Kukaan ei tiedä milloin ihmiskunta alkoi säilömään ruokaansa, mutta luultavasti samaan aikaan kun siirryttiin pois raakaravinnolta kypsennettyyn. Ihmiskunnan ensimmäiset edustajat olivat kuitenkin jossain määrin vaeltavia metsästäjiä – päätellen ainakin homo sapiensin leviämisestä. Ruokaa ja riistaa ei ollut aina saatavilla, joten ruokaa jouduttiin kuljettamaan mukana ja sen säilyminen on varmasti ollut ongelma.

Afrikasta on löytynyt todisteita, että esi-isämme osasivat paahtaa lihaa tulella jo 1,400,000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Säilömisen alkeet on opittu viimeistään siinä vaiheessa, kun alettiin viljelemään maata. Satoa on, hyvinä vuosina, tullut yli oman tarpeen, ja varastot oli saatava säilymään pilaantumattomina. 12 000 vuotta EAA Egyptissä Niilin alueella oltiin jo opittu varsinainen säilöntä. Muinaiset alkuegyptiläiset heimot osasivat kuivattaa kalaa ja kanaa auringossa. Kuivaaminen onkin ollut luultavasti ensimmäinen varsinainen tapa säilöä ruokaa. Myöhemmin, maantieteellisestä sijainnista riippuen, opittiin muitakin tapoja, kuten pakastaminen ja suolaaminen.

Säilönnässä pyritään estämään ja vaikeuttamaan haitallisten bakteerien toimintaa ruuassa, eli estämään pilaantuminen ja mätäneminen. Elävällä eliöllä, on se sitten vehnän tähkä tai jänis, on omat puolustusmekanisminsa, mutta kuoleman jälkeen alkaa vääjäämätön mätäneminen. Pakastamisella saadaan kylmyyden avulla estettyä tai rajoitettua bakteerikannan kasvua. Pakastaminen vaatii kuitenkin katkeamatonta kylmäketjua. Suolaamisessa saman asian tekee natriumkloridi, joka vetää nestettä pois sekä ruuasta että bakteereista. Suolaaminen taasen tekee ruuasta ilman jälkikäsittelyä lähes myrkyllisen sellaisenaan syötynä. Lipeän käyttö on hieman samantapainen tekniikka, mutta siinä lipeä muuttaa ruuan pH:n sen verran emäksiseksi, että bakteerit eivät viihdy.

Nykypäivänä jokaista tekniikkaa käytetään jossain määrin, mutta ne eivät ole täysin käyttökelpoisia suurissa tuotannoissa. Varsinkin rasvan härskiintyminen on ongelma, koska siinä syyllinen ei ole pelkkä bakteeritoiminta, vaan happi. Umpiot ja suojakaasut auttavat, mutta nekään eivät ole käyttökelpoisia varsinkaan silloin, kun tarvitaan pidempiaikaista varastointia. Tässä tulee vastaan antioksidantit, joita kutsutaan myös hapettumisenestoaineiksi.

Synteettisiä hapettumisenestoaineita käytetään kahdesta toisiinsa liittyvistä syistä. Niitä on halvempi valmistaa ja niitä on helpompi kuljettaa, varastoida ja käyttää tuotannossa. Mutta toki niissä on omat ongelmansa. Eräs eniten huolestumista aiheuttava on tieto niiden karsinogeenisistä vaikutuksista – suomeksi, ne saattavat altistaa syöville. Toinen on hieman laajempi ajattelumalli. Luonnollisen antioksidantin käyttäytyminen kehossa on aktiivisempaa, eikä edes tiedetä, mihin kaikkeen ja kuinka vahvasti ne osallistuvat. Kun kerta prosessoidusta ravinnosta on pakko saada hapettumisenestoaineita, niitä lisättyjä antioksidantteja, niin halutaan saada myös niiden muut mahdolliset terveysvaikutukset, ei pelkästään rasvojen hapettumisen (härskiintymisen) estoa.

Tutkimustyö antioksidanttien suhteen on kiivasta, ja kirjoitushetkellä niistä saadaan lähes viikottain uutta tutkittua tietoa. Jonka sitten joku toinen tutkimus kaataa seuraavalla viikolla. Kyse on niin monimutkaisesta järjestelmästä, että kukaan ei enää puhu antioksidanteista pelkkänä hapettumisenestoaineena ja soluja happiradikaaleilta suojaavana aineena.

