Barf-ruokintaa harrastaneet keksivät aikoinaan, että luut ovat ravintoa koirille. Australialainen vaihtoehtoihin siirtynyt, hetken aikaa eläinlääärinäkin toiminut Ian Billinghurst jalosti sen itselleen liiketoiminnaksi ja onnistui luomaan nykyaikaisen koiranpitokulttuurin pahimman sekä laajimmalle levinneen ruokintavirheen. Tuosta johtuen meillä on markkinat luullisille jauhelihoille.

Koska on luotu kysyntä, ja sille tarjonta, niin on tarve – jota ei aina osata käyttää. Ajatellaan, että koiralle täytyy antaa ruuassa luuta – eihän sitä kotimaisetkin yritykset muuten myisi – mutta ei tiedetä paljonko annetaan.

Ongelma on perimmältään sama kuin lihassa. Ihmiset luulevat, että he tietävät mitä liha on, mutta eivät he tiedä. Siksi koko ajan kysellään monenko eläimen lihaa täytyy syöttää (tuokin barffin perintöä) tai kuinka paljon sydäntä saa syöttää (tuo johtuu siitä, että ei tiedetä sydämen olevan lihas, eli lihaa, ja on myös baffin perintöä).

Ennenkuin mietit luiden syöttämisen määriä, niin varmista, että aidosti tiedät mitä liha tarkoittaa ja mitä se on:

• Koiralle lihaa vatsan täydeltä
• Mikä on hyvä liha?
• Mikä on sisäelin?

Koska ihmisille on myyty idea luiden syöttämisestä, mutta he eivät tiedä mitä se tarkoittaa, niin myyjien vastuu lisääntyy. Myymisen lisäksi on opastettava – arvon kauppiaat, nuo eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan. Opastaminen tarkoittaa todellisten asioiden selittämistä, kuten vaikka miten ja mihin tuotetta käytetään. Opastusta ei ole virheellisten ja kuluneiden varoitusten kylväminen, kuten että ei saa sulattaa kuumassa vedessä.

Toki jos valmistajalla ei ole ollut mitään muuta ideaa tuotteen tekemiselle kuin että saatavilla on erilaisia raaka-aineita ja mitenkähän niistä saisi nyhdettyä sopivasti tulosta, niin hankalaahan se on opastaa. Varsinkin jos lopputuote ei ole toimiva tarkoituksessaan.

Ollaan tilanteessa, jossa valmistajatkin sanovat, että jotain pitäisi syöttää ja lopettavat myyntipuheensa tähän toteamukseen:

Muistathan aina että vastuu ruokinnasta on lemmikin omistajalla!

Vastuu on aika tyhjä sana, varsinkin silloin kun ensin otetaan rahat, ja sitten todetaan, että vastuu on itseasiassa maksajalla, hittoako uskoit mainoksia. Toki tuo on kaksiteräinen asia: jollain tavalla yrittäjänkin on suojattava itseään sellaisia asiakkaita kohtaan, joilla on patologinen tarve ampua itseään ensin nilkkaan ja sitten otsaan, ja olla oppimatta matkan varrella mitään. Mutta tuo suojaus ei oikeuta disinformaatioon, joka on kohtelias sana valehtelulle.

Miksi luita syötetään?

Luiden syöttämiselle koiralle on kolme yleisesti käytettyä perustelua ja syytä, funktiota:

• luut ovat ravintoa koiralle, koska sudetkin syövät (luonnollisuus)
• halutaan kalsiumia ruuasta (ruuasta saa kaiken)
• ajanviete ja hammashuolto (kotivakuutus ja pelko takuuvuokrasta)

Ihmiset muotoilevat tarpeensa usein paljon luovemmin, mutta jokainen perustelu terveillä koirilla menee aina vähintään yhteen, usein ainakin kahteen, kategoriaan.

Nyt joku toteaa, että tuossa puhutaan isoista luista ja luulliset jauhelihat ovat eri asia. Eivät ne ole eri asia. Ne ovat tismalleen sama asia. Aivan kuten palaliha ei muuta itseään ja syytä sille miksi sitä annetaan jauhamisen takia, niin luu ei muuksi muutu kun se jauhetaan sellaisenaan tai lihan joukkoon.

