hitaampi, palauttava liikunta (lyhyet kävelyt) ja nopea kuormittava suoritus (vedot). Yleensä tämä toteutetaan lyhyillä vedoilla ihmiseltä toiselle tai ylämäkeen – pääasia että koira rasittuu.

Mitä treenataan

Alussa todettiin greyhoundin tarvitsevan early pace-ominaisuuksia, maksiminopeutta ja nopeuskestävyyttä. Lisäksi sprintteri ja stayer tarvitsevat hieman erilaisen treenauksen.

Lähtönopeus on se, kuinka nopeasti koira saavuttaa maksiminopeutensa alkusuoralla ennen ensimmäistä kaarretta. Tätä myös early paceksi kutsuttua ominaisuutta, voidaan treenata vedättämällä koiraa syvässä lumessa, suolla tai rantavedessä. Jyrkkä ylämäkikin on myös tehokas. Koiraa juoksutetaan lyhyitä vetoja kerrallaan, enintään 50 metriä, palauttamalla se aina välissä. Vetojen määrä riippuu rasituksesta ja koirasta. Jyrkässä mäessä kolmekin vetoa saattaa riittää, suolla tai lumessa ehkä puolisen tusinaa. Perusideana on, että koira joutuu käyttämään ponnistusvoimaansa erittäin tehokkaasti ja rasittavasti, kuitenkin palautumalla kunnolla aina vetojen välillä.

Maksiminopeus on koiran huippunopeus juuri ennen kuin se menee hapoille ja hidastuminen alkaa. Tyypistä ja treenauksesta riippuen rajaa tulee kilpailuissa vastaan jo ykköskaarteessa tai takasuoran puolivälissä. Maksiminopeutta treenataan kevyemmässä maastossa kuten loivassa ylämäessä. Tasainen suorakin kelpaa, mutta pieni nousu lisää tehokkuutta. Vetojen pituus saisi olla maksimissaan 200 – 400 metriä, koirasta riippuen. Tarkoitus on juoksuttaa koiraa mahdollisimman nopeasti vain sen matkan, jonka se kykenee pitämään täyttä vauhtia. Vetoja otetaan enintään kaksi antaen aina koiran hengähtää minuutin verran vetojen välissä. Tässä olisi käsiviehe erittäin hyödyllinen apuvälinen, mutta ihmisten välillä juoksuttaminen on yleisin tapa.

Nopeuskestävyys on yksinkertaistaen se vauhti, jonka koira kykenee ylläpitämään maalisuoralla. Tätä ominaisuutta on vaikein treenata, koska suurin osa ominaisuudesta on geneettistä perua. Kyseessä on elimistön kyky käsitellä ja pilkkoa maitohappoa ja muita kuona-aineita. Nopeuskestävyys kulkee jossain määrin käsi kädessä peruskunnon kanssa, joten sitä ei kannata erikseen treenata. Jos kuitenkin haluaa, niin se tapahtuu kuin maksiminopeusharjoittelu, mutta pidemmillä vedoilla – noin 400 – 500 metriä.

Peruskuntoa treenataan talvella. Alkutalvella, ennen varsinaisia nopeustreenejä, koiraa ravautetaan yhtäjaksoisesti enintään kaksi kilometriä. Jos ei halua käyttää polkupyörää, niin auton vieressä juoksuttaminen on omistajalle se vähiten rasittava tapa. Tätä saa kuitenkin tehdä vain täysi-ikäiselle koiralle. Palauttaminen rauhallisella kävelyllä ja vapaana juoksuttamisella täytyy aina tehdä.

Palautumisen tarkkailu on monesti tärkeää. Se kuvaa kuinka nopeasti elimistö on edes kohtuullisesti uudestaan valmis rasitukseen. Pulssi olisi paras mittari, mutta sen mittaaminen on käytännössä mahdotonta. Korvaavana käytetään läähätystä. Kun ”höyryveturipuuskutus” on palannut normaaliin hengitykseen, niin koiran sanotaan palautuneen, sen elimistö ei sitä kuitenkaan ole kokonaisuutena. On kuitenkin muistettava, että ulkolämpötila vaikuttaa läähätykseen – mitä kuumempi ilma, sitä kauemmin koira läähättää.
Pakkasella koiraa ei saa suuremmin hengästyttää. Greyhound vetää sisälleen kilpailutason 30 sekunnin suorituksessa jopa 60-90 litraa ilmaa. Kylmällä kelillä se jäähdyttää elimistön tehokkaasti ja aiheuttaa helposti vähintään vilustumisen, keuhkokuumeesta puhumattakaan.

