Koirilla on kolme eräällä tavalla perusaihetta, joihin käytetään ruokintasuunnittelua tukihoitona. Allergiat ja siihen liittyvät herkkyydet ovat ehkä yleisin, jolloin on toteutettava eliminaatio sekä loppuiän kestävä ruokavalio. IBS/IBD-tyyppiset oireilut saattaisivat tulla hyvänä kakkosena, ja ne ovatkin hankalia hoitaa. Useimmiten koiraa ei saada koskaan ns. terveeksi, vaan pyritään löytämään ruokavalio, jossa oireilu olisi vähäisintä. Kolmas ryhmä on tukihoitojen suhteen helpoin, vaikka tila voikin pahimmillaan olla kohtalokas. Haiman vajaatoiminta sekä haimatulehdus ovat tyypillisiä sairauksia, joissa ravinto on tärkeässä roolissa.
Haima on ruuansulatukselle tärkein sisäelin, jonka merkittävyys vain kasvaa insuliinin suhteen. Jos tehdään raju yksinkertaistus, niin haiman avulla ruoka-aineet pilkotaan, että maksa saisi käsiteltyä ne ja sen jälkeen haiman avulla saadaan tuotokset soluihin. Haimasta valtaosa on avoeritykseen kuuluvaa, puhutaan eksokriinisestä osasta, joka erittää ruuansulatusentsyymit ja -nesteen. Loppu haimasta, parin prosentiin luokkaa, on umpieritysosaa – endokriininen osa – joka tuottaa elimistön sisäeritysjärjestelmän hormoneja.
Umpieritysosaa tuottaa mm. insuliinia, glukagonia ja somatostatiinia. Insuliini on ehkä tärkein aineenvaihdunnan hormoni säädellessään hiilihydraattiaineenvaihduntaa. Se käsittelee siten energiaa solutasolla. Glukagoni on vähemmän tunnettu hormoni, mutta varsinkin koiranomistajille se on mielenkiintoinen tapaus. Kun sanotaan, että koira ei tarvitse hiilihydraatteja, vaan tekee tarvitsemansa sokerit rasvasta ja aminohapoista, niin silloin tarkoitetaan maksan reaktiota, jonka glukagoni käynnistää. Sen vaikea nimitys on glukoneogeneesi. Somatostatiini taasen estää liikakasvua rajoittaen kasvuhormonin toimintaa.
Avoerityspuoli erittää haimasta ruuansulatusnestettä. Se on bikarbonaatin takia emäksistä eritettä, jonka tarkoitus on neutralisoida vatsalaukusta saapunut hapan ruokasula. Entsyymit ovat erittäin tarkkoja happamuuden suhteen ja niillä on jokaisella oma, kohtuullisen kapea, pH-alue, jossa ne toimivat. Ruuansulatusnesteen mukana ruokasulaan sekoittuu ruuansulatusetsyymit. Niistä tärkeimmät ovat proteiineja pilkkovat trypsiini ja kymotrypsiini, rasvoja pilkkova lipaasi sekä fosfolipidejä työstävä fosfolipaasi. Ihmisillä hiilihydraatteja pilkkova amylaasi on myös tärkeä, mutta koirilla sen eritys haimasta on hyvin lähellä nollaa käytännön elämälle – yksi syy siihen miksi hiilihydraattien sulavuus on koirilla niin heikkoa ja ne täytyy ensin kypsentää.
Koska trypsiini ja kymotrypsiini pilkkovat proteiineja piittaamatta mistä ne on saatu, niin elimistö on kehittänyt suojajärjestelmän estämään niiden toimintaa kehon omia kudoksia ja niiden proteiineja vastaan. Haimanesteessä on trypsiiniestäjää, jonka takia trypsiini aktivoituu vasta suolistossa, jota taasen suojaa mm. sen limakalvo. Kun trypsiini ikään kuin käynnistyy, niin se aktivoi puolestaan kymotrypsiinin. Jos tässä ketjussa jokin kohta pettää, niin ollaan pulassa.
Haima erittää myös sisäistä tekijää. Se on proteiini, joka sitoutuu B12-vitamiiniin ja kuljettaa sen suoliston läpi ohutsuolen loppupäässä. Jos sisäistä tekijää ei erity, niin B12-vitamiinia ei saada hyödynnettyä ja ajan myötä syntyy puutostila, jonka oireita on mm. anemia. Ihmisillä sisäinen tekijä eritetään vain vatsalaukussa, mutta koirilla sen sijaan haiman erittämä sisäinen tekijä on tärkeässä roolissa.
Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että kun maksa on tärkein elin imeytettyjen ravintoaineiden käsittelyssä, niin haiman rooli on vastata ruuansulatuksesta sekä sokeriaineenvaihdunnan säätelystä.
Haimaluento
Jos haluat tutustua tätä artikkelia syvemmin haimatulehduksen tukihoitoihin koiralla, niin suuntaa tänne. Myös haiman vajaatoimintaa on hieman käsitelty, koska se on toiminnallisesti käytännössä aivan samanlainen ongelma.
https://www.katiska.eu/tieto/koira-sairaus-elimet/sairas-haima-koiran-haimatulehdus/
Haiman vajaatoiminta
Haiman vajaatoiminnassa iso osa haimasta on syystä tai toisesta tuhoutunut, jonka takia entsyymejä ei saada tuotettu tarpeeksi. On hyvinkin epäselvää mikä aiheuttaa tulehdustilan, jonka takia haima tuhoutuu, mutta yleisen käsityksen mukaan kyseessä on autoimmuuniongelma. Elimistö tunnistaa virheellisesti omaa kudostaan uhaksi ja alkaa tuhoamaan sitä. Haiman vajaatoimintaa on tarjottu perinnölliseksi ongelmaksi, mutta mekanismia ei ole voitu todistaa. Se kuitenkin tiedetään, että esimerkiksi saksanpaimenkoirilla tila on melkoisen yleinen.
Koska haima ei kykene tuottamaan riittävästi ruuansulatusentsyymejä, niin hoitona on antaa entsyymit ruuan mukana. Useimmiten käytetään sianhaimaa, mutta teolliset tuotteet ovat lisääntymässä. Sianhaiman käytön suurimpia ongelmia on saada entsyymit hengissä vatsalaukun läpi ilman, että vatsahapot tuhoavat ne. Tämä yritetään välttää antamalla haima jäisenä. Yleisesti käytetään noin sadan gramman annosta koiran koosta riippumatta, vaikka toki käytännössä on silti huomioitava koiran koko. Jos kyseessä on huomattavan pieni eläin, jonka ruuan annoskoko on sadan gramman paikkeilla, niin silloin moista mälliä haimaa ei voida käyttää. Tässä kytee pieni käytännön ongelma. Suuremmalla haimamäärällä pyritään vaikuttamaan siihen, että riittävä osa entsyymeistä pääsisi toimivina alemman vatsaportin läpi ohutsuoleen. Kun annettavan haiman määrää joudutaan kääpiöillä laskemaan, niin myös annettava entsyymimäärä laskee ja se saattaa aiheuttaa seurauksia. Teollisissa tuotteissa pystytään vatsahappojen vaikutus estämään kapseloinnilla ja jauheena ripoteltavat, tarkemmin entsyymimääriltään tunnetut, saattavat silloin olla vaihtoehto.
Rasvojen sulamisen suhteen lipaasiongelmaa auttaa sekin, että haima ei ole ainoa tie saada sitä. Lipaasia eritetään myös ohutsuolen alussa, erikseen ilman haimaa.
Haimassa, oli se sitten jäistä tai jauhettua, ongelmaksi saattaa nousta hinta. Lisäksi kaikki koirat eivät vastaa annettiin haimaan tai entsyymeihin, ja niiden kanssa ollaan silloin lähellä lopullista päätöstä. Keskimäärin jok viides ei vastaa hoitoon, mutta tässäkin on rotueroja.
Ruokinnallinen tukihoito on yleensä eläinlääkärien toimesta koiran siirtäminen vähärasvaiselle ruualle ja painottamalla hiilihydraattien osuutta korkeammaksi. Se toteutetaan usemmiten teollisilla ruuilla. Moinen ratkaisu on hieman yksinkertaistettua mutkien oikomista.
