Ruoansulatus saa aikaan sen, että monimutkaiset ravintoaineet pilkkoutuvat yksinkertaisiksi aineiksi, jotka ruumiin solut sitten käyttävät hyväkseen energian lähteenä ja rakennusmateriaalina. Hiilihydraatit pilkkoutuvat yksinkertaisiksi sokereiksi (ennen kaikkea rypälesokeriksi eli glukoosiksi), jotka ovat solujen tärkein energianlähde. Proteiinit eli valkuaisaineet hajoavat aminohapoiksi, jotka puolestaan käytetään elimistön rakennusaineiksi. Rasvat kulkeutuvat soluihin rasvahapoiksi ja glyseroliksi pilkkoutuneina. Sitten nämä aineosat yhdistyvät uudelleen ja rasva käytetään energiantuotantoon tai se jää ravintovarastoksi rasvasoluihin. Ravinnon käsittely tapahtuu ruoansulatuskanavassa.

Lukuun ottamatta niitä elimiä joiden kautta ravinto kulkee suusta suoliston loppuun asti, ruoansulatuselimistöön kuuluu joukko ruoansulatusrauhasia, kuten sylkirauhaset, mahanesterauhaset, suolinesterauhaset, haima ja maksa, jotka erittävät ruoansulatusnesteitä. Nämä sisältävät entsyymejä, joiden avulla ravinnon pilkkoutuminen käyttökelpoiseen muotoon tapahtuu nopeasti.

Verrattuna ihmiseen koiran suolisto on huomattavan lyhyt. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, millaista ravintoa ja kuinka hyvin koira kykenee hyödyntämään.

Ruuansulatuskanavaan lasketaan suu, maha ja suolisto.

Suu

Suussa tapahtuu ruoan ensimmäinen käsittely. Hampaat paloittelevat, hienontavat ja sekoittavat ruoan, jonka aikana se sekoitetaan ja siirretään nieluun kielen avulla. Päinvastoin kuin ihmisellä, koiralla sylkirauhasen suurin merkitys on ruoan kostuttaminen nielemisen helpottamiseksi. Toki koirankin sylkirauhaset erittävät ruoansulatusnesteitä, mutta koiran syljen entsyymimäärät ovat huomattavasti vähäisemmät. Siksi syljen merkitys onkin pääosin liman tuottaminen, joka helpottaa nopeaa syömistä ja isojen palojen nielemistä – koira on luonnostaan ahmija.

Ruokatorven kautta ruoka pääsee ylemmän mahanportin kautta mahaan. Sitä kutsutaan myös mahansuuksi.

Maha

Mahassa (vatsassa) alkaa varsinaisesti ruoansulatus. Mahan limakalvot erittävät melkoisia määriä hapanta mahanestettä. Mahalaukussa on kolmenlaisia soluja: yhdet erittävät happoa, toiset entsyymien esiasteita ja kolmannet limaa. Samat solut, jotka erittävät suolahappoa, erittävät myös niin sanottua sisäistä tekijää, joka on nimeltään mukoproteiini. Tämän avulla saadaan sykkyräsuolessa B12-vitamiini imeytettyä (eläinpohjaisen – kasvispohjainen B12 on ns. antagonisti, vastavaikuttaja ja estää eläinperäisen B12-vitamiinin imeytymisen; lopputuloksena mm. paha anemia). Mahanesteessä olevat entsyymit ovat pepsiini, joka pilkkoo proteiineja, ja mahalipaasi, joka työskentelee rasvan kanssa.

Mahanesteen säätely on mielenkiintoisen yksinkertainen, ainakin periaatteellisella tasolla. Kun koira näkee tai haistaa ruokaa, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ruoka venyttää mahalaukkua, alkaa erittymään hormonia, jonka nimi on gastriini. Kun pH laskee noin kahteen, niin gastriinin eritys lakkaa ja kun hapanta ruokasulaa pääsee ohutsuoleen, niin seuraa refleksi, joka alkaa vähentämään mahalaukun supistelua sekä mahanesteiden eritystä. Vatsassa on siis kolme rajakytkintä säätelemässä koko toimintaa.

