Jossain vaiheessa maailmanaikaa, ehkä käsi kädessä for dummies -oppaiden ja kuivamuonavallankumouksen kanssa, urbanisoituminen eteni niin pitkälle, että mitään ei kyetä enää tekemään ilman oppaita. Tiedon hankkiminen on pelkästään kannustettavaa (siksihän Katiskakin on olemassa…), mutta oppiminen, analysointi ja soveltaminen eivät ole synonyymejä oma-aloitteisuuden puutteelle tai ohjeiden orjalliselle noudattamiselle.

Eräässä koulussa yhdeksäsluokkalaisten piti tehdä lyhyt essee romaanista ja netin käyttö kiellettiin kokonaan. He eivät kyenneet selvittämään edes painovuotta, koska kukaan ei ollut nimenomaan selittänyt, että tieto löytyy nimilehdeltä. Pennunomistajat eivät uskalla vaihtaa RC:n mini-ruuasta gianttiin, jos kasvattaja ei anna lupaa. Ettei ruoka vain muutu. Kukaan, eivät kasvattaja eivätkä omistajat, ole vaivautuneet selvittämään säkin kyljestä, että kyseessä on sama ruoka, jonka raekoko on vain erilainen. Ongelma ei ole kuitenkaan laiskuudessa selvittää asioita, tai  ohjeiden vankkumattomassa noudattamisessa sinällään, vaan että manuaalien ja ohjeiden takaa ei nähdä koiraa. Pitäisi varmaan olla läpinäkyvää paperia. Tuolta osin Katiskakin on osa ongelmaa, koska se kääntää katseen ruudulle, pois koirasta.

Jagsterin teesit 3:

Aika on vääjäämätön, koira on nyt ja tässä

Kuivarehujen valmistajat rakentavat säntillisiä tuoteperheitä. Rotu- ja turkkiruuat ovat yksi ääripää, ikäkausiruuat löytyvät jokaiselta. Niiden pitäisi valmistajien mukaan olla optimaalisesti suunniteltuja eri ikäkausien erityistarpeisiin. Periaatteessa ne ovatkin, mutta eivät aivan siten kuin kuluttajat luulevat – on aktiivia ja laihempaa, noita kahta eri variaatiota sitten pakataan eri värisiin säkkeihin. Rehutietoiset kuivamuonapuristit lukevat valmistusainelistaa, ja ovat tyytyväisiä, jos ensimmäisenä on listattu joku lihan lähde. He eivät kuitenkaan vaivaudu ynnäilemään loppulistasta hiilihydraattilähteiden kokonaismäärää tai kuinka paljon kokonaisvalkuaisesta on kasvispohjaista. Kunnon puristi ei näe mitään ongelmaa siinä, että kaikki ruuat ovat samanlaisia kana-riisi-maisseja, vaan kinaavat takiaisen ja kehäkukan eduista – lillukanvarsia nuo ovat ruokinnassa. Heillä on selvä näkemys kalsiumin ja fosforin prosentuaalisista suhteista, mutta eivät ole hajullakaan käytetyn kalsiumin bioaktiivisuudesta, puhumattakaan, että tietäisivät paljonko koira aidosti saa grammoina kalsiumia. He siis luottavat painettuun sanaan – kysymättä ja kyseenalaistamatta.

Barffaajilla oli helpompaa. Vieläkö joku muistaa vanhoista lännenelokuvista sellaisen ihmelääkkeen kuin käärmeöljy? Se oli milloin mitäkin, mutta sama aine paransi omistajalta kaiken mahdollisen hammassärystä reumatismiin ja isorokkoon. Samaa ainetta sai antaa vaikkapa työjuhdan ähkyyn. Barffia mainostetaan samoilla periaatteilla: sama ruokavalio toimii vauvasta vaariin, kaikilla roduilla, millä tahansa aktiviteetilla ja kaupan päälle se parantaa lonkat, IBS:n sekä psyykkiset ongelmat.

