Samaan tahtiin kun koiraharrastajat kokevat kuivamuonien aiheuttavan enemmän ongelmia kuin antavan hyötyä; samaan tahtiin kun barf koetaan liian vaikeaksi suunnitella ja toteuttaa, niin ollaan eräällä tavalla palaamassa alkupisteeseen. Yhä useampi on siirtymässä ruokintatapaan, jolla ei ole selvää auktoriteettiä, ei markkinointia, eikä minkäänlaista ohjenuoraa. Kotiruokinta saattaisi olla sopiva termi.

Osa on tai saattaa olla raakaa, mutta pyritään välttämään teollista. Jos kuivamuonia verrattaisiin valmiseineksiin ja barffia toisen äärilaidan elävään ravintoon, niin kotiruokinta on siinä jossain puolessa välissä – kuten ihmisilläkin. Hyödynnetään se, mitä käytetään ihmisille tai ostetaan koirille omat ruokatarpeensa ja valmistetaan itse. Kuten kaikissa muissakin ruokintametodeissa, niin tässäkin on omat hyötynsä ja sudenkuoppansa. Mutta koska tapa on täysin epäkaupallinen – ainakin vielä tätä kirjoitettaessa – niin se ei vielä nauti samasta painolastista kuin muut: propagandasta.

Yleisin tapa syödä

Kun susi tuli tai pakotettiin tulemaan ihmisten nuotioille lähteestä riippuen 100 000 – 50 000 vuotta sitten, niin sutta aloitettiin samalla pakottamaan uudelle evoluution tielle. Aikajakso on pitkä, mutta lajien muuttumiselle kohtuullisen lyhyt. Ihminen on muuttunut tuona aikana hieman, samaten susi.

Toki noista nuotion ympärillä pyörineistä on ulkonäöllisesti kehittynyt hyvinkin erilaisia ja täysin sudesta poikkeavia, mutta se on pelkkää pintaa. Sisuskalut eivät ole hirveästi muuttuneet. Ihmisiä on montaa eri väriä, kokoa ja näköä, mutta silti noin kuudessa miljardissa on vähemmän geneettistä vaihtelua kuin vajaassa 30 000 vuoristogorillassa.

Koiran suurimmat erot suteen löytyvät siitä, että se kykenee hieman sutta paremmin hyödyntämään sekaruokintaa. Suora seuraus siirtymisestä ihmisasutuksen piiriin. Aivan alussa susi eli liharuualla, mutta alkoi siirtymään kypsennettyyn. Sai sitä, mitä ihmisiltä jäi. Seuraavaksi oivallettiin, että maata voisi viljellä. Asutukset alkoivat olla pysyvämpiä. Susikin jäi pihapiiriin, koska karjaa piti vartioida. Ja ahneemmat naapurit ajaa pakosalle. Edelleenkin tämä domestikoitunut susi söi sitä mitä ihmisiltä jäi.

Ravinto muuttui, koska ihmiset kaupunkilaistuessaan (voi niitä pieniä perheyhteisöjäkin kutsua kaupungeiksi) muuttivat ruokatottumuksiaan. Siirryttiin käyttämään entistä enemmän viljaa. Hiilihydraatteja eläinvalkuaisen sijaan. Pysyvä asumus tarkoittaa samalle paikalle kertyviä jätteitä. Tunkioita. Nämä olivat aina nälkäisille kylärakeille kultakaivoksia. Oikeammin se tärkein ruokailupaikka.

Karsinta tuli jalostukseen mukaan, ja evoluutiota alettiin entistä vahvemmin pakottamaan ihmiselle sopivaan muottiin. Vaikka osa jalostuskarsinnasta tapahtui ihmisten toimesta, niin voitaisiin kuvitella, että tunkiot tekivät oman osansa. Jos koira ei kestänyt viljapitoista  ruokaa, niin vatsankierteissään se ei paljoa astunut. Sukua jatkoivat ne, joille jätteet ja sekaruokinta eivät aiheuttaneet ongelmia.

