Pääministeri Vanhasen työkonetta korjailtiin. Samalla pengottiin sähköpostia ja levitykseen lähti hänen yksityinen valokuvansa naisystävän kanssa. Lööpit ja virallisempi uutisvälitys pohtivat valokuvaa ja sen kohtaloa. Missään ei kuitenkaan sanallakaan käsitellä varsinaista ongelmaa. Miten on mahdollista, että Suomen pääministerin tietokonetta pengotaan ilman valvontaa, ja ainakin sähköpostiin pääsee käsiksi? Onko salaus aivan tuntematon käsite valtion tietohallinossa?
Ketään ei julkisesti kiinnosta kuinka helppoa olisi ollut ujuttaa koneelle miinaa, pommia ja 2000-luvun digidesanttia. Vastaukset noihin kysymyksiin ovat liian tuskallisia, joten on helpompi haudata koko asia täysin sivuroolissa olevan valokuvan alle.
On myös selvinnyt, että Klaukkalassa eläinlääkäriaseman toimitusjohtaja on aina välillä vetänyt eläinlääkärin kaavun niskaansa.
Kengittäjät ovat puuduttaneet vaikkapa kaviopaiseesta kärsiviä tehdessään lääkintäkengityksiä. Koirankasvattajat ja harrastajat ovat puuduttaneet ja tikanneet itse koiria. Joskus jopa kaverin rekkua. Ovat siis astuneet eläinlääkärien tontille, joka on paitsi laitonta, myös paha juttu bisnekselle.
Asiasta ovat erittäin huolissaan yksi läänineläinlääkäri ja lääkärien edunvalvonta. Pakon edessä myös Evira. Nyt keuhkotaan siitä, kuinka maallikot puoskaroivat. Syy on sama kuin Vanhasen ”pehepotretissa” – varsinainen asia olisi liian hankala.
Ei ongelmana ole kengittäjien, maatalousyrittäjien ja lemmikkiharrastajien puoskarointi. Varsinaisen ongelman yksi ilmentymä on se, että ketään ei kiinnostanut, että kouluttamaton leikki ihan oikeaa eläinlääkäri. Virkaeläinlääkäri valittaa uutisissa miten ihmiset ottavat riskin, kun menevät kouluttamattomalle, eivät oikealle lääkärille. Jos joku menee pieleen, niin valittaminen on aika turhaa.
Hieno sumutus Evirankin puolesta. Nimittäin Klaukkalan vale-eläinlääkäristä oli kanneltu, mutta mitään ei tapahtunut. Ei tässä siviilien puskarointi ole ongelma, vaan että koulutettujen lääkärien virheistä ei piitata. Lääke ei ole nettilista eläinlääkäreistä, vaan että valituksia ja kanteluja käsiteltäisiin.
Eläinlääkärit tekevät koko ajan hoitovirheitä. Karkeitakin sellaisia. Niihin törmää koko ajan, varsinkin enemmän taitoa ja tietoa vaativien greyhoundien kanssa. Yksi hoitovirhetapaus jouduttiin lopettamaan viime kesänä. Onnea vaan oululaisille, minä en uskaltaisi viedä sillä suunnalla koiraa edes rokotettavaksi.
Kuluttaja voi tehdä valituksen, mutta käytännössä siitä ei ole mitään hyötyä. Viranomaistahoa ja elukkalääkäripoppoota kiinnostaa huomattavasti enemmän se, että jos narttu saa synnytyksen jälkeen kalkkikrampin siksi, että maallikkokasvattaja on itse mennyt antamaan oksitosiinia, mutta ei kalkkia, kuin että koulutettu eläinlääkäri tekee saman.
Toinen teki virheen puoskaroidessaan ja siitä täytyy saada vähintään linnaa. Kun toinen tekee saman virheen sunnuntai-illan päivystysajalla muutaman tunnin jonotuksen jälkeen, niin se vaan on niin. Ei sillä niin väliä ole. Tai kun lääkäri unohtaa keisarinleikatut pennut kylmälle lattialle… voi voi, mutta ei siitä sen enempää.
Eikä tässä ole kyse pelkästään eläinlääkärien hoitovirheistä, ja että omistajan mahdollisuus saada oikeutta sekä jopa taloudellista korvausta on puhdas nolla – tässä on kyse myös ylipäätään mahdollisuudesta saada hoitoa. Ei siitäkään paljoa uutisissa huudella, eikä viran puolesta valitella. Kuulostaa hienolta, jos sanotaan harrastajien puoskaroivan kun he tikkaavat itse jonkun vähäpätöisen palkeenkielen. Mutta sitä ei uskalleta sanoa, että mikä on ylipäätään mahdollisuus päästä akuuteissa tapauksissa eläinlääkärille. Turha sitä palkeenkieltä enää on neljän tunnin jälkeen paikata. Tai seuraavan päivänä. Aikoja ei vain yksinkertaisesti ole. Muutamassa suuremmassa kaupingissa onnistuu hieman paremmin, mutta ulkopuolella ruuhka-Suomen suurien taajamien saa olla onnellinen, että saa ajan edes samalle viikolle.
