Katiska lähti muilla maille vierahille, ihan Somerolle asti. Kävin juttelemassa Soile Lukkarisen kanssa Sumpun tulevaisuudesta, Piskipajan tulevaisuudesta ja siinä samalla myös suomalaisen koirankoulutuksen tulevaisuudesta. Juttelun aikana mainittiin operantti koulutus, kouluttajien laaja-alaisuus ja nippu muita asioita, joita syntyy, kun naamakkain laitetaan kaksi ihmistä, joista kumpikaan ei osaa pitää suutaan kiinni. Kuvassa vilahtaa muutama aasi ja yksi russeli, jota ei saa pilkata sen vammaisuudesta – se on syytön jalkojensa pituuteen.
Edit: Sumppu on nykyään integroitu Katiskaan, Piskipajaa ei ole ja Somerollakin toiminta on jotain muuta nykyään. Mutta vlogissa puhutaan muustakin.
Somerolaisessa pakkasessa värjöteltiin 47 minuuttia, tällä kertaa ei piitata sekunneista.
P.S
Piskipajan SomeronKIN tarjontaa voi vilkaista täällä.