Haimaa ei voi hoitaa ruokinnalla. Se on perusasia, joka on ensimmäisenä ymmärrettävä. Varsinainen ongelma on, että ruokaa ei saada pilkottua entsyymien vähyyden takia, jolloin koiralle syntyy puutos niin proteiineista kuin rasvastakin. Riippumatta syödyn ruuan määrästä koira on hiljalleen kuolemassa nälkään. Entsyymilisä on käytännössä ainoa hoito ja siinä pyritään ruualla avustamaan niin, että sulavuus olisi mahdollisimman helppoa. Hyvälaatuisten lihojen käyttö on enemmän kuin suotavaa ja usein kypsennys auttaa hieman. Kuitumäärää nostetaan, jotta saataisiin hidastettua ruuan kulkemista suolistossa. Hyvin kypsennetyt hiilihydraatit ovat lähes välttämättömiä, jotta saataisiin katettua rasvan heikommasta sulavuudesta johtuva energiavaje. Samaan liittyy riski sisäeritysjärjestelmän hormonivajeesta, jolloin myös sokerien valmistus maksassa kärsii. Pahimmillaan siitä seuraa diabetes.
Useimmiten proteiinin määrä sinällään ei ole ongelma. Ongelmaksi muodostuu niiden sulavuus. Siihen voidaan yrittää vaikuttaa käyttämällä proteiinilisiä. Kun osa proteiineista on jo valmiiksi hydrolisoitu, ikään kuin pilkottu, niin entsyymitoimintaa tarvitaan vähemmän.
Rasvan määrä pidetään kohtuullisena siksi, että saataisiin minimoitua sulamattoman rasvan ongelmat ruuansulatuksessa. Liiallinen sulamaton rasva voi aiheuttaa ripulia, joka heikentää suoraan ruuan hyödentämistä. Lisäksi iso määrä rasvaa paksusuolessa vääristää omaa bakteerikantaa, jolloin mm. tulehdusherkkyys voi kasvaa. Usein mainitaan, että ruuan rasvaprosentin pitäisi olla 10 tai alle. Tämä suositus ei itseasiassa perustu käytännössä sen vahvempaan näyttöön kuin että aletaan lähestyä rasvan minimisaantia, ja jos hoitoajatus perustuu rasvojen välttämiseen, niin alle tuon ei voida paljoakaan mennä. Se, että useilla haimapotilailla jonkun ajan kuluttua alkaa esiintymään selviä rasvan puutoksesta aiheutuvia ongelmia, ei useimmiten johdukaan haiman erittämästä liian vähäisestä lipaasin määrästä, vaan että absoluuttisesti grammoina rasvaa saadaan liian vähän. Silloin on aivan yhtä tyhjän kanssa lisätä entsyymilääkityksen tai hilihydraattien määrää, sillä sulavuudesta huolimatta rasvaa on liian vähän. Ainoa tapa on silloin lisätä rasvaa.
Rasvamäärän tuska
Usein sanotaan, että rasvan lähteenä on käytettävä hyvin sulavaa rasvaa. Piste lauseen loppuun, lasku käteen ja jätetään omistaja ihmettelemään haimasairaan koiransa kanssa. On ymmärrettävä, että ruuat ovat kokonaisuuksi. Jos omistajalle myydään eläinkääkärin vastaanotolta ruokaa mukaan, niin sen rasvasisältö on mikä on, eikä siihen voida vaikuttaa. Voidaan myös paikoin kysyä, että miten noissa sinänsä virheellisesti funktionaaliksiksi tai eläinlääkinnällisiksi ruuiksi kutsuissa toteutuu vaatimukset rasvan ja proteiinien hyvästä sulavuudesta – alhaiset määrät niissä toteutuvat helpostikin.
Sama pätee raakaruokinnassakin. Ei omistaja pysty erikseen vaikuttamaan raaka-aineiden proteiinien ja rasvojen sulavuuteen ja huomattavan harvoin edes määrään. Kun tuote perustuu ns. lihaan, niin niiden proteiini- ja rasvamäärät ovat hyvinkin vakiota tai vaihtelulla ei ole käytännön merkitystä. Työkaluiksi jää silloin possun välttäminen sekä miettiä hevosen ja seitin väliltä. Hevosen sulavuus on heikompaa kuin muiden punaisten lihojen ja riippumatta mitä analyysi sanoo rasvan määrästä, niin se ei ole sopivaa ruokaa haimapotilaan hoitoon. Seiti sulaa helposti ja siinä on siedettävän hyvä aminohappokoostumus joten sitä voi käyttää osana ruokaa, mutta se on aivan liian vähärasvaista. Yksi tapa parantaa pakastekalaa olisi silloin kalaöljyn käyttö, koska se on helposti hyödynnettävää ja siinä on terveellinen rasvahappokoostumus. Toinen vaihtoehto on rasvaisten jugurttien käyttö.
