Koiramaailmassa ei liene, työkoiran ruokinnan jälkeen, vaikeampaa ja työläämpää asiaa kuin pennun ruokkiminen. Tee mitä tahansa, niin toisen ruokintatyylin kannattajat toteavat pennun ali- tai ylikehittyvän ja jos kyse ei ole aivan kuolemanuhasta, niin arvostelijan mielestä väärinruokkiminen on vähintäänkin eläinsuojeluilmoituksen arvoinen asia.
Facebook-kaverit häviävät näkyvistä ja kasvattaja poistaa joulukorttilistalta, jos et noudata pilkulleen annettuja ohjeita. Pennun ruokintakaan ei ole ylitsepäsemätöntä taidetta, mutta perusasiat on osattava kuten aivan aina kaikessa.
Juttu on julkaistu aiemmin Dreeveri-lehdessä helpottamaan metsästäjien arkea, mutta kaikki pätee aivan jokaiseen rotuun ja harrastukseen.
Pentujen ravitsemukseen ladataan kovia, aika ajoin jopa ylitsepääsemättömän mahdottomia vaatimuksia. Jos pentu ei saa täydellisen tasapainoista ruokaa, niin sille syntyy kehityshäiriöitä tai vähintäänkin allergioita. Metsäkoira onnistutaan taatusti pilaamaan väärällä ruokinnalla, ja takuuvarmasti jänis jää ajamatta ylös, lintu seisomatta ja hirvi haukkumatta – ajamisen epäonnistumisesta puhumattakaan.
Oikaistaan mutkia ja paljastetaan kupletin juoni heti alkuun hätäisimmille. Pennulle ei pysty saamaan kasvuhäiriöitä kuin totaalisen pielessä olevalla ruokinnalla, aina puutteilla, ja silloinkin varsinainen painolasti tulee kasvattajan jalostusvalinnoista.
Koiran viettiä ei rakenneta tai sammuteta ruualla, vaan senkin perustan on valanut kasvattaja, mutta toki omistaja voi muilla tavoin pilata koiransa. Tai vahvistaa hieman heikkoa, jos oikein työnsä osaa.
Pennun ruokinta ei ole sen kummallisempaa kuin aikuisenkaan, ja ne kuuluisat pennun ravitsemukselliset tarpeet ovat enemmänkin kuivamuonien reseptiikkaa kuin aito asia. Siitä johtuu se, että aniharva pentujen tarpeista kiihkoileva ei kuitenkaan pysty sen tarkemmin kertomaan, että mitä ja milloin.
Pennun ruokinta luovutuksesta siihen hyvin epämääräiseen pisteeseen kalenterissa, jossa koira muuttuu aikuiseksi, voidaan kiteyttää yhteen ja vain yhteen väitteeseen: pentu ruokitaan kuten rotunsa aktiivinen aikuinen.
Suhteet ja määrät
Tasapainoisen ruuan konsepti on sellainen, johon törmää säännöllisesti. Ongelma on vain siinä, että ei ole olemassa mitään sellaista kuin tasapaino. Pennun, ja ylipäätään koiran, tarpeet vaihtelevat koko ajan.
Jos pennulle on kiihkeän kasvun aikana kasvupiikki, niin sillä viikolla sen kasvava ja kehittyvä elimistö vaatii työkoiratason rasvaa ja proteiinia. Lepovaiheessa kalsiumin tarve romahtaa, eikä energiaakaan kuluteta ruuan rasvasta mitenkään päättömiä määriä, mutta proteiinien tarve on edelleen ylhäällä, koska luiden mukana pituutta kasvaneet lihakset vaativat lisää massaa jaksaakseen kantaa ja liikuttaa yhtä äkkiä venähtäneen eläimen.
Tasapainoa ei siis ole, eikä sellaista voida edes ruokakippoon rakentaa, koska tarpeet vaihtelevat eri ravintoaineilla koko ajan päivästä toiseen, eivätkä niiden tarpeet riipu toinen toisistaan. Ainoa mitä voidaan tehdä, on tarjota kaikkea riittävästi ja huolehtia, että paino on oikein.
Kalsiumin ja fosforin suhde on ehkä eniten mainostettu asia, vaikka hyvänä kakkosena tuleekin grammatarve 630 mg per metabolinen painokilo eli elopaino potenssiin 0,75 (usein lyhenteenä käytetään kgME).
