Monet koiranomistajat murehtivat lemmikkiensä ruokintaa yrittäen löytää parhaan mahdollisen ruuan. He tutkivat ja vertailevat, kyselevät vertaiskokemuksia. Tosiasiassa kyseessä on vain pseudovertailu.

Säkin kylkiä silmäillään, mutta ei ymmärretä mitä luetaan. Barf on juuri nyt kuuma juttu (edit: kirjoitettu alunperin vuosituhannen vaihteessa), ja suurin osa nuorista naisista ensimmäisen koiransa kanssa haluavat kokeilla uutta <grin> ihmettä, koska Koiramme-lehdessä oli julkaistu artikkeli siitä.

Se, että artikkeliksi naamioitu tekstimainos ei itseasiassa kertonut muuta barffista, kuin että yhden alan yrittäjän mielestä hänen pakasteidensa syöttäminen on Hieno Asia™, ei edes pilkahda mieleen.

Ostajat vertailevat parin isomman ketjun yhdenmukaista kuivamuonatarjontaa yrittäen päättää, että onko koiralle parempi vaihtoehto 26/16 vai 28/18 kanariisi – mieleen ei tule, että parilla prosentilla ei ole mitään merkitystä: kananmunalla ja lorauksella kasvisöljyä nuo muuttuvat.

Ymmärrän kuitenkin täysin kuluttajien halun löytää toimivin eväs. Liian monella koiralla ei vatsa toimi, ruoka ei maistu, eikä karva kiillä. Mutta läheskään aina vika ei ole ruuassa. Vika on omistajan toimintatavoissa. Hän aiheuttaa koiralle suolisto-oireet, ei ruoka.

Joten olkaa hyvä: Jagsterin ruokintateesi 2.

Koiran elimistö vaatii työtä, ruoka vain mahdollistaa sen

Jos ihmisellä on ummetusta, niin usein liikunta auttaa. Toki itse ummetuksen syykin on syytä korjata, mutta läheskään aina aiheuttajana ei ole ahneuksissaan syöty pussi kuivattuja luumuja.

Löysään vatsaankin auttaa usein liikunnan lisääminen. Tietysti kuidun lisääminen tai poistaminen, maidon välttäminen tai piimän juominen, tai ylipäätään stressin vähentäminenkin auttavat.

Liikunta on kuitenkin sitä parasta superfoodia. Sen ei tarvitse olla himohölkkäämistä tai sauvojen ulkoiluttamista kesähelteillä. Pientä rasitusta kuitenkin tarvitaan, ja useimmille se onnistuu niinkin helposti kuin lievällä kävelytahdin kiihdyttämisellä ja ulkoilun keston pidentämisellä vaikka vain varttitunnin verran. Tai että ei kävelläkään aina sitä samaa kävelytietä, vaan poiketaan muutama metri pöpelikön puolelle.

Ei koira ole ihmistä kummallisempi. Paitsi, että se tarvitsee enemmän mielekästä liikuntaa.

Rasitus, lieväkin, potkii elimistöä liikkeelle ja toimimaan tehokkaammin. Lihakset, hengitys, verenkierto, solujen toiminta, suoliston tehokkuus… kaikki vastaavat aina rasitukseen. Koko keho pyrkii toimimaan tehokkaammin siltä varalta, että seuraava kerta onkin vielä rasittavampi. Laiskalla, tai liikkumattomalla, elimistö on vaipunut kuin horrostilaan. Koska vaatimuksia ei ole, niin hommiakaan ei tarvitse tehdä kunnolla.

Mikä tahansa rasitus buuttaa kehon.  Vanhempien autojen kaksikurkkuisissa kaasuttimissa toinen kurkku kuivui ja lakkasi toimimasta, jos autolla aina ajettiin rauhallisesti nyhväten. Mutta jos aina silloin tällöin innostui painamaan tallan pohjaan ja antaa moottorin tehdä sitä mihin se oli luotu, niin auto kulki hiljaisemmillakin nopeuksilla jouhevammin. Koiran kanssa on kyse vähän samasta asiasta.

Greyhoundit ovat – paitsi köyhän miehen ravureita – käytännön keittiökemian jokamiehen testipenkkejä. Ne reagoivat kaikkeen nopeasti. Omien ruokinnallisten eläinkokeiden tuloksia ei tarvitse odotella pitkään, päivä usein riittää.

