Valkosipuli, tai suomalaisittain kynsilaukka, kuuluu monen koiranomistajan äännöllisesti käyttämiin ravintolisiin. Se on periaatteessa ravintoarvoltaan erinomainen, mutta sitä ei voi määrällisesti syöttää niin paljon, että siitä olisi tuolta osin suurtakaan hyötyä. Sitä annetaankin enemmälti sen takia, että uskotaan valkosipulin lääkinnällisiin ja muihin terveyttä tukeviin ominaisuuksiin. Valkosipuliin kytketäänkin ehkä eniten terveysuskomuksia. Osa niistä on perusteltuja, osa enemmänkin kansanuskoa.

Koiralla annetaan valkosipulia luultavasti kolmesta syystä:

• uskotaan valkosipulin häätävän punkkeja
• uskotaan valkosipulin olevan matohäätö
• uskotaan valkosipulin olevan terveellistä

Valkosipulin ainesosat

Kun sipulin pinta rikotaan, tai kynsi murskataan, niin allinaasi-entsyymi alkaa muuttamaan allini-aminohappoa yhdisteeksi allisiini. Allisiini säilyy noin vuorokauden ja hajoaa sen jälkeen useammaksi rikkiyhdisteeksi, joista yksi on  diallyylidisulfidi. Nuo allisiinin hajoamisesta syntyvät yhdisteet antavat valkosipulille sen tunnusomaisen tuoksun ja maun. Hajuttomat ja mauttomat valkosipulituotteet on valmistettu poistamalla niistä alliini. Tosin, monet valkosipulin terveysväitteet kytketään nimenomaan alliiniin, allisiiniin ja allinaasiin. Allisiinille on eristettynä löydetty antibakteerisia ja antifungaalisia vaikutuksia.

Yksi terveysväitteiden pohja löytyy valkosipulin tioallyylisulfideista. Silloin väitteet esittävät hyötyjä verisuonipuolella ja kolesterolin säätelyssä.

Valkosipulin ainesosissa on suuria eroja niin lajikkeiden kuin kasvupaikkojen suhteen. Kun puhutaan valkosipulista ja sen mahdollisista terveyshyödyistä, niin tarkoitetaan meille tuttua valkosipulia – ei jättimäisempää tai miedompaa salottisipulin tapaista.

Valkosipuli ja punkit

Valkosipuliin luotetaan punkkihäätönä. Osa selittää valkosipulin toimivuutta sen hajulla, osa taasen käyttää Kyolicia ja selittävät valkosipulin toimivuutta sillä, että se on… valkosipulia. Ruotsissa varusmiehillä tehdyn tutkimukseen mukaan valkosipuli ei toiminut punkkihäätönä.

Ravintoarvot

Tuskin kukaan syöttää valkosipulia parantaakseen tai korjatakseen koiran ruokavaliota, vaan syyt ovat aina eteerisempiä. Mutta valkosipulin ravintoarvoja käytetään usein perusteena tai todisteena valkosipulin terveellisyydelle. Eräällä tavalla halutaan alleviivata ja antaa vahvempi peruste: ”ehkä se ei kuitenkaan ole ihmelääke, vaikka vahva antibiootti onkin, mutta onhan se terveellinen, kun siinä on kaikki vitamiinit ja mineraalitkin”,

Väite siitä, että valkosipulissa on runsaasti ravinteita ja ravintoaineita on hyvinkin suhteellinen asia. Valkosipuli on aidosti hyvinkin ravinneköyhää syödyillä annoksilla, mutta jos katsotaan mitä on sadassa grammassa, niin toki tilanne näyttää kauniimmalta. En kuitenkaan tunne yhtään ihmistä, koiraa tai hevosta, joka söisi yhden tai kaksi kokonaista valkosipulia päivässä.

Valkosipulin kynsi painaa jotain haarukassa 1 – 4 grammaa ja useimmiten annos lienee puolikkaan kynnen luokkaa, jopa koiran koosta riippumatta. Kyolic ja muut kuivat valkosipulipuristeet toki muuttavat määriä ja niiden kanssa suurempikin annostus on mahdollinen, mutta ei se moninkymmenkertaiseksi muutu. Ilmoitin taulukkoon oleellisimmat ravintoaineiden määrät.