Mahanesteen muilla komponenteilla on kaikilla oma tehtävänsä. Suolahappo rikkoo solujen rakenteita ja auttaa hienontamaan ruokaa. Pepsiini pilkkoo proteiineja, mutta alkaa toimimaan vasta kun pH on kahdessa. Tämä siksi, että suolahappo on saanut silloin aikaa pilkkoa mekaanisesti ja esim. liharuoka laskee hitaasti mahan happamuutta, joten suolahapolle jää enemmän aikaa pohjustaa proteiineja ennen kuin pepsiini aloittaa työt. Pepsiini onkin tehokkain kollageeni– eli sidekudosvalkuaisessa, joka on heikosti sulavaa proteiinia, eikä pepsiinillä ole suurtakaan merkitystä kasvisvalkuaisen pilkkomisessa. Mahalipaasi toimii alle kuuden, mutta yli kahden pH:lla. Joten kun happamuus on niin suurta, että pepsiini aloittaa proteiinien pilkkomisen, niin mahalipaasi lopettaa rasvojen pilkkomisen pitkä- ja lyhytketjuisiksi. Mahalipaasin merkitys on kohtuullisen vähäinen, ja rasvojen pilkkomisesta vastaakin ohutsuolen lipaasi sappinesteiden kanssa.

Monet lihaskerrokset supistuvat aaltomaisesti sekoittaen ruoan ja ruoansulatuksessa tarvittavat suolahapon ja muut ruoansulatusnesteet juoksevaksi, vellimäiseksi massaksi. Mahalihakset supistelevat tahdissa aaltoina ja  painaa myös sulanutta ruokamassaa alemman mahaportille. Jos ruokasula ei ole tarpeeksi hienojakoista, niin supistusaalto kääntyy takaisin ja pakottaa ruokamassaa takaisinpäin, jolloin se jauhaantuu lisää. Kun massa on tarpeeksi löysää, niin alempi mahanportti aukeaa hetkeksi ja päästää jo valmiin ruokasulan ohutsuoleen. Loppu jää edelleen vatsalaukkuun sulatettavaksi. Jos joukossa on todella vaikeasti sulavaa materiaali, kuten luuta, niin se tarttuu mahalaukkua päällystävään eräänlaiseen verkkoon ja sitä saatetaan sulattaa useita päiviä, jopa viikkoja. Kuten kaikilla pedoilla, niin koirallakin on herkkä oksennusrefleksi. Jos vatsan hermotukset ”päättävät”, että aines on sulatuskelvotonta, niin koira oksentaa.

Ohutsuoli

Ohutsuoli jakautuu kolmeen osaan, pohjukaissuoleen (duodenum), tyhjäsuoleen (jejenum) ja sykkyräsuoleen (ileum). Ohutsuoli on noin 3,5 kertaa ruumiinpituus ja nimensä mukaisesti ohut, noin 2 senttimetriä halkasijaltaan.

Ohutsuolen seinämissä on runsaasti rauhasia, joiden erittämä suolineste hajottaa ravintoaineet lopullisesti. Ohutsuolessa ruokamassan yksinkertaiset ravintoaineet sokerit, aminohapot, rasvahapot, glyseroli ja hienojakoiset rasvat pilkotaan niiden pienempiin mahdollisiin yksiköihin entsyymien avulla, ja ne imeytyvät suolenseinämän läpi. Suolenseinämässä on suolinukkaa, jonka tiheä hius- ja imusuoniverkosto kerää ravintoaineet. Veren mukana ne kulkeutuvat porttilaskimoa pitkin maksaan. Maksa on ruoansulatuksessa ehdottoman tärkeä elin, sillä se muokkaa ravintoaineet soluille käyttökelpoiseen muotoon ja toimii eräiden ravintoaineiden, kuten esimerkiksi glykogeenin, varastona. Suurin osa rasvasta kulkeutuu imusuonia pitkin suoraan laskimoihin käymättä ollenkaan maksassa.

Heti pohjukaissuolen alussa hapan ruokamassa neutralisoidaan bikarbonaatilla (meille tutumpi ruokasoodana) ja ruokamassaan lisätään ruuansulatusentsyymejä haimasta sekä sappinestettä maksasta. Närästys muuten johtuu useimmiten nimenomaan sapen joutumisesta ”vastavirtaan” vatsalaukkuun. Syytä tänä alaportin höltymiseen ei tiedetä. Sappea tarvitaan rasvojen pilkkomiseen. Haimaneste sisältää useita entsyymejä sekä niiden esiasteita, jota pilkkovat proteiineja, hiilihydraatteja ja sappisuolojen avulla rasvoja. Lisäksi haimaneste estää haitallisten bakteerien kasvua ohutsuolessa. Sappineste on myös emäksistä ja pääosin nimenomaan nestettä. Mukava olevasta kuiva-aineesta noin puolet sappisuoloja eli kolesterolia ja tauriinia. Sapen mukana poistetaan lisäksi kuonaa sekä jo maksan käsittelemiä vähemmän myrkyllisiä aineita.

