117: Teurasjätettä nivelille (podcast)
Uusin tapa hoitaa koiran niveliä on pakata broilerin rustoa kapseliin. Epäuskottavaako? Niinhän se onkin.
Uusin tapa hoitaa koiran niveliä on pakata broilerin rustoa kapseliin. Epäuskottavaako? Niinhän se onkin.
Koiran kuuluu syödä ruokansa, ei leikkiä sillä. Siksi ruokailusta ei tehdä koulutustapahtumaa, ellei ole todella pätevää syytä.
Koiran punkkihäädöissä on riskinsä kuten kaikissa lääkkeissä. Mutta häätämättömyydessäkin on riskinsä, ja koirien luonnollinen punkkikarkote on sama kuin ei antaisi mitään.
Punkkihäätöjä ja punkkikarkotteita on monia erilaisia koirille ja kissoille. Vertailu kertoo mitä eroja koirien punkkimyrkyillä on.
Isosta määrästä perunaa saa kaikki vitamiinit ja mineraalit, väitetään. Ei saa. Ei ihminen, eikä koira.
Sinkkiä palaa koiratalouksissa, koska sitä saa niin vähän ruuasta. Sinkki kuuluu siten peruslisiin, joita käytetään ruokintatavasta riippumatta. Vidan vahva sinkki on vakiinnuttanut asemansa ja suosionsa kohtuullisen hyvin.
Eläinlääkärit eivät ole ravitsemuksen tai ruokinnan ammattilaisia, eikä liha tarkoita samaa kuin proteiini.
Homeopatian 30C on laihaakin laihempaa. Koira ei saa homeopatialla yrtti- eikä luonnonhoitoa, vaan mystistä energiaa, jonka vesi muistaa väärin.
Tampereen hevosmessuilla pääsin tutustumaan homeopaattisiin mineraaleihin sekä Himalajan vuorisuolan ja merisuolan oleelliseen eroon.
Nämä verkkosivut ovat Katiskan yksinomaisuutta, mutta ikiaikainen (ja laillinen) tekijänoikeus on kirjoittajalla. Katiska pyrkii ylläpitämään verkkosivujaan noudattaen erityistä huolellisuutta. Katiska ei kuitenkaan vastaa: mistään kolmansien tahojen toimenpiteistä, jotka perustuvat verkkosivujen…
Koiran ruokinnan suunnittelussa ja laskemisessa joutuu usein käyttämään prosentteja. Monille prosenttilaskut ovat vaikeita, mutta onneksi löytyy muistilista prosenttien käyttämisestä.
Ihmiset ostavat koirilleen lisäravinteita ja kysyvät sitten paljonko annetaan. Kysykää ensin mitä koira tarvitsee ja vasta sitten ostetaan.
Molkosania käytetään koiramaailmassa useimmin hiivan ja närästyksen hoitoon. Mutta Molkosan ei ole mitä luullaan.
Muistilappu: NRC ja koirien tarpeet eri ravinteille ja ravintoaineille.
Koiran raakaruokinnan suunnittelu niin. että koira kaikki tarvitsemansa ravinteet ja ravintoaineet, on helppoa. Kunhan tietää mitkä koiran tarpeet ovat.
Nirsoilla koirilla ongelma on aina nälän puutteessa. Nälkä taasen puuttuu siksi, että koiraa useimmiten ruokitaan liikaa.
Ruokintaanko koira kerran vai kaksi päivässä ei ole iso asia. Mutta kertaruokinta on parempi koiralle ja helpompi omistajalle.
Koiranpentujen kalsiumin tarve on aikuisiakin epäselvempää. Helpotusta tuo se, että pentujen erilainen säätely ei merkitse mitään.
Tryptofaani on koiralle välttämätön aminohappo, joka vaikuttaa koiraan hormonien serotoniini ja melatoniini sekä B3-vitamiinin kautta.
