Erään FB-ketjun haarassa kyseltiin jalostuksesta ja jalostuskäytännöistä. Pitäisikö jalostuksessa jälkeläisten olla aina vanhempiaan parempia, vai riittääkö, että jälkeläisnäytössä ylitetään rodun keskiarvot. Ensinnäkin jälkeläisarvostelu on aina jälkiviisautta, ja vaikuttaa vain tulevaan käyttöön seuraavalla sukupolvella, paitsi jos siitoskoirilla on jo edeltävää näyttöä – silloinhan niiden omat tulosnäytöt eivät ole enää merkityksellisiä kuin mainosteksteissä. Ja jos pyrkimyksenä on jalostaa menestystä, niin keskiarvon ylittäminen ei riitä: on tähdättävä huipulle. Kantaa toki keskiarvojalostus parantaa, paitsi jos kannassa on suuret vaihtelut ns. kehnojen ja huippujen välillä. Greyhoundit ovat ”helppoja” jalostettavia, koska mitattavia ominaisuuksia ei ole montaa ja ne ovat geneettisiä – huippuviritys ja geneettisen potentiaalin saaminen käyttöön on toki ihmisen ansiota.

GRL (Greyhound Racing Liitto) toimitti pitkästä aikaa kilpailukannasta tilastokoosteen. Suppeahko, mutta antaa riittävästi tietoa sellaiselle, joka haluaa hiukan nähdä vaivaa. Ei ole yllätys, että Nordic Greyhounds, eli minä ja Minna Turunen, dominoi kaikilla matkoilla, joissa kilpaili. Sprintillä meidän koiria ei nähty, ja se johtuu vain ja ainoastaan yhdestä syystä: kahta lukuun ottamatta kauden kaikki pääkilpailut ovat keskimatkoilla (480-560 m). Se toinen on lyhyen matkan Sprintti Derby, jossa koiramme oli kolmas, ja toinen pitkän matkan Vetman Turku Classic , jonka voitimme.

Sprinttiin sopii eräs australialainen kommentti: se on keskimatkan kilpailu, jossa kello pysäytetään 17 sekunnin kohdalla. Ruotsi ja Suomi ovat ainoita maita, joissa juostaan ahkerasti lyhyttä – lajin valtamaissa sprintillä ei ole arvoa. Siksi pidänkin omituisena, että tehdään yli 500 metrin jalostusta, jolla kilpaillaan alle 300 metrillä.

Kaudella 2013 me voitimme keskimatkojen arvokisoissa kaiken muun paitsi urosten Mastersin, jonka voitti oma kasvatti. Kärkinelikko liittyi Nordicin jalostukseen: ykkönen ja kolmonen omaa jalostusta, kakkonen edeltäneiden eno ja nelonen kakkosen poika. Masterin B-finaalin voitti A-finaalin voittajan pentueveli, Prima Vista, meidän koira. Eikä sekään B-finaaliin hitauttaan pudonnut, vaan koska alkuerässä vieheenveto keskeytettiin uroksen ollessa RE-vauhtisessa johdossa, mutta arvonta ei suosinut.

Myöskään Tampereella juostua 480 metrin 2-vuotiaiden Junior Derbyä emme voittaneet. Meillä ei ollut tuon ikäistä koiraa. Sen sijaan 3-vuotiaiden ennakkomaksullinen Grand Prix tulikin komeasti: A-finaalista kaksoisvoitto omilla ja B-finaalin voitti serkku (isä on A-finaalikoirien emän täysveli) ja A:n voittajien pentuesisarukset nappasivat kakkos- ja kolmossijan.

Muista sitten tulikin voitto, kaksoisvoitto tai kolmoisvoitto. Siis pelkistä suurista ja vaativimmista arvokilpailuista. Mukana muutama rataennätys, kourallisen 2012 tehtyjen jatkoksi.

GRL:n tilastot kertovat omaa tarinaansa.

Hyvinkäällä nopeimmat kiihdyttäjät – eli  480 metrin kopeilta maaliviivalle ennen ensimmäistä kaarretta – olivat omat koirat ja pentuesisarukset Prima Vista sekä La Tua Cantante. Turun 495 m vastaava split, toki lyhyemmällä mitattavalla matkalla, joten kyseessä on todellakin aivan alun kiihdytys, järjestys onkin mielenkiintoisempi. Ykkösenä Oya, joka vastasi kymmenestä nopeimmasta kiihdytyksestä neljästä, ei ole Nordicin jalostusta. Sen emä on minun omaa jalostustani. Mutta Oyan aikojen välistä löytyy Prima Vista sekä Zefyros – joka on siis Prima Vistan emän veli.