Vitamiinit

Valkosipulin vitamiiniarvo on käytännössä nolla gramman annostuksella. Ainoa jota saadaan, on se ainoa B-vitamiini, josta ei ole koskaan edes vajetta. Se, että sitä löytyy ei sinällään ole yllätys. Pyridoksiini osallistuu rikin aineenvaihduntaan ja siksi sitä löytyy käytännössä aina samalla kuin rikkiäkin. Pyridoksiinin ongelma puristeissa on, että se ei kestä säilytyksessä valoa ja ilmaa, eli siltä osin käyttäytyy kuin antioksidantit. Kysymysmerkki siis on, että saadaanko puristeísta ja kuivatuista valkosipulirouheista edes B5-vitamiinia.

Mineraalit

Kaliumia tulee hiukan, joka ei ole yllätys. Kaliumia tulee aivan kaikesta ja siksi sitä, vaikka tarve on korkeampi kuin kalsiumissa, ei milloinkaan tarvitse lisätä normaalissa ruokinnassa. Rikin määrää ei ilmoiteta, koska sitä ei mitata ruoka-aineista Suomessa eikä useimmissa muissakaan maissa. Lisäksi valkosipulin rikki on useissa entsyymeissä sekä yhdisteissä, joista kaikki eivät edes imeydy. Valkosipulista saa kuitenkin hieman rikkiä, mutta se ei ole oleellinen rikin saannille – tai jos on, niin ruokinnassa on paljonkin ongelmia.

Terveydelliset ja lääkinnälliset arvot

Valkosipulin lääkinnällisen arvon vahvin perustelu on, että sitä on käytetty jo muinaisina aikoina. Tuo olisi silloin pätevä perustelu myös huonon ilman aiheuttamille sairauksille, pahoille hengille ja manaukselle tai pahan veren poispäästämiseen.

Valkosipulin ainesosille on toki löydetty terveysvaikutuksia. On kuitenkin syytä muistaa, että kyse on aniharvoin valkosipulista itsestään, vaan sen sisältämistä ainesosista. Alliinilla on antibakteriaalinen vaikutus ja tioallyylisulfideilla on saatu vaikutusta mm. veren hyytymisessä (Aro 1992¹). Merkityksestä voidaan vääntää, mutta kyse on koko ajan uutteista. Asettelu on siis sama kuin että homeisen leivän syöminen ei toimi antibioottina eikä koivuteen juominen kipulääkkeenä.

Valkosipulia on tutkittu kohtuullisen paljon. Ehkä enemmän kuin mitään muuta ns. uskomuslääkintään kuuluvaa ruoka-ainetta. 1990-luvulla tutkimusten pääpaino oli neljällä pääalueella:

• sydän- ja verisuonielimistö,
• syöpä ja sen ehkäisy,
• antimikrobinen vaikutus ja
• antioksidanttisuus.

Antibakteriaalinen vaikutus

Allisiini on paikallisessa hoidossa antibakteerinen yhdiste. Monet ovat, suola ja sokeri ovat ehkä tunnetuimpia, mutta kyse on kasvin omasta suojauksesta. Allisiinin antibakteerinen vaikutus saattaa olla käyttökelpoinen, mutta se ei tarkoita samaa kuin antibioottinen. Paikallishoidoissa siitä saattaa kehittyä työkalu. Tosin tutkimusta ja kehitystä on tehty jo pitkään, eikä suuremmin käyttökelposta ole saatu aikaiseksi. On syytä kuitenkin tajua, että uutettu allisiiniöljy haavan hoidossa on täysin eri asia kuin valkosipulihaude tai että bakteeritulehdukseen syötävää antibioottikuuria ei pysty korvaamaan valkosipulipastalla.

Lääkäri Anna-Liisa Enkovaara totesi Ylen artikkelissa²:

Yhden valkosipulin kynnen vaikutus vastaa korkeintaan noin yhtä prosenttia bakteerilääkkeenä käytetyn penisilliinin tehosta. Nuhakuumeen kohdalla asialla ei ole teoreettistakaan merkitystä, sillä nuhakuumeen aiheuttavat virukset eivätkä bakteerit

