Fosfori (P) on elimistön toiseksi yleisin kivennäisaine, mutta sitä voidaan huoletta kutsua jopa ravinnon yleisimmäksi mineraaliksi. Fosforia on jokapaikassa ja on mahdotonta löytää ruokaa, jossa fosforia ei olisi.

Tämä johtuu siitä, että fosfori on tärkein mineraali tuotettaessa ATP:tä, solujen omaa energiaa, ja niin kasvit kuin eläimetkin käyttävät ATP:tä. Koirien ruokinnassa fosforista puhutaan käytännössä vain kalsiumin ja fosforin suhteessa ja silloinkin murehditaan kalsiumin saantia, ei fosforin. Koska fosforia saadaan joka suunnalta ja koska se on elimistön energian tuotannolle kriittinen mineraali, niin munuaiset säätelevät huomattavan tehokkaasti elimistön fosforitasapainoa ja siksi ruokavaliosta johtuva fosforin puute on teoreettinen ongelma, johon ei käytännössä törmätä. Jos koiralla on fosforin puutetta, niin se liittyy aina johonkin sairauteen.

Fosforin varastot

Noin 85 prosenttia elimistön fosforista on kalsiumfosfaattina luustossa yhtenä sen rakennusosana sekä varastoituna ja hampaissa. Fosfori osallistuu lisäksi kasvuun ja kudosten ylläpitoon DNA:n ja RNA:n osana, kaikkiin energiaa vaativiin reaktioihin, solujen rakenteeseen, useisiin aineenvaihduntareaktioihin ATP:n kautta ja nesteissä puskurivarastona, jolla pyritään pitämään elimistön pH vakiona.

Fosfori imeytyy aktiivisesti D-vitamiinin avulla aivan kuten kalsiumkin. Tosin koska fosfori imeytyy D-vitamiinin määrästä riippuen, niin mukana on myös passiivista imeytymistä. D-vitamiinin rooliin liittyy luultavasti käsitys, että fosforin korkea määrä estäisi kalsiumin imeytymistä niiden kilpaillessa samankaltaisesta kuljetustiestä.

Fosforin imeytymistehokkuus on suoraan verrannollinen sen määrään ravinnossa, mutta myös sen muotoon. Eläinperäisestä ravinnosta sekä luista fosfori imeytyy hyvin raaka-aineen ”yleisen” sulavuuden puitteissa, mutta kasveissa oleva fosforin suolo fytaatti sen sijaan ei ole hyödynnettävissä kuin pienissä määrin kypsennyksen jälkeen. Fytaatit estävät lisäksi muiden mineraalien hyödyntämistä.

Fosforin sanotaan vaikuttavan kalsiumin imeytymiseen suolistossa ja niin se osaltaan tekeekin. In vivo -tutkimusten mukaan kalsiumin imeytyminen heikkeni huomattavasti, jos mukana ei ollut fosforia, mutta kun kalsium nousi korkeaksi, niin myös kalsiumin imeytyminen lisääntyi, eikä se vaikuttanut fosforin imeytymiseen (Cramer 1968¹).  Ylipäätään fosforin imeytymiseen vaikutti vain fosforin määrä. Tuohon löytyi kylläkin poikkeus. Jos pH muuttui liian happamaksi, niin fosforin hyödyntäminen heikkeni. NRC 2006 ilmoittaa päinvastaista kertomalla runsaasta tutkimusnäytöstä, jonka mukaan korkeampi kalsiumin määrä, kun Ca/P-suhde ylittää 2:1, heikentää fosforin hyödyntämistä. Tosin ”runsas” tarkoittaa kahta tutkimusta, Jenkins & Phillips 1960b ja Schoenmakers ym. 1999.

Periaatteessa lievä fosfaatin puute aiheuttaa ongelmia vain joidenkin aineenvaihduntasairauksien kohdalla, kuten kroonisessa munuaistaudissa. Krooninen puute taasen aiheuttaa luuston kivennäisainepitoisuuden vähenemistä, sydänlihasvaurioita ja kudosten hapen saannin heikkenemistä.