Koirien kuivamuonissa lisätyt antioksidantit alkavat olla monelle jo tuttuja. Niin tuttuja, että käytetty hapettumisenestoaine sanelee jopa ostopäätöksiä. Käytetty säilöntäaine on ilmoitettava analyysissä, ja osa säikkyy kuin ruttoa tekstiä EU:n hyväksymä antioksidantti. Tuo on geneerinen ilmaisu, joka tarkoittaa yleensä synteettisesti valmistettua antioksidanttia, mutta se pitää sisällään kaikki säilöntään hyväksytyt lisäaineet, myös luonnollisemmat. Se voi siis tarkoittaa huolestuttavalta kuulostavaa BHA/BHT:tä, tai sitten turvallisemman oloista oreganoa.

BHA (butyylihydroksianisoli, C11H16O2) ja BHT (butyylihydroksitolueeni, C15H24O) ovat ehkä eniten koiramaailmaa puhuttavia synteettisiä antioksidantteja. Etoksiini aiheuttaa myös rajuja henkisiä reaktioita, mutta siihen ei suuremmin koirien valmisrehuissa törmää. Noihin kaikkiin kytketään melkoisestikin väitteitä, luuloja ja pelkoja – joten yritetään selvittää niistä edes osa.

Väite: Etoksikiini on kokonaan kielletty

Ei ole. Etoksikiini on sallittu eläintenrehuissa, kun se on sekoitettu BHA/BHT:hen ja seoksen kokonaismäärä rehussa on enintään 150 mg/kg. Etoksikiini on esimerkiksi antioksidanttina monelle tutussa ravintolisässä Canicur.

Väite: BHA/BHT ovat kiellettyjä ihmisillä

Eivät ole, ainakaan Eviran mukaan. BHA on sallittu joissain rasvoissa, öljyissä, kuivakeitoissa, kastikkeissa, perunahiutaleissa, purukumissa ja ravintolisissä, kunhan enimmäismäärä (ADI) ei ylitä 0,5 mg/kg/vrk. Myös BHT:tä löytyy – samoista rasvoista, öljyistä, purukumeista ja ravintolisistä ja ADI on 0,3 mh/kg/vrk. Kun seuraavaksi jättää kuivamuonasäkin ostamatta BHA/BHT:n takia, niin kannattaa pitää huolta siitä, että ei samalla tee hammashoitoa ksylitoli-purukumilla, eikä omasta ostoskassista löydy esim. maksalaatikkoa tai valmisperunamuusia eineslihapullien kera.

Väite: BHA/BHT aiheuttavat allergioita ja astmaa

Osaksi totta, ainakin ihmisillä – allergioiden suhteen. Sen sijaan astmaa ei ole koskaan löydetty, eikä onnistuttu aiheuttamaan. Mutta E-koodatuille herkistyminen on tiettävästi kuitenkin huomattavasti harvinaisempaa kuin itse ruoka-aineille. Ja härski rasva aiheuttaa ongelmia ihan kaikille.

Väite: BHT aiheuttaa lapsilla hyperaktiivisuutta

Tämä on mielenkiintoinen, sillä lähes aina tämän väitteen eteen liitetään ”tutkitusti”. Ainoa tutkimus, jonka minä löysin aiheesta, oli vuodelta 1973 yhdysvaltalaisen lääkärin Benjamin Feingoldin (1899 – 1982) esittämä väite, että salisyylit, keinotekoiset väriaineet, keinotekoiset makeutusaineet kuten aspartaami ja osa säilöntäaineista aiheuttaisivat oireyhtymiä, joista nykyään käytetään lyhenteitä ADD ja ADHD. Hän kehitti omaa nimeään käyttävän ruokavalion, jolla useat näistä tekijöistä suljetaan pois. Kyse ei siis ole todellakaan tutkitusta tiedosta, vaan aivan puhtaasta väitteestä ja näkemyksestä, josta on tullut toistojen kautta ns. ”tutkittua tietoa”. Kyse on siis aivan samasta asiasta, kuin että C-vitamiini estäisi lonkkavikoja.

Väite: BHA/BHT ovat myrkyllisiä

Kaikki on myrkkyä. Suola on erittäin vaarallinenkin myrkky, mutta ennen kuin aletaan punnitsemaan näiden synteettisten antioksidanttien myrkyllisyyttä, niin pitäisi ensin sopia mitä tarkoitetaan myrkyllisyydellä. Kryptisestä nimestään huolimatta 2,6-((CH₃)₃C)₂C₆H₃OH on kuitenkin erittäin turvallinen ja sen LD₅₀ on 9,2 g/kg. Vesieläville se on kuitenkin erittäinkin myrkyllistä, jos vaikkapa BHT:ä joutuu raakana vesistöihin.

Eräällä tavalla BHA/BHT ja E-vitamiini ovat kuitenkin myrkkyjä, jos mittarina käytetään veren hyytymistä. Nuo nimittäin heikentävät sitä, luultavammin koska ovat K-vitamiinin antagonisteja. Mutta ei tuotakaan silti myrkyllisyyteen voida kytkeä.