Kalsiumin ja fosforin suhteessa on aidosti kyse kahdesta asiasta.
Ensimmäinen on yhden tutkijan työ tanskandogeilla aikana, jolloin ravitsemuksesta ei tiedetty paljoakaan. Tutkimusasetelmassa tehtiin melkoisiakin virheitä ja aidosti tutkittiin kahta asiaa: mitä tekee kalsiumin puutos ja mitä tekee aliravitsemus.
Toiseksi kalsiumin ja fosforin suhde välillä 1,1:1 ja 2:1 on aidosti kehon suhde ja se on tuossa haarukassa sama kaikilla nisäkkäillä. Johtuu siitä, että meillä kaikilla kissoista koiriin, ihmisiin ja hevosiin on suunnilleen saman verran luustoa suhteessa muuhun kudokseen.
Kalsiumin ja fosforin suhde on osaksi myös matematiikkaa. Kun koiralle tai kissalle annetaan virallisten suositusten mukainen määrä kalsiumia, niin ruoka antaa aina sen verran fosforia, että ollaan kalsiumin määrässä yli fosforin.
Yksi syy siihen miksi moista ei kannata miettiä. Se menee automaattisesti ruuassa kohdalleen.
Elimistössä se ei sitten olekaan kohdallaan ja siksi on aivan se ja sama mitä suhteet ovat. Kun pentu kasvaa eli sen pitkät luut kasvavat pituutta, niin kalsiumin tarve moninkertaistuu. Sen sijaan fosforin tarve pysyy suunnilleen samana, ainakin siltä osin, että sen määrät saadaan katettua ihan vain syömällä riittävästi. Kun kasvun rauhoittuu, niin kalsiumin tarve laskee, mutta fosfori pysyy ennallaan, koska täytyy rakentaa lihasmassaa.
Sen sijaan kalsiumgrammoja on mietittävä, sillä koira käyttää hyväkseen nimenomaan grammoja, ei mineraalien parisuhde-elämää.
Jos annetaan 1,1 mg kalsiumia ja 1 mg fosforia, niin koira kuolee jonkin ajan kuluttua kalsiumin puutteeseen, mutta silti suhde on täydellinen. Riittää, että antaa grammoissa riittävästi ja pentu kiittää.
Fosforin saantiin ei ylipäätään voida vaikuttaa, vaan sitä tulee mitä tulee ruuasta koko ajan ja keho tarvitsee fosforia koko ajan. Siksi elimistö ei edes suuremmin säätele sen imeytymistä.
Kalsiumin imeytymistä sen sijaan säädellään koko ajan välillä 0 – 90 % ja koska emme tiedä mikä on juuri sen hetkinen tarve, niin annetaan riittävästi.
Pennun tarpeeksi ilmoitetaan usein kalsiumille 630 mg/kgME, mutta aidosti tuo on se määrä, jonka imevä pentu saa emän maidosta. Luovutusiässä tarve on noin 300 mg ja laskee siitä dreeverin kokoluokassa aikuisen tarpeeseen 130 mg/kgME (n. 80 mg/kg) noin puolen vuoden ikään mennessä.
Jos halutaan tehdä asiat oikein vaikeiksi, niin tuokaan ei ole koiran tarve, vaan se määrä kalsiumia, jota vastaava määrä kalsiumkarbonaattia on lisättävä ruokaan, että normaaliaktiivinen koira saa riittävästi kalsiumia 40 % sulavuudella ilman D-vitamiinin avustamaa aktiivista imeytymistä eli määrä, joka ikään kuin valuu itsestään suoliston läpi. Mutta tuo on teoriaa. Käytäntö on paljon suurpiirteisempää.
Jos leikitään, että 5 kg pennun kalsiumin tarve 300 mg/kgME olisi gramma ruuassa, niin 15 kg koiran tarve 130 mg/kgME olisi myös gramma. Kun kummassakin kalsium tuplataan, se maaginen 40 % imeytyminen) niin molemmat saavat kaksi grammaa kalsiumia päivässä.
Ei siis aidosti ole olemassa mitään erillistä pentujen tarvetta muualla kuin tutkimustyössä ja lopputulos on aina sama: pennulle annetaan yhtä paljon kalsiumia kuin se olisi aikuinen.
