Meillä ovat koirat syöneet jo pitkään 50/50-ruokinnalla. Tuokin on vain mallinnus, sillä aidompi suhde lienee 80/20 tai paikoin 100/0 lihan eduksi. Joskus jopa 0/0 jos meillä on paastopäivä. Riippuen aivan siitä miltä selkäytimessä tuntuu.

Ruokintaa ei saa koskaan jumittaa kaavoihin, vaan sen täytyy elää ja muotoutua. Fiilispohjalla siis. Toki ruokinta täytyy laskea tai hahmottaa jollain muulla tavalla, mutta kun on selvittänyt itselleen rajat, vaatimukset ja varsinkin oman pyrkimyksen, niin säädöt tapahtuvat selkäytimessä.

Olen aina tolkuttanut tiedon ja siihen perustuvan taidon merkitystä, eikä tämä tuota muuta. Mutta tieto on tehty soveltamista varten ja soveltamattomuus, joustamattomuus, on pahin synti sitten luulojen, maalaisjärjen ja ideologisen barffin.

Kuivamuonan jatkaminen lihalla on selviö, jonka jatkuvaa perustelemista en aina ymmärrä. Jos ja kun kuivamuonia arvostellaan heikkolaatuisesta lihasta tai ylipäätään eläinperäisen vähyydestä, niin eikö aika looginen ratkaisu olisi silloin lisätä nimenomaan lihaa?

Toki jos pelkää kuuluisan tasapainotetun ravinnon keikahtamista kumoon sillä, että siihen lisätään koiralle rotutyypillistä ruokaa, niin eikö pelkotilaa saisi silloin vähennettyä lisäämällä purkista niitä, joista olettaa jäävän puutetta?

Se, että ei tiedä mistä voi tulla puutetta, ei ole mikään perustelu. Säkin kyljessä kerrotaan mitä ruuassa on. Ensin lasketaan paljonko koira saa mitäkin pelkällä kuivamuonalla. Sitten lasketaan paljonko se saa pienemmällä annoksella, jolloin saadaan erotus, se puuttuva osa.

Viimeiseksi pengotaan googlella tai paikoin jopa Katiskasta mitkä ovat koiran vähimmäistarpeet ja katsotaan onko eroja siihen mitä ruuasta saa.

Hieman viitsimistähän tuo vaatii, mutta ei vähennys- ja kertolaskua kummallisempia matemaattisia taitoja.

En kuitenkaan tällä kertaa ole kirjoittamassa 50/50-ruokinnan esittelyä, vaan kertomassa omalla tavallaan varoittavaa tarinaa siitä, mitä lihapohjaiseen ruokintaan siirtyminen voi aiheuttaa.

Meillä on greyhoundeja, siis suurin osa koirista. Ne ovat oleellisimpia tässä tarinassa, sillä niiltä vaaditaan kuntoa, voimaa ja nopeutta sekä siihen vaadittavaa lihaksistoa. Kaupan päälle painoa joudutaan kontrolloimaan.

Olemme onnistuneet tuossa joltisenkin hyvin, koska koiramme ovat säännönmukaisesti maan huippua. Tällä hetkellä ilmeisesti jopa the huippu, koska jotkut kanssakilpailijat ovat ilmoittaneet, että ei kiinnosta tulla radalle koska Turusen & Lehtosen koirat kuitenkin voittavat – me olemme siis syyllisiä, että kilpailuaktiivisuus on laskenut.

Voivoi ja kourallinen sympatiaa – hittoako ostatte väriä kun pitäisi hankkia jalostukseltaan pirun nopea pentu. Ja opetelkaa tekemään niiden rekkujen kanssa jotain muutakin kuin ulkoillessa rikkomaan ne koira-aitauksissa. Se siitä. Pointti kuitenkin on, että olemme onnistuneet myös ruokinnassa.

Ruokinta perustuu lihaan ja korkeaan rasvaan. Olemme rikkoneet suunnilleen kaikki ne säännöt, jotka olivat maan tapana vielä kymmenenkin vuotta sitten.

Ruokinnan kuulemmat pitäisi perustua korkean proteiinin ja matalan rasvan kuivamuonalle, tankkaus ennen kilpailuja tehdään hiilihydraateilla kisapäivän aamuna ja tärkeimmät lisäravinteet ovat E-vitamiini, rauta ja elektrolyytit.

Meillä sen sijaan on perusruokinnassa lihan kautta maltillinen proteiini, korkea rasva, hiilihydraatteja ei nähdäkään ennen kilpailuja, kilpailuihin mennään nälkäisenä, E-vitamiinia annetaan jos muistetaan, rautaa ei ole annettu aikoihin ja elektrolyyttisekoitusta käytetään huomattavan vähän, mutta se on tarkkaan suunnattu nimenomaiseen tarpeeseen. Jokaiseen muutokseen löytyy perusteet.

