Sen jälkeen kun barffaajat kytkivät ruokintaansa termin ”luonnonmukaisuus”, niin uskomushoitajat ovat omineet kaikki raakaruokintatyylit itselleen. He tekevät karhunpalveluksen sinänsä hyvälle asialle kytkiessään säännönmukaisesti raakaruokintaan katteettomia terveyslupauksia, joita sävytetään ihmispuolen vegaani- ja elävän ravinnon teorioille. Aina, kun ”uskomusbarffaaja” siteeraa jotain aivan päätöntä teoriaa, joka ei ole tästä ajasta ja avaruudesta, niin aina lähteenä on Ulla Kivimäki ja hänen opuksensa Koiran luonnonmukainen hoito.

Olen pahoillani, mutta en edes parhaalla tahdollani kykene näkemään positiivisia asioita Kivimäen hengentuotoksesta. Jos muut saman genren kirjat ovat herättäneet ensin huvittumista ja sen jälkeen verottaneet rajusti hupenevia myötähäpeän varastoja, niin Kivimäen kirja herättää enemmän kauhua ja pelkoa; sen asiasisällössä on niin raakoja virheitä, uskomuksia ja kuvitelmia, että ne uhkaavat jo herkkäuskoisemman lukijan koiran terveyttä – jopa henkeä.

Koska joka kerta, kun joku esittää jotain päätöntä netin tutuilla ja toreilla, ja liian usein lähteeksi osoittautuu nimenomaan Koiran luonnonmukainen hoito, niin en ole aiemmin uskaltanut moiseen edes koskea. Yllätyksenä oli siis suuri, kun huomasin kirjahyllyssämme vuoden 2002 painoksen kirjasta. Kerättyäni rohkeutta hetken, avasin sen. Ensimmäisen luvun toinen kappale alleviivasi pahimmat pelkoni:

Lihansyöjillä liharuuan on kulkeuduttava lyhyessä ajassa lämpimän suoliston läpi, jotta se ei jäisi suolistoon mätänemään ja muodostaisi suolistomyrkkyjä.

Kirjan alku käsittelee koiran ruokintaa. Jos haluaa koiransa voivan hyvin ja saavan täysipainoista ravintoa, niin sen aiheen yli kannattaa hypätä. Jos pitää science fictionista, niin kirjasto on oikea paikka. Kivimäki viljelee vanhaa uskomusta, jonka mukaan villit koiraeläimet herkuttelevat pötsin sisällöllä syöden lihaksiston vain äärimmäisessä pakossa, ja ohimennen napsivat koppakuoriaisia saadakseen B₁₂-vitamiinia. Monet ns. tuoreruokien valmistajat ovat varmasti innoissaan – ei tarvitse käyttää lihaa, vaan riittää vatsalaukku, suolisto, hiukan sisäelimiä ja kasviksia; ja koirasi kiittää. Kukaan ei tietenkään hämmästy, että samat piirit arvostelevat kuivamuonia nimenomaan moisen eläinaineksen käytöstä.

Koiralla kuten ihmiselläkin on suuret valkuaisainevarastot, joten kaikkia aminohappoja ei tarvitse saada ruuasta joka päivä (s. 12).

Tiedoksi Kivimäellekin. Ne suuret varastot ovat (luuranko)lihakset, joissa on ”varastoituna” kehon proteiineista 50 prosentista jopa kahteen kolmannekseen. Mutta eivät lihakset ole mikään varastopaikka, niitä soluja tarvitaan ihan koko ajan, eikä solutason proteiinien purkamista aminohappopuutteen takia ole ennen pidetty haluttuna asiana. Verenkierrossakin olevaa vapaiden aminohappojen poolia voidaan pitää varastona, josta saadaan nopeasti tarvittavia aminohappoja eri puolelle kehoa, mutta tuo ”välivarasto” on suunnattoman pieni. Lihaksiston proteiineista syntetisoidaan ja hajotetaan prosentista kahteen joka päivä. Viikon aikana on esim. lihaksiston supistukseen käytettävistä proteiineista jopa yli puolet on hajoitettu ja korvattu uusilla. Siksi proteiineja, siis niiden sisältämiä aminohappoketjuja, on saatava ihan joka päivä ravinnosta.

Osoittaa suunnatonta välinpitämättömyyttä, tai puhdasta tietämättömyyttä, jolloin koko kirjaa ei olisi saanut edes kirjoittaa – tai julkaista – kun lohdutellaan, että välttämättömien aminohappojen puute aiheuttaa ongelmia vasta 3 – 4 viikon kuluttua. Kivimäki ei kuitenkaan vaivautunut kertomaan näistä ongelmista, joista lihaskato ja anemia ovat näkyvimmästä päästä. Omituinen suhtautuminen kirjassa, jonka kantavan ajatuksen piti olla koiran kokonaisvaltainen ja pehmeisiin arvoihin perustuva hyvinvointi.