Eivät maaseutujen virkaeläinlääkärit puoskaroinneista valita. Heillä on töitä riittämiin, eivät he ehdi jokaista pikkujuttua hoitamaan. Puoskaroinnista valittavat ne, jotka eivät hoitotyötä edes tee. Plus muutama pieneläinklinikka, joka haluaisi enemmän potilaita. Vaikka nykyisiäkään ei ehditä hoitamaan. Hassua on se, että jos me haluamme otattaa pienen verenkuvan kilpailevista koirista, niin yhdeltä pyydetään verikokeesta jopa 70 euroa. Päätön hinta, ei tuollaista kukaan maksa. Silti itse näytteenotto olisi puoskarointia ja osalle eläinlääkäreistä kauhistus. Mennäänhän siinä nahasta läpi.
Irlannissa greyhoundit rokotetaan itse. Minä olen hukannut huomattavasti vähemmän rokotteita kuin koulutetut lääkärit. Ja kun yrittää vinkata, että rokota hiukan toiseen paikkaan ja toisella tapaa, niin se mulkaisu voisi jopa tappaa. Kumpi meistä olikaan saanut koulutuksen? Koulutusta tai ei, niin minun rokottamillani vasta-aineet kehittyvät nahan sisäpuolelle, eivät turkin karvoissa.
Eikä vaiettuihin, tuskallisiin aiheisiin kuulu edes pitkät hoitojonot. Kukaan ei halua nostaa otsikoihin vakuutusten myötä karkuun menneitä hinnoitteluja. Eläinlääkärit alkavat olla liian kalliita. Toki elämme kapitalismissa ja vapaa kilpailu kukoistaa, mutta ihmeen samalla tasolla normilääkärien taksat ovat.
Ammattitaito vasta maksaakin. Se maksaa jo niin paljon, että murtumaleikkaukset alkavat karata tavallisten ihmisten ulottumattomiin. Samaan kategoriaan kuuluvat turhat tutkimukset. Kun ei tule muuta mieleen, niin jokainen hiukankaan omituisesti oireileva koira lyödään allergiatesteihin. Jonka jälkeen saadaan ruoka-aineallergioita taasen lisää ja lääkärien kauppaamille ylihinnoitelluille bulkkisapuskoille lisää myyntiä. Onko yllätys, että mikä tahansa muu ruokintatapa kuin kuivamuonat ovat myrkkyä eläinlääkärikunnalle?
Kyllä, on hyviäkin eläinlääkäreitä. On sellaisia, jotka kykenevät myöntämään, että he eivät tiedä kaikkea. On sellaisia, jotka opettavat omistajaa, joka luulee tietävänsä kaiken. Sellaisia, jotka rikkovat lakia myymällä antibiootteja näkemättä koiraa, koska tietävät omistajan osaavan ja että sillä ei ole mitään merkitystä antibioottiresistanssin kanssa. On sellaisia, jotka tietävät sika- tai lehmäfarmarin jopa joskus osaavan työnsä. Sellaisia, jotka tietävät kengittäjän olevan ammattitaitoinen heppu. Meille on siunaantunut hyvä ”henkilääkäri”. Meillä on ollut onnea.
Näille hyville, asialleen omistautuneille lääkäreille olisi jopa etu, että ylilaskuttajat ja huithapelit joutuisivat vastaamaan tekemisistään. Jopa tekemättä jättämisistään.
Muuten, pikku vinkki lääkäreille. Se, että on valmistunut eläinlääkäriksi, ei vielä tarkoita että osaisi kaiken kaikesta. Edes se, että on toiminut eläinlääkärinä 30 vuotta, ei tarkoita, että tietäisi kaiken kaikesta. Eräs kunnaneläinlääkäri totesi kerran, että pitkän linjan harrastajat ja ammattilaiset ovat opettaneet hänelle ammatista kaikkein eniten. He tekevät päivät pitkät töitä juuri niiden eläinten kanssa – eivät lääkärit. Mutta hän olikin hyvä lääkäri. Tiesi tarkkaan mitä osasi – ja myönsi mitä ei osannut.
Oikeasti. Kokenut greyhound-treenari tietää usein parhaiten miten se kuivunut ylirasitustila korjataan. Kannattaisi kuunnella, eikä pelotella omistajaa räjähtäneillä munuaisilla. Eikä se kanyylin ja tippapullon kotiin antaminen yllytä puoskarointiin. Se helpottaa eläinlääkärien työtaakkaa. Joskus se puoskarointi jopa kannattaa, eläimenkin mielestä.
