Ihmiset kysyvät aika ajoin edullisimman kalkkituotteen perään. Suurin osa siitä mitä kalsiumin nimellä koirille myydään, on rehukalkkia. Tunnetaan myös nimellä ruokintakalkki.

Kemialliselta nimeltään se on kalsiumkarbonaatti ja siinä on 37 % kalsiumia (370 mg/g) aivan riippumatta myydäänkö sitä koirille, ihmisille tai hevosille. Tai kanoille.

Kun haluaa ostaa halpaa kalsiumia, niin silloin suunnataan lähimpään maatalouskauppaan. Osa kutsuu niitä rautakaupoiksi, koska Suomessa ei enää taida olla varsinaista rautakauppaa missään (rautakauppa ei myynyt rautaa, vaan pelkästään työkaluja, muttereita, ruuveja jne.).

Tällä hetkellä rautakaupat ovat joko paikallisia jyväjemmarien ostopaikkoja tai isoja ketjuja, kuten S-Rauta, K-Rauta tai Hankkija. Myyvät myös rehuja, suunnilleen kaikille eläinlajeilla. Joten jos sinua joskus ohjeistetaan ostamaan hevosten lisiä, niin nuo ovat se osoite, jonne suuntaat.

Rehukalkki (en ole koskaan oppinut kutsumaan sitä ruokintakalkiksi) maksaa 8 – 10 euroa 40 kilon säkki. Se ei ole ulkoisesti samaa kokoluokkaa kuin vajaatäytetyt kuivamuonasäkit, vaan sementtisäkin kaltainen. Eli paperisäkki, joka painaa ja jota on kakkamaista kantaa. Mutta se maksaa alle kympin ja on tismalleen samaa tavaraa kuin mitä myydään koiratarvikekaupoissa jonkun sadan gramman purkeissa kovempaan hintaan.

Onko sanonta kate kohdallaan tuttu?

Toki kaupungilta on mukavampi tuoda pieni kassiin mahtuva purkki, tai jos haluaa, siinä on usein sankakin, josta sitä voi heilutella. 40 kilon säkki on astetta hankalampi kuljettaa julkisilla – joten taas: mukavuus maksaa.

40 kg kestää aika kauan. Jos sinulla on 20 kg koira, jolle annetaan 6 grammaa kalkkia eli reipas kukkurallinen teelusikallinen (2 g tarve plus imeytymisvaraa), niin 40 kg kestää sellaiset 18 vuotta. Eli kun ostat säkin samalla kun haet moisen pennun, niin säkki kestää tyypillisesti koiran eliniän plus seuraavallekin puolet sen elinkaaresta. Ja hinta oli alle 10 euroa. Ei tuo ole enää edullista. Se on halpaa.

40 kg säkki tuntuu hankalalta varastoida, mutta se ei edelleenkään ole kuin vaaksan paksu, puolen metriä korkea ja korkeuttaan kapeampi. Se mahtuu kerrostaloyksiössäkin johonkin kaapin nurkkaan. Ainoa muistettava asia on, että paperisäkki kestää kovin huonosti vettä.

Välillä pelätään kalkin vanhentumista, viimeistä käyttöpäivää. Mineraalit eivät pilaannu, edes vesisateessa tai auringossa. Kalkki louhitaan, enkä ala arvaamaan sen ikää – geologit paremmin tietävät, mutta oltaisiinko jossain 100 miljoonassa vuodessa? Ei se pilaannu, eikä vanhene.

Joku tarkan markan[ref]Markka: Suomen valuutta ennen euroa. Ostovoimaltaan nykyään 1:1 euron kanssa[/ref] harrastaja huuteli kerran halvimman kalsiumin perään. Tarjosin tuota ratkaisuksi, mutta se torjuttiin hieman naureskellen. Se kertoo siitä, että hukattiin pointti.

Jos 40 kg säkki maksaa alle kympin, niin rahaa menee kymppi, mutta sitä koko säkkiä ei tarvitse ottaa. Siitä voi kaivaa itselleen vaikka pienen ämpärillisen. 5 kiloa mahtuu kohtuullisen pieneen tilaan ja 20 kg koira saa siitä päivittäisen kalsiuminsa kaksi vuotta – kympillä. Ja jos ostaa sen kimppaan viiden tutun kanssa, niin se maksaa 2 euroa – sillä ei saa edes kahvikuppia Starbucksista, luulen. Jos loppuja ei saa kenellekään, niin sen voi heittää roskiin tai käyttää omalle pihanurmikolle – ei se ole edes ympäristörikos, koska kyseessä on luonnollinen luomu.

Enemmän valitettavan keskiverto koiranomistaja Helsingin lähiöissä maastoon kalsiumia hukkaa, kun ei kerää koiransa jätöksiä.

Annostus

Se, että kalsiumkarbonaatissa on 37 % kalsiumia, pelottaa useimmat. Mutta voit laskea annostuksen kohtuullisen pienellä vaivalla.

Koiran kalsiumin tarve on noin 80 mg/kgEP.

• Kymmenen kilon koira tarvitsee noin 80 mg x 10 kg = 800 mg päivässä (metabolisen painon mukaan laskettuna 731 mg, mutta 800 on riittävän lähellä).
• Koska kalsiumkarbonaatissa on kalsiumia 370 mg jokaisessa grammassa, niin koiralle pitää antaa vähintään 800 mg / 370 mg = 2,1 grammaa. Kahden gramman antaminen edellyttäisi, että kaikki sulaa, mutta sitä se ei tee. Osa tulee aina ns luupaskana pihalle. Joten tuplataan: annetaan 4,2 grammaa, joka on pyöristettynä teelusikallinen.

