Vielä 2000-luvun alun greyhound racingissä vannottiin hiilihydraattien nimeen. Tiedän, että valjakkopuolella osa, kuten myös vinttikoirissa ja varsinkin agilityssä, on erittäin vakuuttunut siitä, että maltodekstriinillä saadaan koira kulkemaan.
Ehkä valjakoissa on tarpeen saada aikaiseksi noin tunnin kuluttua suorituksesta jyrkkä insuliinipiikki ns. tyhjään vatsaan tilanteessa, jossa elimistön oma vapaa aminohappopooli on tyhjä, eikä ole mitään, millä katkaista katabolinen tila – väsyneelle koiralle saadaan kylläkin verensokerin heilahtelusta vielä väsyneempi olo. Sama lihasten glykogeenivarastojen täydentyminen ja paluu anaboliaan saadaan aikaiseksi valkuaisilla ja rasvalla.
Vinttikoirissa, kuten jossain määrin myös greyhoundeissa, uskotaan kilpailuaamun ruokintaan siksi, että koira jaksaisi. Jostain kumman syystä valjakot ja metsästyskoirat kykenevät parhaaseen rankkaan aerobiseen suoritukseen kun edellisestä ruokinnasta on 24 tuntia, ja ne hapettavat suorituksen aikana rasvaa energiaksi. Meidän 30 – 40 sekunnin anaerobiset suoritukset eivät koske rasvaan, vaan polttavat lihaksiston energiavarastoja, joita ei olla kyetty tankkaamaan täyteen 4 – 6 tuntia ennen suoritusta annetulla ruokinnalla. Pahimpia ovat aamun hiilaritankkaajat, jotka onnistuvat insuliinilla saamaan koiran löysäksi ja haluttomaksi jo ennen starttia.
Kaiken kaikkiaan hiilihydraattien käyttöä ja hyötyä nopeusurheilussa on tutkittu erittäin vähän. Ihmisiltä löytyy hieman, koirilta ei oikeastaan mitään. Niin kauan kun kummastakaan eläinlajista ei löydy kättä pidempää, niin kannattaa mennä hyväksi koetuilla metodeilla.
- Tiedämme, että koira on erikoistunut rasvan käyttöön.
- Tiedämme, että koiralla ei ole suurempaa tarvetta hiilihydraatteihin ja saanti perustuukin kuivamuonien kulurakenteeseen ja tuotantotekniikkaan.
- Tiedämme, että korkeat määrät nopeita hiilihydraatteja altistavat krampeille.
Noiden kolmen tiedon perusteella kannattaakin luottaa n0rmaaliin perusruokaan (korkeahko valkuainen, maltillinen rasva, matala hiilihydraatti) sprinttereillä myös kilpailukaudella ja säätää ruuan kokonaisenergiaa koiran painon mukaan.
Koska koirilta ei tutkittua dataa löydy, niin tukeudutaan ihmisurheilijoiden tietoon. Kestävyyspuolella energian tuottoa ja käyttöä on tutkittu enemmän, koska aerobisessa suorituksessa energiaa tuotetaan koko ajan niin kierrossa olevasta ravinnosta lähtöisin olevista energiaravintoaineista kuin myös varastoidusta energiasta – rasvasta.
Koirilla tiedetään, että rasvaan totutetuilla rasvan hapettaminen kiihtyy aerobisessa rasituksessa ja on suunnattoman tehokasta. Edelleenkään tuo ei lohduta elleivät koira juokse minuutteja, sillä ihmissprinttereistä tiedetään, että nopeusharjoittelussa ei hiilihydraattivarastojen lisääntyneellä koolla ole merkitystä suorituskykyyn. Tämä siksi, että normaali glykogeenivarastojen suuruus on riittävä ihmisillä alle 400 metrin suorituksissa. Lihasbiopsiat ovat osoittaneet, että lihasten glykogeenivarastot vähentyvät noin 20 – 30 % 30 sekunnin sprintissä.
Väsymistä on alettu tutkimaan enemmän, eikä kukaan vieläkään ymmärrä väsymisen mekaniikkaa. Tutkimustulokset todistavat milloin mitäkin kaliumioneista auringonpilkkuihin, mutta yleisen käsityksen mukaan väsyminen ei kuitenkaan johdu glykogeenivarastojen loppumisesta, vaan kreatiinivarastojen tyhjenemisestä. Nicholas (2001) osoitti, että glykogeenivarastoilla on kuitenkin oma merkityksensä, ja jos ne laskevat ihmisillä alle noin 100mmol/kg/ kuivapaino olevan kriittisen rajan, niin sprinttisuoritukset kärsivät. Mikä se on koirilla, niin kukaan ei tiedä. Ja kun tiedetään, että niin greyhoundeissa kuin vinttikoirissakaan tuota ei voida edes mitata treenareita hyödyttävällä tavalla, niin voidaan jopa todeta – hieman alatyylisesti – että ketä edes kiinnostaa.