Vetfoodin professional sarjaan kuuluva BB & Recovery balance (ei ainakaan nimen suunnittelussa ole tehty markkinointitutkimuksia) on käytännössä ainoa nimenomaan koirien palauttamiseen tehty aito tuote markkinoilla. Kilpailijoita on, varsinkin kotimaisia, mutta niillä ei ole väitteistään huolimatta mitään tekemistä palautumisen kanssa. Täällä on.
Foliinihappo on foolihapon aineenvaihduntatuote, jota käytetään synteettisesti valmistettuna lääkkeenä.
Koiran tarvitsema B12-vitamiini eli kobalamiini saadaan ruuasta vain lihatuotteista. Sen imeyttämiseen vaaditaan koiran haiman erittämä sisäinen tekijä.
Magnesiumeja on jonkun verrankin markkinoilla. Osa on hyödyttömiä oksideja, osa taasen parempaa A-luokkaa olevaa sitraattia. Nestemäinen magnesium maistuu hyvältä ja jopa toimii.
Scitecin E-vitamiini tulee helposti avattavassa kapselissa, jolloin pillerikammoisilla koirilla ei ole ongelmia. Se sisältää luonnollista E-vitamiinia, joka tekee sitä hyvän buustin. Tai sitten se ei ole luonnollista. Riippuu aivan mihin mainokseen uskoo ja minkä myyjän tuoteselosteeseen. Tuote on hyvä, mutta epätarkkuudet ovat rumia.
Vitabalansin valmistama Equibalans ADE-vitamiini on periaatteessa vastaava tuote kuin kilpailijan Milka, mutta vain periaatteessa. Määrät ovat erilaisia. Käyttötarkoitus koirallakin muuttuu, sillä Equibalans on leimallisesti A-vitamiinilisä. Hinnan suhteen kannattaa olla hereillä, sillä hintahaarukkaa on ilmoitetusta ylöspäin aina pariin kymppiin saakka.
ADE-liuokset korvaavat usein maksan käyttöä koirien raakaruokinnassa, mutta niitä voidaan käyttää myös vitamiinilisän tavoin. Milkan ADE-liuos on siinä suhteessa D-vitamiinilisä.
Koiran suorituskyky on asia, jota on tuettava. Beta-alaniini auttaa maitohappoa vastaan. Lisäravinne, joka on syytä olla käytössä.
Kalaöljy- ja omega-3 -kauppa käy kuumana ja kuluttajalta vaaditaan hermoja olla lähtemättä jokaisen kelkkaan. Fortixin kalaöljy auttaa tuossa, koska 250 kapselia kestää hieman pidempään.
B6-vitamiini eli pyrodiksiini kuuluu neurovitamiineihin eli sillä on rooli hermoston välittäjäaineiden valmistuksessa ja toiminnassa. Sitä käytetään myös tukihoitona koiran hermovaurioissa.
Riboflaviini eli B2-vitamiini on koentsyyminä tärkeä energia-aineenvaihdunnassa, ihossa, turkissa ja kynsissä. Koira saa sitä sisäelimistä, kuten maksasta.
Möllerin Tupla on monen valinta, kun halutaan samasta kapselista A-vitamiini, D-vitamiini ja omega-3 rasvahapot. Se, että Tuplan saa lisäksi ostettua käytännössä mistä tahansa ruokakaupasta, on omanlaisensa etu, jopa verkkokauppa-aikana. Tuplankin kohdalla kannattaa olla hintatietoinen, sillä haarukka on aika iso.
Luonnollinen E-vitamiini pumppupullossa on houkutteleva ratkaisu. Niinhän se on, jos ei yliannostuksesta piittaa, mutta toki tuokin riippuu koiran koosta. Mainittu hinta on googlella löydetty 200 ml hinta, koska se on kohdennettu koirille - ei muutoin täysin sama 500 ml.
Vanha koira on ansainnut rennot ja mukavat ehtoopäivänsä. Muutoin se ei tarvitse mitään erikoista säätöä. Ainakaan ruokaansa.
Kansainvälinen yksikkö (KY, IU, IE) helpottaa erilaisten, mutta samalla vaikutuksella olevien aineiden vertailua. Ne ovat muutettavissa grammoiksi erilaisilla kertoimilla.