Kasvavan pennun kohdalla fosforin puute aiheuttaisi saman luutumisongelman kuin D-vitamiinin puute. Puutteen aiheuttaminen edellyttäisi tarkoituksellista virheruokintaa joko antamalla koiralle liian vähän ruokaa tai laittamalla se elävän ravinnon vegaaniruokavaliolle. NRC (1985) toteaa lakonisesti, että fosforin puutosta tapahtuu tuskin koskaan muualla kuin koeolosuhteissa.

Saantisuositukset

Fosforin saantisuositukset perustuvat vahvasti 1940 ja -60 luvuilla tehtyihin perustutkimuksiin (NRC 1962²). Siihen aikaan hyödyntäminen arvioitiin ulosteiden avulla, mutta minkäänlaisia työkaluja arvioida säätelyä ei ollut. Sen perusteella, kun otettiin eri tutkimusten keskiarvoja, niin tultiin oletukseen, että fosforin keskimääräinen imeytyminen on 50 prosenttia. Haarukka oli ollut ruuan koostumuksesta, koirista, D-vitamiinin määrästä, rasvan määrästä, fosforin muodosta ja useista muista tekijöistä riippuen välillä noin 18 – 80 prosenttia, laskettuna siis ulosteessa eritetystä tai sulamattomasta määrästä. Siitä saatiin sen aikainen saantisuositus aikuisille 220 mg/kg ja pennuille 440 mg/kg, joka on käytännössä sama kuin nykyinen metaboliselle painolle ilmoitettu.

NRC esitti 1962 itselleen kritiikkiä sen suhteen, että suositus oli yhteen tutkimukseen verrattuna kalsiumin suhteen, ja siten myös fosforille, 30 prosenttia liian alhaalla, joten kysymysmerkiksi jätettiin, että riittääkö suosituksen mukaiset määrät kaikille koirille ja roduille. Taas on huomattava, että fosforinkin kohdalla kysymys oli kuitenkin kalsiumin määrästä ja fosfori seurasi ulostetutkimuksen suuresta vaihtelusta huolimatta kalsiumsuhdetta ja määrättiin sen mukaan. Aikuisille fosforisuositusta ei edes tutkittu, vaan se tehtiin yksinkertaisesti puolittamalla pentujen suositus.

Lisää kysymysmerkkejä ladottiin, tyypilliseen tapaan taas kalsiumille, ei fosforille, huomauttamalla, että toisaalta taas Gershoff ym. tutkimuksessa, jossa kahdelle 2 – 3 kk ikäiselle pennulle annettiin 31 kuukauden ajan vain 0,11 prosenttia kalsiumia, ei saatu aikaiseksi kasvuhäiriöitä ja todettiin kalsiumin imeytymisen tehostuvan 90 prosenttiin asti.

NRC 2006 lisää hiukan tietoisuutta fosforin suhteen, olkoonkin että perusta makaa edelleen alkuperäisessä vanhassa tutkimustyössä. Huomattavan vähälukuisista fosforitutkimuksista jonkinlaista mielenkiintoa saa tiedosta, että vanhojen tutkimisten tulokset fosforin imeytymisestä vahvistuvat, kun havaittiin, että fosfori annostuksella 9,9 – 27 g/kgKA imeytyi keskimäärin 40 prosenttisesti (Sheffy ym. 1985). Hill ym (2001) todisti fytaattien heikon imeytymisen toteamalla, että kun naudanliha fosforista imeytyi 26 prosenttia, niin naudan ja soijan sekoituksesta fosforia saatiin vain 13,5 %.

Pennuille oli saatu puutosoireita aikaiseksi kun fosforia oli ollut 3,3 g/kgKA ja Ca/P-suhde oli 1,8:1. Tuosta saadaan yksi raja-arvo, mutta on huomattava, että puutos saatiin aikaiseksi tutkimuksessa. Puhtaasti ruokinnasta johtuvaa fosforinpuutosta ei löydy, eikä NRC 2006 sellaisia esittele.

