Varsinkin kuivamuonissa, mutta lisääntyen myös koirille suunnatuissa raakatuotteissa, käytetään mainosiskuna termiä ihmisravinnoksi kelpaava. Sillä annetaan ymmärtää, että raaka-aineet ovat parempia kuin muilla, ja joskus tuo saattaa jopa pitää paikkaansakin.
Mutta se kuuluu myös väittämiin, jotka eivät aivan pidä paikkaansa. Kun broilerin koipireisiä myydään barffaajille ihmisravintona kelpaavana, niin se ei sitä pykälien mukaan ole, vaikkakin se sellaista täytyy olla ja omistajakin voisi niitä syödä.
Samainen firma saattaa myyda jauhettua kanamassaa, joka on myös valmistettu ihmisravinnoksi kelpaavista raaka-aineista. Sinänsä pykälien vastainen väite tuokin, mutta huomioitava asia on, että väite ei kerro yhtään mitään syötävän lihan määrästä, vaan massa saattaa olla samaa huttua kuin rehunakin markkinoitu kanamassa.
Silti sekin on alkuperältään ihmisravinnoksi kelpaavaa lihaa, vaikka ei kelpaa ihmisravinnoksi eikä ole lihaa.
Yksinkertaistaen tuotantoon käytettävä liha voidaan jakaa kahteen ryhmään:
- lihat, jotka ovat samaa alkuperää kuin ihmisravinnoksikin menevä, ja
- lihat, jotka menevät suoraan rehutuotantoon.
Ei lehmä tiedä kummaksi se lahdataan – sisäfileeksi vai kuivalihaksi koiranruokaan. Toki sivutuoteasetus ja pari muuta pykäläviidakkoa määräävät mitä täytyy kutsua vaikka lihajauheeksi, mutta puututaan siihen myöhemmin ja keskitytään tällä kertaa ihmisravinnoksi kelpaavaan lihaan.
Liha on ihmisravinnoksi kelpaavaa, kun valvonta täyttää määrätyt kriteerit ja ylimpänä valvojana toimii Ruokavirasto. Yleiseen käyttöön menevä liha on aina tarkistettava.
Tarkastajina toimivat Suomessa Ruokaviraston alaiset läänin- tai kunnantarkastuseläinlääkärit. Lisäksi kuntien valvontaviranomaiset pitävät kurissa ja herran nuhteessa teurastamoihin kuulumattomat lihanleikkaamot ja lihavalmistelaitokset.
Työnjako on yksinkertaistettuna niin, että teurastamot kuuluvat valtion tarkastuseläinlääkärille ja lihanjalostusyritykset kunnalliselle.
Muissa EU-maissa sekä Yhdysvalloissa toimii samankaltainen järjestelmä, mutta viranomaisten titteleissä (ja omavalvonnan laajuudessa) on eroja.
Jotta liha olisi ihmisravinnoksi kelpaavaa, niin eläin tarkastetaan ensin elävänä ja myös teurastuksen jälkeen. Siitä otetaan lisäksi kokeita: bakteerinäytteitä, tutkitaan onko antibioottijäämiä, salmonellaa jne.
Tarkastuspakko onkin ehkä yksi suurimpia eroja ihmisten käyttöön menevän ja rehulihan välillä. USA:ssa ns. 4D-lihaa (dead, diseased, dying or have been destroyed) voidaan myös kutsua lihaksi, mutta se menee aina rehuksi, eikä koskaan ole ihmisravintoa.
Lihan sivutotteet (ne kuuluisat by-productsit) ovat tarkkaan määriteltyjä, eivätkä ole koskaan lihaa.
Kun Suomessa liha menee lemmikkien raakarehuksi, niin se on aina ja poikkeuksetta alkuperältään ihmisravinnoksi kelpaavista ruhon osista. Ja nyt tulee ilmi kupletin juoni. Ne ovat osia, joita ei kaupallisista syistä laiteta vakuumiin ja kaupan lihatiskille.
Ihmisravinnoksi kelpaava liha ei tarkoita useimmiten paistia tai edes kalkkunan rintaleikettä, vaan ovat vaikkapa sellaisia osia kuin kieli, kateenkorva, kurkunpää, päänlihat, hetulat, henkitorvi, ruokatorvi, keuhkot, sydän, sydämen kanta, väliliha, maksa, perna, munuaiset, munuaisrasva, sisärasva ja ihra.
Osa on erittäinkin arvokasta ravintoa koirille, mutta pääosin puhutaan enemmänkin kehnommasta sidekudoksesta kuin varsinaisesta lihasta.
Toki sisäelimet ovat enemmän kuin tervetullut lisä ruokintaan, mutta kokonaisuudessa niiden osa jää aika pieneksi. Loppujen lopuksi raakana myytävä koirien ”jauhelihat” ovat aivan samaa tavaraa kuin ns. premium-luokan kuivamuonien lihat. Jokainen saa ihan itse ynnätä, paljonko varsinaista lihaa kuivamuona silloin aidosti sisältää.
Ihmisille kelpaavan lihan mainitseminen koirien rehuissa on pykälien mukaan vähintäinkin arveluttavaa, usein se myös ilmoitetaan laittomasti.
Tämä johtuu siitä, että kun vaikkapa teurastamossa on päätetty, että eläin tai eläinerä meneekin rehuksi – vaikka kysynnän takia – niin samalla siunaamalla hetkellä kun asia päätetään, niin liha ei ole enää ihmisille kelpaavaa, vaan muuttuu sivutuotteeksi. Sitä ei saa käsitellä eikä säilyttää samoissa tiloissa ”ihmisraaka-aineiden” kanssa.
Ensimmäinen nauta menee pippuripihviksi ja on ihmisravinnoksi kelpaavaa. Seuraava mene pakastusyrittäjälle koirien ruuaksi, eikä ole ihmisravinnoksi kelpaavaa, vaan sivutuote.
Molemmat on kuitenkin samalla tavalla pidetty, kasvatettu, hoidettu, teurastettu ja tarkastettu. Nämä ovat aina luokan 3 sivutuotteita.
Ihmisravinnoksi kelpaava liha ei siis tarkoita erinomaista, vaan ihan tavallista ja yleistä – eikä takaa, että olisi käytetty jotain sellaista, mitä tavallinen koiranomistaja mieltää lihaksi.
Itseasiassa alunperinkin rehuksi toimitettu liha, joka ei siis koskaan ole pelkästään rehuksi päätymisen takia ihmisravinnoksi kelpaavaa eläintä, saattaa sisältää enemmän lihaalihaa kuin ihmisravinnoksi alunperin luokiteltu – rehuteuraasta kun ei ole parhaita paloja ”varastettu” ihmisten grillipartyjä varten valmismarinaadiin uitettaviksi.
Ketä aihe kiinnostaa, niin voivat aloittaa tutustumisen vaikka näihin kansantajuisiin ohjeisiin:
- Evira: Ohje sivutuoteasetuksen soveltamisesta eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsittelevissä laitoksissa
- Evira: Rehujen tuoteseloste- ja pakkausmerkinnät
- Evira: Luokan kolme sivutotteista laitoksessa
- Kollageeniasetus
Kuva: federico stevanin / FreeDigitalPhotos.net