Oleellista on edelleen kokonaisuus. Jos ihmisten kylmäaltaista kerätään vain vähärasvaisia tuotteita, niin hetken kuluttua lääke on ongelma. On huolehdittava siitä, että kaikista raaka-aineista saatava kokonaissaanti on riittävä ja koiralle sopiva.
Prosenttilasku on aina hankalaa, koska ei ymmärretä sitä, että prosentti ei ole yksinään yhtään mitään. Se on suhdeluku, yksi sadasta, joka ei kerro aitoa määrää. Milligramma grammasta on prosentuaalisesti aivan sama määrä kuin mitä gramma on kilogrammasta, mutta aitona määränä niissä on tuhoton ero.
Kun sanotaan, että rasvan pitäisi olla 10 prosenttia, niin tarkoitetaan sitä, että ruuan kuiva-aineesta rasvaa saisi olla 10 prosenttia (ja tarkkaan ottaen kylläkin kuivamuomasta noin 10 prosentin kosteudella, mutta leikitään, että ne ovat sama asia). Melkoinen määrä ihmisiä on hoitanut koiriaan tuon opin mukaan, mutta raakaruualla. Siksi reaktio on pääsääntöisesti tyrmistynyt, kun sanoo, että unohtakaa nuo täysin turhat prosenttilaskut. Ollaan toteutettu 10 prosentin sääntöä, joten sen täytyy pitää paikkaansa -ja samalla ei olla tiedetty, mistä 10 prosenttia on laskettu, eikä oivallettu, että ainoastaan samasta lähtöarvosta lasketut prosentit ovat vertailukelpoisia.
Muistetaan vielä, että alhaisella rasvalla ei hoideta haimaa, vaan koiran suolistoa. Tuo on oleellinen ero tajuta, koska se määrää mitä voidaan ja mitä ei voida tehdä.
Raakaruokkija ostaa jauhettua broileria, jonka kokonaisrasva on 10 %. Hän antaa sitä koiralleen 500 grammaa. Koira saa siitä silloin 50 grammaa rasvaa. Broilerissa on kosteutta 60 % eli kuiva-ainetta on 40 %, eli 200 grammaa. Jos broilerin luvut kerrottaisiin kuten kuivamuonassa, niin rasvaprosentti olisikin 25 % – niin paljon 50 on 200:sta. Joten kun kontrollissa lääkäri toteaa, että koira on parempi/ennallaan/jotain-muuta ja kysyy, että onhan rasva rajoitettu 10 prosentiin, niin omistajan nyökyttessä molemmat ovat tyytyväisiä – paitsi että omistaja onkin antanut 25 % rasvalla olevaa ruokaa, jonka tietäminen saisi eläinlääkärin hermoromahduksen partaalle, koska moinen rasvamäärä tappaa ensin haiman ja sitten koiran. Paitsi, että ei tapa, koska ruuan rasva ei vaikuta haimaan.
Jos omistaja olisi ostanut hypo-haima-jotain-ruokaa eläinkääkäriltä, jossa on 10 % rasvaa, niin syöttäessään sitä 200 grammaa, niin rasvaa saataisiin 20 grammaa. Yli puolet vähemmän, jonka takia koira laihtuisi ja jossain vaiheessa todettaisiin surkea lopputulos – haima ei toimi, koira vain laihtuu ja päädytään lopetukseen.
Tämä esimerkki ei ollut aivan hatusta vedetty. Se on elävästä elämästä ja koska omistaja kieltäytyi lopetuksesta sekä laitatti ruokinnan kuntoon, niin koira viettää niin hyvää elämää kuin mitä kroonisesti haimasairas kykenee. Toki tuo tapaus on anekdootti, eikä siitä ole syytä vetää nopeita johtopäätöksiä, mutta miettiä kannattaa.