Fosforin ylisaannista ei löydy ravintotutkimuksia ja NRC:n tekstissä todetaan, että havaitut tapaukset ovat liittyneet kalsiumin aliannostukseen, eivät fosforin liikasaantiin. Liikasaannista ei ole varsinaisia tutkimuksia ja siitä johtuu, että NRC ei pysty ilmoittamaan turvallisen saannin ylärajaa.

NRC:n suositukset pennuille perustuvat neljään eri tutkimukseen, vuosilta 1960, 1998 ja 1999. Kantavien ja imettävien narttujen suositukset rakentuvat kahteen Meyer ym. 1985 tekemään työhön. Mutta aikuisten suositus kuvaa kohtuullisen hyvin, miten ylipäätään arvot rakennetaan.

Sheffy ym. (1985) mukaan beagleillä fosforin imeytyminen oli 40 – 50 %, kun ne saivat 10 – 25 g/kgKA. Silloin koirat saisivat 220 mg/kgEP fosforia. Jos todellinen imeytyminen olisikin 40 %, niin saanti olisi 90 mg/kgEP, joka on enemmän kuin mitä olisi riittävää kalsiumtutkimuksiin perustuen. Hill ym (2001) ruokintatutkimuksissa koirat saivat keskimäärin 10,5 g/kgKA fosforia, ja arvioitu saanti oli 132 mg/kgEP. Kun määrää tarkistettiin kissoilla tehdyillä tutkimuksilla fosforin hävikistä ulosteen mukana huomioiden imeytyminen, niin todellinen saanti oli ehkä 35 mg/kgEP. Määrä on suunnilleen sama kuin mitä Meyer (1984) esitti tiineillä nartuilla, jolloin aito imeytyminen olisi 30 prosentin luokkaa. Sitten taasen Jenkins & Phillips (1960a,b) mukaan kun Ca/P-suhde lähestyy 1:1, niin fosforin imeytyminen tehostuu ollen jopa 70 prosenttia. Tästä on haarukoitu suositeltu saanti, joka on 100 mg/kgME tai 50 mg/kgEP. Kun tuo siirretään ruokatuotantoon, niin fosforia olisi oltava 0,75 g per 1000 kcal, kun kyseessä on 15 kg painava koira, joka syö 1000 kcalME.

Fosforin saantisuositukset voidaan siis ilmoittaa usealla eri tavalla. Greyhoundeilla on pitkään noudatettu määrää 75 mg/kg, kun taasen NRC:n suositus on 100 mg/kgME. 30 kg koiralla ero on kohtuullisen suuri, sillä NRC:n suosituksella saataisiin 1282 mg, kun greyhoundmaailma vaatii tupla enemmän 2250 mg. Kyseessä ei ole ristiriita, vaan se kuvaa erittäin hyvin mikä fosforin saantisuosituksen takana aidosti on. Kalsiumin tarve on 130 mg/kgME. Tästä päästään suoraan kalsiumin ja fosforin suhteeseen, joka on fosforin tarpeella silloin haluttu 1,3:1. Greyhoundeille on pitkään käytetty kalsiumia rasituksen takia luokkaa 3000 – 4000 mg, jolloin greyhoundmaailman omalla fosforisuosituksella päästään Ca/P-suhteeseen 1,3 – 1,8:1. Mihinkään sen kummallisempaan asia ei korkeampi suositus greyhoundeilla perustu.

Elimistön oma, luontainen Ca/P-suhde on noin 1,2:1. Koska kalsiumia ei saada kuin luusta, jolloin sen saanti on kriittinen, sillä fosforia saadaan jokaisesta ruoka-aineesta, ja koska halutaan saada elimistön käyttöön samassa suhteessa fosforia, niin fosforin saantisuositus on 100 mg/kgME. Jos fosforia saadaan enemmän, niin säätely tulee kuvioihin. Jos fosforia saadaan liian vähän, niin imeytyminen tehostuu hivenen, mutta varsinainen tekijä on munuaisten tehokas fosforin talteenotto. Siksi fosforin puutetta ei tunneta.