Tämä alku johti siihen, että suurin osa maailman koirista elää edelleen ihmisten jätteillä. Eivät kolmannen maailman kylärakit tai Kalkuttan katukoirat pääosin isoilla saaliseläimillä elä. Ne roikkuvat kaatopaikkojen lähellä. Eivät metsäsuomalaisten koiratkaan puhtaalla lihalla eläneet, vaikka metsästettiinkin. Maaseudullakin liha oli liian arvokasta koirille syötettäväksi, varmuudella kaupungeissa.

Ei tämä kehitys kuitenkaan sitä tarkoita, että koira unohti alkuperänsä. Se on edelleenkin lihansyöjä ja tarvitsee eläinperäistä ruokaa. Mutta se on mukautunut. Se ei ole kissa, joka sokeutuu jos ei saa lihasta tauriinia. Koiran voi laittaa vegaaniruualle. Oma juttunsa taasen on, että kuinka tarkoituksenmukaista se on – vilkaisu koiran suuhun kertoo mikä sen optimaalia ravintoa on.

Mukautuminen on kuitenkin vain henkiinjäämistä. Se, että koira pysyy jollain hengissä, ei tarkoita sitä, että se olisi optimaalista. Parasta mahdollista. Kotiruokinnan ongelma eräällä tavalla on siinä, että se imitoi entisaikojen tunkiota. Koiralle annetaan ihmisten ruokia, ihmisten tähteitä. Hiilihydraattimäärät ovat korkeita, rasva alhaalla ja ainoa ero kuivamuoniin on, että se ei ole teollista ja vaihtelua on enemmän. Paitsi jos perheessä syödään pääosin einesmaksalaatikkoa ja pakastepitsaa.

Kypsennys tappaa. Tai sitten ei.

Hatusta heitettynä useimmat kotiruokkijat syöttävät kypsennettyä ruokaa. Mitään tilastoja ei ole, tämä on pelkkä arvaus. Foorumeilta saa barffin tai kuivamuonien suhteen jotain osviittaa, koska kummallakin leirillä on riittävästi kannattajia. Niistä keskustellaan, ja äänessä olevia riittää. Epämääräisemmin syöttävät jotain kysyessään yleensä pyritään ohjaamaan johonkin muuhun leiriin, koska epämääräisyys pelottaa.

Barffaajat näkevät kypsennyksen mörkönä. Se denaturoi valkuaiset, katkoo rasvaketjut, hävittää vitamiinit ja tappaa entsyymit. Liiallinen kypsentäminen on toki pahasta, mutta niin kauan kun keittäminen ei tarkoita tuntitolkulla painekattilassa tai grillaamista suomalaistyypilliseen tapaan (se musta on vain ravintohiiltä), niin ei se mitään haittaa. Paikoin on jopa hyväksi.

Vitamiinien hävikki ei ole oleellista, vaan se mitä jää jäljelle. Vitamiinit ovat niin tärkeitä, että luoja, buddha tai kuka sitten olikaan, katsoi tarpeelliseksi tehdä niistä vahvoja. Sinänsä hassua, että pelätään kypsennyksen aiheuttamaa B-vitamiinien hävikkiä, mutta onneksi ei sentään pelätä D-vitamiinin puutetta pilvisellä ilmalla tai paksulla turkilla. Tai ainakaan enää ei pelätty, aikoinaan sitäkin säikyttiin.

Entsyymit ovat hauska juttu. Sanotaan, että osa on saatava ruuasta. Olen penkonut ja etsinyt, enkä ole löytänyt mitään tieteellistä perustelua väitteelle, että ruuasta saaduilla entsyymeillä olisi mitään merkitystä tai hyötyä ruuansulatukselle. En ole löytänyt edes mitään viitettä sille, että ravinnon entsyymit selviävät vatsalaukun happokylvystä.