Koska ruokinnalla ei vaikuteta vajaatoiminnassa haimaan, niin keskitytään pelkästään koiraan suolisto-ongelmaisena. Sille etsitään sellainen ruoka, jota se sietää mahdollisimman suurilla – lue: riittävillä – määrillä ilman. että se saa näkyviä oireita. Se on siinä. Enempää ei voi tehdä, eikä vähempi ole millään mittarilla hyväksyttävä vaihtoehto.
Haimatulehdus
Haimatulehdus, oli se sitten akuutti tai krooninen, on eräällä tavalla huolestuttavampi ongelma, joka saattaa viedä koiran hautaan nopeastikin. Akuutissa muodossa on kuitenkin eroja, eikä kaikkia aina edes tunnisteta, vaan osa paranee itsestään ja osa ohessa, kun luullaan hoidettavan jotain muuta ongelmaa. Tilannetta ei helpota myöskään diagnosoinnin vaikeus. Haimatulehduksessa entsyymit aktivoituvat liian aikaisin ja alkavat kuin sulattamaan haimaa. Syy tähän on tuntematon. Se voi johtua jostan viruksen tai bakteerin aiheuttamasta tulehduksesta, stressistä, haiman rakenteen ongelmasta tai eläinlääkärien lempilapsesta: liiasta rasvan määrästä ruuassa.
Äkillinen rasvan nousu (tai kuten joku tarjosi: kypsennetty sian rasva) syypäänä perustuu käytännössä kahteen ajatukseen. Ensimmäinen on todetut tapaukset, joissa kinkkurasvan ryöstön jälkeen on tullut haimatulehdus. Tuo on syy/seuraussuhteen osalta suunnilleen yhtä vahva kuin kuin kytkentä rusinoiden ja munuaisten välillä, sillä äkillinen rasvan nousu voi myös paljastaa kytevän haimatulehduksen – edelleenkään ei tiedetä paljonko tapauksia aidosti on.
Korkean äkillisen (paikoin myös jatkuvan) rasvan lisäksi tarjotaan vaihtoehdoksi ruokintaa, jossa on liian vähän proteiineja ja liikaa rasvaa. Kun kysyy, että paljonko on paljon, niin vastaukseksi saa epämääräisen toteamuksen, että jos rasvaa on enemmän kuin proteiineja. Se on oma juttunsa, että moisella ruokinnalla – jonka käytännön toteutus on vaikeaa – tulee varmasti ongelmia, mutta kytkentä haimatulehdukseen on vähintäinkin hämärä, jopa ontuva. Kun tekee jatkokysymyksen, että miksi niin suuri osa haimatulehdustapauksista on kuitenkin ns. tasapainotetulla ylläpitokuivamuonalla eläviä, joiden ruokintahistoriasta ei löydy rasvaryöstöä (olkoonkin, että joku lääketieteen valo tarjosi jopa ryöstettyä grillimakkaraa syyksi), tai miksi valjakkokoirilla haimatulehdukset ovat niin harvinaisia, niin vastineeksi saa puheenaiheen vaihdon. Oletus rasvan aiheuttamasta haimatulehduksesta on kohtuullisen vaivattomasti johdettavissa – vanhojen uskomusten lisäksi, jolloin uskottiin myös proteiinien vaarallisuuteen – yhteen artikkeliin: Steerin 1992[ref]Michael L. Steer: How and Where Does Acute Pancreatitis Begin? Arch Surg. 1992;127(11):1350-1353[/ref] tekemään koosteeseen, jossa hän esittelee koulutettuja arvauksia ja hypoteesejä syistä sekä seurauksista. Jossain vaiheessa yhden eläinlääkärin artikkelimuodossa julkaistut ajatukset muuttuivat faktoiksi.
Mielenkiintoista on sekin, että kun Helsingin yliopistolla selvitettiin haimanestenäytteen ja varjoainekuvauksen mahdollisuuksia, niin jo pelkästään toimenpiteet aiheuttivat terveille beagleille haimatulehdukseen viittaavaa arvojen nousua, ja että osalla oli valmiiksi rakenteellista vikaa haimassa (Kähkönen 2007[ref]Tuomo Kähkönen. Koirien pankreatiitti, haimatiehyiden endoskooppinen retrograadinen varjoainekuvaus ja haimanestenäytteiden ottaminen. http://hdl.handle.net/1975/1322[/ref]). Ei tarvittu arvojen nousuun rasvaa, tekeminen riitti.