AAFCO ja FEDIAF

Osa käyttää omien koiriensa raakaruokinnan laskemiseen ja koostamiseen AAFCO:n tai valistuneemmat jopa eurooppalaisen FEDIAF:n standardeja. Se on hieman arveluttava tapa, koska siinä edellytetään ymmärrystä AAFCO:n ja sitä seuraavan FEDIAF:n tavoista ja tarpeista standardiensa suhteen.

Tärkein asia ymmärtää on se, että kuivamuonavalmistajien standardit on suunniteltu teollisen täysrehun reseptiikalle, jossa pyritään varmistamaan oletetulla annosmäärällä kaikille koirille kaikissa kokoluokissa taatusti riittävä ravintoaineiden saanti käytetyillä raaka-aineilla ja tekniikoilla. Oman koiransa ruokintaa suunnitteleva sen sijaan tekee yksilölle (jopa laumassa) käsittelemättömillä raaka-aineilla, ilman vastaavaa valmistushävikkiä ja ilman samaa vastuuta ja kontrollia ravintosisällöstä.

AAFCO:n (ja muiden toimijoiden) standardit noudattavat pääosin NRC:n suosituksia minimimäärinä. Ne eivät siis ole kopioitu teollisuustuotantoon suoraan tekemällä yksikkömuunnos metabolisesta painosta kuiva-aineeseen määrätyllä energiatiheydellä. AAFCO muodostaa oman standardinsa ja raaka-aineiden laadun kaavalla

((vähimmäistarve) x (oletettu sulavuus ruuassa, jolla saavutetaan vähimmäisvaatimus) / (suositeltu pitoisuus AAFCO:n profiloinnissa)) x 100

Jos esimerkkinä käytetään proteiinia, niin kaava toteutuu näin:

NRC ilmoittaa pennuille 18 % tarpeen kuiva-aineessa, kun oletettu imeytyminen on lähes 100 prosenttia. AAFCO ilmoittaa taasen ruuassa tarpeeksi 22,5 %, jolloin kaavan mukaan oletettu imeytyminen täytyy olla 80 % (ja jos sulavuus on jotain muuta, niin tarve alitetaan standardista ja täysravintostatuksesta huolimatta välittömästä, mutta sitä ei sanota ääneen; koirien hajonta tarpeissa sitten määrää, tuleeko siitä ongelmia – mutta tuosta(kin) syystä penturuokien raakaproteiini on huomattavasti suositusta korkeampi, koska suositus on itseasiassa vähimmäissuositus)

Tämä selvittää miksi AAFCO:n ja NRC:n standardit eivät ole samoja. 2014 esitys AAFCO:n standardeiksi on 0,1 % suurempi minimillä kuin mitä NRC ilmoittaa suositelluksi saanniksi.  Samasta syystä, yhdistettynä Ca/P-suhteen tarpeisiin, AAFCO:n suositus pennuille on 0,8 % kuiva-aineesta, aikuisille 0,5 – 1,6 %. Tällöin 1 %KA fosforin määrä vastaisi NRC:n suositusta. Tästä syystä ei voida suoraan vertailla samassa ruokakokoonpanossa eri standardeja – on ilmoitettu eri asiat. FEDIAF ilmoittaa pennuille fosforin saannille alarajaksi 0,4 % kuiva-aineesta, mutta tuo määrittely ei liity fosforiin. Se johtuu kalsiumin alimmasta hyväksytystä saannista täysravinnossa, jolloin kalsiumin määrällä 0,5 %KA saadaan haluttu Ca/P-suhde. Ruokinnalliseksi maksimiksi ilmoitetaan 1,6 %KA ja taaskaan se ei liity fosforin saantiin mitenkän, vaan kyse on kalsiumin maksimisaannista 2,5 %KA, jolloin Ca/P-suhde pysyy haluttuna, eikä ylitä maksimiksi asetettua 2:1 suhdetta. Kappaleen alussa viitattu esitys sanoo myös suoraan, että fosforin saantisuositus johtuu täysin Ca/P-suhteesta kalsiumin määrän mukaan. Missään ei viitata tutkimuksiin fosforin saannista ja tarpeista, kuten kaikki muiden ravintoaineiden suhteen on tehty.

