Ihmiset pitävät erilaisista lyhenteistä. Jostain syystä kirjaimet tuottavat ihmisille turvallisuutta tai jotain. Ehkä syy on se jotain. Lyhennelmä on vähän kuin klubitakki tai prätkäjengin liivi – se luo yhteisöllisyyden tunteen. Ei ole yksin.

Osaksi siitä syystä olen välillä kutsunut käyttämäämme lihaan pohjautuvaa sekaruokintaa barffia mukaille lyhenteellä DARF – dry and raw food. Kuulostaa paljon vakuuttavammalta, vai mitä. Myöhemmin olen käyttänyt, edelleenkin eräänlaisena kiukutteluna barffille, lyhennettä B.ARF – Bones. And raw food. Ihan vain siksi, että olen halunnut erottaa luut ja ruuan toisistaan, mutta halunnut pitää mielessä, että ei luita roskiin kannata heittää. Toki niillä on arvonsa.

Nykyään käytän otsikon mukaista lyhennettä: RARF, running and raw food. Juokseminen, oikeammin liikkuminen, ja raakaravinto. Sillä liikkuminen on yksi ravitsemuksellinen tekijä, sieltä tärkeimmästä päästä.

Liikkuminen ja rasitus eräällä tavalla buuttaavat elimistön, saavat sen toimimaan täydellä teholla. Rasitus lisää ravinnon hyödyntämistä ja parantaa hyötysuhdetta. Ja mikä tärkeintä: se saa koiran syömään.

Vanha latteus (vaikka siiä ei mitään latteutta olekaan) sanoo, että syömättömän ruuan ravintoarvo on nolla. Jatketaan tuota ajatusta: läpipaskotun ruuan ravintoarvo on myös nolla.

Liikunta parantaa nuo molemmat.

Mikä parasta, niin RARF:ssa ei tarvitse murehtia, että voiko sitä käyttää pennulle. Kyllä voi. Sitä nimenomaan täytyy käyttää pennulle. Kuten kaikessa ruokintaan liittyvässä, niin tässäkin Se Suuri Kysymys on, että paljonko voi antaa; kuinka paljon pentu voi liikkua.

Annetaan esimerkki. Noin 6kk greyhoundin urospentu. Liikkuu aikuisen lauman mukana pelto- ja metsälenkeillä. Sää ja työkiireet määräävät kuinka usein – mutta kolme kertaa viikossa on ollut käytäntönä, viitenä päivänä viikossa kunhan päivät pitenevät niin paljon, että töiden jälkeen näkee liikkua. Ihminen liikkuu reitistä riippuen 2,5 – 3,5 km, ja korkeusero parhaimmillaan (pahimmillaan) on noin 90 metriä. Hankitilanteesta ei varmaan tarvitse vääntää rautalankaa… reitillä menee kantava, ihmisen ja koiran kuljettava polku, vieressä on avoimella 60 sentin ja metsässä noin 20 sentin hanki – ei kantoa tätä kirjoitettaessa. Olosuhteet ovat siis raskaat.

Meillä käytetään nykyään GPS-loggereita. Tiedämme missä, kuinka paljon ja lujaa koirat kulkevat. Penikan loggeri kertoo, että se liikkuu reitistä ja päivästä riippuen 8-10 kilometriä. Sen huippunopeus on aina liikkuneen lauman korkein, samaten vauhtipiikkejä on useita. Käytännössä tuo tarkoittaa sitä, että kun aikuiset kiukuttelevat paksusta lumesta, niin pentu liikkuu. Edellä, takana, rinnalla, sinne, tänne – se ei pysähdy. Laumaa ei voi ohittaa polulla, joten se menee umpihangesta läpi. Ensimmäisillä reissuille raukka ei edes tajunnut kulkea poluilla, ja koska sillä oli jatkuvasti suurin kiire, niin se löysi usein itsensä joukon kärjestä. Hassu tilanne: lauma seuraa kärkikoiraa, ja kärkikoirana oli porukan nuorin ja hölmöin, joka ei edes osannut tunnistaa umpeen tuiskunutta polun pohjaa. Ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun se vei koko porukan kahden metrin avo-ojaan tai pois reitiltä keskelle kynnöspeltoa.

