E-vitamiini on yhteisnimitys useammalle saman tyyppiselle yhdisteelle. Myös A-vitamiini pitää sisällään useampaa tekijää ja usein A-vitamiinina ilmoitetaankin määrä, joka laskennallisesti pitää sisällään saman retinoliaktiivisuuden kuin ns. puhdas A-vitamiini eli retinoli olisi. Tällöin huomioidaan myös kaikki karoteenit A-vitamiinina. Vastaava koskee aika ajoin myös D-vitamiinia, riippuen tekstistä ja mitä on haluttu esittää.

Käytännössä E-vitamiinin eri muotojen miettiminen ei tule vastaan arkiruokinnassa kuin annostuksen muuttamisessa ns. synteettisen ja luonnollisen E-vitamiinin välillä, mutta asian tunteminen auttaa hivenen ymmärtämään lisäravinnekauppojen mainostuksia sekä määrättyjä, jopa äärimmäisiä, raakaruokintatulkintoja.

E-vitamiiniperheeseen kuuluu neljä tokoferolia ja neljä tokotrienolia. Niillä kaikilla on samankaltainen rakenne ja periaatteessa samantyyppinen toiminta, mutta kuten aina kemiassa, niin yhden osan muuttuminen muuttaa koko yhdisteen käyttäytymistä ainakin hiukan.

Kaikkia E-vitamiinin muotoja saadaan pääosin kasvimaailmasta ja heikommin lihasta, mutta jokaisella muodolla ei ole yhtä suurta merkitystä ravitsemukselle ja elmistölle. Tai näin ainakin oletetaan, sillä E-vitamiiniperheen kaikkien jäsenten toimintaa ei täysin tunneta ja tiedetä.

E-vitamiini yksinkertaistetusti

Yksinkertaistettuna E-vitamiini käsittelee veren rasvaa ja ylipäätään rasvan käyttöä niin, että niitä käytettäessä syntyvät happiradikaalit eivät vahingoittaisi kehoa, eli E-vitamiini on antioksidantti. Se vähentää myös hivenen veren hyytymistä.

Koska se parantaa solujen toimintaa (soluhengitystä) auttamalla vähentämään hapen käyttöä, niin se pystyy parantamaan hieman kestävyyttä rasituksessa ja tämä on yksi vahva syy miksi aerobisessa rasituksessa oleville koirille annetaan enemmän E-vitamiinia.

E-vitamiinin tunnetuin vaikutus on sen osallistuminen hedelmällisyyteen. Se lienee tunnetuin siksi, että se havaittiin ensimmäisenä. Kun rotat eivät saaneet E-vitamiinia, niin ne eivät tulleet kantaviksi. Tästä on sitten vedetty johtopäätös, että E-vitamiinin lisääminen parantaisi narttujen tiinehtyvyyttä ja urosten sperman liikkuvuutta.

Toki E-vitamiini voi hivenen auttaa suojellessaan myös sukusoluja hapettumiselta ja vaurioilta, mutta mitään näyttöä ei ole, että E-vitamiini auttaisi. Useissa roduissa väitetään, että nartuilla lisätty E-vitamiini nostaisi ne helpommin kiimaan, mutta esim. valjakoilla ja greyhoundeilla, joilla käytetään suuriakin annoksia E-vitamiinia, ei moista vaikutusta ole huomattu. Oletus, että kun puute aiheuttaa jotain, niin yliannostus parantaisi entisestään samaa asiaa, ei ole toimiva.

E-vitamiini imeytetään ohutsuolesta rasvan ja sappisuolojen avulla ensin lymfakiertoon ja sieltä sitten maksan kautta vereen joko varastointiin tai käyttöön.

Se miten E-vitamiini imeytetään, on edelleen epäselvää. Tiedetään, että E-vitamiinia ei imeytetä suunnattoman tehokkaasti, mutta tarkat määrät ovaat myös tuntemattomia.