Haimatulehduksen akuutti hoito on puhtaasti eläinlääkärin leipää. Silloin ei ole suurempaa syytä pohtia, että mikä ruokavalio on sopivaa, vaan koira pyritään ylipäätään pitämään hengissä. Kun ollaan varmoja siitä, että koira ei enempää kuivu ja lääkitys on aloitettu, niin keskitytään ruokinnalla tukemiseen.
Haimatulehduksessa ei ongelmana ole niinkään entsyymivaje, kuten haiman vajaatoiminnassa. Ongelmahan oli siinä, että entsyymin pilkkoivat itse haimaa. Akuutti haimatulehdus ei läheskään aina jätä kroonista ongelmaa ja haima toipuu ajan myötä – haimasta saa tuhoutua jopa 90 prosenttia, ennen kuin se vaikuttaa silminnähden, elimistöllä on varakapasitettia. Joskus haimatulehdus johtaa haiman vajaatoimintaa ja silloin tukihoito on tietenkin sama kuin vajaatoiminnassa. Haimatulehdus saattaa myös kroonistua, ja se on lähes poikkeuksetta vakavaa, mutta enemmänkin koiran ennusteen suhteen. Tukihoidot eivät mihinkään muutu, vaan aina tehdä samat asiat.
Eläinlääkärien ohjeistus on antaa vähän rasvaa ja ajatuksena taustalla on se, että lipaasieritystä ei tarvittaisi ja haima saisi levätä. Ajatus on kaunis, mutta siinä on parikin muttaa. Haima aktivoituu aina kun syödään. Siihen riittää usein myös nälkä ja ajatus ruuasta. Haiman ruuansulatusnesteen eritystä ohjaa ruoka, ei ruuan koostumus. Kaurapuuro käynnistää aivan samalla tavalla haiman toiminnan kuin raaka sian takajalka. Ohutsuolen loppupää sitten kertoo haimalle, että enempää ei tarvita. Lisäksi haimatuhoja aiheuttaa proteiineja pilkkova trypsiini, jonka eritykseen rasvoihin tarvittavan lipaasin kytkeminen vaatii jo kohtuullisesti yritystä.
Haiman lepoaikaa siis lisää kolme tekijää: mahdollisimman pitkään kestävä kylläisyyden tunne, mahdollisimman nopeasti tapahtuva ruuansulatus eli vatsalaukun tyhjeneminen ja ohutsuolen läpäisy sekä mahdollisimman harvat ruokintakerrat. Nämä ovat ne tekijät, joilla haimatulehduksessa vaikutetaan haimaan itseensä.
Toteutus onkin hankalampaa, koska siinä on huomioitava useampi käytännön asia. Yksi on pahoinvointi, joka on saatava kuriin. Siihen auttaisi useampi pienempi ateria, mutta se on kaukana optimista haiman itsensä suhteen. Usein joudutaan turvautumaan lääkitykseen. Sen sijaa yksi ateria päivässä rauhoittaisi haiman toimintaa, mutta taasen suuremman ruokamäärän takia lisää ruuansulatusaikaa. Kuivuminen on saatava kuriin ja koska haiman ongelmat vaikuttavat koko järjestelmään, niinn normaalisti nesteytykseen käytetyt apuvälineet – korkea rasva, useampi ruokintakerta ja lisätty nestemäärä – eivät ole mahdollisia, niin on huolehdittava muilta osin, että koira juo ja saa riittävästi elektrolyyttejä. Akuutissa pahassa vaiheessa tippa on usein ainoa mahdollisuus katkaista kuivuminen. Energian suhteen tehdään mitä tahansa, että saadaan painonlasku pysähtymään ja käytännössä se toteutetaan usein alkuvaiheessa matalalla rasvalla, vain tarpeet täyttävällä proteiinimäärällä ja korkeammalla määrällä hiilihydraatteja. Paastottaa ei saa, se vain pahentaa ongelmia
Käytännön ongelmaksi jää löytää nuo vaatimukset täyttävät raaka-aineet. Yleensä se tarkoittaa aivan täysin samaa ravintoa kuin mitä annettaisiin haiman vajaatoiminnasta kärsivälle.
