Narttujen sterilointi ja urosten kastrointi kasvattaa suosiotaan. Kyse ei ole enää puhtaasti kiimahäiriöistä kärsivien tai käytösongelmaisten ”hoidosta”, vaan se alkaa olla jo paikka paikoin rutiinitoimenpide. Nartut eivät kiusaa omistajaa kiimoillaan ja urokset mahtuvat paremmin helpon kotikoiran muottiin. Aina vain nuoremmilta ”viedään vehkeet valtiolle”, koska Amerikan Yhdysvalloissakin näin tehdään. Asiaa on sivuttu Katiskassa ennenkin. ja nyt taas. Onko kyseessä typistykseen verrattava mukavuusleikkaus vai perusteltu operaatio?
Sterilointia ja kastraatiota on pakko verrata aina typistyskiellon kautta. Ensimmäiseksi Suomessa kiellettiin korvien typistäminen. Se tehtiin vanhemmille pennuille ja perustelu oli vahva: on turha aiheuttaa pennulle kipua, vaikka leikkaushaava ei montaa päivää kipeä ollutkaan, ja tulehdusriski pelkän omistajan haluaman ulkomuotoasian perusteella.
Myöhemmin kiellettiin myös häntien typistäminen. Perustelu oli tismalleen sama, mutta ei enää aivan yhtä vahva. Hännät typistettiin enintään kolmen päivän ikäisiltä pennuilta, ja koska ne ovat sillä hetkellä vielä reaktioeläimiä aivon kuorikerroksen vasta alkaessa aktivoitumaan, niin lähes vastasyntyneiden kipu ja kivuntunne on erilainen. Silti katsottiin, että moinen operaatio vain siksi, että se oli omistajasta hienoa ja haluttua, oli täysin tarpeeton. Olihan se useimmiten vain ulkomuotokysymys, ei muuta.
Lain tulkinta eteni, ja kannuksien, aidommin kannuskynsien, leikkaus maallikkojen toimesta kiellettiin. Siinä ei enää niinkään mietitty ulkomuotokysymyksiä, koska kannukset – varsinkin etujaloissa – ovat terveysriski useissa aktiivisissa roduissa. Se kielto perustui olettamukseen, että edes kokenut maallikko ei saa tehdä sitä, koska operaationa moinen olisi tavanomaista suurempi. Sekä kivunlievitystä edellytettäisiin. Tuo hieman epäonnistui, koska eläinlääkärien hinnoittelu, osalla myös sinänsä perusteeton kieltäytyminen operaatiosta, vähensi rajusti kannusten poistoa – ja lisäsi aikuisilla paljon kivuliaampien kannusvammojen määrää. Kivunlievityskin jäi tyngäksi, koska muutaman päivän ikäisellä paikallispuudutus ei käytännössä toimi ja melkoinen osa eläinlääkäreistä poistikin ne tismalleen samalla tavalla kuin maallikot olivat ennen tehneet.
Narttujen sterilaatio on leikkauksena huomattavasti suurempi valtavammilla mahdollisilla riskeillä, kuin yksikään kielletyistä typistyksistä oli koskaan. Urosten kastraatio, kuohiminen, on pienempi leikkaus, mutta vaikutus uroksen elimistöön on suurempi kuin nartuilla. Kyseessä on siis iso ja vakava toimenpide, jota ei saa tehdä kevyin perustein.
Silti suurin osa sterilaatioista (tai kuten kirjoitusmuoto on joskus: sterilisaatio) ja kastraatioista tehdään nimenomaan omistajan halusta. Kyseessä ei ole lääketieteellinen hoito, vaan omistajan mukavuudenhalu. Ei haluta, että koiralla on sukupuoli, koska se on vaivaalloista ja tylsää. Miten tuo tarkkaan ottaen eroaa typistyshalusta? Ei mitenkään.
Omistajat vielä ymmärrän. Sen sijaan en enää ymmärrä eläinlääkärien kiimaa nartun sterilointiin ja urosten kastraatioon Suomessa siksi, että jossain päin maailmaa on ongelmia kulku- ja irtokoirien lisääntymisen kanssa.
Lopputulos on kuitenkin se, että koiran aineenvaihdunnan yksi tärkeimmistä hormoneista poistetaan vain siksi, että omistajalle olisi kivempaa ja helpompi elämä suuresti rakkaiden lemmikkien kanssa. Niiden kanssa, joista muissa yhteyksissä kovaan ääneen kehutetaan tehtävän kaikki mahdollinen maksoi mitä maksoi.
Kahvikupin ja asian parissa vierähti tällä kertaa 19:24 minuuttia.