Jos jokin tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, niin ei se olekaan totta.

Molemmilla ryhmillä on yksi yhteinen tekijä. He luottavat jonkun muun analyysiin siitä, mitä heidän koiransa tarvitsevat ja mikä niille on parasta. He eivät luota omaan itseensä, omiin silmiinsä ja kokemuksiinsa koirasta. Tämä siksi, että he eivät näe koiraa. Koira on siinä, mutta sitä ei koskaan katsota.

Suurin osa koirien ruokintaongelmista ratkeaisi, jos omistajat uskaltaisivat miettiä miksi he jotain tekevät. Mikä on se aito syy  – syynä ei saa olla, että myyntimies tai koirien ravitsemuksessa lähinnä taikauskon tasolla oleva australialainen eläinlääkäri on jotain sanonut. Koirien ruokintakertojen määrää sekä ruuan määrää ja laatua on muokattava ruokittavalle laumalle tai yksilölle sopivaksi. Koirasi ei ole laskennallinen, teoreettinen otus, jonka hyvinvoinnista tietää sitä näkemättä joku joskus jossain. Vain sinä tiedät mitä koirasi tarvitsee, ja miten se voi – jos siis tunnet koirasi, ja sinulla on perusteet hallussa; luulo ei ole tietoa!.

Vanhus tarvitsee enemmän hyvälaatuista eläinproteiinia kuin vastaavan aktiivisuuden omaava aikuinen. Tämä siksi, että eläkeläisen proteiinisynteesi ja aineenvaihdunta kokonaisuudessaan on heikentynyt, ja se tarvitsee enemmän helposti käsiteltäviä aminohappoja elimistön korjaamiseen kehnomman hyötysuhteen takia. Kun vanhus alkaa menettämään normaalia enemmän lihasmassaa, niin suurin osa yrittää korjata tilanteen brändimerkkien senior-ruuilla, koska ne ovat täsmäsuunnattuja rehuja. Eivät ne ole. Ne ovat sahajauhoa, jotka on tehty siksi, että anglojen suuremmilla markkinoilla vanhusten ylipaino on ongelma, ei häviävä lihaskunto. Koiransa näkevä ja tiedostava omistaja haistattaa pitkät ikäkausiruokien ikämerkinnöille ja ostaa vanhalle koiralleen penturuokaa – korkeampi valkuainen, korkeampi rasva ja toivottavasti paremmin sulavat raaka-aineet.

Tiedättekö mitä vastaavassa tilanteessa tekee koiransa kanssa samoilla aaltopituuksilla oleva barffaaja? Hän tipauttaa luumäärään minimiin, antaa kuitua vain jos ummetus niin vaatii ja nostaa lihan määrää – sanoo barffin ideologinen uskomus liha/luu-suhteesta mitä tahansa.

Koira ei ole prosentti tai mikrogramma. Koira on elävä yksilö, ja ansaitsee elämän, jossa se huomioidaan elävänä yksilönä.

Kuvassa eläkeikäinen greyhound-narttu syö elämänsä onnessa grillattua broileria. Aivan, kypsää kananluuta. Kahdesta syystä. Ensimmäinen on, että se rakastaa grillattua broileria. Jokainen kerta parantaa sen elämän laatua, koska se on taas hetken ajan hemmetin tyytyväinen koira. Toinen syy on, että siitä ei ole haittaakaan sille – edelleenkään kypsät broilerin luut eivät ole minkäänlainen uhka koiralle ja sen suolistolle. Älkää uskoko kaikkea mitä luette, jos ette tiedä taustoja tai ymmärrä taka-ajatusta (kanakielto on anglomaista, jossa oli myynnissä ihan aitoa kanaa; broileri on vielä vauva).

Ole skeptinen väitteille, usko itseesi ja luota koiraasi.

P.S.

Pentu ruokitaan kuten rotunsa aktiivinen aikuinen. Eroa ei ole.
Jos haluat tietää miksi, niin suosittelen hankkimaan Katiskan Storesta tämän: