Coursingin historia on yhtä pitkä kuin greyhoundinkin. Voitaisiin jopa sanoa, että yhtä pitkä kuin ihmisenkin. Metsästysaseet eivät olleet tarpeeksi tehokkaita, joten ihmisen oli käytettävä koiria. Osan tehtävä oli jäljittää ja pysäyttää saaliseläin, osa jäljitti ja ajoi saaliin metsästäjälle. Osa taasen jäljityksen jälkeen osoitti saaliin paikan. Kaikissa tapauksissa metsästäjän oli kuitenkin itse saatava eläin hengiltä, useimmiten tehottomilla ja epätarkoilla aseilla. Siksi metsästykseen kehittyi huomattavan aikaisin täsmäaseita. Käytettiin eläimiä, jotka kykensivät saamaan saaliin kiinni ja hengiltä. Nämä eläimet ovat kautta aikain olleet kalliita ja arvostettuja, nimittäin haukka ja greyhound.

Mutta koska coursingia, jossa mitataan nimenomaan kahta greyhoundia elävän riistan perässä, on ruvettu tarkoituksella harrastamaan? Kukaan ei tiedä. Se tiedetään, että coursingin tyyppistä toimintaa kuvaavia kaiverruksia, patsaita ja tekstejä löytyy muinaisilta egyptiläisiltä Mesopotamiaan, antiikin Kreikasta Rooman imperiumiin. Luultavammin metsästys huvin ja kilpailun vuoksi on aina liittynyt kulttuurin vaurauteen. Jossain vaiheessa on aina päästy siihen pisteeseen, että metsästäminen elinehtona henkiinjäämiselle on muuttunut urheiluksi, ajankuluksi.

Iso-Britannia

Kun kerrotaan coursingin historiaa, niin se tarkoittaa samaa kuin greyhoundin historia Englannissa. Roomalaisten kadottua Brittein saarilta, greyhound jäi osaksi saksilaisten elämää. Kirjakääröt kertovat, että 700-luvulla Elfric Mercian herttuaan kenneleissä oli greyhoundeja. 800-luvulta on jäänyt käsikirjoituksia, jotka kuvaavat saksilaisen päällikön metsästäjineen greyhoundien kanssa. Willian of Malmesburyn kronikat kertovat Edvard Tunnustajasta (1004-1066), että ”he took great delight to follow a pack of swift hounds in pursuit of game and cheer them with his voice.”

Greyhoundilla oli asema metsästyksessä, mutta varsinaista coursingia itse coursingin takia tuskin harrastettiin. Knuut Suuri, ennen Edvardia, laittoi nimittäin greyhoundin asemaan, joka oli sillä rasitteena seuraavat 400 vuotta. Hän asetti voimaan kuuluisan normannien metsälain, Forest Law, joka määräsi greyhoundien omistamisen ja sillä metsästämisen ainoastaan kuninkaallisten ja aatelisten yksinoikeudeksi.

no meane man shall have nor keepe those Dogges, which English men doe call greyhounds, within the Forest, so that it seemeth that even from the first beginning of Forest Laws, Greyhounds have alwaies beene forbiddeb to bee kept in Forests.

Orjilta ja työmiehiltä greyhound oli ehdottomasti kielletty. Vapaa mies sai kylläkin omistaa greyhoundin, mutta jos hän asui alle 10 mailin päässä aatelisen omistamasta tai kuninkaallisista metsistä, niin koira tuli rampauttaa leikkaamalla siltä etujalasta varvas pois. Tästä syystä greyhound leimaantui nykyaikaan asti ylhäisön koiraksi. Samaan aikaan kyläläiset kylläkin metsästivät maatiaisilla greyhoundeillaan tai lurchereilla – long dog’lla – mutta heidän coursinginsa oli kaukana urheilusta. Se oli uhmaamista lakeja ja maanomistajia vastaan nälän takia. Kyseessä oli siis pelkkä metsästäminen henkiinjäämisen takia.