Vaikea moisia perusteluja olisikaan löytää, sillä koko entsyymiväite on pelkkää elävän ravinnon huuhaata. Entsyymit ovat eliölajikohtaisia ja vieraassa elimistössä toisen lajin entsyymi olisi allergeeni. Lisäksi entsyymit ovat proteiineja ja syödyille proteiineille käy aina samalla tavalla: ne sulatetaan ravinnoksi.

Tähän on kyllä olemassa yksi kauniin teorian romahduttava poikkeus. Haiman entsyymit. Tuttu juttu jokaiselle haiman vajaatoiminnasta kärsivän koiran omistajalle, joka joutuu ostamaan pakastettua sian haimaa, jotta koira kykenisi pilkkomaan ruuan rasvat. Mutta sian haimassakin entsyymit kuolevat helposti, jos haimaa ei pakasteta heti teurastamolla, jos kylmäketju katkeaa tai haiman annetaan sulaa kunnolla ennen koiralle syöttämistä.

Ei ole sattumaa, että ihmiskunta alkoi kypsentämään ruokaansa. Tietysti opittiin jossain vaiheessa, että kypsennys auttaa säilymisessä, ja paistetusta lihasta saadaan sapuskaa helteelläkin vielä muutaman päivän päästä. Mutta tämä oli seuraus, ei syy. Se havaittiin vasta sen jälkeen, kun oli jo opittu grillaamaan. Paistettu vain maistuu paremmalta.

Suurin osa koirista valitsee kypsennetyn ennen raakaa. Nyt on hyvä hetki painaa mieleen tulevaa varten yksi raakaruokkijoiden pointti: elimistö tietää mitä se tarvitsee, ja ohjaa syömään jotain, joka tyydyttää tämän tarpeen – vaikkapa sitten gyproclevyä kalsiumin puutteessa.

Meillä syötetään lihat ja kananmunat raakana. Jopa osa kasviksista. Syynä ei ole mitkään terveysväitteet, vaan pelkästään halu helppouteen. jos kaupan päälle saadaan hieman luonnonmukaisuutta, niin aina parempi. Sen sijaan viljat kypsennetään, jos niitä annetaan. Tietysti. Ei ole järkeä heittää koiralle eteen kourallista ohraa tai kauraa, kun se ei niistä mitään irti saa. Eikä edes syö. Ei koira ole talitiainen.

Hyödyt ja haitat

Kotiruokinnassa on omat hyötynsä. Aivan samat kuin barffissa tai raakaruokinnassa. Tiedetään mitä annetaan. Ruokintaa saa säädettyä helposti koiran mukaan. Kun käytetään ihmispuolen tuotteita, niin on helppoa selvittää mitä ne sisältävät.

Lihoja ei tietenkään kannata ostaa lähikaupasta. Ei enää, kun kauppiaat ahneuksissaan lopettivat -50 alennukset ja siirtyivät ylipäiväisissä tavaroissa -30 tai kehnompiin alennuksiin. Koirille tarkoitetut lihat ovat hieman halvempia, mutta niiden tarkasta koostumuksesta ei tiedä edes se vanha ja kuuluisa erkkikään. Ei sen puoleen, ei sillä ole väliäkään. Niin kauan kun liha etäisesti näyttää lihalta, niin se on lihaa. Kypsentäjät huomaavat helpommin laatuvaihtelut. Keittämisen tai paistamisen haju paljastaa heti, onko joukossa enemmän lihaa kuin vatsalaukkua.

Kotiruokinnan haittana on riski eräänlaiseen yksipuolisuuteen. Koska ruoka halutaan tehdä itse, niin on helppo sortua keittelemään puuroja. Tänään kaurapuuroa, huomenna ohravelliä. Ei noissa vikaakaan ole, ja kohtuullisissa määrin sopivat hyvin lihan jatkeeksi.

Ongelmaksi muodostuu vitamiinien ja määrättyjen kivennäis- ja hivenaineiden saanti. Kun pelätään – ja toivottavasti pelätään – vitamiinien puutoksia, niin on helppo ottaa kuivamuona osaksi ruokintaa. Hyvä ratkaisu sekin, mutta jos puurot pysyvät edelleenkin osana ruokintaa, niin viljapitoisen kuivamuonan jatkaminen puhtaalla viljalla on Chris Rean sanoin road to hell. Hiilihydraatien lisääminen  on Paha Asia. Eläinvalkuaisen ja eläinrasvan lisääminen on Hyvä Asia.