Syöpähoidot

Valkosipulin eri ainesosille on saatu jonkinlaista näyttöä syöpäsolujen jakautumisen hidastajana tai tappajana. Pääosin tutkimusnäyttö on saatu petrimaljassa viljelyiden kanssa, in vitro, mutta siitä on vielä pitkä matka väitteeseen, että valkosipulin syöminen suojaisi syövältä. Vanhan toteamuksen mukaan samoilla perusteilla napalm on ehkä tehokkain syöpälääke, ja haulikkokin saattaa toimia. Osa tuloksista on saatu hiiri- ja rottakokeilla geneettisesti muokatuilla yksilöillä, eivätkä tulokset ole siirrettävissä ihmisiin. Lisäksi osa saaduista tuloksista ovat ristiriitaisia ja ihmisten epidemiologissa tutkimuksissa valkosipulille on annettu ylipäätään kasvis/kuitupohjaisella ruokavaliolla tai lihajalosteiden vähentämisestä saatuja tuloksia.

Vähentää veren hyytymistä

Greyhoundilla on erittäin paksu veri. Hyytyminen ei yleensä ole mikään ongelma. Mikäli greyhoundilla on huomattavan korkeat veriarvot, kuten hemoglobiini, tästä voi seurata ongelmia – veri on eräällä tavalla liian paksua, eikä kierrä kunnolla. Valkosipuli saattaa hieman helpottaa korkean hemoglobiinin aiheuttamaa mahdollista hyytymisriskiä, mutta tätä etua pidetään teoreettisena, eikä välttämättä edes kovinkaan tieteellisenä.

Muilla roduillahan tällä ei ole vaikutusta normaali elämässä, mutta kannattanee ottaa huomioon leikkaukseen valmistautuessa tai siitä toivuttaessa. Valkosipulituotteille ilmoitetaan sama verenhyytymisongelma kuin kalaöljypohjaisille omega-3 tuotteille – joka on kummassakin teoreettinen ja noudattaa ihmisillä käytettävää ylivarovaisuutta kuin aitoa riskiä..

Veriarvojen suhteen muistetaan usein varoittaa aiheessa koirille vaaralliset ihmisten ruuat (joita on aidosti vain kaksi) kuinka valkosipuli aiheuttaa koirille hemolyyttisen anemian. Kyseessä on Lee ym. (2000³) tutkimus, jossa koirille annettiin 1,25 ml /kgEP valkosipuliekstraktia kerran päivässä viikon ajan ja seurantaa jatkettiin 30 päivää. Vuorokausilla 9 – 11 valkosipuliekstratia saaneilla mitatut veriarvot kävivät alimmillaan. Yksikään ei kuitenkaan kehittänyt anemiaa. Usein mainittu 5 g/kgEP tuoretta valkosipulia tulee siitä, että 1,25 ml vastaa sitä. Tarkoittaa, että jos määrä muutettaisiin valkosipuliksi 30 kg koiralle, niin veriarvoihin saatiin mitattava notkahdus, kun koiralle olisi annettu 150 g valkosipulia joka päivä viikon ajan eikä silti saatu anemiaa – reaalielämässä toteutuneet annokset ovat tyypillisesti 0,5 – 4 grammaa.

Antioksidanttitutkimuksiin liittyen beagleille annettiin vanhennettua valkosipuliekstraktia (Yamato ym. 2018⁴). Aged garlic tarkoittaa, että tuotteesta on annettu ajan myötä haihtua ärsytystä ja hajuhaittoja aiheuttavat allisiini ja sen hajoamistuotteet – aika ei ole pitkä, sillä jo noin vuorokaudessa allisiini on hävinnyt. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää tuotteen turvallisuutta pidemmässä käytössä, oksidatiivisiin reaktioihin liittyvien geenien ja entsyymien reaktioiden lisäksi.  Koirat saivat 90 ml/kgEP 12 viikon ajan, eikä veriarvoissa havaittu muutoksia. Jos oletetaan, että ekstraktin vastaavuus olisi sama kuin Lee ym. tutkimuksessa, niin puhuttaisiin tuoreena valkosipulina annoksesta 2,5 g/kgEP (75 g/30 kg) päivässä kolmen kuukauden ajan. Parissa geenissä muuten todettiin aktiivisuutta, eli tutkimus puoltaisi ainakin jollain tasolla aktioksidanttitoimivuutta.

Salgado ja Monteiro (2011⁵) toteavat yksioikoisesti:

Koirat ja kissat ovat erittäin alttiita sipulien myrkyllisyydelle, vain 5 g/kg kissoille tai 15 – 30 g/kg koirille aiheuttavat kliinisesti merkittäviä hematologisia muutoksia.