Palauttavana liikuntana käytetään rauhallista kävelyä ja vapaana oloa. Seisoskelemaan tai makaamaan ei käydä ennen kuin hengitys on tasaantunut.

Luomuliikunta on eräs tärkeimmistä treeneistä. Tämä hieno termi tarkoittaa yksinkertaisesti ainakin yhden toisen koiran kanssa vapaana juoksuttamista. Sen tehokkuus perustuu intervalliharjoitteluun, jota koirat luonnostaan tekevät kiihdyttäessään ja hidastaessaan. Lisäksi se kehittää koordinaatiota, sosiaalisista kyvyistä puhumattakaan.

Stayer treenataan muuten samalla tavalla, mutta lähtönopeusharjoittelua vähennetään ja nopeuskestävyyttä lisätään. Stayerin tunnistaminen nuorena on kuitenkin erittäin vaikeaa, joten tuonne vähintään kaksivuotiaaksi asti treenaus on kuten sprintterillä. Tärkein muistettava asia on, että koirasta ei saa treenillkä tehtyä stayeriä – se on geneettinen asia.

Lämmittäminen on aina tehtävä ensimmäiseksi. Koira saa juosta vapaana jonkun aikaa ja sen lihakset hierotaan ja venytellään ennen treenejä. Palauttaminen ei saa myöskään unohtua. Treeneissä siihen riittää vapaana ulkoilu ja rauhallinen kävely, kunnes koiran hengitys on tasaantunut. Jopa treenikaudella ruokintaan on lisättävä elektrolyyttejä, kun koiraa on kuormitettu lähelle huipputasoa.

Mikäli koiralle tulee ylirasitusoireita, kuten alle virtsaamista tai virtsan muuttumista punaiseksi, niin harjoittelu on välittömästi keskeytettävä. Palautumisen nopeuttamiseksi koira on pidettävä vähintään viikko totaalilevossa ja ruuan rasvaprosentti nostetaan vähintään 20 prosenttiin. Ylirasittumisen aiheuttanutta harjoittelua saa jatkaa vasta kun on selvitetty johtuiko ongelma puutteellisesta kuntoharjoittelusta, ylimitoitetusta rasituksesta vai koiran fysiologian sopimattomuudesta tehtyyn harjoitteeseen.

Erikseen vai yhdessä

Suurin osa treenaa – jos ylipäätään treenaa – kaikkia osa-alueita yhtä aikaa. Minusta on järkevämpää jollain tavalla rytmittää harjoitukset ja päättää mitä milloinkin yrittää kehittää.

Kun kelit ovat huonot, niin kasvatetaan peruskuntoa. Vaikka olisi liukasta, niin ravaamaan aina pystyy. Jos tulee pahat pakkaset, niin lepokausi vapaalla liikkumisella lisättynä on paikallaan. Kun on paljon lunta, niin treenataan lähtönopeutta jne. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pidemmän ajan – vaikka viikon – pyrkii tekemään vain yhden tyyppisiä harjoituksia.

Treenipäiväkirja

Eräät treenarit suosittelevat päiväkirjan pitoa. Silloin pystyy paremmin kontrolloimaan tekemisiä ja löytämään yhtymäkohdat kunnon ja nopeuden kehityksessä tai laskussa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että lyhyt kilpakautemme ja oloiltaan liian vaihteleva pitkä talvi aiheuttavat sen, että kaavoja on vaikea ellei mahdotonta löytää. Olenkin pitänyt parempana uhrata päiväkirjan pitoon uppoava aika koiran treenaamiseen tai ulkoiluttamiseen. Jos kuitenkin katsoo, että sen pitäminen sopii itselle, niin olkaa hyvä. Kunhan muistaa, että pääpaino on koiran kestävyyden ja nopeuden lisäämisessä, ei päiväkirjan pidossa.

Treenipäiväkirja on syytä täyttää päivittäin. Silloin saa paremmin havainnoitua harjoitus- ja lepopäivien suhteet. Päiväkirjasta pitäisi löytyä myös tiedot ruokinnasta, terveydentilasta ja muista tärkeiksi katsomistaan asioista.