Ihmisdata

USDA (Yhdysvaltain maatalousministeriö) julkaisee kohtuullisen helppolukuisia tieto- ja tutkimuspaketteja ihmisten ravitsemukseen liittyen. Koska koirilla on pakko paikoin käyttää soveltaen ihmisten tutkimuksia, niin lienee paikallaan kerrata mitä fosfori ihmisillä tarkoittaa.

Fosforin imeytyminen vaihtelee aikuisilla 55 – 70 prosentin välillä ja lapsilla 65 – 90 prosentissa. Ihminen on siis hivenen tehokkaampi fosforin hyödyntäjä kuin koira, joka johtuu siitä, että ihminen on sekasyöjä koiran ollessa lihansyöjä. Ihminen hyödyntää tehokkaammin kasvipohjaisen ruuan, olkoonkin että ihmisellä (kuten kaikilla yksimahaisilla) on samanlaiset ongelmat fytaattien kanssa.

Ihmisillä fosforin imeytyminen ei tehostu määrän vähetessä, kuten kalsiumin kanssa tapahtuu. Tältä osin eroa koiriin ei käytännössä ole ja fosforin saanti on suoraan verrannollinen ruuan fosforimäärään.

Fosforin imeytymistä heikentävät alumiinia sisältävät antasidit sekä farmakologisina määrinä annettu kalsiumkarbonaatti. Käytännössä tällä ei ole suurta merkitystä, mutta saattaa olla yksi mielessä pidettävä asia pahoilla ja pitkäaikaisilla närästävillä koirilla.

Käytännön ruokinta

Ruokintateitse fosforin säätely on ehkä turhimmista yrityksistä. Jos halutaan vähentää fosforin saantia, niin on

• vähennettävä varsinaisen lihan määrää, jolloin on nostettava vastaavasti rasvan osuutta, jolloin joko lihotaan tai aletaan menettämään koiran omaa lihasmassaa proteiinien vähyyden takia
• vähentää luun määrää, jolloin aiheutetaan kalsiumin puutos, jota pidetään uhkana luuston terveydelle samalla, kun kaikki kirjallisuuslähteet ammottavat tyhjää hiljaisuutta aiheesta realistinen fosforin puutteen uhka

Jos halutaan lisätä fosforin saantia, niin on tehtävä juuri päinvastoin, eli

• lisättävä lihan määrää ja alennettava rasvan määrää
• lisättävä luun osuutta, jolloin aiheutetaan kalsiumin ylisaanti – jota taasen pidetään kirjallisuudessa yleisesti riskinä

Jos koira saa ravinnostaan kalsiumia riittävästi grammatasolla, ja jos kalsium saadaan ravintotietä, ja jos kalsiumin ja fosforin suhde on 1:1 tietämissä tai yli, niin koira saa poikkeuksetta riittävästi fosforia.

Fosforin puute on siten mahdollista saada vain, jos koira

• saa liian vähän ruokaa
• saa kalsiuminsa koko tarpeen alhaisen fosforin sisältävällä kalsiumtuotteella, ja ruokaa on liian vähän
• ruokavalio rakennetaan osista, joissa on matala fosfori tai fosfori ei ole käytettävissä

Kyse on siis aina tilanteesta, jossa tehdään raju ruokintavirhe, jolloin ongelmat ovat aivan muualla kuin fosforin saannissa – kuten että koira kuolee nälkään.

30 kilon normaaliakiivinen koira, jonka ruokavalio rakentuu lihasta, tarpeen mukaisesta määrästä elimiä ja kalsiumin tarpeen tyydyttävästä määrästä luuta, syö noin

• 800 grammaa päivässä 14 % rasvaista lihaa
• luuta 30 grammaa
• maksaa jaettuna per päivä noin 10 grammaa

Sen fysiologinen fosforin tarve on NRC:n mukaan alle 100 mg/kgME, mutta käytetään oletusta, jolloin se tarvitsee 1280 mg fosforia ruuastaan. Lihasta saadaan vähintään noin 1200 mg, maksasta 390 mg ja luusta luokkaa 6000 mg. Se saa silloin kaikkiaan n. 7600 mg, joka on lähes kuusi kertaa yli tarpeen. Kalsiumia saataisiin noin 9000 mg, joten Ca/P-suhdekin olisi kunnossa, jos siitä on kiinnostunut.