Tyhjäsuolessa kemiallinen pilkkoutuminen jatkuu, sekä suurin osa imeytymisestä johtuen sen suuresta pinta-alasta.

Alle kymmenen sentin sykkyräsuolessa tapahtuu ohutsuolen viimeinen imeytyminen, sillä sen pinnan läpäisee aineet, joita pohjukais- tai tyhjäsuolessa ei saada siirrettyä suolenseinämän läpi.

Se osa ruoasta, jota ei voida hyödyntää ohutsuolessa, kulkeutuu paksusuoleen.

Ohutsuolen limakalvoissa on lisäksi paljon imukudosta, jonka tehtävän on poistaa suolesta bakteereja ja muita haitallisia aineita.

Paksusuoli

Paksusuoli eli koolon (intestum crassum) jatkuu ohutsuolesta ja se voidaan jakaa kolmeen osaan: varsinaiseen paksusuoleen, umpisuoleen ja peräsuoleen.

Paksusuolen tärkein tehtävä on ottaa ohutsuolen läpäisseestä ruokamassasta talteen nestettä ja suoloja, varsinkin natriumia. Ruokamassassa on jäljellä paljon vettä, ja jotta elimistö ei menettäisi liikaa nestettä ja kuivuisi, niin paksusuoli imee osan nesteestä ja palauttaa sen takaisin kehoon.

Paksusuolessa on paljon erilaisia bakteereja. Niiden tehtävänä muuttaa tiettyjä ruoassa olevia aineita siten, että elimistö voi käyttää ne hyödykseen. Tämä tapahtuu pääosin käymisen avulla. Nämä mikrobit valmistavat paksusuolessa osan vitamiineista, koiran elimistö valmistaa paksusuolessa esimerkiksi osan tarvitsemistaan B-vitamiineista sekä K-vitamiinin.

Lisäksi bakteerit tuottavat käymisen kautta myös lyhytketjuisia rasvahappoja, joita paksusuolen solut käyttävät omassa energiantuotannossaan. Se mitä rasvahappoja tuotetaan riippuu bakteerikannasta sekä mitä bakteerit pääsevät käyttämään ravinnokseen, eli mitä koira on syönyt – tärkeimpänä sulamattoman kuidun sopivuus bakteerien ravinnoksi.

Paksusuolessa pilkotaan myös hieman selluloosaa, olkoonkin että koiran kyky käyttää selluloosaa hyödykseen on erittäin rajallinen.

Paksusuolen merkitys itse ruuansulatukselle ja imeytymiselle on huomattavasti vähäisempi kuin ohutsuolen. Paksusuolesta ei imeydy kuin muutama prosentti ruuan ravintoaineista. On arvioitu, että lihapohjaisessa ruuassa bakteerien käsiteltäväksi jää 1 – 4 % ja kasvisvaltaisemmasta peräti neljännes, hieman vajaa 25 %. Koiralla esimerkiksi maitosokeria voidaan pilkkoa vasta paksusuolessa bakteriaalisesti (se kuuluisa laktoosi-intoleranssi). Sama pätee raa’an perunatärkkelyksen suhteen.

Useimmista elimistä veri virtaa suoraan takaisin sydämeen, mutta paksusuolen kautta kulkenut veri on ottanut mukaansa paljon aineita, jotka voivat olla vaarallisia elimistölle. Siksi veri virtaa maksaan, joka pystyy käsittelemään näitä aineita.

Kuten ohutsuolella, niin myös paksusuolella on imusuonijärjestelmä. Paitsi että se kerää solujen ulkopuolista nestettä ja kuljettaa sen takaisin kehon eri osiin, niin imusuonistossa kuljetetaan myös suurin osa rasvasta, joka tulee ruoan mukana. Rasva imeytyy paksusuolen imusuonistoon ja keräytyy sitten suoneen, joka on hieman sydämen yläpuolella. Imusuonilla on vasta-aineiden muodostumisen kannalta suuri merkitys, eli kuinka hyvin elimistö kykenee taistelemaan haitallisia bakteereja, viruksia ja muita aineita vastaan, jotka saattavat olla vaarallisia. Nimenomaan paksusuolen ympärillä on runsaasti imusuonia, mutta sitä miten ne tarkkaan sanoen vaikuttavat vasta-ainemuodostukseen ei tiedetä.