Häiritsevintä kalsiumin ja fosforin suhteessa on se, että se ei ole mitenkään koiriin tai kissoihin liittyvä asia, vaan koskee kaikkia nisäkkäitä.
Hevosilla Ca/P-suhteesta on alettu puhumaan vasta nyt, ja silloinkin kaupallisten rehujen kohdalla. Ihmisillä pitäisi olla omassa ravitsemuksessaan täysin sama vaatimus, mutta kukaan ei silti menetä yöuniaan murehtiessaan kalsiumin suhde-elämää fosforin kanssa, ainoastaan lasketaan kalsiumin saantía grammoissa. Tai ainakin pitäisi laskea, sillä suurin osa tyytyy omassa syömisessään luottamaan maitoon ja pariin viipaleeseen juustoa kalsiumin lähteenä.
Kaiken kaikkiaan koiramaailma uhraa tolkuttoman paljon aikaa, vaivaa ja stressiä pohtiessaan kalsiumin saantia, vaikka se on paljon mainettaan helpompi asia, kuten huomasit.
Huomattavasti tärkeämpiäkin asioita löytyy – jotka nekin ovat aivan yhtä helppoja. Kunhan annetaan ylipäätään kalsiumia ja muistetaan se D-vitamiini purkista, koska koira ei saa sitä auringon avulla, niin kaikki on hyvin, eikä terve kasvu jää ainakaan ruuasta saatavista rakennusaineista vajaaksi.
Lihalla pentu kasvaa
Pennun ruokinnassa tärkein asia on liha. Siitä rakennetaan pennun oma liha luuston ympärille ja se on se elin, joka koiraa liikuttaa ja pitää sen hengissä. On aivan sama saadaanko liha metsästä, pakastepötköstä tai kuivamuonasta, mutta sitä on saatava. Koira ei ole vegaani, eikä edes sekasyöjä, vaikka puuroilla hengissä säilyykin.
Kun puhutaan ruuan laadusta, niin ihmiset tarkoittavat yleensä kolmea asiaa.
Joko tarkoitetaan täysiravintoa, johon ei ainakaan periaatteessa tarvitsisi lisätä mitään. Tai sitten tarkoitetaan lihan määrää, joko aitoja grammoja tai mainosten prosentteja. Kolmas tekijä on, että ruoka ei sairastuttaisi koiraa ja vatsa toimii moitteetta.
Laatu sinällään on hyvinkin epäselvä asia, koska milloinkaan ei tiedetä mitä kukakin aidosti arvottaa. Me kaikki tiedämme tarinat siitä miten isovanhempien norjanharmaa eli pelkillä perunankuorilla ja vietti luppoaikansa juoksunarussa ohikulkijoita räksyttäen ja kuoli vanhuuttaan 15 vuotiaana.
Samoihin tarinoihin kuuluu myös se, miten hiihdettiin kouluun kesät talvet peninkulma poikineen sudet kintereillä eikä kesällä koskaan satanut. Ne ovat sukujen legendoja, joissa jätetään useatkin asiat kertomatta ja aika kultaa muistot. Niitä käytetään aina perusteluina sille, että ei osata eikä oikein kiinnostakaan miettiä koiran syömistä.
Koira on metsämiehen työkalu siinä kuin ase ja muutkin varusteet. Siitä on pidettävä huolta ja huolenpito alkaa siitä hetkestä kun pentu tulee kotiin naskalinterävillä hampailla ja jyrsii eräsaappaiden kärjet puhki.
Koiraa ei ole kompostori, mutta toki osa sen ruuasta saa ja kannattaakin täydentää ihmisten ruuantähteillä. Silti perusta, se varsinainen ruoka, täytyy olla koiran ruokaa ja siinä kivijalka on liha.
Kuivamuonalla saa aikaiseksi hyvin kasvavan pennun, mutta vielä paremmaksi sen saa lisäämällä lihaa. Kunhan kuivamuonaa on kipossa karkeasti laskettuna vähintään kolmasosa säkin suosituksesta, loppu on lihaa ja ainakin kerran viikossa mukaan laitetaan nokare maksaa, niin paljon terveellisempää vaihtoehtoa saa hakea.
Se, minkä eläimen lihaa ruuassa on, on täysin toissijaista. Ei värillä ole väliä ja broileri vastaan nauta pohdiskelut kuuluvat sairaiden koirien omistajille.