Vaikka ihmisillä, jotka ovat riippuvaisia hiilihydraatin saannista, tiedetään, että jatkuva huomattavan vähäinen hiilihydraattien saaminen harjoittelun aikana voi jossain tilanteissa laskea elimistön glykogeenivarastot em. kriittisen rajan alle, niin se ei silti ole normaalitila. Sprinttiharjoituksen jälkeen lihasten glykogeenivarastojen täydentyminen on selkeästi nopeampaa kuin kestävyystyyppisen. Jopa ilman hiilihydraatteja glykogeenin uudelleen muodostuminen on yhtä nopeaa kuin kestävyysharjoituksen jälkeen hiilihydraatteja nautittaessa.
Tämä johtuu todennäköisesti korkeammista verensokeritasoista, kohonneista glykolyysin välituotteista sekä kohonneista laktaatti arvoista. Kaikki edellä mainitut toimivat glykogeenin lähteinä. (Pascoe & Gladden 1996.) Tarkoittaa sitä, että jos koiralle otetaan sarja vetoja, niin sen palautuminen lihasten energiatasojen suhteen on paljon nopeampaa, kuin että jos koiralle vedetään 10 kilometrin ravilenkki. Silti tiukan vetoharjoittelun jälkeen koira on huomattavasti väsyneemmän oloinen kuin silmin nähtävästi polkupyörälenkistä. Ainakin lyhyellä aikavälillä, pitkällä aikavälillä ”nopeiden lihassolujen” koira saadaan pahaan ylikuntoon.
Hiilihydraateilla on merkitystä myös nestetasapainon kanssa. Mahalaukun tyhjenemisnopeus ei ole vakio. Kun tehdään aikaisemmin melkoisen tyypillinen hiilihydraattitankkaus eli koiralle annettiin aamulla valkoista leipaa tai pastaa, niin parhaassa (pahimmassa) tapauksessa hidastettiinkin vatsalaukun tyhjenemistä ja siellä olevan nesteen siirtymistä eteenpäin ja hyödynnettäväksi – vesi ei imeydy mahalaukusta, vaan suolistosta. Mahalaukussa olevan nesteen sisältämän hiilihydraattien energiatiheys – eli käytännössä määrä – vaikuttaa. Mitä enemmän hiilydraatteja, sitä hitaammin neste siirtyy mahalaukusta suolistoon.
Vist & Maughan (1994) tutkivat (ihmistutkimuksia taasen) nesteissä olevan glukoosin määrän vaikutusta mahalaukuntyhjentymiseen. He havaitsivat, että nesteet jotka sisältävät enintään 20 g/l glukoosia tyhjenevät vatsasta vielä samaa vauhtia kuin vesi. 40 g/l glukooseja sisältävät nesteet tyhjenevät vatsasta jo hieman hitaammin kuin vesi. Glukoosipitoisuuden ylittäessä tämän määrän on vatsan tyhjeneminen jo entistä hitaampaa.
Hiilihydraattien määrän lisääminen tietenkin nopeuttaa hiilihydraattien tyhjentymistä, mutta heikentää nesteen läpikulkua. Eri tutkimuksista on saatu hieman erilaisia tuloksia hiilihydraattien konsentraation vaikutuksista mahalaukun tyhjentymiseen. Tämä johtuu erityisesti siitä, että on käytetty erilaisia mittaustapoja, hiilihydraatteja, osmolaliteetti on vaihdellut ja elektrolyyttejä on ollut eri määriä.
Näyttää siltä, että nesteet, jotka sisältävät alle 25g/l (2.5 %) hiilihydraatteja tyhjenevät vatsasta yhtä nopeasti kuin pelkkä vesi. 25-60 g/l (2,5-6 %) hiilihydraatteja sisältävät nesteet tyhjenevät vatsasta lähes yhtä nopeasti, mutta hiilihydraattipitoisuuden ylittäessä tämän on vatsan tyhjeneminen jo huomattavasti hitaampaa. (Vist & Maughan 1994; Maughan & Leiper 1999; Maughan 2000.)
Osmolalitteetti kuvaa nesteeseen liuenneiden molekyylien määrää. Nesteiden osmolaliteetti riippuu paitsi hiilihydraattikoostumuksesta myös elektrolyyttipitoisuudesta. Osmolaalisuuden kasvaessa mahalaukun tyhjentyminen heikkenee, etenkin hypertoniset nesteet tyhjentyvät huonosti. Hiilihydraattien muodolla on vaikutusta osmolaliteettiin.
Vaikka arkikielessä usein puhutaan vatsan toiminnasta, niin itseasiassa tarkoitetaan suolistoa ja usein nimenomaan ohutsuolta, jossa ravinto-aineiden imeytyminen tapahtuu – kuten vaikkapa nesteen, hiilihydraattien ja elektrolyyttien. Hiilihydraatti on yksi kolmesta energiaravintoaineesta, mutta se ei ole tehokas. Jo pelkästään sen kuljettaminen pisteestä A pisteeseen B vaatii energiaa – hyötysuhde on siis heikko. Tähän prosessiin osallistuu elektrolyyteistä tärkeimpänä natrium, sillä veden imeytyminen riippuu osmoottisesta tilanteesta.