E-vitamiini on siitä poikkeuksellinen, että se on periaatteessa kuljetettavissa elimistöön jopa ihon kautta, jos sopiva kuljettaja-aine on käytössä. Iho on elimistön tärkein elin suojaamassa kehoa ulkomaailmaa vastaan ja sen tehtävä on nimenomaan estää imeytyminen.

Se, että E-vitamiini saadaan imeytettyä, kertoo sen yksinkertaisesta käsittelystä sekä tarpeellisuudesta.

Vaikka E-vitamiini on rasvaliukoinen, niin se varastoituu erittäin kehnosti ja yli puolet eritetään sapessa ulosteiden mukana. Tämän takia E-vitamiinia olisi saatava päivittäin, eikä yliannostus aiheuta myrkytystä.

Tokoferolit

Tokoferolit ovat tärkein ryhmä E-vitamiineissa ja kun yleisesti puhutaan E-vitamiinista, niin käytännössä aina tarkoitetaan tokoferoleja. Tokoferolin neljä muotoa on nimetty (kemian tyypilliseen tapaan) kreikkalaisilla aakkosilla alfa, beta, delta ja gamma.

Jos vielä tarkennetaan lisää yleistä E-vitamiinin merkitystä, niin ravitsemuksessa E-vitamiini tarkoittaa näistä aktiivisinta ja eniten löytyvää muotoa alfa-tokoferolia. Kun mietitään vitamiinien aktiivisuutta, niiden tehoa, niin usein tarkoitetaan kolmea eri asiaa:

• säilyminen tai hävikki valmistuksessa ja säilytyksessä
• miten vitamiini toimii kehossa
• antioksidanttitoiminta ruuan säilyvyydessä

Nuo kolme tekijää ovat eri asioita ja asiayhteydestä täytyy aina yrittää päätellä mistä on kysymys. Valitettavasti niitä sotketaan aina välillä keskenään, eikä aina pelkästään maallikkojen toimesta, jolloin ravitsemuksen perusteita opettelevalle voi tulla tenkkapoo vastaan, kun esitetään vastakkaisia väitteitä. Yleensä väitteet eivät sinällään olekaan ristiriidassa, mutta ne on siirretty väärään asiayhteyteen.

Alfa on vahva

E-vitamiineista alfa-tokoferoli kestää melkoisen hyvin kuumuutta, pakastusta ja happamuutta. Muut tokoferolit sen sijaan kärsivät ja jopa tuhoutuvat lämmöstä, säilytyksessä, pakastuksessa tai ollessaan hapen kanssa tekemisissä.

Näitä on mitattu mm. selvittämällä ruoka-aineissa olevan E-vitamiinin hapettumis- ja hapettamismääriä eli miten E-vitamiinin aktiivisuus lisääntyy tai vähenee eri olosuhteissa – kaiken kaikkiaan perusteiltaanhan E-vitamiinin muodot ovat ”vain” säilöntäaineita, hapettumisenestoaineita.

Kun ruoka altistuu ilman hapelle tai rasvat alkavat härskiintymään, niin E-vitamiini aktivoituu. Kun E-vitamiinivarastot on käytetty loppuun, tai ne ovat kuolleet, niin aktiivisuus vähenee. Tämä on esimerkiksi se syy miksi pakastevihanneksissa voi olla korkeammat E-vitamiinimäärät kuin tuoreessa. Ei pakastaminen ole tuonut sinne lisää E-vitamiinia, mutta käsittely ja valolle sekä hapelle altistuminen ovat ”käynnistäneet” E-vitamiinin suojaamaan hapettumista vastaan ja se näkyy korkeampana aktiivisuutena, josta puhutaan paikoin E-vitamiinin määränä.