Jos 30 kg koiralle puhutaan yhdessä annoksessa 450 – 900 grammaa sipulia, niin en välttämättä puhuisi herkkyydestä samassa lauseessa kertomalla, että kyseessä on ”vain”. Minä en pysty syömään tuollaista määrää sipulia. He antavat myös toisen tunnusluvun: 0,5 %/kgEP yhdellä syömisellä aiheuttaisi eläimelle myrkytysoireita, joka on yllättäen sama kuin 5 g/kg – he käyttävät tuolle viitteenä Cope (2005) joka viittaa samalla kerta-annoksen väitteellä aiemmin kerrottuun Lee ym. (2000) tutkimukseen – jossa tulos ei saatu yhdellä syömisellä, vaan viikon annostukselle; se, että laittaa viitteen, ei tietentään tarkoita viitteiden tarkistamista, tieteessäkään.

Alentaa verenpainetta

Valkosipulin ainesosia, ei siis valkosipulia, on paljonkin tutkittu niin verenpaine- kuin kolesterolilääkkeenä. Varsinkin vanhemmissa tutkimuksissa saatiin paljonkin positiivisia ja lupaavia tuloksia, mutta tilanne muuttui 2000-luvulle siirryttäessä. Tulokset eivät olleetkaan enää niin mairittelevia. Vanhoja tutkimuksia syytettiin kehnosta suunnittelusta ja uusia liian pienistä annoksista. Siitä huolimatta yleinen konsensus on, että valkosipulin vaikuttavilla ainesosilla saadaan vaikutettua LDL-kolesteroliin, rasvojen aineenvaihduntaan ja verisuonten toimintaan, mutta tarvittavat määrät ovat korkeita ja vääntö keskittyy merkitykseen – onko kyseessä merkityksellinen vai teoreettinen vaikutus (Rahman & Lowe 2006⁶)

Kennelyskä

Valkosipulin pitäisi toimia myös ihmisillä vilustumista vastaan. Se sisältää rikkipitoisia eteerisiä öljyjä, jotka, paitsi edistävät myös ruoansulatusta, vaikuttavat myös antibioottisesti, mihin paljolti perustuu uskottu teho vilustumisoireiden lievitykseen.

Kennelyskäkausi ajoittui ennen suurten näyttelyiden jälkeiseen aikaan ja eteni talven myötä pohjoiseen päin. Nykyään näyttäisi siltä, että tautia on koko ajan liikkeellä. Koska kyseessä on vaarallinen tauti, joka lievimmilläänkin estää harrastamisen ainakin kuukaudeksi, niin kaikki keinot taistelussa hengitystieinfektiota vastaan ovat sallittuja. Jopa jossain määrin uskoon perustuvatkin.

Cochrane-yhteisö tekee ns. näytönastekatsauksia eri hoitojen tieteellisestä näytöstä. Tulilinjalle otettiin myös valkosipuli. He tutkivat viittä eriä tieteellistä tutkimusta aiheena valkosipulin käyttö flunssan hoidossa. Ihmisten toki, mutta koska koirien kennelyskä viruksen osalta on hyvin samantyyppinen kuin ihmisten kausiflunssa, niin tulokset kannattaa huomioida koirienkin suhteen. Tutkimuksissa löytyi niin paljon erilaisia puutteita, ettei niitä voitu ottaa mukaan katsaukseen (asia, joka kannattaa muistaa kun kahlaa vaikkapa Pubmediä) ja kelvollisia löytyi vain yksi.

Mukaan päässeessä tutkimuksessa havaittiin, että sairastuvuudessa oli hieman eroja – valkosipulia saaneista sairastui 24, kun samankokoisessa lumeryhmässä tartuntoja oli 66. Sairaspäivien ero oli 111 vastaan 366. Sen sijaan toipumisessa ei ollut mitään eroja.

Katsauksessa todetaan aivan aiheellisesti, että näyttö ei vielä riitä mihinkään ja asiaa pitäisi tutkia enemmän, mutta silti maallikkotasolla voitaisiin vetää nopea johtopäätös ja sanoa, että valkosipulin käyttö pienentää tartuntariskiä, mutta siitä ei ole sinällään flunssalääkkeeksi.

