Suomen Kennelliiton pää-äänenkannattajasta Koiramme-lehdestä 6/2010 lainattua. Näitä kannattaa hiukan pohtia, useammaltakin kantilta.

SuKoKan puheenjohtaja Juha Kares, aiheena Kennelliiton jalostuksen strategiaehdotus:

Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta ei nauti kasvattajien arvostusta, Toimikunnasta puhutaan kentällä yleisesti pikkutyttöjen kerhona. Toimiminen tutkijana tai eläinlääkärin praktiikan hoitaminen ei tee kenestäkään kasvattamisen ammattilaista. Kares pyysi paikalla olleita jalostustieteellisen toimikunnan jäseniä nostamaan kätensä jos ovat kasvattaneet 10 sukupolvea koiria. Kun käsiä ei noussut, Kares sivalsi kasvattajien vähäisenkin arvostuksen toimikuntaa kohtaan romahtaneen taannoin kun viimeinen tunnettu kasvattaja toimikunnasta lähti.

Ei ollut Kareskaan kasvattanut kymmentä sukupolvea, pentueita kylläkin. Tämä on se asia, joka minua on Kareksessa aina häirinnyt – hän ei näyttäisi tietävän asioiden merkityksiä.

Jokaisessa harrastuksessa on aina syytä kysyä, että onko heillä, jotka ovat ohjaksissa, kokemusta lajistaan. Vahva tahtotila on hieno asia, mutta ei se kokemuksen puutteesta johtuvaa luuloa korvaa.

Metsästyskoirista, Kennelliiton valtuutettu Esa Keskinen, aiheena strategiaehdotus:

Jos painotetaan liikaa geneettistä minimuotoisuutta, viedään pelivälineitä jalostaa toimivia koiria.

Kärjistäen, onko kylärakkien vapaa pariutuminen tavoiteltavampaa kuin päämäärätietoinen jalostus? Entä tekevätkö kasvattajat ylipäätään jalostusta – käyttivät sitten ulko- tai sisäsiitosta?