Kaikki tietävät, että hunaja parantaa suunnilleen kaiken peräpukamista aivohalvaukseen. Flunssasta puhumattakaan. Mutta kaikki eivät tiedä sitä, että hunajasta ei ole itseasiassa kyetty osoittamaan mitään sellaista ainesosaa, joka siitä ihmelääkkeen tekisi. Sama koskaa muuten valkosipuliakin. Kertoo vain kahdesta asiasta. Joko uskon ja tahdon voima on kova, tai sitten tiede ei vieläkään tiedä paljon mitään oikeastaan mistään. Luulenpa, että kyse on vähän kummastakin. Tuon viimeisen esiinottamisessa on vaan se huono puoli, että nyt kaikki mahdolliset homopaatit, reikin nimessä varpaisiin suitsukkeita tumppaavat ja aistinsa turruttaneet aromaterapeutit huutavat silmät päässä seisoen: tähän taikavoimamme perustuu, tiede ei tiedäkään kaikkea.
Ei tiedäkään. Mutta hunajasta ja valkosipulista on kuitenkin osoitettavissa joitain, johon teho saattaisi perustua. Uskomushoidot perustuvat aina johonkin, jota nimenomaan ei voida mitata millään tavoin. Ei ole olemassa mitään, jolla edes jossitella. Tehoaine on poikkeuksetta joko muinaista kiinalaista uskomusta, tai sitten nuorempaa perua – mallia ajalta, jolloin uskottiin palovammoihin virtsaamisen olevan tehokkainta mitä löytyy, lehmänlanta napatyngän päällä olevan paras esto kätkytkuolemaa vastaa ja magneettisen kiven pellonpäässä toimivan paremmin kuin typpilannoitteet.
Greyhoundilla on muiden huippu-urheilijoiden tapaan alhaiset valkosolumäärät, ja suorituksen jälkeen immuniteetti tipahtaa hetkeksi nollille. Tämä on yksi syy siihen, miksi urheilija ei näe tervettä päivää. Huippuunsa viritetty elimistö ei kestäkään normaalia paremmin infektioita, kuten voisi luulla. Hyvä kunto on terveyden perusta – mutta ainoastaan maltillisella tasolla. Taaskin ääripäät ovat huonosta. Ruotsissa oli aikoinaan paha kennelyskäepidemia, koirien influenssaa siis. Tarttuvuus oli rajua, liikkellä oli ärhäkämpää kantaa. Terveelle, normaalille koiralle se on kahden viikon potutus, kuten ihmisillekin. Mutta ylisuuret keuhkot omaavalle kilpahgreyhoundille se on varteenotettava terveydellinen riski. Kun oireet alkavat, niin koira on syytä laittaa välittömästi lepoon ja lopettaa kilpaileminen. Antibiootit tulevat tutuksi, vaikka niistä ei virustautia vastaan paljoakaan apua ole. Mutta flunssa iskee nopeasti kehkokuumeeksi ja siitä on vain lyhyt hyppäys sydänlihaksen tulehdukseen. Greyhoundin kohdalla aletaan silloin olla lähellä hengenlähtöä – vaikka, tai juuri siksi, huippu-urheilija onkin.
Meidän laumamme ei saanut tartuntaa. Ehkä meillä oli hyvä tuuri. Kävimme kuitenkin kilpailuissa, emmekä mitenkään rajoittaneet kontakteja. Ehkä koirillamme ei sitten ollut tarpeeksi hyvää kuntoa – vaikka huipulla kilpailivatkin. Mutta ehkä syy olikin ruokinnassa. En tiedä mikä merkitys immuniteetille on koiralle rotutyypillisen ruuan syöttämisessä, eli raa’assa lihassa. Ruotsissa ei silloinkaan uskottu lihaan, vaan vannottiin teollisen ruokinnan nimeen. Omassa tuttavapiirissä lihaa käyttäneiden koirat eivät sairastuneet.
Mutta ehkä tuossakin on vain kyse samasta mikä vaivaa ylipäätään tutkimustyötä tänä päivänä – ainakin jos ollaan humanistisemmalla puolella, tai käyttäytymistieteissä. Ei nähdä syitä ja seurauksia. Mitkä asiat voisivat vaikuttaa mihinkin. Tuskin lihan käyttö nosti koiriemma vastustuskykyä. Mutta lihan käyttö kytkeytyy laajempaan näkemykseen koirien hoidosta. Kuivamuonaan luottavat uskovat, että ruoka kattaa koiran kaikki tarpeet. Normaalia mainontaa ruokasäkkien kyljessä. Me taas käytimme lisäravinteita, joihin kuuluivat esimerkiksi hunaja ja valkosipuli. Toinen yhtymäkohta. Tuttavapiirissäni valkosipulia käyttäneiden koirat eivät sairastuneet. Tai hunajan, kumpaakin käytettiin.
Ehkä kyse ei ole noistakaan, vaan vieläkin yleisemmästä suhtautumisesta. Jos meillä koira nuuski jotain ojaa, ei sitä suoraan kommennettu sieltä pois. Jos koira söi hevosen lantaa, tai rusakon papanoita, ei niitä heti huudettu välipalalta pois. Aina silloin tällöin ne saivat tuoreen, tai ei-ihan-vanhan, rusakon raadon – roadkillin. Ne altistuivat siis koko ajan milloin millekin infektiolle. Teen rajun yleistyksen. Kuivamuonaa syöviltä koirilta kiellettiin järjestelmällisesti nuo kaikki hauskuudet, koska ne olisivat olleet heti vatsa löysänä. Ne sairastuivat kennelyskään, meidän koiramme eivät. Löydämmekö kaavan?
Meillä ei ole koirilla myöskään ollut koskaan mitään allergioita. Ei niin muodikkaita pöly- ja varastopunkkiherkkyyksiä, ei ongelmia vehnän tai muiden viljojen kanssa. Ei hiivaongelmia. Ei epämääräistä raapimista.
En tiedä. Luultavammin kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta sen tiedän, että Anne ja minä saimme flunssan suunnilleen yhtä aikaa. Anne joi teellä maustettua hunajaa, ei toisinpäin. Minä en. Anne on terve, minä yskin edelleen keuhkoni pihalle.
Ei, tupakalla ei ole mitään tekoa tämän asian kanssa.