Mutta aikoinaan kun ruokinta muutettiin, niin törmäsimme samaan lainalaisuuteen kuin niin moni muukin. Kun kuivamuonalla elänyt ja energiansa hiilihydraateista riipinyt koira siirretään lihalle ja rasvalle, niin elimistöltä menee hetki oppia käyttämään niitä. Maksimissaan jopa kuutisen viikkoa, ainakin Kempen ja parin muun tutkijan mukaan. Sen jälkeen tehokkuus paranee ja lihan sekä rasvan määrää voidaan laskea.

Kun kilpailukausi syksyllä loppui, niin meillä loppui myös liha pakastimesta. Mush lopetti tuotteet sylikoiraa isommille ja hinnoittelivat itsensä suurempien laumojen omistajien ulottumattomiin.

Minä en tiedä liiketaloudesta yhtään mitään, mutta ilmeisesti sata grammaa kerrallaan ostava, jolle kilo riittää kuukaudeksi, on tuottavampi asiakas kuin sellainen, jolla menee 10 kg lihaa päivässä.

No, suurissa määrissä ostavat osaavat myös katsoa hintaa ja heille on aivan turha esittää neljän euron kilohintaa suurena parannuksena.

Mush ei siis ollut vaihtoehto, ja kilpailijalta unohdettiin tilata, missattiin päivämäärä. Olimme siis tilanteessa, jossa meillä ei ollut lihaa taloudessa.

Ei hätiä mitiä. Meillä oli isot varastot sekalaisia kilpailuista voitettuja kuivamuonia, joita oli aika syöttää pois – alkoi tulla päivämäärät vastaan. Kausi oli loppu, koirat levossa seuraavat kuukaudet eikä ruokinta olisi niin tarkkaa. Siirretään ne kokonaan kuivamuonalle. Ruokaa löytyi kategorioista, halvasta keskinkertaiseen ja hyviin. On mistä valita.

Ulosteen ihanuus tuli tutuksi samantien. Pihan siivoaminen alkoi käydä työstä. Kauan kadoksissa ollut koprofagian jalo taito palasi viikossa. Nyt olen jo vakuuttunut siitä, että kyse ei ole B-vitamiineista, vaan sulavan proteiinin vähyydestä (lue tämä ja tämä).

Määrätty nälkä tai oikeammin miinuskalorit vaikuttavat varmasti myös haluun popsia haisevia välipaloja, sillä koirat lähtivät myös laihtumaan. Samalla alkoivat lihakset häipyä – selvä merkki proteiinien vähyydestä. Muutos oli nopea, puhutaan 2-3 viikosta.

En antanut periksi. Kuivamuonia oli jäljellä vaikka kuinka, ja akuutisti lihan hankkiminen olisi maksanut päättömästi. Kun kulutus on 10 kiloa tai yli päivässä, niin muutamien ylikalliiden pötköjen hankkiminen paikallisesta lemmikkikaupasta ei ole ratkaisu. Tein korjausliikkeen. Mukaan tuli kananmunat sekä ruokaöljy.

Turha korjaus. Kun kuivamuonat eivät kykene perustarpeita tyydyttämään, niin riittävää määrää kananmunia ja öljyä ei pysty antamaan. Odotin kuitenkin vielä, sillä jos muutos hiilareista rasvaan voi viedä koiralta kuutisen viikkoa, niin eikö olisi oletettavaa, että muutos rasvasta hiilareihin vie saman ajan. Oletettavaa ehkä, mutta niin ei tapahtunut.

Ainoat, jotka eivät reagoineet muutokseen, olivat pari nuorta koiraa, joiden ruokinnassa kuivamuonat olivat olleet suuremmassa roolissa koko ajan. Sen sijaan yksikään puhtaammin lihapohjaiseen ruokintaan siirretty iästä, sukupuolesta tai rodusta riippumatta ei kyennyt palaamaan pelkkään kuivamuonaan.

Kun lopulta luovutin, niin käsissä oli laihtuneita otuksia, jotka söivät ylisuuria annoksia ja joilla oli matta turkki ja kaikki sinkin puutoksen oireet, ja jokainen oli löysällä, eikä yksikään halunnut liikkua tehokkaasti.

Otimme lihan takaisin, vaihtoehtoja ei ollut ja kokeilu riitti. Vatsat normalisoituivat päivässä. Viikossa paino oli takaisin normaalissa ja juokseminen maistui. Kahdessa viikossa paskan syöminen loppui. Kolmen viikon kohdalla turkit olivat entisellään.

Jos romahdus oli nopea, niin oli myös palautuminenkin. Greyhoundin kirous ja siunaus, elimistö reagoi kaikkeen nopeasti, eikä vähiten nopean aineenvaihdunnan ja kehon matalan rasvaprosentin takia.

Se siitä. Koira on siirrettävissä vaivatta kuivamuonalta lihapohjaiseen. Joskus rasvan määrää on aloitettaessa hieman nostettava, mutta se on väliaikaista. Mutta muutos kuivamuonista liharuokintaan on yksisuuntainen tie. Siltä ei ole paluuta. Omien kokemusten mukaan koiraa ei voida siirtää takaisin kuivamuonalle kuin vain joidenkin päivien ajaksi.

Oppia se on paskakin oppi.