Alfa-tokoferolin kuumuuden kesto näkyy siinä, että kasviksia tai viljaa kypsytettäessä ei ole kypsennyshävikkiä. Kaikki pysyy tallessa. Sen sijaan kanamunan, maidon tai lihan kypsennyksessä häviää noin viidennes eli 20 prosenttia ja sekin yleensä keittäessä. Se johtuu pääsääntöisesti rasvan hukkaantumisesta, koska E-vitamiini on sitoutuneena rasvaan.

Happamuuden kesto taasen suojelee alfa-tokoferolia vatsahapoilta, jolloin se saadaan suolistoon toimivana ja siitä siirrettyä elimistöön ja töihin.

Se mitä tokoferolit eivät kunnolla kestä, on emäksisyys. Se on eräällä tavalla evoluutiokysymys, koska niin kasveissa itsessään kuin syöjän ruuansulatuksessakaan ei emäksiseen ympäristöön törmätä.

Monityydyttymättömät rasvahapot kuluttavat nopeasti E-vitamiinin loppuun ja vaativat siten myös ravinnosta enemmän elimistölle E-vitamiinia. Tässä onkin suurin käytännön ongelma ruokinnassa.

Monityydyttymättömiä rasvahappoja ovat esimerkiksi linoleenihappo (LA) alfalinoleenihappo (ALA) ja niitä saadaan eniten kasviöljyistä, joita myös käytetään eniten luonnollisina eli ruuasta saatavan E-vitamiinin lähteenä.

E-vitamiinia vaaditaan paljon rasvojen hapettumisen takia, jonka takia niissä on luonnollisena korkea E-vitamiinipitoisuus, mutta rasvojen käyttö vaatii elimistön normaalia tarvetta enemmän E-vitamiinia. Tuo on oravanpyörä, jota on vaikea katkaista: halutaan E-vitamiinia ja käytetään öljyjä, jotka itsessään vaativat lisää E-vitamiinia.

Hapettumisen takia myös härskiintyneen rasvan käyttö kuluttaa melkoisesti E-vitamiinia.

Ylipäätään aina kun ruoka-ainetta käsitellään niin, että se altistaa sen valolle ja hapelle, vaikka jauhettuna, niin E-vitamiini joutuu lisäämään aktiivisuuttaan vähentääkseen hapettumista ja siten pilaantumista, ja E-vitamiinin määrä vähenee.

Kaloista löytyy hieman erilaista tokoferolia, tokomonoenolia. Sitä esiintyy yhdessä alfa-tokoferolin kanssa. Sitä ei tunneta kovin tarkkaan, mutta se saattaa olla matalissa lämpötiloissa tehokkaampi antioksidantti. Samantyyppinen isomeeri löytyy palmuöljystä ja kurpitsansiemenissä on alfa- ja gamma-tokomonoenolia.

d ja dl

Alfa-tokoferolin kohdalla ei voi välttyä törmäämästä etuliitteisiin d ja dl. Helpoin asia ymmärtää on se, että d tarkoittaa luonnollista E-vitamiinia ja dl kertoo kyseessä olevan synteettinen tuote.

Normaalisti keho ei kykene erottamaan toisistaan luonnollista ja synteettistä, koska molekyylit ovat täysin samanlaisia, mutta nyt pystyy osassa tapauksia, E-vitamiinin suhteen 50 prosentissa jos tarkkoja ollaan – koska molekyylit eivät ole samanlaisia.

Ja siihen loppui helppo osuus.

Kysymys on kiraalisuudesta. Molekyylit voivat rakentua peilikuviksi ja lisäksi se määrää miten ne taittavat valoa. Molekyylirakenteessa D-muoto on ikäänkuin oikeakätinen ja L-muoto vasenkätinen. Kun puhutaan optisesta kiraalisuudesta, niin silloin d-muodossa valo kiertää oikealta ja l-muodossa taasen vasemmalta.

Optisen ja molekyylirakenteesta riippuvan isomeerin erottavat pieni kirjain ja isoaakkonen. Koska E-vitamiinilla kyse on optisesta, niin käytetään pieniä kirjaimia ja aminohapoissa, joissa on molekyylistä johtuva ”kiertyminen”, niin isoja kirjaimia.