Munuaiset erittävät ylimäärän fosforia, mutta niillä on määrässä yläraja, mihin ne pystyvät. Loppu varastoituu, vaikka varastointitarvetta ei olikaan ja siitä päästään eroon vain ajan myötä, kun jossain vaiheessa saanti laskee. Fosforin imeytymistähän ei suuremmin säädelty. Terveellä koiralla tämä ei ole ongelma, mutta määrätyissä sairauksissa ruuan fosforimäärää pyritään laskemaan tästä syystä. Silloin ruuasta saatava fosfori pyritään mitoittamaan huomattavasti NRC:n tasoa alemmaksi.

Jos mainittu koira ei saisi luuta, niin sen fosforin saanti laskisi hieman alle NRC:n suosituksen. Tämä ei ole ongelma, koska fosforin saantisuositus pitää sisällään oletuksen noin 30 prosentin imeytymisestä, mutta tässä ruuan aito hyödynnettävyys on 70 prosentin luokkaa. Lihan määrä saa siten laskea alle puoleen, ennen kuin ollaan kysymyksen ääressä riittääkö fosforivarannot, mutta siinä vaiheessa koira on jo niin nälkiintynyt, että sillä ei ole merkitystä.

Vegaaniravinnolla koira saattaisi olla fosforin lievässä vajaasaannissa, mutta koska vegaaniravinto on koiralle vakava ruokintavirhe, niin siinä fosforin miettiminen on täydellistä ajanhukkaa. Sama pätee hypoteettista tilannetta, että koira eläisi pelkällä rasvalla. Tarkoituksellisella ruokintavirheellä ei voida perustella minkäänlaisia riskitekijöitä saanneissa.

Energiatiheys

Oman koiransa fosforin saantia voi toki ynnäillä myös ruuan energiatiheyden kautta. Se on työläs tie, sillä energiatiheys on laskennallinen järjestelmä, joka on rakennettu kuivamuonateollisuuden käyttöön reseptiikkaa varten. Mitään aitoa arvoa sillä ei ole kotikäytössä tai raakaruokinnassa – niissä ainoa oleellinen energiatiheys näkyy koiran lihavuudessa tai laihuudessa.

Ruuan sisältämä energia ja siitä huomioitu energiatiheys ei kerro koiran saamaa tai käyttämää energiaa. Ruuan kokonaisenergia kilokaloreissa lasketaan kaavalla

(3,5 x raakaproteiinigramma) + (8,5 x raakarasvagramma) + (3,5 x g typettömät uuteaineet grammoina), jossa
typetön uuteaine on 100- (% raakavalkuainen + % raakarasva + % raakakuitu + % kosteus + % tuhka)

Typetön uuteaine tarkoittaa sulavaa biologista ravintoainetta, eli ei mineraaleja, joka ei sisällä typpeä. Suomeksi: se on hiilihydraatti sekä muutama vähäinen hiilihydraatin tyyppinen aine.

Silloin edellytetään, että koiran energiantarve olisi 460kJ/kgME (110 kcal/kgME) ja se painaa 15 kg (tuo painomääre on niinkin tieteellinen kuin laboratoriobeaglen pyöristetty paino). Oletetaan, että se syö ruokaa, jossa on edellä tavalla laskettua energiaa 4,184 MJ tai 1000 kcal per 1000 grammaa kuiva-ainetta – tai 4000 kcal/kg, joihin ollaan siirtymässä. Silloin on laskettava ensin paljonko ruuan kuiva-aineen energia on ja korjattava määrää ylös- tai alaspäin niin, että se kohtaa MJ/kcal vaatimuksen ja sitten laskettava siitä koiran energiaoletuksen mukainen (460 kJ/kgME) määrä tarkistettuna aidolla painolla ja vasta sitten korjattava annosta aidon energiamäärän vaativaan määrään ja laskettava siitä analyysitietojen perusteella paljonko koira ruuastaan saa. Silloinkin laskut pätevät teoriatasolla, jos ruuan sulavuus on 70 prosenttia ja osin bioaktiivisuus on ”keskimääräinen” – hyvinkin epämääräinen suure, joka fosforin kohdalla tarkoittaa 30 % imeytymistä.