Pointti on, että täysin keskenkasvuinen penikka liikkui aikuisten ehdolla, mutta enemmän kuin aikuiset.

Sitten on pari neljän kuukauden ikäistä junnua. Ne eivät ole vielä päässeet ison lauman mukaan. Syynä ei ole se, etteivätkö ne jaksaisi kulkea jengin mukana. Syy on, että ne eivät kykene – niillä ei ole tarpeeksi korkeutta eikä jalkoja. Lunta on aivan liikaa. Jos olisi normaali etelän talvi, niin nuo liikkuisivat myös, sillä ikä ei ole este. Nyt ne tekevät sitä, mitä meillä pikkupennut aina tekevät: ne hylätään pihalle tai tarhaan, jossa ne liikuttavat toinen toistaan. Ovat tehneet sitä siitä asti kun pystyivät ylipäätään liikkumaan. Meillä koirat ovat niin paljon ulkona kuin mahdollista, koska meillä on siihen mahdollisuus – aidattu piha, joka ei ole aivan postimerkin kokoinen. Jos moista ei olisi… silloin punnittaisiin omistajan viitseliäisyys viihtyä ulkona.

Se muutos, joka tapahtuu 12 viikon ja 16 viikon aikana liikkuvan pennun fyysisessä kunnossa, on mieletön. Suurin osa ihmisistä ei vain näe sitä. Heidän mielestään pentu on edelleenkin juuri vieroitettu karvapallero, joka ei jaksa, kykene eikä pysty. Kerron uutisen. Se jaksaa, kykenee ja pystyy.

Pieni muistutus. Vaikka mukulat liikkuvat paljon ja useasti, niin se ei ole treeniä kuten aikuisille. Ihan vain siksi, että ennen varsinaista murrosikää – 10kk -12kk, noin omassa rodussa – fyysinen rasitus ei aiheuta vastaavaa lihasten kehittymistä kuin aikuisilla – mutta peruskunto toki kasvaa.

Kaikki edellä kirjoitettu on sovellettavissa mihin tahansa rotuun ja kokoon – oman rodun erikoisominaisuudet huomioiden. Ajokoiran penikka jaksaa matkassa takuulla enemmän kuin greyhound, russeli ei paljoa greyhoundeista matkassa jää, mutta on muistettava, että töppöjaloilla tehdään enemmän työtä – eikä chihuahuata pelasta sen pieni koko; snadit kykenevät kokoonsa suhteutettuna huomattavasti pidempiin lenkkeihin kuin isommat lajikumppaninsa.

Liikunta ei riko. Liikunta parantaa. Koira on fyysinen eläin, enemmän kuin ihmiset. Koira on siitä mukava eläin, että useimmiten se hoitaa liikkumisensa vaikka omistaja olisikin rapakuntoinen, joka ei rasituksesta paljoa piittaa – koiralle on vain annettava tilaisuus. Kun koiralle annetaan mahdollisuus toteuttaa fyysisyyttään – liikkua riittävästi ja vaikeissakin maastoissa (koirapuistot pitäisi räjäyttää, polttaa ja raamatullisesti kyntää suolalla), niin se ei paljoa tarvitse nivelruokia. Fyysinen kunto sopusuhtaisen painon kanssa huolehtii siitä, että paikat pysyvät kunnossa. Outoa sinänsä, että myös allergioita ja IBS-tapauksia on onnistuttu parantamaan – aivan, ei lainausmerkkejä – kun lihan määrää on nostettu, ja koirat on laitettu töihin, käyttämään fysiikkaansa.

Ainoa mitä on vältettävä, on pakkoliikunta. Pennun on oltava halukas, sillä on oltava mahdollisuus omaehtoiseen intervalliin (määrätä itse rytminsä) eikä sen fyysistä kuntoa saa ylittää – pahasti väsynyt pentu on liikkunut liikaa. Mutta sikeästi ja rauhallisesti liikunnan jälkeen kuorsaava penti on taasen liikkunut juuri parahultaisesti.

Polkupyörä on kuitenkin melkoisen eieiei.

Mainitsinko jo, että riittävän täyttävä ja energialtaan sopiva ruoka yhdistettynä liikkumiseen on parantanut eroahdistuksiakin diapamia ja dappeja paremmin?