Jotta asia muuttuisi vielä pykälää vaikeammaksi, niin jokaisesta tokoferolin ja tokotrenolin neljällä muodolla on kahdeksan stereoisomeeriä. Niillä on siis kahdeksan tapaa muotoutua molekyylitasolla ja se vaikuttaa niiden aktiivisuuteen. R,R,R-muoto on sama kuin d ja kun on raseeminen seos, jossa on yhtä paljon kaikki isomeerejä, niin se vastaa dl-muotoa – merkitään myös all-rac.

Taas kerran tällä on hyvin vähän merkitystä käytännön ruokinnalle, mutta asia on hyvä tuntea edes pääpiirteittäin, koska niitä ei voi välttää lisäravinteissa – myydään esimerkiksi L-karnitiinia ja dl-alfa-tokoferolia.

Muistisääntönä, joka ei ole ehdoton, on että luonnossa muoto on aina D tai d, ja L/l on synteettistä pohjaa – esimerkiksi aminohapoissa kaunis nyrkkisääntö kylläkin kohtaa paperin, ei saksia, sillä luonnossa aminohapot ovat aina L-muodossa. Sokerit taasen ovat D-muodossa.

Kemian teollisuudessa kiraalisuus on ongelma, koska esimerkiksi L-muoto joko toimii, ei toimi tai on vahingollinen, tapauksesta riippuen. Talidomidi paransi D-muodossa äitien raskauspahoinvoinnin ja L-muodossa aiheutti sikiölle pahoja kehityshäiriöitä – 60-luvulla sitä ei tiedetty, mutta nykyään kylläkin.

Ei tiedetä miten luonto varmistaa tarpeen mukaan vain L- tai D-muodon syntymisen, mutta se tiedetään, että synteettisessä tuotannossa D:tä ja L:ää syntyy yhtä paljon. On mahdollista siivota jälkeenpäin ”vääränkätiset” pois lopputuotteesta, mutta silloin kun se on mahdollista, niin se on suunnattoman kallista. Siksi sitä ei tehdä, ellei ole pakko.

E-vitamiinin suhteen vain d-alfa-tokoferoli on aktiivinen ja l-alfa-tokoferoli on lähinnä turhaa painolastia. Kun luontaistuotekauppa sanoo, että synteettinen dl-alfa-tokoferoli ei toimi yhtä hyvin tai ei ole yhtä tehokasta kuin luonnollinen d-alfatokoferoli, niin kyse on d- ja l-muodon eroista.

Silloin purkissa lukeva 50 KY on toki niin kansainvälisissä yksiköissä kuin milligrammoissa sama riippumatta alfa-tokoferolin muodosta, mutta d-alfatokoferolissa on 50 KY:tä vaikuttavaa E-vitamiinia, kun taasen dl-alfatokoferolissa on 25 KY:tä eli puolet.

KY vs. mg

Normaalisti käytetään muistisääntöä, että E-vitamiinille 1 mg = 1 KY.

Välillä ilmoitetaan, että 1,1 mg = 1 KY, jolloin KY:t jaetaan 1,1:llä. Mutta tuo 1=1 on pelkästään yksinkertaistus, joka perustuu muunnoksen helppouteen, lisäravinteinakin käytettyyn synteettiseen dl-alfa-tokoferoliin sekä siihen, että muunnoksen ei tarvitse olla niin tarkka, koska E-vitamiinia pyritään antamaan enemmän kuin mitä suositukset ovat.

E-vitamiinin muoto ja nimenomaan tokoferolin muoto, eli bioaktiivisuus, vaikuttaa siihen millä muunnoksella saadaan tarkin tulos.