Umpisuoli, jota koiralla kutsutaan nimellä cecum, on samalla tapaa tarpeeton kuin ihmisellä. Sen tarvetta ei tiedetä, ja sen uskotaankin olevan vain jäänne.

Peräsuoli (rectum) on ulosteen varastointipaikka. Mikäli tällaista ”välivarastoa” ei olisi, niin ulostetta tulisi ulos koko ajan.

Ruuansulatuksen nopeus

Koiran päivittäinen kuiva-aineen syöntikyky on maksimissaan 3,5% ja koiran mahalaukun vetoisuus 20-30% koiran elopainosta. Mahalaukun suuri ruuan varastointikyky mahdollistaa ruuan nauttimisen isoina annoksina kerran tai kaksi päivässä. Ruoka viipyy mahalaukussa 2-7 tuntia mutta vaikeasti sulavat luut voivat viipyä siellä jopa vuorokausia (oma ennätys maissintähkillä viikkoja). Sulamaton ruokasula viipyy koiran paksusuolessa noin 12 tuntia ja noin 8% sulamattomasta ruuasta käsitellään paksusuolessa.

Törmäsin netin ihmeellisessä maailmassa käsitteeseen indikaattoritomaatti vinttien juoksuharrastuksen puitteissa. Vai oliko se tomaatti-indikaattori? Kyseessä täytyy olla vinttikoiraliiton alaisten treenareiden keksintö, koska en tuota tuntenut. Siinä käytetään tomaattia kertomaan koska ruuansulatus on tyhjä. Greyhoundeissa toivottavasti kukaan ei enää käytä hiilihydraattitankkausta, mutta pitkäturkkisempien serkkujen puolella se lienee ihan täyttä arkipäivää.

Älkää ampuko, jos faktat ovat väärin, mutta näin minulle on kerrottu: kilpailuaamuna annetaan spagetti-bologneseä ja sen perään raaka tomaatti. Kun tomaatti (joka ei koirallakaan käytännössä sula) tulee peräpäästä ulos, niin tiedetään, että ruuansulatus on tyhjä ja koira voi huoletta startata. Jos unohdetaan hiilihydraattitankkauksen toimimattomuus koirilla, ja jos ei ihmetellä spagetin ja jauhelihakastikkeen funktiota, niin todettakoon, että tomaatinkuorten ”läpikulkuaika” ei kerro mistään muusta kuin tomaatinkuorten läpikulusta.

Greyhoundeilla mainitaan usein sulamisajaksi 4 – 12 tuntia, ja monet, ellei suurin osa, käyttävät sääntönä kuutta tuntia – eli alle kuuden tunnin ennen starttia ei anneta ruokaa. Tuokaan ajanjakso ei täysin pidä paikkaansa, vaan sillä itseasiassa tarkoitetaan sitä aikaa, jolloin (toivotaan, että)

• vatsalaukku on tyhjentynyt
• paksuoli ja peräsuoli on lähimain täysin tyhjentynyt

On olemassa sellainen termi kuin mean total gastrointestinal transit time (MTT), joka kertoo eräällä tavalla keskiarvona kokonaisruuansulatuksen ajan siitä, kun on syöty siihen, kun ulostetaan. Keskimääräinen sulamisaika vaihtelee jopa roduittain, mutta eniten vaikuttaa koko.

• Kääpiövillakoiralle MTT on 22 tuntia ja
• suursnautsereilla 59 tuntia.

Voidaan käyttää toisenlaistakin mittaria, jossa tutkitaan miten nopeasti ruoka-aineet läpäisevät suoliston seinämän. Yksi sellainen on laktuloosin ja ramnoosin suhde L/R. Solut voivat kiinnittyä toisiinsa monella tapaa, ja yhtä niistä kutsutaan tiiviiksi liitokseksi. Niitä löytyy esimerkiksi suolistosta ja sillä estetään aineiden kulkeminen solujen välistä, vaan niiden on kuljettava solujen läpi valvotusti. Näin varmistetaan, että sulavasta ruokamassasta siirretään mitä halutaan sinne minne halutaan ja koska halutaan. L/R kuvaa suhteellista imeytymistä suoliston tiiviiden liitosten ohi (solun läpi) suhteessa suoliston pinta-alueeseen (suolen epiteelin enterosyytin membraanin läpi). Greyhoundilla L/R-suhde oli huomattavasti suurempi kuin kultaisella noutajalla, ja L/R:ssä rodulla onkin suurempi merkitys kuin koiran koolla.