Osmoosi on yksinkertaistettuna veden liikkumista ulkopuolisesta nesteestä soluun ja solusta pois riippuen nesteiden ionien aiheuttamasta varauserosta. Isotonisessa nesteessä solun sisäisen ja ulkoisen nesteen konsentraatio on sama. Hypertonisessa nesteessä solun ulkoisen nesteen konsentraatio on suurempi ja vesi pakenee solusta. Hypotonisessa nesteessä tilanne on päinvastainen eli solussa on suurempi konsntraatio ja neste siirtyy soluun.
Paras imeytyminen saavutetaan kun nesteessä on hiilydraatteja ja elektrolyyttejä sellaisia määriä, että sen omolaalisuus on lievästi hypotoninen verrattuna plasmaan (200-260 mosmol/kg). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos ei osaa, niin käyttää valmiita elektrolyyttejä valmistajan ohjeiden mukaan. Jos sotkee hunajaa ja suolaa rannemitalla, niin saakin aikaiseksi nesteen, joka ei imeydy tarpeeksi nopeasti (liikaa hunajaa) ja joka on niin hypertoninen (liikaa suoloja), että vesi ei siirry soluun, vaan solut pyrkivät laimentamaan hyvää tarkoittaneen treenarin juoman ja koira hukkaakiin nestettä. Tämä on huomioitava varsinkin ripuloivien koirien suhteen.
Myös liikunta vaikuttaa imeytymiseen. Kun greyhound tekee rasittavaa suoritusta, niin verenkierto ”pakenee” sillä hetkellä turhasta ruuansulatuksesta kuljettamaan verta, happea ja ravinteita työtä tekeville lihaksille – ruuansulatus pysähtyy. Oma suoliston toiminnoista kuitenkin jatkuu, ja kun rasitus on tasolla yli 70 % VO2max, niin ihmisillä imeytyminen heikkenee hieman. (Maughan & Leiper 1999; Maughan 2000.)
Hiilihydraatit ja natrium ovat tärkeimmät tekijät jotka, vaikuttavat nesteen imeytymiseen. Optimaalisen veden imeytymisen aiheuttavat nesteet sisältävät 60-160 mmol/l glukoosia ja 50-120mmol/l natriumia. Imeytymisen jälkeen natrium ja glukoosi luovat yhdessä osmoottisen tilan, joka parantaa nesteen imeytymistä. Näin ollen nestevajeen korjaus tapahtuu nopeammin.
Runsaasti hiilihydraatteja (yli 8 %, 80 g/l ) sisältävät nesteet imeytyvät selvästi heikommin kuin vähemmän hiilihydraatteja sisältävät nesteet ja saattavat aiheuttaa nesteen palautumista ohutsuoleen johtuen osmootttisesta tilanteesta. Tämän takia kaikissa ns. palautumisjuomissa on sokeria mukana. On kuitenkin eri asia pyrkiä palauttamaan greyhoundia (tai vinttikoiraa) mahdollisimman nopeasti tai nesteyttää kuivunutta koiraa. Palautukseen toimii edelleenkin parhaiten neste, maitovalkuaiset tai hera ja rasva.
Muilla elektrolyyteillä (kalium, magnesium, kalsium) ei ole juurikaan vaikutusta imeytymiseen, mutta ne osallistuvat nesteen osmolaliteetin määräämiseen. Isotoniset (270-280 mosmol/kg) nesteet imeytyvät hieman hitaammin kuin hypotoniset nesteet. Hyvin hypertoniset nesteet (> 280 mosmol/kg, esim. liian väkevä urheilujuoma) imeytyvät huonommin eivätkä stimuloi nesteen imeytymistä. (Shi ym.1995; Maughan & Leiper 1999; Maughan 2000.)
Koira täytyy juottaa ennen suoritusta, mutta vähäisellä nestemäärällä. Nesteytys on täytynyt hoitaa jo ennen kilpailupäivää tai radalle saapumista, ja kisapäivän juomisella katetaan stressin ja mahdollisesti helteen synnyttämän läähätyksen aiheuttama nestehukka. Jokainen voi itse kokeilla juoda paljon ja tempaista sitten 400 metrin kierros mahdollisimman lujaa. Tunne ei ole mukava. Lisäksi liika vesi on poistettava elimistöstä ja se tehdään virtsaamalla, jolloin menetetää, paitsi nestettä, myös suoloja, jotka olisi saatavissa alkuvirtsaa konsentroimalla takaisin elimistön kiertoon.
- Jos koira virtsaa ennen suoritusta lähes kirkasta, niin luultavammin on juotettu liikaa.
- Jos virtsa on väritöntä suorituksen jälkeen, niin käsissä on potentiaalinen ylirasitustapaus – johon yksi syy saattaa olla liika hiilihydraatti ennen starttia.