• d-alfa-tokoferolille 1 mg = 1,49 KY, eli muutettaessa kansainväliset yksiköt milligrammoiksi, KY:t jaetaan luvulla 1,49. Tällöin vaikkapa ns. luonnollista E-vitamiinia 100 KY:tä on sama kuin n. 67 mg eli 1 KY = 0,667 mg
• dl-alfa-tokoferoliasetaatilla 1 KY = 1 mg

1 KY dl-alfa-tokoferoliasetaattia ei kuitenkaan ole samanarvoinen biologiselta aktiivisuudeltaan kuin 1 KY d-alfa-tokoferolia, koska dl-muoto piti sisällään yhtä paljon kaikki tokoferolin kahdeksaa isomeeriä, joista osalla ei ole biologista aktiivisuutta.

Jenkkiläinen USDA suositteleekin muuntamaan 1 KY:tä dl-muodon vastaamaan 0,45 mg d-alfatokoferolia. Jos halutaan miettiä muiden muotojen aktiivisuutta suhteessa d-alfa-tokoferoliin, niin likiarvot prosentteina ovat:

• d-beta-tokoferoli 50 %
• d-gamma-tokoferoli 10 %
• d-delta-tokoferoli 3 %
• d-alfa-tokotrienoli 30 %
• d-beta-tokotrienoli 5 %
• d-gamma- ja d-deltatokotrienolia ei tunneta

Ravintotietopankit, kuten Fineli, ilmoittavat ruuissa alfa-tokoferolin määrän, mutta aidosti kyseessä on käytännössä aina alfa-tokoferoliekvivalentti.

Se on laskettu muunnos ruuan kokonaistokoferolimäärästä vastaamaan alfa-tokoferolin antioksidanttivaikutusta, jolloin alfa-tokoferoliekvivalentti vastaa 1 mg alfa-tokoferolia.

Vastaavaa käytetään A-vitamiinin kohdalla. Ilmoitettu A-vitamiini/retinolimäärä ei ole aito A-vitamiinin määrä, vaan A-vitamiinin kaikista muodoista, betakaroteenit mukaan lukien, laskettu ekvivalentti, joka ilmoittaa ruuan laskennallisen retinolia vastaavan aktiivisuuden.

E-vitamiinin suhteen asialla ei ole suurtakaan käytännön merkitystä, mutta A-vitamiinin suhteen on oltava hieman hereillä. Vaikkapa porkkanalle ilmoitetaan A-vitamiinimäärä ekvivalentin kautta, mutta laskennasta huolimatta se ei vastaa samaa määrää A-vitamiinia, koska porkkanasta se saadaan betakaroteenina, joka muuttuu tai ei muutu A-vitamiiniksi. Koirilla muuttuu kehnosti ja kissoilla ei ollenkaan. A-vitamiinin suhteen tuosta ongelmasta toki selviää sillä, että muistaa A-vitamiinia saatavan vain ja ainostaan eläinperäisenä.

Jos haluaa olla tarkka, tai edes kykenee selvittäämään ruoka-aineen tarkan E-vitamiinikoostumuksen, niin voi laskea itsekin mitä d-alfa-tokoferoliekvivalenssia eli biologiselta aktiivisuudeltaan d-alfa-tokoferolimäärää eri muodot vastaavat:

• d-alfa-tokoferoliasetaatti 0,91
• d-alfa-tokoferolisukkinaatti 0,81
• dl-alfa-tokoferoli 0,74
• dl-alfa-tokoferoliasetaatti 0,67 (sama kuin yleisesti käytetty KY-muunnos)
• d-beta-tokoferoli 0,25 – 0,40
• d-gamma-tokoferoli 0,10
• alfa-tokotrienoli 0,25 – 0,30

Arvoja käytetään myös KY-muunnoksiin. Silloin selviää miksi muunnoksissa käytetään välillä arvoa 1 mg = 1,1 KY luonnolliselle E-vitamiinille.

Se johtuu siitä, että muunnos on tehty d-alfa-tokoferoliasetaatista, jolloin yksi milligramma vastaa biologiselta aktiivisuudeltaan 0,91 mg d-alfa-tokoferolia.

