Koirafoorumeiden, ja myös ihmisten, yksi perusväännöistä on, että voivatko uskomushoidot, kuten homeopatia ja magneetit, aidosti vaikuttaa. Kun vastaukseksi tarjoaa, että yksikään tutkimus ei ole löytänyt mitään vaikutustapaa tai tehoa, niin se ei kelpaa. Asioiden pähkäily itsekseenkään ei käy vaihtoehdoksi. Normaali rationaalinen ihminen ei tosissaan usko, että maapallo luotiin pyöreät 10 000 vuotta sitten ja dinosaurukset on haudattu maahan vain osana suurta jumalallista suunnitelmaa. Sen sijaan samat edes kohtuullisen normaalit rationaaliset ihmiset ovat täysin vakuuttuneita uskomushoitojen tehosta.

Edes järki ei riitä kaatamaan homeopatian perusideaa samankaltaisuudesta ja veden voimasta. Ei ole järkevää yrittää jumalien kautta torpata arkeologisia tutkimuksia, mutta on järkevää uskoa, että kofeiini toimii unettomuutta vastaan, kunhan pieni määrä kofeiinia ensin sekoitetaan juomalasilliseen vettä, sitten tippa sekoitetaan uima-altaaseen, tippa tuota sekoitetaan valtamereen ja siitä otettu tippa toimii unilääkkeenä. Skepchick-sivustolla on muuten aiheesta ihan hyvä videoklippi.

Vahvimpana todisteena huuhaan uskomushoitojen huijaushoitojen puolesta käytetään käyttäjäkokemuksia. Vertaistuen määrää ei voi aliarvioida, eikä laatua kyseenalaistaa. Kehon vahvin lihas ei ole reisilihas, eikä sydän – se on aivot. Ei tässä ole mitään uutta. Plasebovaikutus on tunnettu iät ajat ja suggestiolla saavutetaan paikoin jopa erinomainen kivunlievitys. Lume on ohjannut ihmismieltä kautta aikain.

Eläinhoidoissa uskomushoitojen lumevaikutusta ei myönnetä. Ihminen voi huijata itsensä uskomaan mihin tahansa, mutta koira (tai hevonen) ei. Eläimillä ei ole uskoon vaadittavaa mielikuvitusta, ei ennakko-odotuksia eikä edes ymmärrystä mitä hoito tarkoittaa. Koska pienillä valkoisilla maitosokeripillereillä saavutetaan hoitotulos, tai magneettinapit poistavat ontumista, niin se on (kokemus)peräinen todiste toimivuudesta.

Kerrotaan julkinen salaisuus. Elimistöllä on oma kykynsä parantua. Se vie aikansa. Pahemmissa tapauksissa sairauteen kuollaan tai vammaudutaan loppuiäksi, mutta sehän johtuu nyky-yhteiskunnan kemikaaleista. Tai huonosta perimästä. Kuitenkin jostain muusta kuin hoitamatta jättämisestä, kun luotetaan tapoihin peräisin ajalta, jolloin raajavamman normaali hoitotapa oli amputaatio veitsellä tai sahalla ilman kivunlievitystä ja anestesiaa. Tai jolloin uskottiin, että veressä on  myrkkyjä, jotka sairastuttavat ja jotka on päästettävä pois. Hippokates ja Aristoteles ovat humoraaliopin myötä tappaneet maailmanhistoriassa enemmän kuin sodat. Se siitä antiikin osaamisesta. Samaan kastiin kuuluvat kiinalaiset energiavirtojen ohjaamiset jinin ja jangin tasapainottamiseen. Nuo opit perustuivat siihen, että kiinalaiset eivät saaneet tutkia anatomiaa, eikä heillä ollut pienintäkään hajua miten ihmisruumis toimii. Hieman uudemmalla ajalla, vielä 1800-luvun lopulla, Irlannissa vastasyntyneiden suurin kuolinsyy oli jäykkäkouristus. Napatynkä kun parannettiin perityillä ja hyväksi koetulla luonnonmenetelmällä: laittamalla siihen lehmänlannasta tehty haude.

Se, että jotain on käytetty entisaikoina hoitoon, ei tarkoita, että hoito olisi tehokas tai edes toimiva. Entisaikoina tehtiin hyviä ja kestäviä kokopuisia huonekaluja, mutta lääketieteestä ei tiedetty mitään. Toki pajunkuoritee auttoi hieman kuumeeseen, koska siinä on luonnon omaa asetylisalisyylihappoa eli tutummin asperiinia, mutta ei se varsinaiseen tautiin auttanut.

Antibioottit ja NSAID-kipulääkkeet toimivat huomattavasti paremmin kuin suoneniskentä ja piharatamo. Tai koiranomistajille maanläheisempi vertaus: Drontal Comp tappaa madot, ei valkosipulirouhe.

Takaisin lumevaikutukseen.

Samaan tahtiin kun aitoja lääkkeitä halutaan korvata uskomustuotteilla, niin koirien nivelrikon hoidossa halutaan käyttää korvaavia tuotteita glukosamiinille. Milloin inkivääriä, milloin kurkumaa, milloin simpukkajauhoa. En ole koskaan kyennyt ymmärtämään miksi ei haluta käyttää tutkittua tuotetta, vaan siirtyä tutkimattomiin, joiden teho perustuu myyjien väitteisiin. Ilmeisesti kyse on teknologisesta krapulasta, jossa heilahdetaan toiseen äärilaitaan ja pyritään välttämään kaikkea mitä on prosessoitu jollain tavalla – aivan kuten simpukan kuorien jauhaminen ei olisi prosessitekniikan tuote. Aivan eri asiasta kyse, mutta samankaltainen lähtökohta kuin suuressa vastahangassa junia vastaan, kun höyryhevoset keksittiin.

