© H. Edwards Clarke
Coursing, The pursuit of Game with Gazehounds
Waterloo Cup oli, paitsi Englannin, maailman arvostetuin coursing-kilpailu. Se oli maailman ensimmäinen, avoin, open stakes. Vaikka Waterloo Cup onkin jo historiaa, niin se tulee pitämään vielä pitkään nimissään ennätystä maailman pitkäikäisimpänä koirakilpailuna.
Synty
Lordi Molyneux perusti yhdessä 20 jäsenen kanssa Altcar Clubin 1825. Vaikka coursingille oli tehty yleiset säännöt jo vuonna 1590, niin niitä ei aina noudatettu. Osaltaan sitä ei pidetty niin tärkeänä, osaltaan niitä ei tunnettu. Alkuaikojen kilpailuissa klubilla ei ollut edes tuomaria, vaan jäsenet toimivat toinen toisilleen erotuomareina.
Klubin tapana oli kokoontua Waterloon Hotellissa, Liverpoolissa. Heillä oli taas kerran kokous päivää ennen kilpailua ja hotellin omistaja, hra Lynn – itsekin innokas coursingin harrastaja – pyysi lordi Molyneuxilta lupaa viedä muutamia ystäviään coursingille Altcarin maille. Hän sai tietysti luvan, mutta lordi jopa lainasi hänelle koiran, jolla osallistua seuraavan päivän kilpailun tärkeimpään kisaan: uuteen kahdeksan koiran Waterloo Cupiin.
Ensimmäisen, vuoden 1836, Waterloo Cupin voitti järjestäjien nimeämä punainen narttu Milanie, omistajana lordi Molyneux. Palkintona voittajalle oli hopeinen nuuskarasia. Noina aikoina Cup nimittäin tarkoitti sanamukaisesti kupillista rahaa. Siitä tuli pokaali tai palkinto vasta 1900-luvun alussa. Kun vuonna 1902 ehdotettiin pokaalin antamista, niin sitä ei hyväksytty.
Ensimmäinen kilpailu oli niin suuri menestys, että muutaman kuukauden kuluttua perustettiin Waterloo Club. Sen tarkoituksena olisi kilpailun tukeminen ja laajentaminen. Seuraavana vuonna kilpailu oli 16 koiralle ja ilmoittautumismaksu viisi kultapuntaa. Seftonin jaarli, lordi Molyneuxin isä, suostui siihen, että kilpailu järjestettäisiin Altcarissa hänen maillaan.
Kilpailu kasvaa
Vuoden 1837 kilpailu oli ensimmäinen, joka järjestettiin Waterloo Clubin nimissä. Lisäksi oli Derby Stakes koirille, jotka olivat karsiutuneet ensimmäisellä kierroksella. 1838 se laajeni 32 koiralle, ja karsiutuneille järjestettiin Altcar Stakes. Kilpailun muoto pysyi tuollaisena vuoteen 1857 asti, jolloin se laajennettiin 64 koiran stakesiksi. Karsiutuneille järjestettiin The Plate ja The Pursuit – muoto, joka säilyi nykypäivään asti.
Maassa oli jo ollut kysyntää avoimelle tai edes klubien väliselle kilpailulle jotta löydettäisiin maan paras, ja sellaista olikin ehdotettu. Waterloo Club kopioi ehodtetun kilpailun järjestelmän, jossa klubin toimikunta jakaa kilpailuun nimeämisoikeudet 64:lle tunnetulle coursingharrastajalle. Kirjoittamaton sääntö oli, että jos jollakulla ei ollut Cupiin tarpeeksi hyvää koiraa, niin hän palauttaa nimeämisen toimikunnalle, joka siirtää sen halukkuuslistalle seuraavaksi sopivimmalle.
Waterloo Cup nousi välittömästi tärkeimmäksi coursing-tapahtumaksi, ja sen voittajat pääsivät suoraan kuuluisuuteen. Osaa niistä ei ole unohdettu vielä tänäkään päivänä, kuten esimerkiksi kolminkertaista voittajaa Master McGrathia.
1800-luvun loppuun mennessä kilpailun voittajat tulivat lähes järjestään isoista, tunnetuista coursingkenneleistä. Ympyrä oli nimittäin sulkeutumassa, ja coursing oli keskittymässä aina vain harvempien, isojen treenareiden ja kasvattajien käsiin. Kilpailu piti kuitenkin arvonsa, ja se juostiin joka vuosi lukuunottamatta 1917-1919. Toisen maailmansodan aikana Waterloo Cup juostiin keskeytyksittä, mutta yleisesti myönnetään, että sodan takia taso ei ollut aivan yhtä korkea kuin aikeisemmin.
Kilpailun loppu
Coursingin kieltäminen Englannissa 2005 oli myös Waterloo Cupin menestyksekkään ja pitkän perinteen loppu. Klubi yritti löytää korvaavia paikkoja esimerkiksi Irlannista ja Tsekistä, mutta käytännön ongelmat, kuten etäisyydet, sopivan niityn löytäminen, jänikset, kuitenkin kariuttivat suunnitelmat.
