Olen aina kiukutellut kuivamuonameemiä vastaan, jossa kallis on halvempi, koska annetaan vähemmän. Kallis on aina kallis, eikä enemmän ole koskaan vähemmän. Sanotaan myös, että köyhällä ei ole varaa halpaan, koska kallis kestää pidempään. Tuo on meemi, jonka alunperin taisi kehittää suomalainen tekstiiliteollisuus taistellessaan idän halpatuontia vastaan. Nykyään ei ole enää kotimaista rätti- eikä kuivamuonateollisuutta, eikä hinta ole enää aikoihin ollut laadun tae.
Olen kokeillut suurinta osaa main stream tavoista ruokkia koiraa. Olen aina palannut takaisin 50/50-tapaan, koska muut ovat olleet lian työläitä, ne eivät ole toimineet koirillamme tai ovat olleet yksinkertaisesti liian kalliita. Hinta on toki suhteellinen käsitys ja jos käsissä on yksi viiden kilon pikkurekku, niin sen ruokintakuluilla ei ole samaa merkitystä kuin kymmenien huomattavasti isompien koirien omistajilla. Ruokinnan toimivuus ja helppous on silloin tärkeimmässä merkityksessä.
Usein sanotaan, että koiraa on totutettava ruokintaan hyvin varovasti asteittain muuttaen viikkojen ajan. Minä en ole koskaan nähnyt, että koiralla kestäisi noin kauan tottua koiralle sopivaan ruokaan. Muutos vie maksimissaan kolme päivää, joista yksi on paastopäivä ja jos koira ei ole tottunut uuteen ruokintaan viikossa, niin ruoka ei sovi sille. Toki koiran elimistö tottuu käytännössä mihin tahansa jos vaihtoehtona on laihtua ja kuihtua pois, mutta se ei ole merkki toimivuudesta. Se kertoo vain koiran kyvystä sopeutua.
Kallis on aina kallis, eikä enemmän ole koskaan vähemmän
Toki sopeutumisvauhti riippuu useammastakin tekijästä. Jos koiran ruuassa ei ole koskaan ollut vaihtelua, niin herkkyys reagoida mihin tahansa muutokseen on matalampi. Siksi koiran kuppiin on syytä laittaa aina ihmisten ruuanloppuja, vaikka eläin olisikin pelkällä kuivamuonalla. Jossain vaiheessa on joko pakko vaihtaa merkkiä, omistaja haluaa vaihtaa merkkiä tai ruuan reseptiikka vaihtuu varoittamatta – jos koira on jo tottunut vaihteluun edes pienissä määrin, niin muutos tapahtuu paljon kivuttomammin ja vähemmällä ripulin moppaamisella.
Ruokintakertojen määrä on toinen vaikuttava tekijä. Kahdella ruokinnalla olevat näyttäisivät reagoivan huomattavasti herkemmin muutoksiine15 kg, . Tämä johtunee ruuansulatusjärjestelmän jatkuvasta kuormittamisesta, jolloin sillä ei ole mahdollista eikä aikaa reagoida mitenkään mihinkään muutoksiin.
Omakohtaisten kokemusten mukaan yksi muutos on… jos ei aivan mahdoton, niin huomattavan vaikea. Se on siirtää liikkuva koira lihapohjaisesta ruokinnasta takaisin pelkälle kuivamuonalle. Se ei vaan onnistu ilman laihtumista, lihasten menettämistä ja jatkuvaa nälkää. Jos kuivamuonien hiilihydraattien energiasta siirtyminen ravintorasvan polttamiseen vie maksimissaan kuusi viikkoa, niin koiran elimistön kääntäminen takaisin rasvalta hiilihydraateille ei onnistu edes 12 viikossa.
Laskeskelin hieman miten kuivamuonavalmistajien hokema kallis on halvempi toimii meillä aivan käytännössä. Määrät ovat omille greyhoundeille sellaisia, että ne riittävät ylläpitokaudelle ulkopuolella kovimman treeni- ja kilpailukauden pitämään koirat edes kohtuullisen kuosissa. Merkeiksi valitsin sellaiset, joiden tarvittavat annosmäärät tiedän kohtuullisen tarkkaan ja joiden kohdalla olen säännönmukaisesti kuullut mainittavan niiden tulevan käytössä edullisemmaksi korkeammasta ostohinnasta huolimatta – tai sen takia. Ravintolisiä en huomioi, koska meillä niiden käyttö on hyvin pitkälle vakioitu ruokintatavasta riippumatta. Hinnat ovat noin hintoja ja paikoin hieman yläkanttiin.
Oman perusruokinnan kulut on nopeasti laskettu:
- kuivamuona 20 €/15 kg á 200 g annos, yhteensä 30 senttiä
- liha 1,50 €/kg á 800 g, yhteensä 1,2 euro
Yhteensä 1,50 € päivässä per koira, enimmillään.
päivässä | kuukaudessa | 10 koiraa | |
---|---|---|---|
50/50-tyyli | 1,50 € | 45 € | 450 € |
RC 4800 | 3,60 € | 108 € | 1080 € |
Belcando Adult Active | 3,40 € | 102 € | 1020 € |
Acana Sport & Agility | 3,45 € | 103,50 € | 1035 € |
Jahti & Vahti Extra Energia | 1,90 € | 57 € | 570 € |
Taulukossa näkyy hyvin suoraviivaisesti miksi kallis on aina kallis. Vaikka 50/50-tyyppisellä ruokinnalla saisi kalliiden kuivamuonien kanssa kokonaiskustannuksia alas, niin ne olisivat edelleenkin kalliimpia. On koko ajan muistettava, että kun ruokinta pohjaa lihaan, niin kuivamuonavalmistajien fiktioilla lihan määrästä ei ole mitään merkitystä – liha on erikseen kupissa.
Hintavertailu ei ota myöskään kantaa siihen mitkä ovat ruokien muut ja varsinaiset vaikutukset koiraan, miten se voi. Kuivamuonissa on tuon suhteen eronsa, mutta se ero ei näy hinnassa.