Vielä kymmenenkin vuotta sitten koirien käyttäminen hierojalla (sanan epätarkassa geneerisessä merkityksessä: ihminen, joka tekee koiralle juttuja, joita omistaja ei osaa, että sen liikkeet olisivat puhtaampia) oli melkoisen harvinaista. Melkoisen suuri osa ratagreyhoundeista ei käynyt koskaan, muista turreista puhumattakaan. Ei sen puoleen, eipä ollut montaa yrittäjääkään, jotka olisivat koiria käsitelleet.

Maailma on muuttunut, hierojia on joka niemessä ja notkelmassa, ja sellaisiakin koiria venytetään ja sivellään, jotka eivät välttämättä hoitoa edes tarvitsisi. Urheilukoirilla ammattilaisen (laskutusmerkityksessä, ei välttämättä osaamisessa) käsittely alkaa olla jo selviö – jopa silloin, kun omistajan olisi se tehtävä. Voidaan sanoa, että kyseessä on turhan usein lihashuollollinen kynsienleikkuu; käydään klippaamassa kynnet eläinlääkärillä.  Suurin este omatoimiselle hieronnalle ja muulle lihashuollolle on varmasti tiedon ja varsinkin osaamisen puute. Osaamista ei opi kuin tekemällä, mutta tietoa saa kirjoista. Yksi vaihtoehto on silloin Jean-Pierre Hourdebaightin Koirahieronta, käytännön opas hierontaan ja venyttelyyn.

Itse aloin jollain tasolla manipuloimaan koiria jo ennen kuin osasin lausua graciliksen. Kirjallista tietoa oli kyllä saatavilla, mutta lääketieteen ammattilaiskirjojen hinnalla, tai sitten kääntämättömänä, eikä siihen aikaan kukaan ollut kuullutkaan internetistä. Alkuoppi saatiin käymällä ammattilaisen luona, katsomalla silmä tarkkana ja sen jälkeen apinoimalla sekä tekemällä täysin turhia lääketieteellisiä kokeita omilla koirilla – ketään ei vahingoitettu, mutta tuskinpa perheemme sen aikaiset greyhoundit suunnattomasti kuitenkaan rakastivat koekaniineiksi joutumista. Vettä virtasi Aura- sekä Vantaanjoessa kaikkien siltojen alla, tietoa ja kokemusta karttui. Suurin hyppäys taidoissa kuitenkin tapahtui Irlannissa, jossa pääsin tutustumaan läheltä, ja usein, kuinka lajin ammattilainen asian hoiti – ihan ilman vuosien kokemusta, mutta kylläkin vuosikymmenten työkokemuksella. Kun synergiaedut yhdistettiin eräässä henkilötason fuusiossa, niin kumpikin uuden konsernin osapuolista kerrytti tietojaan sen verran riittävän korkealle tasolle, että Nordicin pennunostajat opetetaan perusvenytysten, -hieronnan sekä vammojen etsimisen saloihin. Meistä koirakilpaurheilussa kasvattajan vastuu osaamisesta on korkeampi kuin pelkästään opettaa omistajaa harjaamaan koiraansa.

Meillä ei varsinaisesti hierota. Tämä siksi, että meistä kumpikaan ei varsinaisesti osaa hierontaa. Me teemme asioita, joita olemme oppineet – apinoimalla ja kokeilemalla; kokemuksella. Meille hieronta ja venyttelyt palvelevat vain ja ainoastaan yhtä asiaa: löytää ongelmakohtia. Perusvenytykset ja potentiaalisilla ongelmapesillä tehtävä ennakoiva käsittely on ainoat, jotka tehdään ilman ongelmien etsintää. Meille ei hieronta ja käsittely siis palvele rentoutumista, kuten aika monelle kotikoiralle. Ensin seurataan koiran liikkeitä, mietitään sen kilpasuorituksia, ja niillä perusteilla lähdetään menemään koiraa läpi – kohta kohdalta, mutta tarkkailun antamalla ”esidiagnoosilla” painotettuna. Kun vika löytyy, niin  sen jälkeen kaivetaan (paljon käytetty) greyhoundien anatomiakirja esille, ja pohditaan onko oma diagnoosi edes mahdollinen. Jos on, niin mikä vamman on voinut aiheuttaa. Sen jälkeen aloitetaan varsinainen käsittely.

Jos vikaa ei löydy, tai emme tiedä mitä sille tehdä, niin siinä vaiheessa koira lähtee muualle. Ei ennen. Jokainen koiriamme käsitellyt fysioterapeutti, osteopaatti tai hieroja tietää myös, että meiltä ei tule koskaan hoitoon selvää tapausta – vaan probleema. Eikä perushöpötykset uppoa meihin. Käytännössä aina meitä koulutetumpi on vian löytänyt, ja sen myös hoitanut – ja samalla me olemme oppineet uutta.