Omat, hyvinkin epätieteelliset, kokemukset noudattavat tuota olettamusta.

Madotus valkosipulilla

Valkosipulin väitetään toimivan myös matolääkkeenä. Tämä on kuitenkin enemmänkin vanhaa kansanuskomusta, sillä valkosipuli ei muuta suoliston ympäristöä niin paljon, että madot kuolisivat. Entisaikoina madot kiusasivat niin ihmisiä kuin kotieläimiä valkosipulilla ja ilman, ja tilanteeseen tuli muutos vasta lääkkeellisten loishäätojen myötä.

Buckley (2019⁷) toteaa, että minkäänlaatuista näyttöä valkosipulin hyödyistä ei ole. Hän siteeraa kolmea tietämäänsä tutkimusta, joista kaksi, Bastidas (1969) ja Andrei ym. (2011) käsitteli koiria ja Ronagh ym. (2015) kissoja. Kaikkien kohdalla hän mainitsee, että tutkimusten laatu oli huono. Buckleyn paperissa on tarkempia tuloksia ja kommentteja kaikista kolmesta tutkimuksesta,

Bastidas testasi yhdellä koiralla ja hänen mukaansa hakamatojen määrä väheni päivittäisellä valkosipulin antamisella, mutta ulosteista löytyi käytännössä saman verran munia. Kun annostus lopetettiin, niin kahden päivän päästä hakamatojen määrä oli entisellään. Kysymysmerkin synnyttää se, että valkosipulin määrää ei ollut standardisoitu ja se vaihteli päivästä toiseen. Koska hakamadon elinkierto 10 – 14 päivää, niin tuosta voidaan olettaa, että valkosipulin antaminen ei tappanut hakamatoja, vaan esti niitä syystä tai toisesta irtoamasta suoliston pinnasta,

Andrey ym. antoi itseasiassa kuuden yrtin tiktuuraa, joista yksi oli valkosipuli, ja kurpitsaöljyä. Tinktuuran ainesosien määrä ei ole kerrottu. Hän testasi sekoitustaan Romaniassa 37 tarhakoiralle ja kymmenelle kotikoiralle. Munien määrä laskettiin ennen koetta ja mitattiin 14 päivänä uudestaan. Jossan 1 – 13 päivän välissä annettiin viiden päivän ajan kahdesti päivässä tinktuuraa ja kurpitsaöljyä jokin painonmukainen annos. Tulos oli periaatteessa menestys ja munien määrä väheni yli 90 prosentilla. Ongelma on siinä, että kukaan ei tiedä mitä oikeastaan annettiin, kuinka paljon ja koska. Pulmaa on siinäkin, että tinktuura vähensi munien määrää, mutta ei tiedetä mikä oli tilanne sukukypsien aikuisten suhteen, tai että edes voitaisiin arvailla syytä munien määrän vähenemiseen. Tutkimus ei myöskään jatkunut annostusta pidemmälle, joten kukaan ei tiedä mikä tilanne olisi päivän tai viikon kuluttua.

Ronagh ym. tutki 25 teheranilaista katukissaa jakamalla ne viiteen ryhmään, joille annettiin erilaisia ravintolisiä. Viisi kissaa sai 1,25 g valkosipulipuristeen seitsemän päivän ajan. Kissan suolinkaisen munien määrät laskettiin ennen ja jälkeen. Kappalemäärällisesti munien määrä noin puolittui kuurin aikana. Tutkimusasetelmassa oli paljonkin huomautettavaa, mutta yksi ongelma oli, että valkosipuliryhmään oli valikoitu kissoja, joilla oli lähdössä noin tuplasti enemmän suolinkaisen munia kuin kontrolliryhmällä.

Noiden kolmen tutkimuksen perusteella voidaan vetää kevyt johtopäätös, että on valkosipuli voi mahdollisesti vähentää hetkeksi munien ja ehkä sukukypsien määrää, mutta valkosipulia ei voida käyttää matojen estämiseen tai häätämiseen.

Annostus

Koirille ei ole mitään tutkittua annostusta – kuten ei myöskään ihmisille. Luontaistuotepuoli suosittelee ihmisille 1/2-1 kypsentämätöntä kynttä vuorokaudessa, mutta on ymmärrettävä, että tuo suositus ei perustu mihinkään – onpahan vain joku joskus heittänyt hatusta määrän. Tutkimuksissa on käytetty alle grammasta 10 grammaan, täysin riippuen mitä on tutkittu, kuinka kauan on tutkittu tai mitä on satuttu kutsumaan valkosipuliksi.

