Homeopatian 30C

  • Artikkelin kirjoittaja:
  • Artikkeli julkaistu:10.4.2019
  • Artikkelin kategoria:Koira

30C on homeopatiassa paljon käytetty laimennos. Siis potensointi, vahvennus, homeopatian omassa kielenkäytössä. Se tarkoittaa, että alkuperäistä ainetta on laimennettu 10-60 osaan. Siinä luvussa on 59 nollaa ja yksi ykkönen – pilkun jälkeen.

Kerrataan homeopatian perusteet, koska homeopaatit ovat itsekin unohtaneet ne – että sellainen guru Hahnemann heille on, ei paljoa piitata.

Samankaltainen parantaa tai sairastuttaa

Otetaan mikä tahansa aine, joka aiheuttaa samat oireet kuin mitä yritetään parantaa – samankaltainen parantaa. Olen tehnyt aikoinaan videon homeopaattisesta nukahtamislääkkeestä ja se perustui puhtaasti ja oikeaoppisesti juurikin homeopatian vahvimpaan perusteeseen samankaltaisen parantavasta voimasta.

Koska kofeiini valvottaa ja piristää, niin homeopaattisena lääkkeenä sitä voidaan käyttää nimenomaan nukahtamislääkkeenä ja rauhoittavana. Kyllä, näin homeopatia toimii.

Siksi homeopaatit, jotka tarjoavat esimerkiksi valeriaanapohjaisia laimennoksiaan – anteeksi, vahvennoksiaan (tähän on vaikea tottua) – rauhoittamaan, valehtelevat törkeästi. Koska valeriaana sellaisenaan rauhoittaa, niin homeopaattisena se kiihdyttää.

Ihan järkeenkäypää, eikö totta. Varsinkin kun lisäksi mainitaan kiinalaiset, kreikkalaiset, inkat, mayat, yksisarviset ja ufot.

Koska kofeiini isona määränä valvottaa ja elohopea tappaa, niin niitä täytyy laimentaa isosti, että saataisiin vahvistettua niiden käänteistä parantamisenergiaa. Laimennos, siis vaikutuksen vahvistus, tehdään puolittamalla annos ja aina sekoittamalla kahdeksikon malliin.

Tuo kannattaa lukea kahteen tai usempaan kertaan niin, että jättää joka kerta joka toisen sanan lukematta ja pyöräyttää puhelintaan, tablettiaan tai läppäriään, niin jossain vaiheessa moinen väite pontensoituu niin vahvaksi, että se muuttuu todesta valheeksi. Kokeile vaikka.

Mahdottomat luvut

10-60 on taatusti kaikille ihmisille tajuton luku. Ei sitä ymmärretä, varsinkin kun kymmenpotenssit ovat muutenkin vähintään yhtä vaikeita kuin prosentit. Mutta kun metrissä 10-3 on sama kuin millimetri, niin saa hieman suuruusluokkaa: 10-3 m = 0,001 m = 1 mm.

10-60 = 0,000000000000000000000000000000000000000000000000000000000001

Joku taatusti tarkistaa laskinko desimaalit oikein. Mutta potenssiin -60 on vähän ja vielä siitäkin vähemmän. 30C tarkoittaa sellaista vähyyttä, että seoksessa ei voi olla vaikuttavan aineen, oli se sitten kahvia tai elohopeaa, yhtään ainutta molekyyliä, koska laimennos on suurempi kuin molekyylin koko.

Mutta ei homeopatia nykyään väitäkään, että vaikuttavaa ainetta olisi joukossa. Hahneman kylläkin luuli että on, mutta hän eli aikana, jolloin luultiin tautien aiheutuvan veressä olevasta pahasta aineesta (kiitos tästä muinaiset kreikkalaiset), jonka takia iskettiin suonta, eikä käsiä pesty, koska ei oltu kuultukaan bakteereista (tosin arabit tunsivat puhtauden merkityksen, mutta se tieto ei liikkunut läntiseen maailman, koska kristinusko nyt vaan ei hyväksy muilta edes taikauskoa; paitsi tietysti kreikkalaisilta ja roomalaisilta, jotka varastivat sen puolen kreikkalaisilta. Niin plus tietysti kelpuutimme juutalaisilta uskonnon). Hahneman ei siis sahatessaan raajoja ilman kivunlievitystä ja anestesiaa ollut koskaan kuullutkaan molekyyleistä. Mutta silti hän on osalle guru lääkinnällisissä asioissa. Sellaista sairaanhoitoa.

Veden dementia

Koska vaikuttavaa ainetta, joka muuttaisi vaikutuksensa aivan päivänvastaiseksi, ei ole, niin täytyy olla joku muu selitys. Homeopatiassa se on veden muisti. Aine värähtelee, ja sitten se värähtely siirtyy veteen ja vesi muistaa sen. Ja sitten tuo muisti parantaa.

Minusta tuo kuulostaa kylläkin rikkinäiseltä puhelimelta – muistattehan sen leikin, jossa kuiskataan lause tai asia toiselle ja kuiskaa sen eteenpäin, jolloin viesti muuttuu, koska kuullaan/muistetaan väärin. Näinhän tässä nimenomaan käy.

Kahvi värähtelee siten, että se piristää. Sitten laimennoksissa kun tuota värähtelyä siirretään veteen, niin se unohtaakin oikean asiansa, ja lopulta kääntyy päälaelleen muuttuen päinvastaiseksi: alkaa väsyttämään.