FAO suosittelee muuttamaan beta-tokoferolin kertoimella 0,5, gammatokoferolin kertoimella 0,1 ja alfa-tokotrienolin kertoimella 0,3 alfa-tokoferoliekvivalentiksi. KY:t muutetaan kertoimella 0,67.

On kuitenkin muistettava, että kaikesta huolimatta nuo eivät anna oikeaa kuvaa eri isomeerien antioksidanttikapasiteetista, vaan ne ovat laskennallisia mitoituksia alfa-tokoferolin antioksidanttitoimintaan, eivät kattamaan kaikkea mahdollista antioksidanttitoimintaa.

Muut tokoferolit

Beta-, gamma- ja delta-tokoferoli eroavat hieman kemialliselta rakenteeltaan alfa-tokoferolista sekä toisistaan. Käytännön ero on se, että ne eivät osallistu suuremmin kehon muihin toimintoihin, joissa alfa-tokoferoli on mukana, mutta ovat kylläkin antioksidantteja, tosin vaihtelevissa määrin.

Yksinkertaistettuna: ne eivät toimi samalla tavalla vitamiinina.

Niitä käytetään lisäksi mm. ruokien happamuuden säätelyyn ja hapettumisenestoaineina, mutta jos elimistön E-vitamiinisaanti perustuu pelkästään niihin, niin syntyisi E-vitamiinin puutos ja sitä kautta mm. steriiliyttä.

E-vitamiintutkimus perustui hyvin pitkään vain alfa-tokoferolin tutkimiseen, jolloin muut kolme, sekä tokotrienolit, jäivät ikään kuin unholaan. Niihin on alettu keskittymään toden teolla vasta 2000-luvun alun jälkeen ja tutkimustyö on vain kiihtynyt viime vuosina.

Näyttäisikin siltä, että ne ovat omilla saroillaan vähintään yhtä tehokkaita kuin alfa-tokoferoli. Gamma-tokoferoli saattaa auttaa suojamaan suolisto- ja eturauhassyövältä, kun taasen alfa-tokoferoli saattaisi vähentää virtsarakon syövän riskiä. Muutamia alfa- ja gamma-tokoferolipitoisuuksia USDA:lta:

Tokotrenolit

Tokotrenolit ovat kasveissa E-vitamiiniperhe, joka esiintyy jo ennen tokoferoleja. Ensimmäiseksi kasvun aikana syntyy delta-tokotrienoli, joka reaktioiden jälkeen muuttuu alfa-, beta- ja gamma-tokotrienoleiksi. Myöhemmässä vaiheessa ne muuntuvat tokoferoleiksi.

Luonnossa on tokotrienoleja enemmän saatavilla kuin tokoferoleja, mutta koska ne on luokiteltu ravitsemuksellisesti merkityksettömämmiksi kuin tokoferolit, niin niitä ei ole tutkittu.

Kasvun takia, yleistyksenä toki, tokotrienoleja esiintyy pääosin siemenissä ja hedelmissä, varsinkin viljojen kuten vehnän, ohran ja riisin tähkissä.

Riisin E-vitamiinipitoisuudesta on noin puolet ja puolet tokoferoleja ja tokotrienoleja, jolloin 15 % on alfa- ja beta-tokotrienolia ja 35 % deltaa ja gammaa.

Palmuöljy, joka on tokotrienolien tärkein kaupallinen lähde luontaistuotekaupassa, on siltä osin poikkeus, koska siinä on korkea tokotrienolien määrä: 25 % alfa- ja beta-tokotrienoleja ja 50 % deltaa ja gamaa, jolloin tokoferoleja on vain 25 %.

Kasvien lehdissä sen sijaan on eniten alfa-tokoferolia, ja monissa siemenissä yleisin tokoferoli on gamma-tokoferoli.