Kilpacoursingin alkusoitto

Kun Tudorit tulivat valtaan, niin Englanti alkoi muuttumaan. Teitä rakennettiin, ihmiset pääsivät kulkemaan vapaammin, talous kasvoi ja ihmiset vaurastuivat. Vuonna 1500 Elisabet I poisti Forest Law’n, ja coursing kilpailuna oli valmis nousemaan pintaan. Tosin olisi melkoista totuuden muuttamista väittää, että edes viimeisen Tudorin, Elisabet I:en aikana, coursing olisi ollut massojen hupia. Se kuului edelleenkin pelkästään ylhäisön vapaa-aikaan, Elisabet itse nautti siitä suunnattomasti. Mutta pohja oli kuitenkin luotu ja siihen perustui Norfolkin herttuan yhtenäisten coursing-sääntöjen muodostaminen 1590.

Vuoden 1590 sääntöjä voidaan pitää coursingin syntymäpäivänä. Ne takasivat, että kumpaakin kilpailijaa kohdeltiin tasavertaisesti. Mutta vieläkin tärkeämpää oli, että saalista suojeltiin nyt sääntöjen perusteella antamalla sille riittävä etumatka ja että ainoastaan kaksi koiraa sai juosta yhtä aikaa.

Uusien maiden löytyminen ja brittiläisen imperiumin synty muutti taloudellisen ja sosiaalisen rakenteen täysin. Yhteiskunta ei enää perustunut puhtaasti aatelisiin maanomistajiin, vaan kauppiaisiin. Coursingin suosion kasvun mittarina voidaankin pitää coursing clubien syntyä. Lordi Oxford perusti ensimmäisen, Swaffamin coursing clubin 1776. Kun alkuun oli päästy, niin mikään ei enää estänyt kasvua. Seuraavana oli Ashdown Park Club 1780, Malton 1781, Newmarket Society 1805, Amesbury 1822. Kun Altcar Club perustettiin 1825, niin voidaan vetää aikajanalle merkki ja sanoa, että tässä kohtaa coursing oli massojen suosimaa urheilua: coursing oli noussut varjoistaan kukoistukseensa.

Coursingin kulta-aika

Vaikka coursing clubien perustamisen myötä tapahtumia järjestettiin tiiviisti, ja katsojia riitti, niin itse kilpaileminen oli vielä pitkään harvojen huvia. Vaikka maailmaa oli muuttamassa uusi liberalismi, niin demokratia ja tasa-arvo eivät ulottuneet clubeihin. Roamn Camp Club vuonna 1811 kielsi jäsenyyden kaikilta, joiden arvo oli baronettia pienempi. Altcar Club oli kuitenkin muutoksessa mukana ja siellä oli ymmärretty tavallisen kansan suunnaton halu osallistua coursingiin.

Altcar Club perusti uuden kilpailun nimeltä Waterloo Cup. Se oli rohkea kokeilu. Kahdeksan koiran stakes, johon koiran sai nimetä myös klubin ulkopuolinen, jäsenyyspakkoa ei ollut. Kaikissa muissa kilpailuissa ja klubeissa koiran sai nimetä kilpailuun ainoastaan jäsen – ja jäsenvaatimukset olivat tiukat. Voidaan sanoa, että Waterloo Cup oli greyhoundien historian ensimmäinen avoin kilpailu, open. Waterloo Cupista kehittyikin coursingin Blue Riband – urheilun tärkein ja arvostetuin kilpailu.

1800-luvulla lajin suosion kasvu oli käsittämätöntä. 350 klubia perustettiin, ja 1855 Bells Life – nykypäivän urheilu-uutislehden Sporting Lifen edeltäjä – julkaisi coursingraportteja kaikista kilpailutapahtumista. Edes noina aikoina lehdistö ei olisi panostanut johonkin, joka ei olisi kiinnostanut massoja. 1800-luvun loppupuoliskolla 75 000 katsojan määrät eivät olleet poikkeuksia. Tuollaiset katsojamäärät olivat mahdollisia ainoastaan vuosisadan puolenvälin uuden keksinnön myötä: junaradat mahdollistivat liikkumisen.

Maailman ehkä kuuluisimpiin kuuluva coursing-koira King Cob syntyi vuonna 1838. Vaikka se voittikin Newmarket Cupin 1840 ja St. Legerin 1841, niin parhaiten se muistetaan siitä, että se oli ensimmäinen julkisesti siitokseen markkinoitu uros. Yleisesti uskotaan, että jokaisella nykypäivän greyhoundilla on King Cob sukutaulussaan.