Väit: BHA/BHT aiheuttavat syöpää

Näin uskotaan rottakokeiden perusteella. Ja nyt tullaan siihen, että koska ihmisiä suojellaan erittäin kovilla kriteereillä, niin jokaisen itse on päätettävä kuinka korkeana riskiä pitää. Asia kun ei ole läheskään niin yksinkertainen kuin annetaan ymmärtää. Omassa ”riskiluokituksessani” BHA/BHT:n syöpäriski on nolla.

Kun rotille ja hamstereille syötettiin suuria määriä BHA/BHT:tä, niin niiden etuvatsaan syntyi syöpämuutoksia¹.

Näillä on kaksiosainen vatsalaukku, jonka etuosaa käytetään lähinnä ruuan varastoimiseen, ei sulatukseen (tämän takia rotta ei kykene oksentamaan). Sen sijaan hiirillä ei alttiutta syöpään havaittu. Ei sitä ole ihmisilläkään todettu, kuin ei myöskään ylipäätään BHA/BHT:n lisääntynyttä määrää kudoksissa ja katsotaankin, että lajierojen takia mitään aitoa riskiä ei ole BHA/BHT:n käytössä lisäainemäärillä².

Ylipäätään näiden kahden karsinogeenisuudesta on erittäinkin ristiriitaista tutkimustieto, mutta koska ihmisten kanssa ollaan varovaisia, niin on määritelty turvallisen saannin rajat. Löytyy lisäksi tutkimuksia³ BHA itseasiassa suojeleekin muita karsinogeeneja vastaan. Melkoisen yleinen käsitys on, että BHT on suurempi ongelma kuin BHA, ja vaikka noita käytettiinkin aikoinaan suhteessa 1:1, niin nykyisin BHT:n käyttö on vähenemään tai lopetettu kokonaan – ainakin humaanipuolella.

Ihmisillä arvioidaan, että kun normaali saanti on luokkaa 0,1 mg/kg/vrk, niin vielä 500 kertainen annos ei aiheuttaisi mitään riskejä tai ongelmia. Sen sijaan 5000-kertainen annos, eli 500mg/kg/vrk olisi jo riski, koska nämä mega-annokset ovat aiheuttaneet rotilla, hamstereilla ja apinoilla syöpää tai syöpään liittyviä muutoksia – mutta monet merkit poistuivat, kun yliannostus lopettiin⁴.

Ihminen on ihminen, ja koira on koira. Kun keskusteluissa mainitsee kuinka suurilla annoksilla rotille tuli syöpämuutoksia, ja että ihmisillä ei ole vastaavaa havaittu, niin ensimmäinen vasta-argumentti aina on, että koiralle syöpää voi tulla, koska niillä on ihmistä nopeampi aineenvaihdunta. Näin on, ja sitä myöten myös eri aineiden poistuminen on nopeampaa, ja eliniän lyhyydestä johtuen myös kertymät ovat matalampia, joten alttius saada ongelmia pitäisi olla myöskin matalampi, ei korkeampi.

Kyseenalaistajat ovat kylläkin siinä suhteessa oikeassa, että ihmisellä ja koiralla on eronsa (tosin tuota eroa ei oteta huomioon rottien ja ihmisten välillä). Rotta, kani ja ihminen imeyttävät ja erittävät⁵ erittäin nopeasti BHA:n, eikä myöskään ole suuremmin löytynyt todisteita pitkäajan kertymästä kudoksiin. Mutta koirilla erittäminen on hitaampaa ja poistuminen tapahtuu ns. oksidatiivisen metabolin kautta.

Sen sijaan BHT erittyy nopeasti kaikilla lajeilla, mutta päinvastoin kun BHA:lla, niin BHT kertyy jossain määrin elimistöön⁶. Koirienkin riskiä on tutkittu⁷. Beagleille annettiin BHA/BHT:tä ryhmästä riippuen 60 mg/kg, 110 mg/kg ja 220 mg/kg. Yhdeltäkään ei löydetty mitään merkkejä ongelmista tai muutoksista. Kyllä, koe kesti vain kuusi kuukautta, eikä siksi anna kuvaa elinikäisen altistuksen seurauksista.

Vuodelta 1964 löytyy toinen tutkimus⁸, hieman pienemmillä määrillä (max. 100 mg/kg), ja tulos oli aivan sama: ei merkkejä, ei muutoksia.

Vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa⁹ havaittiin virtsan värin muuttumista tummemmaksi (onnistuu muuten ihan C-vitamiinillakin), lihomisen hidastumista(!), syömisen vähentymistä ja maksa oli hivenen suurentunut. Mitään muita eroja ei kyetty löytämään kontrolliryhmään tässä 180 päivää kestäneessä kokeessa. Avoimeksi kysymykseksi jää olivatko nuo ainoat erot ylipäätään suuresta antioksidanttimäärästä kiinni, ruokintariippuvaisia vai nimenomaan BHA:sta johtuvia.