On muitakin kokemuksia. Hieroja lähinnä paijaa ja silittää kisakoiraa. Kiitos huomaavaisuudesta, mutta me osaamme taputella koiria kotonakin. Tai että alan ammattilainen (outoa, myös vaihtoehtohoidoissa nimeä saanut) selittää suoraan sanottuna sontaa vääntyneistä selkärangoista tai pois paikaltaan olevista lonkkanivelistä – 100 euroa, kiitos ja hyvää loppuelämää.

Tämä pitkähkö alustus ei sinällään liity Jean-Pierren kirjaan mitenkään. Paitsi, että se antaa kuvan siitä, mitä me vaadimme ja mitkä ovat tarpeemme kun ostamme koirahierontakirjan. Eli mitä vastaan peilaan kirjan antia.

Ostettavan kirjan valinta oli hivenen hankalaa. Ensimmäiset hitit osuivat vaihtoehtohoitoihin. Mainostettiin hierontaopasta, ja loppujen lopuksi kyse olisikin kukkaterapiasta, reikistä tai jostain muusta ylimaallisia energiavirtoja ohjaavista kristalleista. Minulla ei ole aikaa alkaa opettelemaan uutta uskontoa, joten ei kiitos. Seuraavat tarjokkaat olivat vanhoja tuttuja uusissa kansissa: ammattilaiskirjoja ammattilaishinnoilla. Ehkä hivenen yliampuvaa. Hourdebaightin (mies voisi valita kirjoitusystävällisemmän kirjailijanimen) kirja pysäytti täysin mielikuvituksettomalla nimellään. Mikään hengentuote, jonka nimeämiseen ei ole käytetty myyvempää luovuutta, ei voi olla pelkkää puutaheinää. Hieman pelotti miehen isän homeopaattimaine, mutta otteet kirjasta kiinnostivat. Hinta oli sopiva, kolmenkympin paikkeilla, joten tilaus sisään ja paketti postiin.

Ensi käsittely oli positiivinen. Sen verran, että kerrotaan muutamat negatiiviset ensin, että jäisi lopuksi parempi maku suuhun – koska kyse on kuitenkin melkoisen vähäpätöisistä asioista.

Eniten minua ärsyttävä asia oli mainokset. Niitä on kirjassa paljon. Ja vielä enemmän. Plus muutama kaupan päälle. Ärtymiseni saattaa olla puhdas tottumiskysymys, mutta en haluaisi moiseen tottua. Ohitan mainokset ongelmitta sanomalehdissä ja web-sivuilta suodatan ne pois, mutta kirjoissa en moista hapatusta halua nähdä. Kirja on kirja on kirja.

Kirjan alku oli hämmentävä. Siinä nimittäin neuvotaan täydellistä hieronnan suhteen ummikkoa lähestymään vierasta koiraa oikein. Neuvot ovat täysin oikeat ja järkevät, mutta henkilö, joka hieroo vieraiden koiria, ei tuollaisia ohjeita tarvitse. Jos tarvitsee, niin hänelle ei koiraa kannata viedä.

Se huonoista puolista. Nopean selauksen jälkeen.

Kirjan kuvitus on kohtuullisen selkeä. Tosin aihe vaatisi liikkuvaa kuvaa, ja ehkäpä jossain vaiheessa näemme hierontakirjan, jonka mukana tulee DVD:llä videoklipit liikkeistä ja otteista, sekä pätkiä koirien liikevirheistä (tiedän, tiedän – olen moista luvannut jo pitkään Katiskaan). Lihaskartat olisivat voineet olla selvempiä, mutta saa niistäkin jotain selvää. Mutta jos ja kun koiran lihaksisto, jänteet, nivelet, luusto, ligamentit jne. alkavat aidosti kiinnostamaan, niin kannattaa hankkia aiheesta erillinen opus.

Koirahieronta on kirjoitettu jossain määrin oppikirjamalliin. Asiat on perusteltu, ja joukossa on riittävän tarkasti perusasioita lihaksista menemättä liian pohjamutiin. Kyseessä on kuitenkin ”vain” hierontaopas, ei anatomian oppikirja.

Sivumäärä, vajaa 200 sivua, ei varmastikaan ole liikaa kärsimättömällekään lukijalle.

Me saamme kirjasta apua, ja jo pelkän selailun jälkeen opin pari uutta asiaa. Uskallan kuitenkin väittää, että se sopii myös ihan täydelliselle vasta-alkajallekin. On täysin mahdollista, että hieronnan ammattilaiset löytävät siitä virheitä ja epätarkkuuksia, mutta ennen kuin sana kiirii minulle, niin suosittelen hankintaa.