Sotketaanko selvää asiaa vielä lisää? Jos asian haluaa hoitaa todella oikein, niin  on oletettava 3500 kcalME/kgKA ravintoaineiden konsentraatiolle kuiva-ainekilossa ja 4500 kcalME/kgKA ravintoaineiden määrälle per 1000 kcalME.

Energian suhteen on muistettava, että kyseessä on vertailuluku. Kun NRC tai AAFCO puhuu energiatiheydestä, niin siinä oletetaan määrätty määrä proteiinia, rasvaa ja hiilihydraattia (ja sulavalle energialle taasen käytetään lisäksi oletuksia imeytymisprosentille). Jos raakaruokinnasta puuttuu hiilihydraatti samoissa suhteissa kuin mitä on kuivamuonissa, niin energiatiheyttä ei voi käyttää sellaisenaan, koska se kertoo enemmän proteiinin, rasvan ja hiilihydraatin suhteista, jotka määräävät annoskokoa.

Jos omassa ruokinnassa kuiva-aineesta puuttuu hiilihydraatti ja siinä on korkeampi rasva, josta saadaan laskennallista energiaa kaksi kertaa enemmän, niin energiatiheyslaskut näyttävät liian pientä ruokamäärää. Silloin ollaan äkkiä tilanteessa, jossa kirkkain silmin väitetään 15 kg pennun tulevan toimeen 250 gramman ruoka-annoksella, jonka jälkeen teoreettiset laskut näyttävät puutetta melkein kaikesta mahdollisesta. Näin siksi, että teoria ei enää päde, koska ei käytetä teorian vaatimia tekijöitä, ja laskija unohtaa reaalimaailman hyväksyen virheellisen ja päättömän tuloksen totena.

Edellä oleva pätee, jos haluat valmistaa kuivaa täysravintoa, jonka on täytettävä niin AAFCO:n kuin FEDIAF:n standardit siten, että laskennalliset minimit täyttyvät 15 kg koiralle oletetulla ruokamäärällä X, eikä yksikään tekijä, jonka turvallinen yläraja tunnetaan, ylity.

Tuolle kierrätykselle ei ole mitään aitoa hyötyä, koska koiralle on määritelty tarpeet ja se saa grammat ruuasta. Muuta ei tarvita. On aivan yhdentekevää mikä on ruuan laskennallinen energiatiheys, koska ainoa joka merkitsee, on koiran syömät grammat.

Lopuksi

Koirien ruokintaa on syytä laskea ja miettiä. Joko sen laskee omistaja tai ruuan valmistaja, mutta joku sen tekee. Elämää voi myös helpottaa ja keskittyä olennaisiin asioihin, joihin voi ja täytyy vaikuttaa. Fosforin saanti ei ole sellainen. Jos murehtii Ca/P-suhdetta, niin oikea liike ei ole yrittää vaikuttaa fosforin määrään, vaan säätää kalsiumia huomioiden kuitenkin koko ajan aito tarve grammoissa.

Fosforia murehditaan vain ja ainoastaan mm. munuaissairauksissa, joissa elimistö itse ei kykene säätelyyn tai säätely aiheuttaa ongelmia. Muutoin fosfori on tärkeä mineraali, jota ei onneksi ja elämän helppoudeksi voi välttää, eikä miettiä.

1. Carl F. Cramer. Effect of Ca/P ratio and pH on calcium and phosphorus absorption from dog gut loops in vivo. Canadian Journal of Physiology and Pharmacology, 1968, 46(2): 171-173[↩]
2. Nutrient requirements of domestic animals, number 8 pub 989: Nutrient requirements of dogs rev 1962[↩]