Ainoa oleellinen asia lihan laadussa on, että se edes etäisesti muistuttaa lihaa. Teurasjätteillä, luilla ja mahalla saadaan nostettua ruhon hyödyntämisastetta, mutta ne kuuluisat sivutuotteet eivät saa olla enemmistönä siinä mitä lihaksi kutsutaan. Paistiakaan ei kannata antaa, vaan totuus on siinä jossain puolessa välissä. Kannattaa hyödyntää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä.
Kuivamuonissakin hyödynnetään lihan määrän nostoa, kun tarpeet ovat korkealla, oli sitten kyse pennusta tai työkoirasta. Oikeammin reseptiä muutetaan niin, että se vastaisi lihan osuuden nostamista säkissä, mutta tuo menee nippelitekniikan puolelle.
Kun korkeaenergisissä kuivamuonissa proteiini ja rasva nostetaan tasolle 30/20, niin hiilihydraattien määrä laskee. Lopputulos on siltä osin täysin sama kuin jos jatkettaisiin kuivamuonaa lihalla: saatavat proteiini- ja rasvagrammat nousevat, ja hiilihydraatti vähenee.
Toki vitamiinien ja mineraalien määrät vähenevät myös kuivamuonagrammojan laskiessa, mutta siksi lisätään maksaa, D-vitamiinia ja sinkkiä. Valitettavasti määrät hieman riippuvat siitä mitä kaiken kaikkiaan syödään, mutta jos sekoittaa lihaa ja kuivamuonaa, ja antaa dreeverille
- sinkkiä 15 – 25 mg päivässä
- D-vitamiinia 50 µg kerran viikossa
- maksaa 30 grammaa viikossa
- hyppysellisen merilevää tai puolen ruokalusikallista mineraalisuolaa päivässä
niin on reippaasti voiton puolella. Raakaruokkijat antavat enemmän, lähes tuplat. Nuo määrät sopivat pennusta hautaan asti, eikä niitä ole tarvetta muuttaa perusruokinnassa.
Ruuan määrä tarkoittaa aina samaa kuin proteiinien ja rasvan tarve. Kun ruokaa annetaan riittävästi, niin proteiineja ja rasvaa saadaan automaattisesti riittävästi.
Tietysti edellytyksellä, että ruoka muistuttaa ruokaa. Jos annetaan kaurapuuroa ja perunankuoria, pelkkää läskiä tai halvinta mahdollista kuivamuonaa, niin ei niistä millään määrillä hyvää ruokaa tule.
Ruuan määrän määrää koiran paino. Mitään muuta mittaria ei ole. Jos ei harrasta laskemista ja excelin taulukkoja, niin proteiiniprosenttien ja -saantien lasku on totaalista ajanhukkaa. Ne kuuluvat ravitsemustieteen teoriaan, eivät koskaan arkipäiväiseen ruokintaan.
Kun pennun paino on oikein, mielellään einen pyöreä kuin vinttikoiramaisen kuiva ja hoikka, ja se jaksaa leikkiä, niin se saa riittävästi proteiineja ja rasvaa. Suomeksi: se saa riittävästi ruokaa. Ei sekään tuon vaikeampaa ole.
Jotkut pyrkivät säätelemään pennun kasvua. Tuo vaarallinen villitys ei ole vielä kovinkaan yleistä metsästäjien puolella, mutta seurakoiraroduissa siihen törmää turhankin usein. Lähes yhtä usein kuin luuloon, että kasvavan pennun täytyy olla hoikka, lähes laiha.
Kasvua ei pysty säätelemään kuin nälkiinnyttämällä pentua, eikä sillä saada tervettä kasvua. Saadaan vain kärsivä, sairas ja pieni koira.
Yliruokinta, eli annetaan liikaa kaloreita, ei kiihdytä pennun kasvua yhtään sen enempää kuin ihmislapsenkaan. Ei koripalloilijoita saada syömällä läskiä ja sokeria. Liioilla kaloreilla saadaan vain lihotettua, ei muuta.
Mutta se, että osa koirista on sairaalloisen ylipainoisia, ei tarkoita sitä, että pennun kuuluisi olla fitnesstyyppisen hoikka. Ei rasvaton kuiva koira jaksa metsällä, eikä liian hoikka pentu jaksa kasvaa. Jos sillä ei ole yhtään vararavintoa nahkansa alla, niin pennun elimistö ei saa kasvun vaatimia kaloreita kasvupiikin tullessa ja hetken kuluttua käsissä on ruipelo pentu.