Yleinen väite on, että valkosipulissa on noin prosentti alliinia. Rahman (2006⁸) ilmoittaa

• kynsille 8 mg/g
• kuivatulle 20 -25 mg/g
• jauheelle 10 mg/g

Allisiinia taasen löytyy murskatusta valkosipulista 37 mg/g. Iranissa kuitenkin allisiinin määrät tuoreessa olivat 0,16 – 13 mg/g (selitys ei johdu kasvupaikasta, vaan on luultavasti geneettinen).

Tuosta saa sitten arpoa itselleen ja koiralle sopivan annoksen. Tosin kysymys kuuluu, että miten ja missä määrissä allisiini imeytetään ja miten. Alliinihan on aminohappo, eikä sillä ole ongelmia ennen maksaa. Allisiini sen sijaan on kokonainen entsyymi ja jotta se pystyisi tekemään mitään hyödyllistä, niin

• sen täytyy imeytyä kokonaisena suolistosta
• sen täytyy osallistua elimistössä johonkin reaktioon

Edes imeytymistä ei tiedetä. Rahman otsikoi paperissaan biosaatavuutta ja toteaa vatsahappojen suhteen, että in vitro petrimaljassa on testailtu. Mahahappoja kuvaava liuos suhtautui allisiiniin kuin ruokaan ja sulatti sen. Kun yhdistettä muutettiin, niin saatiin noin 80 % säilymään. Kumpikaan ei vastaa kysymykseen allisiinin biosaatavuudesta. Mutta se tieto toki saatiin, että allisiini sinänsä kestää happamuutta, eikä toimi happamassa ympäristössä. Ja sen jälkeen Rahman hyppää iloisesti kertomaan, että allisiini säilyy toimintakykyisenä sekoitettaessa lehmänmaitoon.

Ylipäätään entsyymikysymys on hyvon epätieteellinen. Entsyymit ovat proteiineja, ja niille käy ruuansulatuksessa kuin proteiineille käy: ne tapetaan, pilkotaan ja käytetään ruuaksi. Entsyymit ovat eläinlajikohtaisia, eikä ravinto ole koskaan niiden saantitie, vaan entsyymit tehdään elimistössä.

Kun allisiinia ruiskutettiin veren joukkoon, niin se hävisi muutamasta minuutista alle tuntiin, ja sinä aikana hapetti hemoglobiinin rautaa. Joten nopea johtopäätös olisi, että vaikka allisiini imeytyisikin suoliston läpi vereen, niin se olisi kadonnut nopeimmillaan jo ennen maksaa. Toisaalta, tiedetään myös, että ainakin hiiren maksa poistaa hyvinkin nopeasti siinä saapuneen allisiinin, jos sitä on annosteltu suoraan suoneen.

Allisiini ei siis tuon perusteella imeydy ruuansulatuksesta ja häviää nopeasti elimistöstä. Silti sille annetaan terveysodotuksia.

Tuo johtuu siitä, että allisiinia itsessään ei edes haluta, vaan sen hajotessa – jo valkosipulissa – syntyviä aineenvaihduntatuotteita. Esimerkiksi eräs niistä, s-allyylikysteiini, imeytyy lähes sataprosenttisesti ja löytyy ihmisen sekä koiran omastakin aineenvaihdunnasta (Gao ym. 2013⁹). Maksan solut pystyvät muodostamaan itse allisiinia, jota saataisiin sen aineenvaihduntatuotteita. Suurin osa. ellei kaikki, valkosipulille annetuista terveysväitteistä, joiden väitetään tulevan allisiinista, tuleekin itseasiassa sen jäämistöstä. Kyllä, nyt aletaan olla jo todella kaukana valkosipulista. Ja vielä kauempana mahdollisesta annostelusta.

Tilanne on idealtaan sama kuin MSM:ssä, joka ei tiettävästi edes imeydy ja jonka kaikki terveysvaikutukset ovat rikkiyhdisteiden toimintaa elimistön omassa aineenvaihdunnassa.