B-vitamiinit ovat joukko erilaisia vesiliukoisia vitamiineja, jotka kaikki osallistuvat suunnilleen samoihin asioihin. Koiralla on erittäin harvoin puutetta B-vitamiineista.
Lisäaineita pelätään turhaan. Kun kammo laajenee lisäravinteisiin, niin alkaa koirakin kärsiä.
K-vitamiinille ei ole yleistä käyttöä ruokinnassa, mutta se saattaisi olla hyödyllinen lisä pennuilla ja koirien luunmurtumissa. Suomessa K-vitamiini maksaa paljon, mutta onneksi ulkomailta saa tilattua.
Tuotteen valmistaja on ruotsalainen homeopatiatehdas ja myyjä kyseenalaista kunniaa hevosmarkkinoilla saavuttanut toimimattomien lisien myyjä. Voiko tuosta saada rakennettua toimivan lisäravinteen koiralla? Ei voi.
Scandinavian Horse and Dog sinkkikelaattia myydään sinkkilisänä niin hevosille kuin koirillekin suunnattuna.
Koira ei saa käytännössä koskaan B5-vitamiinista eli pantoteenihaposta puutetta. Koska B5-vitamiini käyttää rikkiä, niin osa sen toiminnoista väitetään olevan MSM:n etuja.
Vitabalans Biotiini Forte on hyötyeläinpuolen biotiini- ja sinkkilisä, jota käytetään yleisesti koirilla. Sen etuna on helppo annostelu, mutta miinuspuolelle menevät jatkeaineet.
Voltarenia ja vastaavia kipulääkegeelejä varoitellaan olevan koirille vaarallisen myrkyn. Eivät ne ole, eivät sen enempää kuin muutkaan tulehduskipulääkkeet.
Koentsyymi on orgaaninen molekyyli, jonka täytyy sitoutua entsyymiin, jotta entsyymi voisi toimia. Jos entsyymi olisi polttoaineeseen lisättyä nitroa, niin koentyymi voisi olla seoksen räjäyttävä sytystulppa. Koensyymit rakentuvat useimmiten jonkun vitamiinin…
Royal Caninin Starter-sarja on suunniteltu tiineille ja imettäville emille sekä pikkupentujen ensimmäiseksi ruuaksi. Mutta se on harkitsemisen arvoinen kuivamuona kaikille, jotka tarvitsevat korkeaa energiaa ja hyvää sulavuutta.
Jauheen pitäisi korjata elimistön pH-tasapainoa ja mukana tulee myös sticksit happamuuden selvittämiseen. Tuote väittää, että syödyillä suoloilla vaikutetaan elimistöm happamuuteen, joka on väitteenä aivan päätös. Sen sijaan jauhe saattaa kelvata magnesium- ja natriumlisäksi.
Magnesium ja kalium ovat liikkuvien koirien peruselektrolyyttejä, joita käytetään mm. palauttamisen tehostamisessa. Fortixin kapseliin on ladattu molemmat sitraattimuodossa, joka on etu sekä rajoite.
Bioteekin Super nivel (nimi on oikeasti kirjoitettu noin) on kapselimuotoinen ravintolisä useammilla valmistusaineilla. Kyseessä on enemmänkin ravintolisäksi miellettävä tuote kuin varsinainen niveliä huoltava lisäravinne. Huomaa, että ilmoitettu hinta on oletettua yleistä keskihintaa 90 kapselin purkille.
Sporttimekan myymä 100 % puhdas glukosamiinisulfaatti on edullinen ja riittoisa tuote. Koska se on tehty ihmisille, niin tuote on laadukasta koirillekin.
Ketoosi on tila, jossa hiilihydraatteja ei saada riittävästi glukoosin muodotamiseksi. Koira ei mene ketoosiin, koska sen oma glukoosin tuotto on riittävä.
Koirien reseptilääkeitä ei saa omatoimimyydä. Niitä ei saa myöskään tuoda rajan yli kuin kuukauden annoksen ja koiran on oltava mukana.