Minä en tiedä koiratanssista yhtään mitään. Sillä on kuitenkin oma harrastajakuntansa, ja se on eräällä tavalla vakiinnuttanut paikkansa ikään kuin näytöslajina. Koiratanssilla on muutama etu. Se pakottaa omistajan liikkumaan, mutta ei suunnattoman raskasta. Agility vaatii huomattavasti enemmän omistajan fysiikalta. Koiralle se on puuhaa, jossa vaaditaan kontaktia ja vaikka äärimmäinen rasittavuus puuttuukin, niin koiratanssi kuitenkin edellyttää notkeutta ja liikkuvuutta. Uskon, että se on harrastusten kirjossa yksi erinomainen tapa purkaa koiran energiaa.

Mutta kuten aina kun koiralta vaaditaan eräällä tapaa ahdasta ja tiukkaa liikkumista, niin sen on oltava lihaksistoltaan kunnossa – ja liikeiden olisi oltava vaihtelevia niin laadussa, määrässä kuin suunnassakin. Kipeä koira ei tee nautittavaa suoritusta itselleen, omistajalle tai yleisölle.

Koiratanssi on kuitenkin lajina fyysisten vaatimusten suhteen sen verran hellempi, että se sopii mahtavasti vanhemmallekin koirakolle, ja oikein mietittynä ja toteutettuna sillä saadaan ylläpidettyä ja jopa parannettua liikkuvuutta vaikkapa lihas- ja nivelongelmallisille.

Videolinkki lienee usealla koiraharrastajalle tuttu. Se on toimiva esimerkki nautinnollisesta ja onnistuneesta koiratanssiesityksestä. Molemmat adjektiivit ovat siis merkityksessä yleisölle – koiralle ja omistajalle aivan yhtä nautinnollista on hieman ”kömpelömpikin” esitys. Aivan kuten omissa oloissa laulaminenkin.

Työssä ovat Carolyn Scott ja Rookie.