Jollain paimensukuisella on hankalampaa. Usein menee viikko, kaksi, jopa kolmekin, ennen kuin selviä tuloksia saa aikaiseksi. Johtuu osaltaan niiden kehon korkeammasta rasvaprosentista, osaltaan niiden säästeliäämmästä ja aerobisemmasta tavasta liikkua.

Kun greyhoundin vatsa reagoi, niin useimmiten metsälenkki parantaa nopeimmin. Kun loppuvuoden pakollinen treenitauko on arkipäivää (pakollinen, koska on aina pimeää kun tulee kotiin), niin koirien laiskistuessa (läskistyessä…) myös niiden suolisto alkaa kiukuttelemaan.

Tilanne korjaantuu välittömästi kun päästään tammikuun puolelle, maassa on lunta, päivät ovat muutaman kukonaskeleen pidempiä ja koirat alkavat taas tekemään työtä. Syy ei siis ole ruuan hiilihydraattipitoisuudessa, rasvan laadussa tai lihan alkuperässä: ongelmaa johtuu pelkästään sohvalla makoilusta.

Mutta useimmille koirille pelkkä liikkuminen sinänsä ei riitä. Siinä täytyy olla jotain mieltä, ideaa. Saman reitin pyöriminen päivästä ja viikosta toiseen ei toimi. Täytyy murtaa rutiinit, saada haastavuutta kehon ja lihasten käyttöön. Sen ei todellakaan tarvitse olla viesti- tai valjakkoharjoittelua. Ihan tavallinen ryteikkö, kalliot ja kaatuneet puut riittävät.

Jotain, joka pakottaa koiran käyttämään sen voimaa, ketteryyttä ja mielellään jopa aivoja – jos ei muuhun, niin ainakin miettimään, että onko tosiaan aivan pakko mennä läpi pahimmasta ryteiköstä jos kiertämälläkin pääsee.

Toki rutiinilenkkien hajujen seuraaminen, koirien ikioman sosiaalisen median uutisvirran tutkiminen, on tärkeää. Mutta emme mekään lue samaa sanomalehteä joka hemmetin paussilla, vaikka työ yksitoikkoista saman mutterin vääntöä olisikin. Aivan kuten mekin, niin koirakin tarvitsee jotain, joka rikkoo puuduttavat rutiinit.

Koira on fyysisempi olio kuin ihminen – siksi pitsinnypläys työväenopistossa ei toimi koiralle, mutta kunnon metsälenkki hieman vieraammassa ympäristössä kylläkin.

Kuinka monen IBS-oireilevan ongelman varsinainen syy onkaan liikunnan puutteessa?

Kaksi asiaa on kuitenkin syytä muistaa.

1. Liikunta ei laihduta, olkoonkin, että liikunnan lisääminen auttaa laihdutuksessa. Laihtuminen onnistuu ainoastaan ruokatottumusten muuttamisella. Pätee niin koiriin kuin ihmisiinkin. Lihavaa ei saa koskaan viedä raskaalle, tai edes rasittavammalle, lenkille – ei ennen kuin paino on tipahtanut ja kunto lähtenyt nousuun.
2. Liikunnan lisääminen ei tarkoita samaa kuin koiran aktivoinnin lisääminen. Suolisto- ja ruokintaongelmat johtuvat aivan yhtä usein liiasta aktivoinnista. Koiran ei kuulu käydä kierroksilla koko ajan, vaan sen on osattava rauhoittua ja nukkua. Ihminen nukkuu yhtä mittaiset yöunet, ja osa jopa pärjää sillä ilman päikkäreitä. Koiran kuuluu nukkua pitkin päivää, ja olla aktiivisimmillaan iltahämärässä ja alkuyöstä. Jatkuva aktivointi ainoastaan stressaa koiraa, ja on turhan usein syynä määrättyihin käytöshäiriöihin – jopa ns. eroahdistukseen.

Kuvassa on vasemmalla Cream’em Mate ( kaksinkertainen Vuoden Narttu), keskellä Hugo Houdini (Ruotsin Derby, Veteraaniderby ja Vuoden Veteraani) sekä oikealla musta Moolah Bonza (Vuoden Veteraani). Kaikille kolmelle on yhteistä – paitsi erinomainen ratamenetys – myös kyky syödä mitä tahansa ja koska tahansa.

Varmasti yksi syy on ollut ruokinnalla, mutta erittäin suuri osuus on ollut tuon(kin) kolmikon hyvällä fyysisellä kunnolla, jatkuvalla liikkumisella sekä muutoin stressittömällä elämällä.