Ja tästä saatiin helppo muistisääntö:

• kalsiumkarbonaattia annetaan teelusikallinen per 10 kiloa. 30 kg koira saisi silloin 3,5 teelusikallista päivässä (joka taasen on sama kuin ruokalusikallinen).

Tarkastetaan 30 kg kanssa, että tuo pitää paikkaansa.

• 30 kg x 80 mg = 2400 mg
• 2400 mg / 370 mg = 6486 mg /1000 = 6,486 g ~ 6,5 g
• 6,5 g x 2 = 13 grammaa

Meni riittävän lähelle. Aidostihan tuossa yliannostetaan, koska 30 kg koiran laskennallinen tarve on noin 1,7 grammaa, ei 2,4 g. Joten kalsiumia voi antaa vajaankin ruokalusikallisen, ja silti koira saa riittävästi. Mutta kannattaa muistaa, että liiasta päästään eroon, mutta vaje puuttuu aina.

Tuntuiko tuon laskeminen liian työläältä? Saat vielä helpomman muistisäännön:

• 0,5 g/kgEP (pennuille annetaan oletetun aikuispainon mukaan)

Kanakalkki

Me lähdimme ostamaan paikallisesta vihreän plussapallokortin rautakaupasta hevosille rehuja. Paikalle tuli avulias myyjä nostamaan muutamaa säkkiä kärryyn. Pyysimme rehukalkkia ja iloisesti todettiin, että pellettiä siis ja heivasi – ei enää niin hymyillen – 40 kilon säkin kyytiin.

Tuossa tein ensimmäisen virheen. Minun olisi pitänyt kysyä, että mitä ihmeen pellettiä, koska jauhetta se ennen on ollut. Mutta koska luulo on aina vahvempaa kuin epäily, niin oletin jonkin keksineen tavan pelletöidä kalkkijauhe, ettei se pölisisi niin paljon. Myydäänhän sinimailanenkin pellettinä ja eihän tietenkään heinässä ja kalkissa mitään oleellista eroa voi olla, eihän.

Toinen virhe tuli siinä vaiheessa, kun kassa kysyi varmistaakseen, että tosiaanko otetaan kanakalkkia, kun muuten on hevosten rehuja mukana. Avulias apukäsi huikkasi, että juu, pellettiä on mukana. Kaikki hyvin ja raha vaihtoi omistajaa.

Jos et tunne kanoja tai lintuja, niin kerrataan pari asiaa.

Linnuilla on kivipiira, jota kutsutaan myös nimellä lihasmaha. Kana, ja monet muut linnut, nokkivat pieniä kiviä, jotka päätyvät kivipiiraan. Siellä ne pienet kivet toimivat kivipiiran vahvojen lihasten avulla kuin myllynkivet jauhaten siemenet ja muun ruuan hienoksi – kun on vain nokka, niin jollain poskihampaiden ja sivuttain liikkuvien leukaluiden puutuminen on ratkaistava.

Kotitarvekanoille tarjotaan pikkukiviä syötäväksi, jos niitä ei maasta löydy. Talvella löytyy hieman kehnosti.

Kana tarvitsee myös kalsiumia. Ilmiselvä asia, koska munien kuori syö kalsiumia ja paljon. Yhden munan kuoret kattavat laskennallisesti 30 kg koiran kalsiumin tarpeen.

Koska ihminen on viisas sekä laiska, niin asiat halutaan tehdä helpoksi. Mitä jos voitaisiinkin tarjota pikkukivet ja kalsium yhtä aikaa? Sehän onnistuu, kun ostetaan – fanfaari, kiitos – kanakalkkia. Saadaan pikkukiviä, jotka jauhavat ruokaa, ja samalla ne kuluvat itsekin – kalkki ei kuitenkaan ole graniittia – ja luovuttavat kanalle kalsiumia.

Se mitä avulias myyjä kutsui pelletiksi, ei ollut pellettiä. Myytävä kalkki louhitaan ja se on kiveä (ei takerruta siihen mistä kalkkisedimentti on aikoinaan muodostunut, ei kukaan kutsua öljyäkään palmuksi tai timanttia grillihiileksi). Kun tehdään ruokintakalkkia, sitä jauhoa, niin louhittu kivi murskataan aivan hienoksi. Kun tehdään kanakalkkia, niin se jätetään isommaksi,  raekoko on maksimissaan noin kuusi milliä.

Pelletti on puriste. Meille myytiin sepeliä – eikä tuo ole edes kielikuva, se on aidosti 6 mm sepeliä.

Meillä on nyt 40 kilon säkki hiekoitussepeliä, jota kutsutaan kalkiksi tai kalsiumiksi. Ei sitä voi hevosille antaa, niiden hampaat kuluvat kivien pureskelusta. Ja aika paljon saa maailmassa tapahtua asioita, ennen kuin laitan koirien ruokakippoon kourallisen sepeliä. Saa suoliston rikki helpommallakin.

Ei se hukkaan mene, eikä kymppi aja meitä konkurssiin. Me kylvämme tuon sille sammalistutukselle, jota voisi kutsua myös nurmikoksi. Mutta edelleen niin hevoset kuin koiratkin ovat ilman kalsiumia.

Tässä on muutama oppi:

• kysy aina kun et tiedä, ihan jokainen kerta
• eläinlajin nimi etiketissä ei yleensä merkitse mitään, mutta joskus harvoin se merkitsee; ole siis hereillä ja kysy, jos et tiedä
• älä koskaan luota, että myyjä tietää, vaikka olisikin avulias ja ystävällinen; koiranomistajan on itse pakko tietää sekä osata, oli hän sitten ostoksilla tai eläinlääkärissä