Ihmisillä suositellaan kilpailudieetiksi hiilihydraatteja hieman enemmän kuin proteiineja ja rasvan saantia rajoitetaan voimakkaasti. Ihmisillä tällä saavutetaan nopeampi palautuminen, lihasten kasvu ja säilyvyys sekä painokontrolli. Koira ei ole kuitenkaan ihminen.
Koiralla aineenvaihdunta toimii eri tavalla. Rasva-aineenvaihdunta on tehokkain, sitten tulee valkuaisaineenvaihdunta ja viimeisenä, voitaisiin sanoa jopa lähes tarpeettomana, sokeriaineenvaihdunta. Suurin syy tähän löytyy ruokailutottumuksista, sekä evoluutiosta. Koiraeläimet ovat lihansyöjiä, tilanteesta riippuen käy yhtä hyvin niin tuore kuin raatokin, ja niillä on lihansyöjän lyhyt ruoansulatusjärjestelmä. Suoliston pituus ei yksinkertaisesti riitä kasvispitoisen ravinnon tehokkaaseen hyödyntämiseen, ja sieltä ne hiilihydraatit saadaan. Ja jos jotain ravintoainetta ei saada suolistosta imeytettyä systeemiin, niin sitä hyödyntävää solutasolla toimivaa metaboliakaan ei tarvita.
Koirarotujen ja eri käyttätarkoitusten välillä on suuria eroja. On eri asia suunnitella sohvalla makaavan 30 kiloisen ylläpitoruokintaa, kuin samanpainoisen urheilukoiran. Urheilu- ja harrastekoirien välillä erot voivat olla myös huomattavan suuret: kun greyhoundilla painotetaan proteiiniin, niin rekikoira tarvitsee huomattavasti rasvaa selviytyäkseen suorituksestaan.
Proteiinit valokeilassa
Tehokkaan rasvan tuoma energiasisältö ei pitkälle riitä, jos ei ole paikkaa minne sitä varastoida, eli lihassoluja. Ja lihaksisto tehdään proteiinisynteesillä. Ja proteiinisynteesi ei onnistu ilman aminohappoja.
Kun ravinnossa on riittävästi valkuaista, niin elimistöllä on jatkuvasti kierrossa vapaita aminohappoja käytettäväksi lihasten ”korjaussarjana” treenin tai kilpailun jälkeisessä katabolisessa tilassa. Sokerista, eli hiilihydraateista, ei ole paljoakaan hyötyä insuliinin nostajana, jos lihassolujen korjaamiseen tarvittavat aminohapot on otettava muualta elimistöstä.
Valkuaisestakin saadaan energiaa, mutta se on energiataloudellisesti tehoton tapa sekä kuluttaa vettä sivutuotteena munuaisten poistaessa tarpeettomat aminot, eli elimistö kuivuu. Laskennallisestikin siitä saadaan vain noin puolet siitä energiamäärästä kuin samasta määrästä rasvaa.
Rasvaa toimii vähempänäkin
Se, että rasvan määrä pidetään proteiineja vähäisempänä, johtuu yhdestä syystä. Rasvassa on enemmän energiaa, kaloreita, kuin valkuaisessa. Jos rasvan määrää nostetaan, niin tämä ylijäämäenergia varastoidaan rasvasoluihin. Vaikka greyhoundilla on luontaisesti vähemmän rasvasoluja elimistössään sekä ylipäätään muita rotuja heikompi kyky rakentaa niitä (se alempi elimistön rasvaprosentti), niin silti sekin pystyy lihoamaan. Vaikka kyseessä ei olekaan samanlainen pullataikinapaisuminen kuin vaikka jollain kultaisella noutajalla, niin jo kilon ylipaino saattaa hidastaa koiraa 20-50 sadasosaa – matkana äkkiä 12 metriä.
Prosentit kohdallaan
Se, kuinka paljon valkuaista ja rasvaa pitäisi olla sprinttityypin kilpakoiran ravinnossa, riippuu auktoriteetista. Mutta nyrkkisääntönä voidaan pitää, että valkuaista kuivapainosta laskettuna pitäisi olla yli 20 prosentia ja rasvaa alle 20. Kuivamuonissa raja vedetään kuitenkin yleensä 28 % tai yli valkuaista, ja rasvaa alle 18 %, mieluiten 11-15 %. Tuoreruokkijat harvemmin laskevat prosentteja, ja he miettivätkin asiaa yksinkertaisemmin. Annetaan mahdollisimman vähärasvaista lihaa, ja joukkoon lisätään kananmunaa nostamaan valkuaista. Mikäli koira lihoaa, ruuan kokonaismäärää lasketaan, koska ruokaa on ennettu liikaa tai se on ollut liian rasvaista.