Lopuksi

Valkosipulille on löydetty huomattavan vähän mitään terveysvaikutuksia. Ravintona se on aivan turha, koska vaaditut syöntimäärät aiheuttaisivat, jos ei ihan vatsahaavaa tai IBD-tyyppisiä oireita, niin huomattavaa ruuansulatuselimistön ärsytystä kuitenkin.

Sen sijaan valkosipulissa olevilla ainesosilla riittävän suurilla määrillä saattaa olla jotain etuja, mutta niiden aito merkitys on hyvinkin hämärä lukuisista tutkimuksista huolimatta.

Oma suhtautuminen on lähes skitsofreeninen. Tiedän, että MSM ei auta kiputiloihin, mutta silti koen, että olen saanut siitä hiukan apua kyynärpäiden kipuiluun. Tosin, kun ne alkavat vihoitella oikein kunnolla, niin alan tekemään paljon muutakin sekä alan popsimaan buranaa lähes kaksinkäsin. Tiedän myös, että plasebovaikutus saadaan näkyviin, vaikka tietäisi syövänsä plaseboa. Hieman samaa on valkosipulin kanssa.

Olen usein sanonut, että kun Ruotsissa oli aikoinaan paha kennelyskäepidemia, niin me selvisimme siitä – koska koirat saivat valkosipulia. Mutta oliko etu todellakin siinä? Suurin osahan kilpailevasta kannasta ei sairastunut, vaikka moni huonoon kuntoon menikin – eikä sairastumattomista todellakaan kaikki syöneet valkosipulia ja siihen maailmanaikaan aniharva antoi edes sinkkiä. Me myös vältimme koskemasta kilpailuissa muiden koiriin, eivätkä muut koskeneet meidän koiriimmne. Se herättti lähes yhtä paljon pahaa verta kuin se, että emme antaneet koirienkaan seurustella – ne olivat töissä, ei missään kesäjuhlissa. Eikä meillä kukaan käynyt, ei menestyvät suomalaistreenarit olleet ruotsalaisten ykköskyläilykohde.

Joten kysymys on, että säästyimmekö kennelyskältä valkosipulin vai karanteenityyppisen toiminnan takia.

Silti mielelläni haluaisin uskoa, että apu tuli valkosipulista (jopa myöhemmin, kun valkosipulia saaneet meinasivat kuolla kennelyskän aiheuttamaan keuhkokuumeeseen).

1. Antti Aro: Valkosipuli; mauste vai lääke? Duodecim 1992;108(21):1839 tilanne 14.11.2019[↩]
2. Yle Terveys: Valkosipulin tehosta on vähän tieteellistä näyttöä. 21.3.2006 Tilanne 14.11.2019[↩]
3. Lee KW, Yamato O, Tajima M, Kuraoka M, Omae S, Maede Y. Hematologic changes associated with the appearance of eccentrocytes after intragastric administration of garlic extract to dogs. Am J Vet Res. 2000 Nov;61(11):1446-50[↩]
4. Osamu Yamato, Tadamitsu Tsuneyoshi, Mitsuyasu Ushijima, Hiroshi Jikihara ja Akira Yabuki. Safety and efficacy of aged garlic extract in dogs: upregulation of the nuclear factor erythroid 2-related factor 2 (Nrf2) signaling pathway and Nrf2-regulated phase II antioxidant enzymes. BMC Vet Res. 2018; 14: 373[↩]
5. Breno Salcado, Lidianne N Monteiro. Allium species poisoning in dogs and cats. Journal of Venomous Animals and Toxins including Tropical Diseases 17(1):4-11[↩]
6. Khalid Rahman, Gordon M. Lowe. Garlic and Cardiovascular Disease: A Critical Review.  The Journal of Nutrition, Volume 136, Issue 3, March 2006, Pages 736S–740S[↩]
7. Louise Buckley. Is There Any Evidence to Support the Use of Garlic as a Wormer for Dogs and Cats in the UK? Veterinary Evidence  Vol 4 No 2 (2019)[↩]
8. Mohammas Shafiur Rahman. Allicin and Other Functional Active Components in Garlic: Health Benefits and Bioavailability. International Journal of Food Properties Volume 10, 2007 – Issue 2[↩]
9. Gao C, Jiang X, Wang H, Zhao Z, Wang W (2013) Drug Metabolism and Pharmacokinetics of Organosulfur Compounds from Garlic. J Drug Metab Toxicol 4: 159[↩]