Usein todetaan, että koska haimatulehduksessa ei ole ongelmaa entsyymien puutteessa, vaan että haiman pitäisi tehdä mahdollisimman vähän töitä, niin asia on ratkaistavissa matalalla rasvalla eikä entsyymilisää tarvita. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että sulavuus heikkenee huomattavasti haimatulehduksessakin, ja sianhaima tukihoitona on toimiva tapa – ainakaan siitä ei ole haittaa. Osa eläinlääkäreistä sanoo, että sianhaimaa ei saisi antaa, koska se vähentää haiman omaa tuotantoa. Tämä ei kylläkään pidä paikkaansa, mutta vaikka tuota oletettaisiinkin, niin se palvelisi ainoastaan ajatusta haiman lepäämisestä.
Närästys
Närästys liittyy usein haiman ongelmiin, varsinkin haiman vajaatoiminnassa. Silloin se johtuu usein liian vähäisesti haimanesteen erityksestä, jolloin ei saada tarpeeksi bikarbonaattia neutralisoimaan happamuutta. Tätä voi yrittää ehkäistä antamalla ruokasoodaa ruuan mukana. Samalla on usein tarkistettava rasvan laatu (ja samalla ruoka-aineiden sopivuus) sekä vähennettävä luiden ja rustojen määrää, jos niitä annetaan. Kalsiumin saanti turvataan lisäravinteilla, mutta kannattaa pitää mielessä, että jauhomuotoiset kalsiumlisät taasen aiheuttavat närästystä osalle, koska samalla laimennetaan vatsahappoja.
Tiedän, eräällä tavalla suo siellä ja vetelä täällä, mutta se on valitettavaa arkipäivää kroonisesti sairaiden kanssa ja varsinkin ruuansulatukseen liittyvissä ongelmissa. On vain yritettävä löytää sellainen ratkaisu, joka minimoi haitat.
Ruokintaneuvot
Fakta on, että suurimmalta osalta eläinlääkäreistä ei saa toimivia ohjeita ruokintaan ja ravitsemukseen. Tämä ei liity mitenkään eläinlääkärien ammattitaitoon, sillä ravitsemus ei kuulu heidän osaamisalueeseen. Ei se kuulu humaanipuolellakaan ja siksi akateemisesta koulutusmaailmasta löytyy erikseen ravitsemusterapeutti. Koiramaailmassa vastaavaa Valviran valvomaa nimikettä ei ole, joka kannattaa pitää mielessä.
Ravintoneuvontamaailma on villiä länttä koirien suhteen. Kun haet apua ravinto-ongelmiin, niin tee taustatyöt kunnolla. Käytetty titteli, oli siinä mukana diplomi tai terapeutti, ei tarkoita mitään muuta kuin että henkilö on sellaista päättänyt käyttää. Mikään ei säätele eikä rajoita nimikkeiden käyttöä. Edes CV:ssä mainittu koulutuskaan ei takaa mitään, koska koulutuksia järjestävät vain yksityiset toimijat, eikä heitä kontrolloi kukaan. Jos käytät neuvojan koulutusta valintakriteerinä, niin googleta taas ahkerasti – eräs komealta kalskahtava kouluttaja on opettanut ravintoneuvojilleen miten koirat saadaan takuuvarmasti kalsiumin puutteeseen.
Jos ravintoneuvojasta löytyy merkintöjä muualtakin kuin hänen omilta kotisivuiltaan, ja jos hänen toteuttamansa ratkaisut eivät vaadi uskoa ja lääketieteen hylkäämistä, ja jos hänet opettaneet ovat itsekin alan ammattilaisia, niin alat olla kohtuullisen turvallisilla vesillä. Muista kuitenkin, että sinä vastaat koirasi hoidosta, vaikka olisitkin neuvoista maksanut ja jos ohjeet eroavat radikaalisti eläinlääkärisi neuvoista, niin pyydä kummaltakin perustelut miksi jotain täytyy tehdä tai jättää tekemättä – tämä pätee myös eläinlääkäreihin ja varsinkin asioissa, joihin heillä ei ole koulutusta, kuten ravitsemuksessa.
On kuitenkin syytä sisäistää sekin, että ravitsemus varsinkin silloin kun sitä tehdään tukemaan muuta hoitoa, vaatii erityisosaamista. Se ei kuulu koiranomistajan perustaitoihin. Varaa puhelinaika, niin saat apua.