Väite: BHA/BHT on tarpeeton, koska löytyy turvallisempia ja tehokkaampiakin luonnollisia antioksidantteja

Pitää paikkaansa, ainakin tehokkuuden suhteen – turvallisuudestahan ei tiedetä, koska tavallisetkin antioksidanttilisät saattavat olla vaarallisia¹⁰. Tältä osin tutkimukset ovat edelleen vajaita, ja ristiriitaisia. Mutta BHA/BHT:n tehokkuutta suhteessa esim. greipinsiemenekstraktiin, rosmariiniin ja oreganoon on tutkittu¹¹. Sen mukaan greipinsiemen ja rosmariini olivat tehokkaampia kuin BHA – ja viimeiseksi jäivät oregano ja BHT. Tehokkain oli kuitenkin propyyligallaatti (E310). Ongelma on vain siinä, että tehokkuus olisi myös suhteutettava hintaan, tuotannon käsittelyyn sekä pidempiaikaiseen stabiilisuuteen ja silloin BHA/BHT on ainakin vielä kärjessä.

1. Crit Rev Toxicol. 1985;15(2):109-50. Carcinogenicity and modification of the carcinogenic response by BHA, BHT, and other antioxidants. Ito N, Fukushima S, Tsuda H. PMID: 3899519[↩]
2. Food and Chemical Toxicology Volume 26, Issue 8, 1988, Pages 717-723 doi:10.1016/0278-6915(88)90072-5 H.C. Grice: Safety evaluation of butylated hydroxyanisole from the perspective of effects on forestomach and oesophageal squamous epithelium[↩]
3. Lam, L. K., R. P. Pai and L. W. Wattenberg (1979). ”Synthesis and chemical carcinogen inhibitory activity of 2-tert-butyl-4-hydroxyanisole”. J Med Chem22 (5): 569–71. doi:10.1021/jm00191a020. PMID458807[↩]
4. Journal of the American Oil Chemists’ SocietyVolume 52, Number 2, 59-63, DOI: 10.1007/BF02901825 A.L. Branen: Toxicology and biochemistry of butylated hydroxyanisole and butylated hydroxytoluene[↩]
5. Food and Chemical Toxicology Volume 27, Issue 3, 1989, Pages 151-158 doi:10.1016/0278-6915(89)90063-X H. Verhagen, H.H.W. Thijssen, F. ten Hoor and J.C.S. Kleinjans: Disposition of single oral doses of butylated hydroxyanisole in man and rat[↩]
6. Food and Chemical Toxicology Volume 24, Issues 10-11, October-November 1986, Pages 1145-1148 doi:10.1016/0278-6915(86)90300-5 D.M. Conning and J.C. Phillips: Comparative metabolism of BHA, BHT and other phenolic antioxidants and its toxicological relevance[↩]
7. Food and Chemical Toxicology Volume 24, Issues 10-11, October-November 1986, Pages 1223-1228 doi:10.1016/0278-6915(86)90310-8 M. Tobe, T. Furuya, Y. Kawasaki, K. Naito, K. Sekita, K. Matsumoto, T. Ochiai, A. Usui, T. Kokubo, J. Kanno and Y. Hayashi: Six-month toxicity study of butylated hydroxyanisole in beagle dogs[↩]
8. Toxicology and Applied Pharmacology Volume 6, Issue 5, September 1964, Pages 512-519 doi:10.1016/0041-008X(64)90083-3 Harold C. Hodge, David W. Fassett, Elliott A. Maynard, William L. Downs and Robert D. Coye, Jr.: Chronic feeding studies of butylated hydroxyanisole in dogs[↩]
9. Food and Chemical Toxicology Volume 24, Issues 10-11, October-November 1986, Pages 1201-1221 doi:10.1016/0278-6915(86)90309-1 G.J. Ikeda, J.E. Stewart, P.P. Sapienza, J.O. Peggins III, T.C. Michel, V. Olivito, H.Z. Alam and M.W. O’Donnell Jr.: Effect of subchronic dietary administration of butylated hydroxyanisole on canine stomach and hepatic tissue[↩]
10. http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Vitamiinit+voivat+lis%C3%A4t%C3%A4+ennenaikaisen+kuoleman+riski%C3%A4/1135235618665[↩]
11. J Sci Food Agric. 2011 Jan 19. doi: 10.1002/jsfa.4274. Oxidative stability of cooked, frozen, reheated beef patties: effect of antioxidants. Colindres P, Susan Brewer M. PMID: 21254072[↩]