Susiin ja muihinkin villeihin koiraeläimiin viitataan usein, kun ihanteena on mahdollisimman luonnonmukainen koiranruokinta. Miten villit serkut tulevat toimeen, jos niiden ruoka ei kerran riitä? Kyllä luonnonmukaisesta ruuasta saa kaiken, koska susi.

Muutama tutkimustulos sudesta:

• Vuosittain amerikkalaisesta susipopulaatiosta kuoli keskimäärin 13% laillisiin syihin, ja kokonaiskuolleisuus oli suurimmillaan yli 20% (Treves et al.). Suomen luonnonvarakeskuksen mukaan myös Suomessa kannan kokonaiskuolleisuus on noin neljänneksen (Heikkinen and Kojola).
• Susien pentukuolleisuus ensimmäisten 7 kk aikana voi olla jopa n. 52% (Sidorovich)
• Suden ruokailutottumukset ja syöntimäärät tunnetaan. Näissä on hieman vaihtelua alueittain ja vuodenaikojen vaihtelun mukaan, mutta keskimäärin sudet ympäri maailman kuluttavat 2-3 kg lihaa päivässä. (Sidorovich)
• Yellowstonen susien päivittäiseksi kulutukseksi on arvioitu viisi kertaa perusaineenvaihdunta (daily basal metabolic rate) (Stahler, Smith, and Guernsey)
• Suden perusaineenvaihdunnan on arvioitu vastaavan koiran perusaineenvaihduntaa (Okarma and Koteja)
• Sudet ovat aktiivisia eläimiä, joiden reviirien koot vaihtelevat 400 km² (Sidorovich) ja 6640 km² (Mech and Cluff) välillä. Mechin ja Cluffin tutkimuksessa raportoitiin useiden kymmenien kilometrien päivämatkoja, jopa 70 km.

Koska NRC:n suositukset eivät eräiden mielestä ole päteviä, koska ei ole imeytymistä häiritseviä tekijöitä kun puhutaan raakaruokinnasta, on lienee parempi verrata lisätöntä raakaa siihen, mitä susi saa syömästään ruokamäärästä. Riista on melko vähärasvaista, mikä nostaa vaadittua syöntimäärää, jotta energiantarve saadaan täytettyä, ja myös riistan ravitsemuksellinen tilanne luonnollisesti vaihtelee vuodenajan myötä. Susi myös elää ulkona, ja joutuu tekemään fyysistä työtä saalistaakseen. Myös nämä nostavat sen energiantarvetta. Kaloreiden saanti on olleellista myös lisääntymiselle – sekä tiine emä että pennut vaativat energiaa selviytyäkseen pentuajasta kunnialla.

Koska ruoka ei ole tasalaatuista eivätkä syöntimäärät ole tasaisia, on pakko tyytyä olettamaan. Käytetään tällä kertaa amerikkalaisen peuranlihan analyysia (Nutritiondata), jonka mukaan 100 g peuraa sisältää 465 kJ, jolloin päiväannoksesta, 2,5 kg (Sidorovich) saadaan 11625 kJ.

Nutritiondata ei sitten tarjoilekaan hivenaine- tai vitamiinianalyysin tietoja peuralle, joten käännymme Finelin hirvenlihan puoleen (THL). 2,5 kg hirveä tarjoilee 115 mg hyvin imeytyvää sinkkiä, mutta vain 5 µg D-vitamiinia. Finelin hirvenliha ilmoittaa rasvaksi vain 3 %, mikä ei voi vastata suden syömää hirveä. Susi nimittäin syö hirvestä myös huonommat osat ja rasvan, sillä energia on luonnossa kortilla. Fineli sen sijaan ilmoittaa vain elintarvikkeena käytettävien osien arvoja – paistissa ja fileessä rasva todennäköisesti onkin matala. Keskiarvoriista antaa kuitenkin myös korkeamman rasvan.

Sen sijaan saman kokoluokan koira syö kotioloissa 800 – 1200 g lihaa, ja silloinkin saa olla jo melko aktiivinen. Laitetaan nyt vaikka nautaa 1000 grammaa. Finelin nauta (THL2) tarjoilee tuolla annoksella 33 mg sinkkiä ja 2µg D-vitamiinia.

Että kyllähän se ”luonnollinen” ja lajityypillinen ruoka riittää, eiks je.

Lähteitä:

Heikkinen, Samuli, and Ilpo Kojola. “Luonnonvarakeskuksen Mukaan Suomessa on 200–235 Sutta – Luonnonvarakeskus.” N.p., n.d. Web. 25 Sept. 2017.

Mech, L. David, and H. Dean Cluff. “Movements of Wolves at the Northern Extreme of the Species’ Range, Including during Four Months of Darkness.” Ed. Michael Somers. PLoS ONE 6.10 (2011): e25328. Web. 25 Sept. 2017.

Nutritiondata. “Deer (Venison), Sitka, Raw (Alaska Native) [Sitka Deer, Venison] Nutrition Facts & Calories.” N.p., n.d. Web. 25 Sept. 2017.

Okarma, Henryk, and Pawel Koteja. “Basal Metabolic Rate in the Gray Wolf in Poland.” The Journal of Wildlife Management 51.4 (1987): 800. Web. 29 Sept. 2017.

Sidorovich, Vadim. Analysis of Vertebrate Predator-Prey Community : Studies within the European Forest Zone in Terrains with Transitional Mixed Forest in Belarus. “Tesey, ,” 2011. Web. 25 Sept. 2017.

Stahler, Daniel R, Douglas W Smith, and Debra S Guernsey. “Foraging and Feeding Ecology of the Gray Wolf (Canis Lupus): Lessons from Yellowstone National Park, Wyoming, USA.” The Journal of nutrition 136.7 Suppl (2006): 1923S–1926S. Web. 29 Sept. 2017.

THL. “Elintarvike – Fineli.” N.p., n.d. Web. 25 Sept. 2017.

THL2. “Elintarvike – Fineli.” N.p., n.d. Web. 25 Sept. 2017.

Treves, Adrian et al. “Gray Wolf Mortality Patterns in Wisconsin from 1979 to 2012.” Journal of Mammalogy 98.1 (2017): 17–32. Web. 25 Sept. 2017.