Yleisin virheluulo on, että kuivamuonan ”vahvuus”, eli sen energiasisältö sekä erittäin epätarkka käsite paremmuus, riippuu valkuaisen määrästä. Toki valkuaisestakin tulee energiaa, mutta treenari on suurissa ongelmissa, mikäli koira käyttää ruuastaan saamaansa valkuaista pääosin energiantuotantoon. Valkuaista ja sen sisältämiä aminohappoja tarvitaan yksinomaan lihaksiston korjaamiseen sekä uusien lihassolujen valmistamiseen. Ihmisurheilijoiden ravinneoppi menee tässäkin pieleen, sillä yhdelläkään ihmisurheilijalla ei ole yhtä suurta osaa ruumiin kokonaispainosta lihasta, eikä muuten koirallakaan. Niitä vapaita aminohappoja rakennustyöhön tarvitaan siis todella runsaasti. Valkuaisen määrä ruuan ”hyvyyden” mittarina on tietysti tärkeä, kunhan se on helposti hyödynnettävissä sekä aminohappokoostumukseltaan laajaa, mieluiten eläinperäisestä lähteestä ja punaista lihaa sisältävää – sehän on käytännössä ainoa järkevä kreatiinin lähde. Valkuaisen määrää mitattaessa on lisäksi muistettava, että kynnet, sulat, karvat ja luut sisältävät myös valkuaista, joka lasketaan ruuissa kokonaisvalkuaiseen, mutta se ei ole hyödynnettävissä – se on siis pelkkää ”kuollutta” painoa.
Rasvaa taasen ei haluta alas vain siksi, että siitä kertyisi läskiä. Greyhoundin täytyy saada ”käyttöenergiansa” rasvasta. Rasvassa on kuitenkin tuplasti energiaa verrattuna valkuaiseen, joten sitä on annettava vähemmän. Lisäksi sen sisältämä energia on nopeammin ja tehokkaammin hyödynnettävissä. Rasva näyttelee erittäin tärkeää roolia elimistössä, ja ilman tarvitsemiaan rasvahappoja koira kuolee. Jo pelkkä puute näkyy oireiluna, esimerkiksi ihossa ja turkissa, nopeastikin sekä suorituskyvn laskuna. Varsinkin ylirasitusoireita sekä hidasta ja puutteellista palautumista on havaittavissa. Rasvan osuuden nostaminen onkin ensimmäinen toimenpide ylirasitusongelmissa.
Kaikki muut
Hiilihydraatit ovat luonnollisesti tärkeitä, mutta eivät samalla tapaa tai samoissa määrin kuin ihmisillä. Kyseessä on enemmänkin kuidun merkityksestä, olkoonkin ettei hiilihydraattiaineenvaihdunnan merkitystä saa missään nimessä unohtaa.
Vitamiinit, hiven- ja kivennäisaineet sekä muuta ravinteet ovat tärkeitä. Useimpia niistä joudutaankin antamaan lisäravinteina, koska greyhound äärimmäisen suorituksen tekevänä urheilukoirana ei niitä yleensä saa riittävästi ravinnostaan, eikä koskaan valmisruuista.
Liha vastaan valmis
Kysymys on lähinnä ideologiasta ja treenarin omista arvostuksista sekä painotuksista. Kummallakin ruokinnalla on tehty suuria voittajia, ja kummassakin tavassa on puolensa.
On vain pakko kokeilla. Omien kokemusteni mukaan kuivamuonalla olevat kuivuvat herkemmin ja palautuvat hitaammin, joten niiden kohdalla on kiinnitettävä erittäin paljon huomiota elektrolyytteihin. Lisäksi en pidä siitä, etten pysty kontrolloimaan lihan koostumusta sekä että ne sisältävät huomattavan paljon liikaa viljaa eli hiilihydraatteja. Lihaan perustuvassa ruokinnassa oman vaivansa sekä kustannuksensa tuovat mukanaan vitamiini- sekä muut ravinnelisät, joita tarvitaan enemmän.
Eräässä tutkimuksessa greyhoundien suorituskykyä tutkittiin kahdella eri tyyppisellä kuivamuonalla: korkeammalla proteiinilla verrattuna matalampaan, samalla muutettiin hiilikydraattien määrää (Hill et al. 2001). Korkeaproteiinisena annettiin kuivamuonaa, jossa metabolisesta energiasta tuli 37 % valkuaisesta, 33 % rasvasta ja 30 % hiilihydraateista. Keskitason ruokana taasen tarjottiin metabolisesta energiasta 24 % proteiinista, 33 % rasvasta ja 43 hiilihydraateista. Tulosten perusteella greyhoundit juoksivat 500 metrillä 0,18 sekuntia (noin 2,6 m) hitaammin jos ne oli ruokittu korkealla valkuaisella. Tutkimus ei ottanut kantaa siihen, että mikä merkitys oli valkuaisen laadulla kuivamuonissa, mutta vedettiin kylläkin johtopäätös, että valkuaisen nosto lihalla ei ole hyvä idea.
(disclaimer: alkuperäinen artikkeli on kirjoitettu lähes 20 vuotta sitten ja monet painotukset, sekä tieto elimistön toiminnasta, ovat muuttuneet tuona aikana. Käytännössä kyse on juttua vahvemmasta painotuksesta nimenomaan lihan suuntaan, sekä kysymys kokonaisproteiinista ja -rasvasta; aidostihan vinteillä/greyhoundeilla kontra valjakot ei ole suurtakaa eroa ylläpitoruokinnan suhteen)