Indikaattoritomaatti on eräs vinttikoirien rataurheilun vanhoista kikoista. Asia, johon vinttikoirien omistajat, ainakin osa, uskoi vakaasti. Ja asia, jolle greyhound-treenarit aina nauroivat — ainakin he, jotka hiukankaan miettivät mitä tehdään ja miksi.
Kyse on koirien suoliston tyhjenemisestä. Kun koira juoksee sprintin mahdollisimman nopeasti, niin kuollut paino ei ole koskaan hyvä asia. Se miten asia toteutettiin sitten vaihtelekin sen mukaan kummalla puolella harrastuksen raja-aitaa oltiin.
Kyllä, tekeminen ja tekemiseen suhtautuminen on hyvin erilaista onko kyse vinttikoirien ratakokeista vai greuhoundien ratakilpailuista. Tai ainakin silloin joskus, kun vielä oli (vakavasti otettavaa) greyhound racingiä, niin ero oli selvä. En tiedä miten nykyään menee, koska greyhoundien ratajuoksu on de facto kuollut sukupuuttoon.
Indikaattoritomaatti oli merkki siitä koska ruoka oli purjehtinut koiran läpi ja oli lupa olettaa suoliston olevan tyhjä. Koiralle annettiin handlerista riippuen edellisenä iltana tai kisa-aamuna joko pelkkää tomaattia, tai sitten hiilihydraattitankkauksen nimissä spagetti bolognesea.
Kun uloste muuttui sulamattoman tomaatiin värjäämänä punaiseksi, niin oli saavutettu maaginen suoliston tyhjeneminen ja koira voitiin viedä starttiin.
Jos unohdetaan kokonaan se, että sulamaton tomaatti kertoo enemmänkin tomaatin hyödyttömyydestä ruokana koiralle, niin siinä ei huomioitu vatsan toimintaa ja eri ruoka-aineiden merkitystä sulamisajoille.
Punainen väri saattoi kertoa suoliston tyhjenemisestä. Mutta se saattoi kertoa vain siitä, että tomaattikastike oli poistunut vatsalaukusta muuta ruokaa nopeammin.
Jos uloste ei muuttunutkaan punaiseksi, niin koiraa saatettiin ravauttaa pitkiäkin aikoja, että saataisiin suolisto tyhjäksi. Ja jos koira ulostikin vielä indikaattoritomaatinkin jälkeen, niin sen merkitystä ei enää pohdittukaan.
Greyhoundeissa asia hoidettiin toisin. Edellisenä päivänä annettiin määrällisesti vähemmän ruokaa ja mielellään nopeasti sulavassa muodossa. Aamulla ruokaa, eli tehtiin jokin tankkaus, antoivat vain sellaiset treenarit, jotka eivät halunneet voittaa.
Kun greyhound ei enää pinnistänyt kuin muutaman kuuman pisaran, niin suolisto oli juuri sen verran tyhjä kuin oli tarkoituksenmukaista. ei siihen mitään sen kummallisempaa indikaattoreita tarvittu.
Indikaattoritomaatille naureskelu johtui kahdesta syystä. Paitsi se oli vain typerä toimintatapa, niin moista hienosäätöä pidettiin tragikoomisena, kun kaikki muu oli tekemättä — kuten treenaus.
Tuo vanhojen aikojen (huomaa: en puhu vanhoista hyvistä ajoista, vaikka pärjättiiinkin) muistelu lähti liikkeelle siitä, että oltiin tehty hieman stroganoffin tapaista ruokaa.
Kun lihat oli syöty, niin loppu vahvasti tomaattisesta kastikkeesta löysi tiensä koirien kippoihin. Seuraavana aamuna ei tarvinnut miettiä minne eläimet olivat tarpeensa tehneet. Kirkuvanpunaiset kasat näkyivät kauas hieman hämärämmässäkin.
2020/2021 talvi toi lunta eteläänkiin. Tarkoitti myös sitä, että pihaa ei suuremmin siivottu hankiselta osuudelta. Kevät sulatti lumet ja alkoi koirankakkaruletti.
Kun vei pimeällä heinät hevosille, niin oli aivan tuurista kiinni pääsikö reissun puhtailla kengillä, vai tunsiko jollain askelluksella poikkeuksellisen liukkauden. Hassua, että paska on aivan eri tuntuista kuin savi tai jää.
Kunnolliset koiranomistajat tietävät aina millaista jöötiä heidän rekkunsa tuuppaa. Minulle moiset asiat selviävät viiveellä, enkä silloinkaan tiedä mistä koirasta mikäkin on syntynyt.
Siksi pihan siivoaminen lumien sulamisen jälkeen on niin tyydyttävän nautinnollista. Kappas, joku päivä on syötykin enemmän luuta. Ohhoh, mitähän tuokin on, ilmeisesti johonkin ateriaan on tarjoiltun porkkanaa.
Russelikakara tarjoilee enemmän itsensä näköistä siivottavaa.
Osa on punaista karvalankamattoa, jota on ollut kiva nyppiä. Osa on erästä punaista puruvinkulelua. Näämmä mukana on kananmunan kuoriakin.
Ymmärrän, että lelut täytyy teurastaa. Ymmärrän senkin, että ne pilkotaan. Mutta mikä into on niellä palaset? Eipä tuohon kukaan pysty vastaamaan — omistajien mielipidettä on useinkin udeltu kultsu-, lapukka- ja saksanseisojatalouksista.
Tämä on ollut sellainen vaaksan mittainen vinkuva purulelu. Luun mallinen. Vanhempi russelirouva rakastaa sitä, omistajat eivät niinkään piittaisi vinkumisesta. Mutta Venla ei riko sitä, jostain syystä.
Sitten taloon tuli tytär, Sissi. Hänen (kyllä, varsinais-suomalaisella taustalla saa kutsua koiraa häneksi) suhtautumisensa on enemmän rotutyypillinen. Jos sen voi rikkoa, niin se rikotaan.
Lopputuloskin löytyy sitten pihalta. Indikaattorina jostain.
Se, että moiset kulkevat koiran suoliston läpi ongelmitta, ei ole yllättävää. Se, että pienen pieni muovisilppu näyttäisi eräällä tavalla sulavan massaksi ja värjäävän koko ulosteen, sen sijaan hieman mietityttääkin.
Jos unohdetaan mikromuovit ja terveyshaitat, niin kuuluiko moinen kasa
* muovijätteeseen, ja jos kyllä, niin pitäisikö se pestä ensin
* sekajätteeseen
* kompostoriin
Kierrätys voi olla joskus vaikeaa.
