Virtsa on elimistön kuona-ainetta. Virtsa syntyy munuaisissa, jotka suodattavat veren, ja kulkeutuu sitten virtsajohtimia pitkin virtsarakkoon, jonka tarpeeksi täytyttyä koira, tuntee virtsaamisen tarvetta. Virtsa poistuu rakosta virtsaputkea pitkin ulos elimistöstä. Elimistössä kiertää jatkuvasti monia litroja nestettä, josta munuaiset suodattavat vuorokauden aikana 180 litraa alkuvirtsaa. Suurin osa nesteestä ja ainesosista imeytyy kuitenkin takaisin, sillä lopullinen virtsamäärä on vain noin 20-30 ml/kg vuorokaudessa. Virtsa on vaaleampaa, jos kehon nestemäärä on suuri ja tummempaa, jos se on pieni.
Virtsasta on 95 prosenttia vettä ja 2,5 prosenttia virtsa-ainetta eli ureaa, joka on suurina määrinä myrkyllistä. Loput 2,5 prosenttia virtsasta on erilaisia mineraaleja kuten magnesiumia ja kalsiumia. Virtsa sisältää myös virtsahappoa, hippuurihappoa, urobiliiniä sekä fosfori- ja rikkihappoa. Virtsa ei ole myrkyllistä, kuten usein uskotaan, mutta nautittuna se saattaa suurina annoksina olla haitallista. Virtsan pH-arvo vaihtelee 4,5:n ja 8:n välillä; normaalisti se on neutraali. Voimakkaasti hapan tai emäksinen virtsa on merkki sairaudesta.
Virtsan koostumus
Virtsan määrä vaihtelee suuresti koon ja iän, nautitun ruuan ja juoman laadun ja määrän, hikoilun sekä vuorokaudenajan mukaan. Yleensä virtsaa erittyy täysikasvuisella ihmisellä 0,5–2 litraa vuorokaudessa. Eritys on voimakkainta iltapäivällä ja vähäisintä aamuyöllä. Virtsan vuorokautisen määrän väheneminen alle 500 millilitraan paastoavalla henkilöllä tai alle 700 millilitraan normaalisti syövällä henkilöllä merkitsee kuona-aineiden kasautumista ruumiiseen; kuona-aineet voivat näet erittyä vain kohtalaisen suuriin nestemääriin liuenneina. Virtsan ominaispaino vaihtelee ääritapauksissa 1,001:stä 1,050:aan. Yleensä se kuitenkin on 1,010–1,025. Tilasta, jossa munuaiset eivät kykene laimentamaan ja väkevöimään virtsaa, käytetään nimitystä isostenuria. Sen vallitessa virtsan ominaispaino pysyy 1,010:na nautitusta nestemäärästä riippumatta. Isostenuria on merkki munuaisten reservien loppumisesta.
Virtsan pH on riippuvainen siitä, miten runsaasti nautitusta ravinnosta muodostuu poistettavia happamia tai emäksisiä aineenvaihduntatuotteita. Normaalia sekaravintoa nautittaessa muodostuu happamia aineenvaihduntatuotteita enemmän kuin emäksisiä. Virtsa onkin tavallisesti hieman hapanta (pH noin 6). Tarpeen vaatiessa virtsan pH voi kuitenkin vaihdella 4,6:sta 8,2:een. Koska yhden pH-asteen lasku tarkoittaa vetyionikonsentraation kasvamista kymmenkertaiseksi, tämä merkitsee sitä, että virtsan vetyionien määrä voi vaihdella monituhatkertaisesti.
Virtsan keltainen väri johtuu pääsiassa eräistä urobiliiniyhdisteistä (urokromeista). Värisävy voi joskus olla osviittana tautia diagnosoitaessa (verenvuoto), mutta yleensä sillä ei ole paljoakaan käytännön merkitystä. Virtsan väri muuttuu jo lyhyessäkin säilytysajassa. Virtsa myös helposti samenee sitä säilytettäessä joko siksi, että bakteerit lisääntyvät siinä tai siksi, että jotkin aineet saostuvat. Virtsasta on yleensä noin 95 prosenttia vettä. Jäljelle jäävistä kiinteistä aineista on yli puolet (15–30 g/vrk) virtsa-ainetta eli ureaa. Jonkin verran erittyy myös muita typpipitoisia kuona-aineita (kreatiinia 1–3 g, virtsahappoa 0,5–1 g ja ammoniumioneja 0,5–1 g vuorokaudessa. Natriumioneja erittyy keskimäärin 2–5 g, kalium-ioneja 1–3 g, kalsiumia 0,1–0,3 g, kloridi-ioneja 4–9 g sekä fosforia, lähinnä epäorgaanisina fosfaatteina, gramman verran vuorokaudessa.
Punainen virtsa
Ylirasitustilassa lihassolut alkavat hajota ja niistä erittyvä myoglobiini eritetään virtsaan, jolloin se värjäytyy punaiseksi. Yleiskielessä puhutaan punaisen tai veren virtsaamisesta. Kyseessä on aina vakava tila, vakavimmissa tapauksissa jopa hengenvaarallinen. Lievät tapaukset on mahdollista hoitaa itse, mutta käytännössä on aina syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.
Katso myös metabolinen asidoosi.
