Lihapohjainen raakaruokinta ja ravintolisät
Kennelrehun yleisöluennolla esiteltiin mitä tarkoittaa lihapohjainen raakaruokinta ja miten se perusteiltaan toteutetaan.
Kennelrehun yleisöluennolla esiteltiin mitä tarkoittaa lihapohjainen raakaruokinta ja miten se perusteiltaan toteutetaan.
Liha on koiran perusruokaa ja jokainen ruokintatyyli perustuu lihalle. SIlti lihan merkitys ja rooli on monille epäselvä.
Liikkuvan ja aktiivisen koiran polttoainetta on ruoka. Ravinto ei saa olla yhtään huonommin hoidettua kuin koiran fysiikka tai lihashuolto.
Koiran haimatulehdus on yleinen sairaus. Siihen ei ole lääkettä ja hoito perustuu täysin ruokavalioon. Yleensä suositellaan vähärasvaista ruokaa, mutta aidosti ruokinnan pitäisi oireiden mukaista.
Pentu ja sen ruokkiminen sekä kasvu nuoreksi koiraksi mietityttää monia. Osaako ruokkia pennun oikein ja turvallisesti niin, että se kasvaa terveellisesti. Vastaus on, että se on helppoa ja webinaari kertoo tärkeimmät asiat.
Agility on hauska ja koiralle sinällään järkevä harrastus. Siinä on kuitenkin riskinsä ja agilityn riskit on syytä minimoida mahdollisuuksien mukaan. Kukaan ei halua loukkaantunutta koiraa.
Allergia pähkinänkuoressa selvittää ja selittää koirien ruoka-aineallergiat.
Koiran närätyksen syy on selvitettävä ennen kuin sitä voidaan hoitaa. Hoito on sen jälkeen hyvinkin suoraviivaista.
Koiran eliminaatiodieetti selitettynä helposti. Selvitä onko koirallasi ruoka-aineallergia.
Agilitykoirat ovat riskiryhmässä niveliensä suhteen. Koirien nivelrikkoa on hoidettava, mutta ennaltaehkäisykin on mahdollista.
Koiran ruokinnan perusteet helposti selitettynä. Sopii riippumatta antaako kuivamuonaa vai raakaruokkiiko, 50/50-ruokinnasta puhumattakaan. Yrjölän puuro taasen ei ole järkevä tapa ruokkia koiraa.
Liikkuva ja aktiivinen koira tarvitsee työhön sopivan ruuan. Agilitykoiran ruokkiminen on melkoisen helppoa.
Koiran virtsatiekivet ovat kivulias vaiva ja usein jopa vaarallinen. Luento kertoo mistä koiran virtsatiekivistä on kyse ja miten voit itse hoitaa niitä ruualla sekä mahdollisesti estää uusiutuminen.
Koiran aitoa energian tarvetta ei voi laskea. Sille on olemassa kuivamuoniin perustuva kaava, mutta se ei auta aidossa ruokinnassa.
Koiran omistaminen on vapaa oikeus. Silti se vaatii taitoja, jotka on opeteltava. Siitä huolimatta niitä ei opetella ja tämä luo pohjaa epäterveelle koirien ympärille rakentuneelle taloudelle.
Koirien lisäravinnebisnes on yhtä haparoivaa faktoissa ja mainonnassa kuin ihmistenmin ravintolisäkauppa.
Koiran fyysinen kunto hoitaa myös sen suolistoa ja saattaa auttaa myös närästyksen hoidossa.
D-vitamiini heikensi ihmisvanhuksien reaktionopeutta, mutta paransi aivotoimintaa. Se saattaisi auttaa vanhenevia koiria.
Koiran lihasjumeille ja lihasongelmille suositellaan usein magnesiumia. Se on enintään ensiapua ja melkoisen tehoton, jos varsinaista syytä ei korjata.
Koirien ruuissa ja lisäravinteissa mainostetaan usein tasapainoa. Sellaista ei ole. Se on halpahintaista markkinointia, joka ei tarkoita mitään.
Kasvavan pennun nirsous johtuu lähes aina liiasta ruokinnasta. Omistaja on tehnyt pennustaan nirson ollessaan liian huolehtiva. Mutta joskus syynä on sairaudet.
Omega-3 rasvahappo laihdutti rottia, mutta hyöty koiralle lienee nolla. Annostelu vaatisi liikaa kalaöljyä.
Kuiva sämpylä toimii koiralla luun korvikkeena, ainakin jotenkuten.
Koiran normaali elinikä ja historia huonosta syömisestä ei kerro mistään muusta kuin sattumasta ja tuurista.
Koira saattaa oksentaa herkästikin tyhjän vatsan takia. Se voi olla oire jostain sairaudesta tai sitten koira vain oksentaa pientä nälkäänsä.
Koiran 50/50-ruokinnan kalsiumin saanti mietityttää monia, mutta siihen on olemassa muistisäännöt.
