Vinttikoiraihmiset uskovat vakaasti, että koiria ei voi kouluttaa, koska ne menettävät kykynsä omatoimisuuteen. Ratajuoksussa tuo tarkoittaa ajamattomuutta; kouluttaminen tappaa ajovietin.

Aivan puuta heinää. Ja mihin ihmeeseen vinttikoira tarvitsee omatoimisuutta – löytääkseen kotiin kuten Lassie vai avatkaseen sämpyläpaketin kuten itävaltalainen versio Rexistä?

Olen törmännyt vastaavaan väitteeseen paimenpuolella. En tosin Suomessa, koska en tunne suomalaisia aidosti työkseen paimentavia, mutta Irlannissa kylläkin. Tosin samassa maassa uskottiin, että sheep dog ei astu greyhoundia, koska sheep dog tietää ainoastaan koska sheep dogilla on parhaat päivät – aivan kuten varpunenkaan ei astu varista.

No, tarvitseeko kysyä mistä osa greyhoundeista on saanut valkoisen collie-kauluksen perimäänsä?

Samaan ajatukseen, mutta toisinpäin, pohjaa PK-ihmisten väite, että kouluttaminen, pennun saaminen sosiaalistamista varten viimeistään 7-viikkoisena ja täydellisen katsekontaktin vaatiminen ei missään nimessä tuhoa koiralta sen kykyä omatoimisuuteen.

Tiedättekö mitä? Tuotakin on tutkittu. Toki koiramaailma on täynnä koirien käyttäytymiseen liittyviä artikkeleita, mielipiteitä, näkemyksiä ja jopa aitoja tutkimuksia, mutta siteerataan tällä kertaa Marshall-Pescinin ym. tutkimusta vuodelta 2009 otsikolla Agility and search and rescue training differently affects pet dogs’ behaviour in socio-cognitive tasks¹.

Tutkijat tiesivät, että koiran kykyyn selvitä ongelmista vaikuttaa perimän ja koulutuksen lisäksi myös sen elämänkokemus.

Tutkijat jakoivat 39 koiraa kolmeen ryhmään: 13 haku/pelastuskoiraa, 13 agilitykoiraa ja 13 kouluttamatonta perhekoiraa. Koirille annettiin kaksi tehtävää, joista toinen oli mahdoton ratkaista; avattavassa muovirasiassa oli ruokaa, toinen oli… no, mahdoton avata. Koiran käyttäytymistä testiä ja paikalla olleita omistajaa ja tutkijaa kohtaan tutkittiin.

Kun koirat saivat eteensä muovipurkin, josta ruuan sai ulos, niin harvempi hakukoira kiinnitti huomiota henkilöihin kuin agilitykoiria, vaan työskenteli purkin kanssa. Agikoirat myös katselivat vuoroperään purkkia ja omistajaa useammin kuin kotikoirat.

Kun eteen tuotiin purkki, josta ruokaa ei saanut ulos, niin sinänsä eroja kontaktinhaussa ihmiseen ei ollut eroja. Agilitykoirat kylläkin tuijottivat omistajaansa pidempään kuin haku- tai perhekoirat, ja hakukoirat haukkuivat enemmän kuin muut ryhmät. Hakukoirat vaihtelivat myös katsettaan testilaatikosta omistajaan ja takaisin useammin kuin perhekoirat, ja agilitykoirat jäivät tässä suhteessa haku- ja perhekoirien välimaastoon.

Tuosta voidaan tehdä johtopäätös, että kouluttaminen vaikuttaa koiran käyttäytymiseen. Hakukoirat työskentelevät itsenäisimmin, mutta saavat kuitenkin ohjausta ihmiseltä. Ilmaisu, eli jossain määrin turhautuminen, tapahtuu myös haukkumalla – hakukoirat on useimmiten opetettu käyttämään ääntään.

Agilitykoirat taasen kilpailevat hyvinkin pitkälle ihmisen ohjeiden mukaan. Vaikka agissa (osa) koirista esteiden nimet oppiikin, niin juoksujärjestyksen määrää ihminen. Tämä avun pyytäminen näkyi testissäkin.

Kotikoirilla kaikki riippuu täysin siitä miten arki hoituu, siksi ne sijoittuivat muutoin puoliväliin, paitsi ongelmatilanteessa. Ne eivät olleet oppineet, että ihminen ratkaisee probleemia, ja jäivät tuijottamaan purkkia.

Entä miten olisivat pärjänneet alun esimerkit, vinttarit ja paimentavat? Luultavasti vintti olisi mennyt makaamaan laatikon viereen surkean näköisenä, ja kuollut hiljaa nälkään. Tai toisena vaihtoehtona se oli todennut, että taas tällainen Gordionin solmu – ja rikkonut laatikon. Oli se avattavissa tai ei. Ja sen jälkeen poistunut paikalta kaukaisuuteen muistamatta enää koko laatikkoa.

Paimen olisi luultavasti juossut pienenpientä kehää laatikon ympärillä, ettei se vaan karkaisi. Ja kuollut jossain vaiheessa sydäriin.

1. Marshall-Pescini S, Passalacqua C, Barnard S, Valsecchi P, Prato-Previde E.: Agility and search and rescue training differently affects pet dogs’ behaviour in socio-cognitive tasks. Behav Processes. 2009 Jul;81(3):416-22. PMID: 19520242[↩]