Ruotsissa rata-greyhoundeille tehtiin sääntömuutos, joka sallii kiimassa olevan nartun kilpailevan. Koska organisaatiot ovat siellä hieman erilaiset kuin koto-Suomessa, ja greyhoundit pyörittävät Kennelklubin muidenkin vinttirotujen (hyvin vähäistä) ratakilpailua, niin sääntömuutos koskennee myös niitäkin. Sääntömuutos tuli ruotsalaisille yllätyksenä liittokokouksen jälkeen, joka kertoo vain ja ainoastaan länsinaapurin harrastajien aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta järjestötoimintaa kohtaan. Sääntömuutosesitykset kun ovat kiertäneet jäsenyhdistyksissä. Toisaalta, ei Suomessakaan ole täysin poikkeuksellista, että hallitukset ja parhaimmassa pahimmassa tapauksessa kokousedustajat päättävät itsenäisesti omasta äänestyskäyttäytymisestään.
Kukaan ei ilmeisesti tarkkaan tiedä mikä on ollut varsinainen syy sallia kiimaisen nartun osallistuminen kilpailuihin. Yhteen väitteeseen törmäsin, että se helpottaa kilpailubyrokratiaa, kun jää osa peruutuksista pois. Ottaen huomioon ruotsalaisen byrokratian, joka omien kokemusten mukaa perustuu ylhäältä alas tuleviin vaatimuksiin ja alhaalta ylös virtaavaan kyseenalaistamattomaan hyväksyntään (ruotsalaisissa on hyvin paljon samaa saksalaisten ja japanilaisten stereotypioiden kanssa), niin tuo on saattanutkin olla varsinainen syy. Tosin en ymmärrä miten kiimansa aloittaneen nartun poistaminen rassaa kisorganisaatiota – eikä ymmärryksen puutteeni tällä kertaa perustu tietämättömyyteen, minulla on kohtuullisen hyvä käsitys siitä mitä rutiineja tapahtuu taustalla.
Sen sijaan on esitetty kourallinen syitä miksi muutoksella ei ole merkitystä. Suurin syy on se, että Tanskassa kiimaisella nartulla kilpaileminen on sallittua eikä ongelmia ole ollut. Tanskassa on greyhoundeille käytössä yksi ainoa rata ja koirakanta on reippaasti alle Suomen. Tiettävästi siellä ei ole häntä vinossa juosseita narttuja radalla suuremmin näkynyt. Perustelu on siis enemmän kuin kevyt.
Toinen perustelu on ollut, että Irlannissakaan se ei ole kiellettyä. Säännöt eivät sitä kiellä, mutta jokainen tietää, että kiimaisella kilpaileminen on toivotonta puuhaa, eivätkä siitä kilpakumppanit ja varsinkaan vedonvälittäjät pidä. Ympäristön paine on siis rajoittava tekijä. Mutta Irlannissa on moni muukin asia toisin, eikä niitä ole Ruotsiin kopioitu, joten avoimeksi kysymykseksi jää, että miksi juuri tämä?
Yhtenä perusteluna on ollut, että kiima ei aiheuta nartulle terveydellistä riskiä ja paikalla on eläinlääkäri, joka pystyy poistamaan koiran kilpailuista.
Eläinlääkäri katsoo silmin koiran yleiskunnon sekä tassut. Se siitä. Me jokainen tiedämme kuinka luotettava moinen on. Sairaita on saatu kilpailemaan ja terveitä on merkitty sairaiksi. Been there jne. Se siitä eläinlääkäriperustelusta.
Kiima sinällään ei ole terveysriski juoksusuorituksen näkökohdasta. Valeraskailta on mennyt varpaita sekä ranteita ja perusteluna on käytetty kiiman aiheuttamaa nestekertymää ja nivelten löystymistä. Greyhoundeissa nivelten löystyminen ja sen merkitys on ikuisuuskysymys ja tutkimusarvailua löytyy suuntaan ja toiseen. Mutta jos tuota pidettäisiin riskinä kiimaa ajatellen, niin silloin pitäisi kieltää valeraskaanakin kilpailuttaminen. Suurin osa ei valeraskasta kilpailuta, taas kerran tulostason takia, ja oireilu vaihtelee yksilöittäin.