Kun aiheena on koirien kuivamuonat, niin laatu on suhteellinen kysymys, eikä riipu hinnasta.
Koiran närästykselle voi olla monta syytä. Niiden löytäminen voi olla yhtä vaikeaa kuin edes päättää, onko närästys yleistynyt koirilla vai ei. Stressi ja huono kunto yhdessä sopimattoman ruuan kanssa altistavat.
Avital Nutrient Plus on laiha ja käytännössä hyödytön monivitamiini ja -hivenaine koiralle.
Nutrolin Hip & Joint on hyvin tyypillinen glukosamiinia ja kalaöljyä tarjoava nivelrikkoisten koirien ravintolisä.
Jozo mineraalisuola saattaisi olla toimiva tapa antaa koiralle kaliumia lisää esimerkiksi palautumisjuomassa.
Pansuola on aktiiville koirille hyvä vaihtoehto jodin lähteeksi, koska silloin saadaan hyvät määrät mineraalisuolan sisältämää kaliumia ja magnesiumia.
E-vitamiinin saantia murehditaan usein, vaikka se sinällään on ehkä koiran ilmiasun suhteen merkityksettömin suurimmalle osalle, ainakin terveillä. Tanskalainen EQPro-sarja tarjoaa hevostuotteena nestemäisen luonnollisen E-vitamiinin, joka on harkitsemisen arvoinen vaihtoehto muiden hevosten E-vitamiinien joukossa.
Koirien kuivamuonat herättävät aina kysymyksiä ja keskustelua. Osa kysymysten vastauksista eivät aidosti vastaa, vaan ovat propagandaa. Kuivamuona FAQ vastaa kysymyksiin asialla.
Aptus on Oriolan tuotemerkki, joten koska kyseessä on lääketehdas ja sarjan tuotteet ovat pääsääntöisesti hinnakkaita, niin voisi olettaa, että multivitamiinina Aptus Multidog olisi poikkeuksellisen hyvä. Lääketehdastausta näkyy siinä, että määrät ovat lupausten mukaisia. Tosin käytössä se on vain kallis kalsiumlisä.
Koirien kuivamuoniin liitetään usein todella idioottimaisia ja virheellisiä väitteitä.
Vitabalansin koirille suunnatun Probalanse sarjan Zincbalanse on saman valmistajan yksinkertaistettu vastine paremmin tunnetulle Biotiini Fortelle. Se on jauhemainen sinkkilisä, joka tarjoaa vaikuttavana aineena vain sinkkiä.
Koirien ja kissojen raakaruokien valmistusmäärät tiedetään. Tiedetään myös paljonko rehuja tuodaan. Noista saadaan suuntaa antavia lukuja kahden ruokintatyylin määristä.
Trikem on ruotsalainen yritys, joka valmistaa sekalaisia ravintotuotteita ihmisille, koirille ja hevosille. Eräällä tavalla naapurin biofarm. Heidän koirasarjansa WorkingDog sisältää multivitamiinin helposti annosteltavana nesteenä. Jossa on helppouden lisäksi myös kaikki nesteiden ja monivitamiinien ongelmat.
Ihmisten keittiössä ei ole käytännössä koirille vaarallisia ruokia. Mutta grillikausi tuo yhden vakavan riskin koiralle: maissintähkän.
Koirille ei virallisesti ole lisäravinteita ja sellaisten tuominen myyntiin on vaikea prosessi. Siksi et löydä suurinta osaa hyödyllisistä lisistä koirien hyllystä, vaan tarvitset ihmistuotteita, joita sinulle ei markkinoida.
Harrastaa koiransa kanssa tai ”vain” ruokkii sitä, niin perusta täytyy saada kuntoon. Vasta sitten säädöt niin koiran rasituksen tai ruokinnan vajausten kanssa hyödyttää.
Pikanen parkkipaikkapaussi aiheesta miten epäeettistä on tutkia punkkihäätöä ihmisillä, mutta eettistä silti myydä tuotetta ihmisille ja koirille.
Koirien täysravinnot eivät aina ole täysravintoja, eivätkä täydentävät rehut täydennä kuin osan eläimen tarpeesta.
Koiralle voi antaa jauhelihoja, joihin on jauhettu luuta joukkoon. Sillä saa kalsiumin tyydytettyä. Mutta luullisissa lihoissa on riskinsä.
Broilerin koipireisiä voi käyttää koiran raakaruokinnassa lihaisina luina, mutta niistä tulee liikaa kalsiumia.
Kookosöljystäkin löytyvä lauriinihappo karkoittaa punkkeja koiristakin. Vaikka EU-lupa on, niin tutkimusnäyttö on hyvin kevyt.
Punkkihäätöjen tutkimus on villiä ja tuloksia on vaikea verrata, mutta silti niillä perustellaan milloin mitäkin ainetta koirien punkkikarkoitukseen.
Koiraa ruokkiessa murehditaan usein annoskokoa. Se saattaakin olla vaikeaa, koska erilaisia ruokia ei aina voi verrata keskenään.