Parempana olen pitänyt tapaa kirjoittaa muistiin kohtauksia elävästä elämästä, sekä selostus kilpailuista; kuka juoksi mitenkin ja miten oma koira käyttäytyi. Niitä asioita ei varmasti muista enää parin viikon kuluttua, mutta ovat todella mielenkiintoisia, kun talven aikana kertailee mennyttä kautta.

Muut koirat

Mikäli perheessä on muita koiria, tai ulkoiluun osallistuu muitakin, niin kaikki ylimitoitettu nyppiminen, näykkiminen ja aggressiot ovat kiellettyjä ja niihin tulee heti puuttua. Greyhound ei saa oppia, että juoksemisen päätarkoitus on toisten kiusaaminen. Pienet takaa-ajoleikit ovat ihan kivoja, mutta ne eivät saa muodostua koiralle ulkoilun kohokohdiksi. Lenkeillä kuitenkin harvemmin on mahdollisuus ajaa viehettä, joten vieheeksi, eli takaa-ajettavaksi, valitaan usein se toinen koira. Mikäli greyhoundilla on hermorakenne kunnossa ja sillä on vahva ajovietti, niin radalla ei tule ongelmia: kyseessä on kuitenkin ainoastaan yleisin koirien tapa leikkiä ja harrastaa sosiaalista kanssakäymistä. Jonkun määrätyn koiran jatkuvaa kiusaamista ei saa koskaan hyväksyä, vaan sellaista koiraa ulkoilutetaan ainoastaan yksin.

Porukassa juoksemisessa on kuitenkin yksi hyvä puoli, joka ylittää riskit. Kun koira juoksee muiden kanssa maastossa, niin sen koordinaatiokyky kehittyy valtavasti. Lisäksi luonne kouliintuu, se ei ole moksiskaan pienistä kontakteista radalla ja juokseminen toisten kanssa ei ole mikään uusi tapahtuma. Lajin huippumaissa vuoden ikäisiä koiria pidetään yhdessä suurissa juoksutarhoissa, jolloin ne treenaavat toinen toistaan – eikä kukaan pelkää diskauksia.

Käsiviehe

Kun koira on 8-12 kuukautta, niin koiran ajohalu varmistetaan käsivieheellä, samalla se toimii eräänlaisena lähtölaukauksena rataharjoittelulle. Siinä koiraa vedetään muutaman kymmenen metrin matka suoraan vieheen perässä. Lähes aina koira lähtee perään – varmuudella jos pentuaika on hoidettu oikein – ja seuraa viehettä intensiivisesti. Kun viehe pysäytetään, niin koira saa käydä siihen kiinni ja siitä taistellaan koiran kanssa. Ero pentuleikkeihin löytyy siitä, että tällä kertaa koira ei saa saalistaan, vaan se piilotetaan siltä. Koira luulee saaliinsa karanneen ja vietti jää tyydyttämättä – se jää eräällä tavalla ”päälle” ja vahvistuu. Käsiviehettä käytetään koirasta riippuen kahtena päivänä viikossa kuukauden ajan. Kun koira ajaa sitä täydellä innolla, sen käyttö voidaan lopettaa ja siirtyä heti kelien salliessa varsinaiseen rataharjoitteluun.

Käsivieheitä on monilla harrastajilla, joten sellainen löytyy aina. Jos ei ihan omalta paikkakunnalta, niin kohtuullisen ajomatkan päästä kuitenkin. Käsiviehettä ei ole mikään pakko käyttää. Sillä oikeastaan vain vahvistetaan omistajan uskoa koiransa ajokykyyn.
Mikäli greyhoundia ollaan ulkoilutettu vapaana maastossa, niin ensimmäiseen ikävuoteen mennessä se on varmasti päässyt jo tapaamaan aidon, elävän vieheen. Jos se on silloin osoittanut halua ajaa sitä, tai lähtenyt jopa perään, niin ongelmia radalla vieheen kanssa tuskin tulee ja konevieheeseen tutustuminen voidaan tehdä suoraan radalla.

Käsiviehe ei saa olla se väline, jolla ajovietin herättäminen tehdään. Se on täytynyt tapahtua jo paljon aikaisemmin. En myöskään yleensä suosittele käsiviehettä kuin tutustumistarkoitukseen alle 6 kuukauden ikäiselle pennulle.

Kuonokoppa

Rataharjoittelun kynnyksellä aloitetaan kuonokoppaan tutustuminen. Sitä pidetään lyhyitä aikoja kerrallaan ja koiralle keksitään silloin muuta tekemistä. Ihmiseltä ihmiselle juokseminen on helppo toteuttaa. Yleensä koppaan totuttaminen on ehkä se kaikkein helpoin vaihe ratatreenauksessa. Heti kun koira on tottunut kuonokoppaan, niin sitä käytetään aina vieheellä harjoiteltaessa ja vetoharjoittelussa.