On hienoa, että noita tutkitaan. Vaikka sitten vain sokereilla tai muoviletkun pätkällä koiran suolistossa. Ongelma on vain siinä, että suursnautserin 59 tuntia on labrakeskiarvo. Se ei kerro elävää elämää.

Läpäisy riippuu useammasta asiasta. Mitä koira syö, kuinka hyvin se sulaa vatsalaukussa, mikä on kuidun osuus, mikä on ylipäätään sulavuus ohutsuolessa, paljonko on vettä, kuinka vanha koira on, mikä on sen aktiivisuus, psyykkinen tila ja stressi… Muuttuvia tekijöitä on niin paljon, että on mahdotonta vetää käytännön tasolla aikajanaa ja sanoa, että tuossa vaiheessa ruoka on läpäissyt ruuansulatuskanavan.

Eikä koko asialla ole edes merkitystä, vielä vähemmän kilpailuruokinnassa.

Koiran ruuansulatusjärjestelmää ei haluta tyhjäksi ennen fyysistä suoritusta, vaikka niin sanotaankin. Halutaan, että vatsalaukku olisi kutakuinkin tyhjä – lukuun ottamatta pientä määrää vettä. Samaten halutaan, että ulostetta ei olisi, koska on hölmöä kantaa mukanaan kuollutta painoa. Sen sijaan ohutsuolessa täytyy olla ruokamassaa, ja siellä onkin. Se nesteyttää koiraa, sekä toimii ravinto-ainevarastona, joka on käytettävissä heti, kun rasituksen aiheuttamat muutokset aineenvaihdunnassa, hormonitoiminnassa jne. sen sallivat. Tietysti palauttavassa ruokinnassa suuhun laitetulla on suurin merkitys, mutta tuon voi mieltää puskurivarastoksi.

Tomaatinkuoret ja -siemenet voivat muuten tulla suoliston läpi nopeammin kuin se ennen annettu jauhelihaspagetti. Ja todennäköisesti tuleekin. Ne treenarin mustaan muovipussiiin huolellisesti käärimät ulostekasat, jotka tulivat ennen tomaattia, ovat luultavammin edellispäivän tai sitä ennen annetun ruuan jäännöksiä. Joten helpottakaa elämäänne, älkääkä antako enempää ihmettelyn aihetta tavan veronmaksajille ja lopettakaa sontakasojen tonkiminen tomaattia metsästettäessä – ei siitä ole mitään hyötyä.

Ja nyt tulee pommi. Puhun vinttikoirista, mutta (soveltaen) sama koskee niin greyhoundeja, agi-koiria, staffeja etunojapunnerruksissa kuin pointterisekoituksia canicrossissa.

Kilpailuaamun aterian tarkoitus on nesteyttää koiraa, täyttää elektrolyyttien bufferit ja antaa pikkuriikkisen verran energiaa, ettei matkustuksen ja odotuksen stressi söisi lihasten voimavaroja enempää kuin on pakko. Sillä ei saada koiralle enempää jaksamista, voimaa tai nopeutta. On ihan sama paljonko sille vinttikoiralle antaa lasagnea, jauhelihakastiketta tai kaalikääryleitä – kilpailusuoritus vie luokkaa kahdeksan prosenttia päivän sohvalla maatusta energiankulutuksesta.

Voitto on tehty talvella pelloilla ja metsissä, ei naamakirjassa. Missään nimessä sitä ei tehdä kisa-aamun ruokinnalla. Koiran menestyminen on sen korvien välissä, perusedellytyksellä, että fysiikka on hoidettu kuntoon. Vinttikoiraväen on aivan turha tutkia tomaatilla kuinka nopeasti spagettikastike tulee suoliston läpi niin kauan, kun koirien viettikoulutus ja fyysinen treeni on jätetty keskeneräiseksi. Perusasiat on oltava kunnossa ennen hifistelyä.

Jos ruokitaan kerran päivässä, niin edellisenä iltana annetaan puolikas ruoka ja kisa-aamuna nesteet, elektrolyytit ja hiven tehokasta energiaa kasvirasvasta, kananmunasta ja vaikka maidon sokereista ja rasvoista. Silloin koiralla on tarvittava energia, mutta korvien välissä sellainen kutkuttava danone-nälkä – edelleenkin ajovietti pohjaa tarpeeseen saada ruokaa. Nuo ovat eväät, joilla yrittää saada aktiivinen, voitontahtoinen ja kaverista piittaamaton kilpuri.