Osa ihmisistä kehuu silloin kuinka tämä tulee saamaan massaa päästessään kolmen vuoden yli, eli vastaisi ihmisiässä lähes kolmekymppistä, ymmärtämättä ollenkaan kuinka suuren ruokinvirheen ovat tehneet.
Ruokintakertojen kestämätön tuska
Kun neuvon ihmisiä ruokkimaan pentujaan ja aikuisia koiriaan oikein sekä järkevästi, niin aina esille nousee ruokintakertojen määrä. Asiasta ei kannata tehdä liian vaikeaa. Koira syö silloin kun ihminen haluaa, eikä siitä keskustella, vähiten koiran kanssa.
Monet ruokkivat kahdesti päivässä ja terveellä koiralla se ei perustu mihinkään muuhun kuin että omistajalla on aamulla nälkä. Tämä on sitä kuuluisaa koiran inhimillistämistä.
Koira on ahmijaeläin, joka syö helposti suunnattomiakin määriä. Koiran maksisyöntimääränä pidetään 10 prosenttia painosta eli 15 kiloinen söisi 1,5 kiloa. Mutta tässä on koukku. Se ei tarkoita 1,5 kiloa lihaa tai kuivamuonaa, vaan ruuan kuiva-ainetta, siis kaikki muu ruuasta paitsi vesi. Kun kuivamuonassa on noin 10 prosenttia vettä, niin se tarkoittaisi hieman vajaata 1,7 kiloa turvottamatonta kuivamuonaa, 3,5 litran paikkeilla.
Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että koira pystyy helposti syömään yhdellä kerralla päivän ruokamäärän. Jopa pentu pystyy siihen, mutta nuorempien kanssa se ei useinkaan ole muista syistä tarkoituksenmukaista.
Monet syöttävät pentua kolmesti päivässä jopa puoleen vuoteen asti, mutta se on liioittelua. Luovutusikäinen pentu pärjää helposti kahdella ruokinnalla, mutta usein kahteen kertaan kannattaa siirtyä 12 viikon paikkeilla samaan aikaan ensimmäisten rokotusten kanssa. Yhteen kertaan sitten siirrytään siitä parin viikon kuluttua, viimeistään toisten rokotusten aikaan.
Pennun paino kuitenkin määrää. Jos paino ei pysy harvemmilla ruokintakerroilla, annoskoko alkaa olla luokkaa bernharndilainen eikä rasvaisempaa ruokaa voida käyttää, niin sitten otetaan ylimääräinen ruokinta käyttöön aikankin hetkeksi. Mutta liikaa ruokaa liian usein on tehokas tapa opettaa nirsoutta ja pahimmillaan pentu alkaa käyttäytyä kuin anorektikko ja syö vain juuri sen mitä hengenpitimiksi tarvitsee.
Asiasta ei kannata kuitenkaan tehdä sen suurempaa kysymystä. Jos kaksi ruokintaa sopii omistajalle ja koiralle, eikä siitä ole haittaa, niin mikään ei estä.
Sen sijaan metsästyskoiran perusteiden oppimiseen ja myöhemmin työntekoon ruokintakerroilla on merkitystä. Ajovietti, saalisvietti, metsästysvietti… rakkaalla lapsella on monta nimeä ja vaikka termien painotuksessa on eronsa ihmisten tarpeiden mukaan, niin koko ajan kyse on samasta asiasta, koiran siirtymisestä metsästysmoodiin. Ja sitä ei tapahdu tai viettivoima on heikko, jos koiralle ei ole tarvetta saalistaa ja tarve tulee nälästä.
Nuori koira viedään aina työhön nälkäisenä, eikä se ole mahdollista kahdella ruokinnalla. Silloin kertoja on harvennettava ainakin työpäiviksi. Eikä vatsa täynnä ole muutenkaan mukava juosta.
Tärkein lisäravinne
Ruokinnan tärkeimmät osa-alueet ovat riittävästi ruokaa, maksa ja D-vitamiini jopa kuivamuonaruokituille ja oikea paino. Mutta on yksi lisäravinne, joka saa luuston vahvistumaan ja lihakset työhön valmiiksi kuin itsestään. Se lisää ruuan hyödynnettävyyttä, parantaa ruokahalua ja auttaa saamaan terveen suoliston. Mikä parasta, niin se ei maksa juuri mitään ja on reseptivapaa. Huonot uutiset ovat, että se vaatii työtä ja vaivaa.