Rataharjoittelu

Rataharjoittelusta kilpakoiran ura alkaa todenteolla. Ensimmäinen radalla käynti riippuu luonnollisesti vuodenajasta. Talvella radalla ei koskaan juosta, vaan odotetaan kevääseen. Radalle mennään ensimmäisen kerran aikaisintaan siinä vaiheessa kun koiran korkeuskasvun nopein vaihe on loppunut.

Vaikka aiemmin onkin sanottu, ettei rataharjoittelua tarvita kilpailevalle koiralle, niin en allekirjoita sitä enää. Kilpailevaa on treenattava myös kilpailukaudella, ja se onnistuu helpoiten radalla.

Verryttely

Koiraa on aina lämmitettävä ennen suoritusta. Kilpailun ja harjoituksen välillä on ainoastaan pieni aste-ero, ei muuta. Jos koiraa ei verrytellä, niin sen mahdollisuus loukkaantua on todella suuri. Lisäksi se on jäykkä, jonka huomaa välittömästi ajoissa ja suorituksen tehossa.

Se, miten verryttely tehdään, riippuu hivenen koirasta. Pieni, kevyt narttu saa lihaksensa lämpimäksi paljon pienemmällä työllä, kuin massiivinen uros. Tapa riippuu taasen treenaajasta. Yleensä koiria kävelytetään vaihteleva määrä eri temmoilla ennen starttia. Lisäksi raajoja olisi hyvä venyttää ja isoja lihaksia hieroa kevyesti. Harjoituksissa lämmittely saa olla ”perusteellisempaa”, koska ajalla ei ole väliä. Kilpailuissa täytyy olla tarkempi. Lihakset täytyy saada lämpimiksi ja notkeiksi kuitenkin hukkaamatta niiden energiaa. Esimerkiksi kova hieronta kuluttaa tehokkaasti lihasten voimavaroja.

Jälkihuolto

Viimeistään silloin kun aloitetaan rataharjoittelu, keskitytään toden teolla myös koiran jälkihuoltoon. Se pitää sisällään jäähdyttelyn, tarkastuksen ja ruokinnan. Tarkastuksista täytyy tulla rutiini, eikä niitä saa koskaan jättää väliin. Siksi olisi syytä ”harjoitella” niitä jo nuoren koiran treenauksessa, sekä huolehtia niistä talviharjoittelun aikana.

Jäähdytys

Jäähdytys – loppuverryttely – on koiralle yhtä tärkeää kuin lämmittäminen ennen kilpailua tai kovaa suoritusta. Se nopeuttaa ja helpottaa elimistön palautumista, joten siltä osin kyetään estämään ylirasitusoireita ja pitämään koira kunnossa ja terveenä.

Perusideana on kävelyttäminen rauhallisella vauhdilla niin kauan, kunnes hengitys on kohtuullisesti tasaantunut. Silloin voidaan koiralle antaa hieman vettä ja elektrolyyttejä, sekä antaa sen hetkeksi seisahtaa. Kävelyä jatketaan noin 15 minuuttia, annetaan taas juoda ja laitetaan se lepoon. Viimeistään tunnin kuluttua sitä kävelytetään uudestaan, venytellään ja hierotaan kevyesti. Tassut, jalat ja jänteet olisi hyvä pestä ja suihkuttaa vedellä. Varpaiden välit ja kynsivallit huuhdellaan huolellisesti ja takajalkojen jänteet suihkutellaan. Selkään, kylkiin ja isoihin lihaksiin voidaan suihkuttaa kevyesti ”sadettamalla”, jos on kuuma ilma. Kylmää vettä ei kuitenkaan saa koskaan suihkuttaa suoraan isoihin lihaksiin. Talvella pesu suoritetaan luonnollisesti vasta kotona, mikäli on kävelty suolatuilla pinnoilla. Jos on juostu lumessa, niin pesua ei tarvita.