Toisaalta, kun todetaan, että ”Soseutetut kuorettomat auringonkukan- ja seesaminsiemenet, mantelit sekä cashew- ja saksanpähkinät soveltuvat koiralle parhaiten [kasvisvalkuaisen lähteeksi] (s. 13)”, niin siinä sitä pehmeitä arvoja on riittämiin yhdeksi kerraksi. Koira ei kykene jauhettunakaan hyödyntämään tuota ”arvokasta” valkuaisainesisältöä, koska siementen ja pähkinöiden idea on selvitä ruuansulatuksesta ja levitä ympäri maan – paloinakin usein kelpaa. Lehmät sulattavat ruokansa kahteen kertaan, ja linnut popsivat kiviä tee-se-itse myllynkiviä varten kupuunsa – koirille on edelleenkin lihansyöjän lyhyt suolisto, eikä tarvittavaa entsyymitoimintaa. Suolistotukoksen riski on kylläkin realistinen, jos joku innostuu pähkinöillä ja siemenillä paikkaamaan koiransa välttämättömien aminohappojen puutetta.

Tiesittekö, että avokado sopii pennuille vieroitukseen? Minä en tiennyt, ja olisin suonut, että Kivimäkikään ei tätä tiedonmurua olisi aktiivisesti jakanut.

Aivopierut jatkuvat läpi kirjan. Nyt en enää jaksa edes kommentoida niitä. Mutta listataan muutamia päättömyyksiä:

• liiallinen lihansyönti rasittaa munuaisia (s.14)
• rasvaisen lihan syönti heikentää kivennäisten, mm. kalsiumin lisäksi valkuaisten ja vitamiinien imeytymistä
• suuret valkuaismäärät ajavat kalsiumia virtsaan
• liha ei sisällä lainkaan hiilihydraatteja, .. jotta sen [eläimen] elimistö voisi hyödyntää lihan valkuaisen
• kun liha kuumennetaan, siinä olevat entsyymit, vitamiinit ja kivennäiset tuhoutuvat kokonaan tai suurimmaksi osaksi

Mainitsinko jo, että yksikään noista väittämistä ei pidä paikkaansa?

Olen mahdottoman urakan edessä, jos aion nostaa esille kaikki kirjassa esiintyvät väärät väitteet, luulot ja kuvitelmat. Joutuisin nimittäin lainaamaan käytännössä koko kirjaa. Jopa silloin, kun faktat ovat kunnossa, niin niiden tulkinnat menevät metsikköön lujempaa kuin kaljuihin bridgestoneihin luottavan teinin corolla.

Hiilihydraatit ovat koiralle hyvä energianlähde. Niiden osuus voi olla jopa 60 % ateriasta. Koiran ruokavalion pääpaino on viljan ja vihannesten osuudessa (s.23).

Täysjyväviljasta valmistetut makaronit ja spagetit ovat huokeata ja helposti sulavaa ruokaa koiralle (s.26).

Nyt minua alkaa jo huimaamaan. Kyllä, asiat on periaatteessa noin. Muistakaapa tuo seuraavan kerran, kun koirien luonnonmukaisen ravinnon opastaja haukkuu Lupat ja samaan syssyyn kehoittaa syöttämään pötsiä, kaurapuuroa ja pastaa.

Kun hiilihydraatteja ja proteiineja syödään samalla aterialla, hiilihydraatteja pilkkovat entsyymit saavat odottaa kunnes proteiinit on pilkottu. Tänä aikana ne alkavat käydä ja jättävät haitallisia aineenvaihduntajätteitä elimistöön (s. 38).

Kiitos, nyt riitti. En kykene enempään. Oikeasti, mistä Kivimäki on ammentanut tietonsa, ja eikö hän ole vaivautunut perehtymään ruuansulatukseen ja aineenvaihduntaan pätkääkään?

Loppukirja on vastaavaa liirunlaarumia, ja se ainoastaan pahenee sitä mukaan kun edetään koirien terveyskysymyksiin, homeopatiaan, kukkaterapiaan ja muihin poppamieshoitoihin – ja sieltä löytyvät myös ne vaarallisimmat ohjeet.  Kirja Koiran luonnonmukainen hoito pitäisi sallia ainoastaan kohtuulliset perustiedot omaaville täyspäisille koiraharrastajille – ja heillekin ainoastaan varoittavana esimerkkinä. Kivimäen kirjaa ei missään nimessä kannata ostaa uutena, koska moista ammattitaidottomuutta ja vastuuttomuutta ei saa millään tavalla tukea – mutta jos siihen antikvariaatissa törmää, niin toki se kannattaa mukaan ostaa. Halvalla.

Mutta tähän homeopatian evankelistan ja aivan omanlaisensa ravitsemustieteen perustajan Ulla Kivimäen toteamukseen on hyvä lopettaa, koska se summaa kirjan ristiriitaisuudet niin mahtavalla tavalla:

On hyvä muistaa, että jokainen sairaus oli ennen parantumaton, kunnes lääketiede löysi siihen parannuskeinon.