Simpukan käytön nivelrikoissa jotenkin ymmärrän, koska glukosamiini kuitenkin valmistetaan simpukoista. Idea on kuitenkin yhtä hyvä kuin heittää kalkkikivilohkare pihalle ja sanoa koiralle, että tuossa on sitten kalsiumin lähteesi tästä lähtien. Paitsi että esimerkki oli pahuksen huono. Kalkkikivestä on mahdollista saada kalsiumia. Joten glukosamiinin ottaminen simpukoista on kuin antaisi kurkkua viipaleen ja toteaisi, että olepa hyvä, sillä tämä on kalsiumin lähteesi tästä eteenpäin.

Koira ei hyödy simpukoiden glukosamiinista, koska se ei saa sitä käyttöönsä. Silti se auttaa huomattavan tehokkaasti nivelrikon oireisiin. Omistajien mukaan heidän koiransa eivät simpukkajauheen jälkeen enää onnu ja kivutkin ovat häipyneet. Kyse ei voi olla plasebosta, koska koirilla ei ole ennakko-odotuksia eikä kykyä itsesuggestioon. Simpukan on siis oltava tehokas, vaikka sen puolesta ei tutkimustuloksia olekaan.

Myönnetään. Simpukankuorta ei ole paljon edes tutkittu, joten on tietysti mahdollista, että jollain vielä tuntemattomalla mekaniikalla kuorijauho toimiikin yhtä hyvin tai paremmin kuin puhdistettu glukosamiini. Ei uskottavaa, mutta mahdollista.

Dobenecker ym. (2002¹) tekivät pienen tutkimuksen 70 nivelrikosta kärsivällä koiralla. Ne jaettiin kolmeen ryhmään ja niille annettiin kondroitiinisulfaattia, simpukankuorijauhetta tai plaseboa. 12 viikon hoidon aikana koirien tilaa arvioitiin kahdelta taholta, omistajien ja hoitavien eläinlääkärien.

Tulokset olivat mielenkiintoisia. Niiden 58 testin loppuun asti suorittaneiden koirien joukossa yksikään tuote ei sinällään tuonut parannusta oireisiin tai parantanut nivelrikkoa, mutta omistajien ontumista ja kipua arvioivien kohtien mukaan selvää hyötyä saatiin. Ontumista poisti parhaiten kondroitiinisulfaatti, mutta lähes yhtä hyvät tulokset saavutettiin simpukkajauholla ja plasebolla.  Erot ryhmien välillä eivät olleet kuitenkaan merkityksellisiä, joten voidaan sanoa, että kondroitiinisulfaatti, simpukkajauho ja plasebo vähensivät ontumista aivan yhtä hyvin omistajien arvion mukaan. Kivun lievittymisessä saatiin aivan samansuuntaiset tulokset, mutta plasebo onnistui poistamaan melkoisen tehokkaasti kipua. Mielenkiintoista tuokin, sillä plasebo oli valmistettu vehnästä ja kaurasta, johon oli lisätty hiukan mm. hunajaa, yrttejä ja soijaöljyä.

Eläinlääkärit taasen havaitsivat koirapotilaissaan vähäisempää paranemista, myös plaseboryhmässä.

Tämä kertoo vain ja ainoastaan yhdestä asiasta, koska nivelrikkoa ja ravintolisiä käsittelevä tutkimus on edennyt huomattavasti tuosta 2002 tehdystä hieman kehnosta asetelmasta. Tiedetään, että mivelrikkoa ei voida parantaa, mutta liikkuvuutta (mitattava asia) ja kivunlievitystä (subjektiivinen kysymys) taasen voidaankin hoitaa. Se, että nivelrikko ei korjaantunut, ei olisi pitänyt edes olla mitattavana, mutta kipu kylläkin, ja sille on olemassa hyväksytty mittari koiran liikkuvuuden mukaan. Ja siihen omistajat saivat paremman vaikutuksen plasebollakin. Plasebo ei vaikuta koiriin. Plasebo vaikuttaa koiria arvioiviin ihmisiin.

Ihmehoitoja käyttävät ihmiset kuvaavat itseään huomattavan empaattisiksi; ei, tuo ei ole fakta, vaan oma huomio. Kun hoitaa itsestään riippuvuussuhteessa olevaa sen mukaan mitä itse haluaa nähdä, niin ei se ole empatiaa, myötäelämisen kykyä. Se on vallankäyttöä, yhdensuuntaisena. Vastuutahan omistaja ei koskaan kanna, ei eettistä, moraalista eikä juridista. Vastuun omistajan uskonnollisuudesta kantaa aina koira, kivullaan ja hengellään.

Valitan. Käyttäjä- ja vertaiskokemukset eivät ole läheskään aina luotettava tapa. Ihmisellä on taipumus nähdä sitä mitä haluaa.

1. Britta Dobenecker, Yvonne Beetz, Ellen Kienzle: A Placebo-Controlled Double-Blind Study on the Effect of Nutraceuticals (Chondroitin Sulfate and Mussel Extract) in Dogs with Joint Diseases as Perceived by Their Owners. J. Nutr. June 1, 2002 vol. 132 no. 6 1690S-1691S[↩]