Spliteillä ei kuitenkaan kilpailuja voiteta, kuten niin moni on karvaasti saanut kokea. Ainoastaan ensimmäiseksi maaliviivan voittanut on ykkönen. Mitä nopeammalla loppuajalla, sitä parempi.

Hyvinkään 480 metrillä TOP-10 nopeimmat liittyvät yhtä lukuun ottamatta Nordicin jalostukseen ja se yksi on em. Oya. Toinen on Siroccoseesaber, See Greyhoundsin kasvatusta, jonka isä on muiden listalla olevien emän veli Zefyros. Toki toinenkin jalostuksellinen  yhteys löytyy. Niin Zefyroksen, kuin tietysti La Tua Cantante/PrimaVista/Eclipse-pentueen emän Apelioteksen, isoäiti ja Siroccoseesaberin emän Radian Midwifen emä ovat pentuesisaruksia. Ei yllättävää, koska Minna Nordicilla ja Anu Seellä aloittivat kasvatuksensa samaan aikaan samoista linjoista – oikeammin Minna osti ensimmäisen narttunsa See Greyhoundsista.

Ei tuon linjan menestys 2013 mikään yllätys ollut. Se on ollut huipulla alusta asti, ja jokainen sukupolvi on vain petrannut, ja (tällä hetkellä) huippu oli nimenomaan 2013 – kyse ei siis ole ainutkertaisesta sattumasta.

Tampereen 480 metrillä kuusi nopeinta ovat samaa jalostusta. Minulle on joskus sanottu, että koiramme (ja jalostuksemme) pärjäävät ainoastaan nopeilla, laajakaarteisilla radoilla Turussa ja Oulussa – outoa, mutta tämän kauden jälkeen en moisia kuullut. Se, että koiriamme ei ole Tampereella näkynyt johtuu edelleenkin yhdestä ja vain yhdestä syystä. Siellä ei ole ollut arvokilpailuja, ja koska Kaupin radalla on riskinsä, niin me emme tule kokeilemaan onneamme ja koirien terveyttä ns. turhien starttien takia.

Turun 495:llä sarjan rikkoi meidän Oya sekä Last Game. La Tua Cantante oli kylläkin aivan omaa luokkaansa verrattuna muihin listan koiriin. Veli Prima Vista ja Oya juoksivat samoja aikoja, mutta Prima Vistan aika ei ole verrattavissa radan kaudella heikentyneen kunnon takia, kun hiekkaa lisättiin kesken kauden.

Haukiputaan 520 metrillä ei esimerkiksi Prima Vistaa edes nähty, ja vaikka enomies Zefyros viidenneksi nopeimman ajan juoksikin, eikä huonosti juossutkaan, niin kahteen vuoteen kukaan maassa ei ole kyennyt uhkaamaan La Tua Cantantea Virpiniemessä. Se on täysin suvereeni, jopa riippumatta miten se on tullut kopista ulos. Ylivoimainen on oikea, mutta ehkä hieman lattea termi kuvaamaan LTC:tä Oulussa.

785 metrillä ei juostu kuin yksi kahden kierroksen kilpailu. La Tua Cantante on senkin matkan kruunattu kuningatar – 2012 lähes sekunnin parannus pitkäikäiseen rataennätykseen ja 2013 raskaalla radalla pitkän kauden jälkeen kyseenalaistamaton voitto Vetman Turku Classicissa. Ja jotta ei unohdettaisi jalostusnäkökantaa, niin 2013 matkan 14 suorituksesta 11 edusti samoja Nordicin linjoja joko emän tai isän kautta.

Sprintillä Suomessa oli kaksi koiraa jalostuksellisesti yli muiden, Capes’ Bazooka ja Big Bad Black Bastard – jälkimmäisen alkukiihdytys ensimmäisellä suoralla on sellainen, että siihen ei pysty kukaan Suomessa vastaamaan. Aivan omaa luokkaansa. Huomioitavaa kuitenkin on, että sprintiltä ei löydetä vastaavaa ”jalostuskeskittymää” kuten keskimatkoilla. Sprinttimatkoilla tehtiin 2013 yhteensä 195 suoritusta, ja keskimatkoilla 385. Toki eroa on määrissä keskimatkojen hyväksi, mutta silti sprintin kapea kärki hieman ihmetyttää. Tosin suurin syy lienee kuitenkin se, että useat sellaiset koirat, jotka menestyisivät sprintilläkin, osallistuvat kuitenkin pääosin keskimatkan kilpailuihin

Kaudella 2014 pitäisi aloittaa useampikin pentue eri jalostuslinjoista. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä millaisen yhteenvedon pääsee vuoden päästä kirjoittamaan.