Kiiman ongelma löytyy greyhound racingin perusideasta, ja sama pätee mihin tahansa vinttikoirien juoksusuoritukseen kilpailuissa. Koirat juoksevat täysillä, toisiaan häiritsemättä. Maastokilpailuja lukuunottamatta nopein voittaa. Häiritsevä koira diskataan ja parista diskistä (säännöt vaihtelevat hieman liitoittain) koira menettää kilpailuoikeutensa ja hetken kuluttua ura loppuu. Joten mikä tahansa, joka heikentää koiran omaa suoritustasoa, vie siltä mahdollisuudet menestyä. Ja mikä tahansa, joka heikentää koiran tai koirien ajoviettiä, uhkaa koiran harrastustulevaisuutta sekä aiheuttaa selkeän turvallisuusriskin suorituksessa.
Kiima on sellainen tekijä.
Halu menestyä tai hävitä on kilpailuttajan asia, useimmille koirille moinen ei merkitse mitään, joten sillä ei ole myöskään perusteluna painoarvoa.
Sukuvietti ylittää muut vietit, joskus jopas henkiinjäämisen. En usko, että narttuja astuttaisiin radalla (tosin muutamissa roduissa en olisi niin varma siitäkään), mutta kiima nostaa niin urosten kuin muiden narttujenkin aggressiokynnystä, jolloin riski diskaukseen kasvaa. Kiimainen narttu on taasen haluton ja laiska. Sen tarve juosta kilpaa on alentunut, jolloin myös keskeytysriski nousee. Se pyrkii usein välttelemään kontakteja, jolloin se poikkeavat juoksulinjat saattavat olla riski muille, sekä sille itselleen tietysti. Osa nartuista on lisäksi aggressiivisia, varsinkin toisille nartuille puhumattakaan liian lähelle tulevista uroksista. Taas riski diskaukseen nousee. Enkä haluaisi olla sen uroksen omistaja, jonka koira joutuu seuraavassa startissa puoleksi minuutiksi haistelemaan lähtökoppiin kiimaisen nartun tuoksuja tilanteessa, jossa koiran pitäisi olla vain ja ainoastaan keskittynyt hetken päästä saapuvaan vieheeseen ja aukeavaan veräjään.
Kiimaisen nartun kilpailuttamista puoltaa siis ainoastaan kilpailuorganisaation mukavuus, sekä haluttomuus tehdä työtehtävää, joka heille kuuluu. Kiimaisen kilpailuttamista vastaan puhuu nartun ja muiden koirien turvallisuus, kilpailu-ura sekä terveys. Ihmettelen, että jollekin on tullut edes mieleen laittaa noita vaakakuppiin toisiaan vasten ja todeta, että kaikesta huolimatta kiimaisen kilpailuttaminen on haluttua ja hyväksyttyä.
Ruotsissa keskustelu aiheesta velloo, vaikka päätös on tehty. Ruotsin tavat muistaen ei kuitenkaan ole mahdotonta, että liiton hallitus ylittää liittokokouksen muuttaa päätöstä vielä kertaan tai kahteen riippuen aivan yleisen mielipiteen voimasta. Mutta aina välillä johto ei kuitenkaan piittaa yleisestä näkemyksestä, vaan päätös pysyy ja sen kanssa eletään.
Perusteluissa kiimaisten kilpailuoikeutta vastaan löytyy paikoin helmiä. Tämä on yksi sellainen:
Jag tror, om du planerar att avel med din tik, du skulle inte våga tävla henne i löp, det kan förstöra tiken, mjölk kan bli förgiftad och gå tillbaka i tiken och förstöra henne
Tämän infopläjäyksen tarjosi vanhempi kokenut kilpailuttaja ja kasvattaja. Lienee turha erikseen mainita, että tuossa ei pitänyt paikkaansa mikään.
Toisaalta, jokin aika sitten Back On Track manttelitkin olivat dopingmääräysten perusteella varoaikaluokiteltuja, eikä koiralle saa antaa fysikaalista hoitoa viikkoa ennen kilpailua. Koira ei ole myöskään saanut käydä radalla harjoittelemassa kilpailuviikolla. Tuota vastaan yo. lainaus ja toisaalta kiimaisten salliminen kilpailuissa on täysin johdonmukaista epäjohdonmukaisuudessaan.