Klubien määrä, jatkuvasti lisääntyvät kilpailumäärät ja suosio toivat uuden tarpeen mukanaan. Tarvittiin jonkinlainen keskushallinto, liitto, organisoimaan toimintaa. 1858 perustettiin National Coursing Club korkeimmaksi päättäväksi elimeksi coursingissa. Sen ensimmäinen tehtävä oli uusia lähes 250 vuotta vanhat säännöt. Toinen oli kantakirjan ylläpito.

Lehdistön ja yleisen suosion myötä syntyi aivan uusi ilmiö: greyhound yksilönä nousi kansallissankarin asemaan. Master McGrath, kolminkertainen Waterloo Cup voittaja, esiteltiin jopa kuningatar Viktorialle.

Suurten yleisöjen takia perustettiin coursing-puistoja vedonlyönteineen, mutta ne eivät olleet taloudellisesti kannattavia ja otettiinkin myöhemmin muuhun käyttöön. Sellaiset suuret ja tunnetut laukkaradat kuten Derby tai Ascot ovatkin olleet ensin coursing-ratoja. Vuoden 1914 jälkeen Englannissa ei olekaan juostu enää puisto-coursingia.

Coursingin uho ja tuho

1900-luvulla coursingin suosio kääntyi laskuun. Massojen kiinnostuksen koiraurheilussa vei uusi tulokas: greyhound racing. Vedonlyönti oli huomattavasti mielenkiintoisempaa, ja ehkä ihmisistä oli tullut myös mukavuudenhaluisempia. Ei haluttu enää lähteä niittyjen laitaan säiden armoille. Kaupungissa oleva rata palveluineen oli helpompi vaihtoehto.

Coursing kuitenkin piti tiiviin ja uskollisen kannattajajoukon, olkoonkin että suuri yleisö lajin unohtikin.

Mutta tämä unohdus tuli coursingille kalliiksi. 1980-luvun puolessa välissä tehdyn kyselyn mukaan yli 90 prosenttia briteistä luuli, että coursingissa ajaa kaksi tai useampi greyhoundia jänistä, ja vetoa lyödään siitä mikä niistä tappaa jäniksen. Anti-coursingliikkeellä oli vahvat kortit käsissään, kiitos sen, että 50 vuodessa suuri yleisö oli unohtanut coursingin. Toinen virhe, jonka coursingharrastajat tekivät, oli kuonokopan vastustaminen. Haluttiin pitää kynsin hampain kiinni perinteistä. Tuo halu maksoi paljon.

Tuhon ensimmäinen vaihe tuli vuonna 2002, jolloin Skotlannin parlamentti kielsi villinisäkkäiden ajamisen. Käytännössä se tarkoitti ketunajoa ja coursingia. Lopullinen isku tuli, kun Englanti ja Wales tekivät saman päätöksen. Musta päivämää, jolloin koko Iso-Britanniassa coursing tuli laittomaksi ja maailman vanhin koiraurheilu kuoli, oli 18.2.2005.

Irlanti

Irlantilainen coursing organisaatiotasolla syntyi 1925, kun Irlannin sallittiin erota NCC:stä ja perustaa Irish Coursing Club. Irlantilainen coursing eriytyi nopeasti omaksi park coursingikseen, eikä vähiten open coursingiin vaadittavien laajojen niityjen puutteen takia. Irlannissa park coursingista kehittyi puhdasverisempi kilpaurheilu verrattuna open coursingiin.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa sääntöjenmukaista coursingia esiteltiin ensimmäisen kerran Kansasin Cheyenne Bottomsissa 1886, ja se herätti melkoisesti huomiota. Coursing sai vahvan jalansijan Yhdysvalloissa. Mutta coursing ei ollut aivan tuntematonta ennen tuota. 1849 oli pidetty yksityisiä kilpailuja ja kirjassa Oregon and California in 1848 oli esitelty coursingia, jossa käytettiin antilooppia. Coursingklubeja perustettiin ympäri maan ja American Coursing Board näki päivänvalon 1893. Vuonna 1896 Kansasissa perustettiin National Coursing Association, joka nykyään tunnetaan nimellä National Greyhound Association. Julkisen coursingin suosio oli se ponnahduslauta, miksi keinoviehettä alettiin kehittämään ja ovaalilla juostava greyhound racing syntyi.