Annatto, joka on Karibialta kotoisin oleva mauste- ja värjäyskasvi, on täydellinen poikkeus kasvimaailmassa. Se ei sisällä tokoferoleja ollenkaan, jolloin sen papujen E-vitamiineista 90 % on delta-tokotrienolia ja 10 % gammaa.

Tokotrienoleja tutkitaan paljon, koska niistä on löydetty mahdollista apua mm. kolesterolin ja rintasyövän hoidossa

Lisäravinteet

Ehdottomasti paras tapa saada E-vitamiinia olisi ravinto, mutta siinä on omat ongelmansa. Vaikka unohdettaisiin lisätyn rasvan vaatimus korkeammalle E-vitamiinille, niin mukana tuleva rasva saattaa olla rajoittava tekijä jo pelkästään ekstrakalorien takia.

Jos koiralla on jokin rasvan käyttöä estävä perussairaus tai aineenvaihduntaongelma, kuten haimatulehdus, niin korkeammalle E-vitamiinille on perusteet, mutta se olisi saatava joko ilman rasvaa tai niin matalalla rasvapitoisuudella kuin mahdollista. Silloin tarvitaan lisäravinteita ja niissä d-alfa-tokoferolia sisältävät ovat tietysti parhaimpia.

Niissä on ongelmana hinta, sillä luonnolliseksi E-vitamiiniksi kutsutut tuotteet ovat yleensä huomattavasti kalliimpia korkeampien tuotantokustannusten takia.

Synteettisessä dl-alfa-tokoferoliasetaatissa on kaikkia kahdeksaa isomeeriä, jolloin varsinaisen vaikuttavaksi laskettavan d-alfa-tokoferolin osuus on aina 12,5 %. Mutta kun huomioidaan sen oma aktiivisuus, sekä muiden muotojen aktiivisuudet silloin kun niitä on, niin dl-alfa-tokoferolin biologinen aktiivisuus vastaisi noin puolta siitä, mitä sama määrä d-alfa-tokoferolia antaisi.

Kokeellisesti on sen sijaan rotilla selvitetty, että dl-alfa-toferoliasetaatin kaikkien kahdeksan stereoisomeerin yhteinen aktiivisuus on 74 % d-alfa-tokoferolin aktiivisuudesta (suhteella 1:1,36).

d- ja dl-alfa-tokeferolien kysymys aktiivisen muodon suhteen on siten ratkaistavissa annostelemalla dl-alfa-tokoferolia vähintään 1,5 kertaa enemmän, jolloin halvempi synteettinen dl-alfa-tokoferoli puoltaa paikkaansa. Silti kannattaa hivenen ynnäillä, että mikä on aito kustannusvaikutus.

Jos tilaa ulkomailta, vaikka iHerbistä, E-vitamiinia ja yrittää selvittää sisältöä, niin törmää kahteen eri kirjoitusmuotoon: tocopherol ja tocopheryl. Kuten luontaistuotealalla aina, niin kirjoitusmuoto voi vaihdella aivan miten sattuu ilman mitään logiikkaa, mutta siinä on takana myös määräys.

Tocopherol tarkoittaa samaa kuin meidän tokoferoli, mutta tocopheryl muotoa on käytettävä aina, kun E-vitamiini on suolomuodossa kuten asetaattina tai sukkinaattina.

Mutta ettei asia olisi liian helppo, niin tosiaan tocopheryliä käytetään myös merkitsemään tokoferolia. Suurta käytännön merkitystä tuolla ei toki ole. Sukkinaattia käytetään valmistettaessa E-vitamiinista jauhetta. Asetaatti taasen stabiloi E-vitamiinia. Kumpikaan ei vaikuta E-vitamiinin hyödynnettävyyteen, mutta toki E-vitamiinin määrään milligrammassa.