Tarkastus

Aina suorituksen, ja miksei pelkän ulkoilunkin, jälkeen koira tarkastetaan. Anturat ja anturoiden välit tutkitaan, ettei löydy haavoja tai hiertymiä. Kynsivallit mennään läpi ärtymien varalta. Jaloista etsitään naarmuja ja haavoja. Koira seisotetaan ja siitä etsitään kaikkea poikkeavaa. Sen kuuluu seistä tasaisesti kaikilla jaloillaan, pään ja niskan on oltava normaalissa asennossa, samaten hännän. Lihaksissa ei saa olla kuoppia, turvotusta tai punoitusta. Selkä ei saa olla kuopalla tai köyry, ja nikamien täytyy näkyä normaalisti. Kylkiluiden täytyy olla normaalisti näkyvissä ja samassa rivissä. Mikään kohta koirassa ei saa olla kipeä tai kosketusherkkä

Koiraa kävelytetään ja juoksutetaan ravilla sekä hitaalla laukalla erilaisilla alustoilla suoraan ja ympyrässä. Siitä etsitään kaikkia merkkejä ontumisesta tai epätavallisesta askelluksesta. Koska greyhoundilla on melkoinen kivun sieto, niin koiran askellus tarkastetaan pian suorituksen jälkeen, illalla ja seuraavana aamuna.

Mikäli löydätte koirasta jotain, niin ottakaa heti yhteyttä vaikka koiranne kasvattajaan. Osa vammoista voidaan hoitaa kotona, osa tarvitsee lääkäriä – kaikki vaikuttavat kuitenkin osaltaan tuleviin treeneihin ja kilpailuihin. Selvät tapaturmat, kuten revähdykset ja lihasrepeämät, on tietenkin hoidettava heti, eikä vasta sitten kun kasvattaja tai muu kokeneempi tuttu on saatu tavoitettua.

Ruokinta

Kilpailupäivän ruokinta eroaa hivenen normaalista. Tavallinen treeni maastossa ei vaikuta, kunhan koiralla on nälkä, eikä sitä ruokita heti harjoittelun jälkeen, sekä lisäaineista on huolehdittu aikuisella koiralla. Keskenkasvuisellekin voidaan antaa elektrolyyttejä, jos se niitä tarvitsee. Normaalit vitamiinit ja hivenaineet se saa vielä pelkästään ruuasta ja muista luonnollisista lähteistä, kuten valkosipulista.

Aikaisemmin suositeltiin hiilihydraattitankkausta jo edeltävänä iltana. Silloin ruokaan lisättiin suurehko määrä leipää tai makaronia. Nyttemmin kokemus on osoittanut, että greyhoundin suoritus on liian lyhytkestoista, että siitä olisi mitään apua. Hiilihydraattien lisäys ainoastaan sitoo nestettä ja nostaa painoa, ja sitäkautta lisää kramppiriskiä. Varsinkin makaroonin olematon magnesiumtaso saattaa aiheuttaa kramppeja.

Jo edellisenä iltana annetaan noin kolmanneksen pienempi annos. Aamulla koiralle annetaan erittäin valkuaisainepitoinen ja vähärasvainen aamupala. Sille keitetään pari kananmunaa, mukaan sekoitetaan hivenen lihaa ja muutama nappula kuivamuonaa. Annoksen massa ei saa olla suuri. Joukkoon sekoitetaan elektrolyyttejä, rautaa sekä B- ja D-vitamiinia. Hydralisoitua valkuaista voi myös laittaa, tosin se on erittäin kallista. Tällä varmistetaan se, että koira ei käytä suoritusta odottaessa elimistön energiavaroja. Määrä täytyy olla pieni ja nopeasti sulava, että vatsalaukku ja suoli saadaan mahdollisimman tyhjäksi. Koira saa juoda, tosin noin tunti ennen starttia myös veden saantia rajoitetaan.

Kohta suorituksen jälkeen koiralle voidaan antaa veden ja elektrolyyttien lisäksi C-vitamiinia ja hydralisoitua valkuaista, joiden kummankin pitäisi nopeuttaa palautumista. Eräät treenarit antavat koiralle pienen määrän ruokaa noin neljän tunnin kuluttua suorituksesta, mutta me olemme odottaneet yleensä iltaan asti.

Suuri määrä vettä tai ruokaa siirtää melkoisen osan verestä mahalaukun ympäristöön. Se hidastaa palautumista erittäin paljon, koska juuri verenkierron pitäisi huolehtia kuona-aineiden poistamisesta lihaksistosta. Illalla koiralle annetaan normaalimäärä ruokaa, jonka rasvapitoisuus saa olla hivenen korkeampi. Joukkoon lisätään normaalit lisäravinteet.