Markkinat ovat täynnä yleisvitamiineja, jos ei halua annostaa kaikkea omista purkeistaan ja purnukoistaan. Vertailu ja hintatietoisuus helpottaa aina painetta lompakossa.

Kalsiumtasapaino

Lihoissa, viljoissa ja ylipäätään kotiruuassa on yksi puute. Siinä ei ole kalsiumia, joten se on pakko lisätä itse. Kalsium on ehdottoman tärkeä luustolle, eikä sen kanssa saisi siksi pihistellä. Saantisuositukset ovat tarkkoja ja mennään metabolisen painon mukaan, usein jopa yhdellä tai kahdella desimaalilla. Onneksi kalsiumin annostus ei kuitenkaan ole niin milligramman päälle. Laittaa sen verran paljon, että varmasti riittää. Koira säätelee kalsiumin imeytymistä, myös pennut, ja kiihkoilu kalsiumin yliannostuksen vaaroista on käytännössä teoreettista paniikinlietsontaa. Kalsiumin aliannostus aiheuttaa, paitsi kramppeja, osteoporoosia eli luukatoa. Siitä paskamainen vaiva, että ei varoita etukäteen. Keski-ikäiset naiset tämän tietävät.

Kalsiumlisäksi kelpaavat valmiit pillerit tai jauheet, huomattavasti halvempi maatalouden ruokintakalkki tai joka taloudesta löytyvät kananmunan kuoret. Jos kuoria antaa, niin ne kannattaa jauhaa. Silloin on edes jokin mahdollisuus, että ne sulavat. Kalsiumin lähteeksi eivät kelpaa maito ja juusto. Ehkä ihmisillä kyllä, kun riittävästi syö. Ei rekulle voi juottaa litratolkulla maitoa tai antaa kiloa reikäjuustoa.

Luvun otsikko oli hakukoneystävällinen. Ihmiset uskovat, että ravintoaineilla olisi vahvoja keskinäisiä suhteita. Ei niillä ole. Jokaista syödään omana itsenään riittäviä määriä ja se siitä.

Koira ei ole jätemylly. Koira on kierrätyskeskus.

Käytännössä kaikki ruuantähteet, jotka ihmisiltä jäävät, kelpaavat koiralle. Salaatit, kastikkeet, keitot. Ei mausteilla ja suolalla ole mitään merkitystä. Edes se sipuli ei aiheuta ongelmia. Yleensä niillä koirilla, joille on laitettu kuppiin koko ajan vähän kaikkea, kestävät myös ruuanvaihdot ongelmitta. Vatsa on eräällä tavalla oppinut tulemaan toimeen vaihtelevuuden kanssa. Mutta ruuntähteiden tulee olla osa ruokintaa, ei ruokinnan perusta.

Koiran ruoka ei saa perustua leivänkannikoihin, perunankuoriin ja jauhelihakastikkeen loppuihin. Ne ovat asioita, joilla maustetaan tai koristellaan ruoka. Toki ihmistenkin ruualla koira saattaa voida hyvin, mutta ainoastaan hiilihydraattitietoisella ravinnolla – eli vältetään hiilareita. Kotiruokinnan on täytettävä samat kriteerit kuin kaikkien muidenkin ruokintatapojen. Koiran on saatava eläinperäistä valkuaista ja eläinperäistä rasvaa, hiilihydraattien määrää on rajoitettava sekä tarjottava kaikki tarpeelliset vitamiinit ja mineraalit.

Kotiruokinnalla on mahdollisuus pienentää ruokintakuluja kohtuullisen mukavasti. Mutta sekään ei ole helppo tie, koska vaatii tekemistä. Mutta onnistuu usein samalla kun vääntää itselleen murkinaa.