Ruoka

Se, että E-vitamiinia tarvitaan eniten linolihapon kanssa aiheuttaa myös sen, että E-vitamiinia saadaan ruuasta pääsääntöisesti linolihapon kanssa eli linolihapon määrä kulkee käsikädessä E-vitamiinin määrän kanssa.

Safloriöljyssä lienee korkein E-vitamiinipitoisuus, koska siinä E-vitamiineista 90 % on alfa-tokoferolia. Auringonkukkaöljyssä, vehnänalkioöljyssä, canolassa, oliiviöljyssä ja pellavansiemenöljyssä noin puolet E-vitamiinista on alfa-tokoferolia.

Sen sijaan soija- ja maissiöljyssä on vain 10 % alfa-tokoferolina ja gamma-tokoferolia on noin 10 kertaa enemmän kuin alfaa.

Kotimaisen järkevähintaisen tarjonnan suhteen olisi kannattavinta käyttää auringonkukkaöljyä, jos haluaa maksimoida E-vitamiinien ja alfa-tokoferolin saannin.

Esimerkki oli lähinnä valaisemassa sitä, että ruoka-aineen luonnollisuus ei takaa sitä, että saatu E-vitamiini olisi nimenomaan d-alfa-tokoferolia, vaan se voi olla, ja onkin, kaikkia kahdeksaa muotoa – niiden keskinäiset suhteet vain vaihtelevat.

Koiran NRC:n ilmoittama tarve on 1 mg/kgME, mutta varsinkin raakaruokinnassa on syytä käyttää suurempaa määrää. 1 – 2 mg/kgEP on täysin perusteltua ehdottomaksi minimiksi jo yksistään antioksidanttisuojan takia.

Rasvan käyttö lisää E-vitamiinin tarvetta. Jokaista perusruokinnan ylittävää

• 35 grammaa rasvaa kohden tarvitaan 200 KY:tä E-vitamiinia. Alfa-tokoferolina se olisi 136 mg.

Jos otetaan esimerkiksi 30 kg koira ja pohjana rasvalle pidetään suositusta 10,8 g/kgME (alunperin se on ollut kylläkin 10 % ruuan kuiva-aineesta), niin perusruuan rasvan olisi 138 grammaa.

Jos tuo koira söisi päivässä 1000 g lihaa, jossa on 14 % rasvaa, niin se saa ruuastaan 140 g rasvaa ja perustarve noin 13 mg riittäisi sellaisenaan.

Jos se saisikin lihaa, jossa on 20 % rasvaa, niin 200 grammaa ylittäisi 62 grammalla perustarpeen. Silloin se tarvitsisi ylimääräistä E-vitamiinia d-alfa-tokoferolina n. 270 mg, jos tarve lasketaan 1 mg/kgME. Jos käytetään 2 mg/kgEP, niin lisä-E:n tarve olisi noin 230 mg.

On myös toinenkin tapa laskea rasvan vaatiman E-vitamiinilisän määrä. Kolmessa tutkimuksessa (Bieri & Evarts 1973, Horwitt 1974, Witting & Lee 1975) esitetään, että jokaista grammaa monityydyttymätöntä rasvaa (PUFA) kohden tarvittaisiin ainakin 0,4 mg alfa-tokoferolia.

Puutos

Ravintoperäinen E-vitamiinin puutos on käytännössä tuntematon ilmiö. Mutta jos koiralla on hyvin matalarasvainen ravinto, sillä on jatkuvaa pahempaa suolisto-oireilua tai rasvan käyttöön vaikuttava ongelma, niin E-vitamiinin saantiin on syytä kiinnittää huomiota.

Toinen, mutta huomattavan vähälukuinen, riskiryhmä ovat orpopennut, joiden kasvattaja on päättänyt syystä tai toisesta tehdä itse vastikkeen. Silloin on pakko lisätä joukkoon E-vitamiinia, koska pikkupennut eivät sitä korvikkeen pohjana käytetystä maidosta saa ja niillä puutos aiheuttaisi pahojakin ongelmia.