Kyse ei ole sen kummemmasta kuin hyvästä lihasvoimasta ja -kunnosta: liikuttakaa pentuja!
Melkein pahin virhe, johon voi syyllistyä, on unohtaa pentu vuodeksi häkkiin tai sohvannurkkaan. Pentu ei kasvuaikana kerää päätöntä lihasmassaa, koska kasvuhormoni keskittyy elimistön kasvattamiseen. Mutta se lisää lihassolujen voimaa ja elintärkeää hermotusta, joka vastaa lihaksiston nopeudesta ja voimasta. Rasitus myös kiihdyttää elimistön rakentumista vahvemmaksi.
Kun jossain vaiheessa, alle vuoden ikäisenä tai niillä paikkeilla, luuston kasvulevyt sulkeutuvat ja ollaan 98 prosenttisesti aikuiskoossa, niin kasvuhormoni siirtyykin rakentamaan ja huoltamaan lihaksistoa.
Kun takana on riittävästi liikuntatunteja ja pentukunto on hyvä, niin melkein taianomaisesti timmi pentu muuttuukin vahvaksi ja jaksavaksi aikuiseksi. Ja mikä parasta, kun ensimmäinen varsinainen jahtikausi alkaa, niin ei tarvitakaan mitään erillistä kunnonkohotuskautta. Se on tehty valmiiksi jo kasvuaikana.
Yksi yleinen kysymys on, että paljoko pentua uskaltaa liikuttaa. Oikea vastaus on, että niin paljon kuin pentu itse liikkuu. Pakkoliikuntaa vaikka polkupyörällä ei tehdä.
Kun molemmat, niin ihminen kuin pentu, liikkuvat omilla jaloillaan, niin aika harvassa ovat ne omistajat, jotka kykenevät omalla vauhdillaan enää väsyttämään 16 viikkoista riiviötä.
Muistakaa kuitenkin tehdä vaihtelevaa työtä. Välillä patikoidaan pidempää, välillä juostaan kovaa tasaista peltoa tai metsäistä vaaranrinnettä.
Simppeliä elämää
Ruokintaa tehdään joka päivä, jonka takia sen täytyy olla helppoa. Helppous on itseisarvo, mutta sitä ei saa käyttää synonyyminä tekemättömyydelle.
Kun joku neuvoo teitä ruokinnassa, ja sen toteuttaminen vaatisi korkeakoulututkintoa (kertolaskut on silti opetettu jo alaluokilla), niin ohjeet ovat pielessä. Siinä ollaan tekemässä helposta asiasta vaikeaa. Asian selittäminen, miksi jotain tehdään, saa olla vaikeaa ja usein onkin, mutta käytännön toteutus ei saa olla koskaan vaikeaa.
Samaten jos et tiedä miksi teet jotain, mitä sillä saavutetaan, saattaa olla liukas tie virheisiin. Ei aina, mutta joskus. Silloin kannattaa kysyä miksi jotain tehdään. Jos et saa vastausta, niin olet luultavasti uhraamassa aikaa, vaivaa ja rajaa turhuuksiin.
Pidä jalat maassa. Ruokinta, kuten myös terveys, on sellainen asia, jossa liikkuu huuhaata ja taikauskoa enemmän kuin sitä kuuluisaa rakettitiedettä. Vanha sääntö, että jos joku kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se ei ole, pitää täysin paikkaansa.
Ravinto- ja ruokaongelmissa on syytä käyttää maksettua apua, eikä jäädä yksin takomaan päätä seinään, mutta pennun ruokinnan käytäntö ei ole sellainen juttu. Teoriasta saakin maksaa.
Muista koko ajan kaksi kultaista sääntöä.
- Jos sinä tai koira stressaantuu ruokinnasta, niin teet jotain väärin.
- Ruoki pentua kuin aikuista niin, että sillä on oikea paino, niin sinulla on perusta oikein. Ihan oikeasti, ei pentua rikota ruokkimalla.
Ja vielä kolmas asia kuorruttamaan kaiken: liikkukaa paljon, satoi tai paistoi, ja väliaikana otetaan rennommin. Älä tee arjesta hypeä, äläkä pennun ruokinnasta.