Eikä puututa siihenkään, että homeopaattiset tehdään kylläkin pirtuun, ei veteen. Mutta onhan siinä vettä joukossa ja samalla saadaan krapulalääke, kun pirtukin muuttuu hieman toisenlaiseksi lääkkeeksi kuin mitä ollaan totuttu ajattelemaan.

Kuulostaa ihan täysipäisen järkevältä, vai mitä. Se kuulostaa niin vakuuttavalta, että on syntynyt useiden miljardien eurojen bisnes, jossa mikä tahansa väite on sallittua, koska veden muisti.

Se on lisäksi hyvää bisnestä. Rahaa ei kulu tutkimuksiin ja ainoat kulut tulevat vdestä, viinasta ja maitosokerista. Vastuitakaan ei ole, koska homeopaattisten valmistajat ja kauppiaat eivät koskaan joudu vastuuseen, kun potilas kuolee. Paskaakos oli niin negatiivinen luonne ja shit happends. Mutta kauppa pyörii ja rahaa tulee.

Viimeinen molekyyli seoksesta ulos

Se, että laimennoksessa ei olisi koskaan yhtään ainutta molekyyliä, ei aivan pidä paikkaansa. Joskus välillä kofeiini-, elohopea- tai alumiinimötikkä pysyykin kyydissä mukana. Ei usein, mutta saahan joku aina välillä lottovoitonkin.

30C tarkoittaa, että yksi molekyyli saadaan annoksesta, kun homeopaattista nukahtamislääkettä – siis vedellä tai viinalla laimennettua – annettaisiin:

  • kaksi miljardia annosta jokaikinen sekunti
  • kuudelle miljardille ihmiselle
  • neljän miljardin vuoden ajan

Eli jos jollain ihmeellisellä tavalla saataisin pakotettua maailman jokaiselle ihmiselle suurinpiirtein 1200 annosta homeopaattista tunnissa alkaen jotakuinkin siitä hetkestä kun ensimmäinen elämänpilkahdus syntyi maapallolle, niin oltaisiin saatu homeopaattisessa 30C-sekoituksessa yksi ainut mikroskooppinen molekyyli suusta alas.

Koska homeopatia perustuu mystiseen säteilyyn, jota ei voida havaita eikä mitata, niin moinen hahmottaminen on täysin turhaa. Mutta sen pointti on havainnollistaa sitä, että kun seuraava käytännössä ilmaista maitosokeripilleriä kovalla hinnalla myyvä homeopaatti mainostaa sitä kehäkukan terveellisyydellä, niin muistetaan, että

  1. siinä ei ole kehäkukkaa
  2. kehäkukka ei olekaan enää terveellinen, vaan myrkyllinen

Rokottamattomuus rokottamattomuuden vaihtoehtona

Kanadassa oli tutkittu nosodien eli homeopaattisten rokotteiden toimivuutta. Tulos ei ollut yllättävä. Veden värähtely ei tehnyt sitä eikä tätä vasta-aineille ja homeopaattisten rokotteiden käyttö on aivan sama kuin että ei rokottaisi ollenkaan (Loeb ym. 201812.

Ihmettelen vain miksi moinen vaiva nähtiin. Tiedettiin jo, että niiden toimiminen rikkoisi aikaa, avaruutta ja luonnonlakeja vastaan. Ei tiede pärjää ihmeille. Tuo oli aivan samaa kuin että jos nyt tehtäisiin tieteellinen tutkimus siitä, voiko maa kuitenkin olla lättänä pannukakku.

He, jotka ajattelevat, eivät saaneet mitään mikä olisi laajentanut tai parantanut tietoa. He, jotka uskovat, eivät muuta uskoaan, vaan vaahtoavat salaliitosta ja kuinka Big Pharma vain haluaa varastaa Big Herbin ideat patentoidakseen ne. Tuota, suurimmalla osalla lääkkeistä ei ole voimassaolevaa patenttia ja taatusti lääketehtaille kelpaisi vastaava täysin ilmainen raaka-aine.

No, ei bisneskuvioiden mahdottomuus ole ainoa, joka tässä haisee. Tai anteeksi, ei homeopaattinen haise. Se on mahdotonta, koska mukana ei ole yhtään ainutta hajumolekyyliä.

  1. Mark Loeb, Margaret L. Russell, Binod Neupane, Vitheya Thanabalan, Pardeep Singh, Jennifer Newton, Eleanor Pullenayegum. A randomized, blinded, placebo-controlled trial comparing antibody responses to homeopathic and conventional vaccines in university students. Vaccine. Volume 36, Issue 48, 2018, Pages 7423-7429.[]
  2. Science-Based Medicine: Randomized controlled trial of homeopathic nosodes finds, not surprisingly, that they are useless. Tilanne 10.4.2019[]
You are currently viewing Homeopatian 30C

Jakke Lehtonen

Teen kokopäiväisesti koirien ravitsemusta sekä opetan omistajille koirien ruokintaa sekä fyysistä valmennusta. Suurin leipätyö on kuitenkin koira-ammattilaisten kouluttaminen vielä paremmiksi koirien ruokintaan ja ravitsemukseen liittyvissä asioissa. Vastaan huomattavan pitkälle Katiskan sisällöstä. Sivuston FAQ: Jakke Lehtonen