Toki jauhaminen poistaa ajanvietteen, mutta se ei poista kokonaan hammashuoltoa – mutta joutoaikaan keskittyminen on lillukanlehtiä. Koiran elimistölle jauhetut luut ovat tismalleen sama kuin kokonaiset – kahdella erolla:

• kokonaisista luista voi irrota isoja paloja, jotka voivat aiheuttaa ongelmia suolistossa
• jauhettua luuta on helpompi antaa päivittäin enemmän kuin isoja luita, joka aiheuttaa täysin vastaavan riskin suolistolle (hevosihmiset tietävät mistä puhutaan: hiekasta suolistossa)

Koska sudetkin syövät

Sudet eivät suuremmin syö isoja luita. Eivätkä määräänsä enempää pienempiäkään. Tuo harha syntyi noin 40 – 50 vuotta sitten kun seuratiin elämäänsä kyllästyneiden tarhasusien käyttäytymistä. Vertailu on aivan yhtä päätöntä, kuin että sanottaisiin, että ketun täytyy juosta ympyrää, koska häkkiminkki tekee sitä.

Sudet eivät suuremmin syö isojen saaliseläinten luita ruokana. Ajankuluksi niitä jyrsitään kylläkin, kun raadosta on muutoin saanut vatsa täyteteen. Se, että susi käyttää hammastikkuja ja leluja, ei tarkoita sitä, että koiran pitäisi ehdottomasti syödä isoja määriä hammastikkuja ja leluja – jos et usko, niin kysy noutajien omistajilta kuinka hyvin moinen onnistuu.

Koiraeläimistä ainoa luihin erikoistunut on hyeena – eikä se ole edes koiraeläin, vaan lähempänä kissaa.

Ruuasta saa kaiken

Ruuasta ei saa kaikkea, ainakaan riittävästi. Jotta saisi ruuasta edes hiukan kaikkea, niin koiraa pitäisi syöttää kuin luonnonmukaisia kissoja: kokonaisia hiiriä, myyriä, lintuja ja rusakoita.

Mutta luiden suhteen luonnollisuusajattelu ei ollut teoriassa aivan täysin väärässä. Kun kalsiumkarbonaatti antaa vain kalsiumia, niin luista saataisiin hiukan myös magnesiumia. Toki mukana tulee nippu muitakin hivenaineita, mutta niiden määrät ovat merkityksettömiä kokonaisuudelle – jota luonnollisten ruokkijoiden luulisi pitävän ehdottomana ohjenuoranaan.

Kaunis ajatus hajosi siihen, että määrät suhteessa muuhun ruokaan olivat älyttömät. Kun luonnollistuttiin luiden suhteen, niin hukattiin ruuan perusta.

Toinen ongelma oli se, että luut eivät olleetkaan enää luita, Luina syötettiin rustoja. Tämä kärjistyi broilerin kanssa, kun possun selkärankaa, jossa on edes jotain ravintoarvoa, alettiin luiden nimissä korvata kauloilla ja siivillä.

Paljonko on riittävästi luullista jauhelihaa?

Luulliset jauhelihat niputetaan puheissa aina samaan. Mutta ne ovat hyvin kaukana toisistaan siksi, että toisessa on enemmän luuta kuin toisessa. Tai näin pitäisi olla luiden määrässä, mutta ei ole.

Kun valmistaja sanoo, että jauhelihassa on 30 % luuta mukana, niin hän sanoo aidosti, että kolmasosa on jotain muuta kuin lihaa. Tuo on eri asia. Nyt ollaan sen valehtelemisen ydinalueella. Valmistaja haluaa kutsua mitä tahansa rustoa ja roipetta luuksi, koska ei edes itse ilkeä kutsua sitä lihaksi. Mukaan jauhettu luu toki kuulostaa mukavammalta kuin että ollaan käytetty ne viimeisetkin jätökset, joita ei voida käyttää edes broilerpulliin tai makkaroihin.

Jos lihaan on jauhettu mukaan 30 prosenttia luuta, niin siinä täytyy olla kalsiumia noin 10 prosenttia. Jos sitä on vähemmän, niin luuksi kutsuttu ei ole ollut luuta. Eikä se ole lihaa eikä elimiä. Hahmota itse mitä se voisi olla.

Asennepuolella ongelman ydin on tämä:

Kun valmistajalle luu ei sitten olekaan luuta, niin onko hänelle sitten liha ylipäätään lihaa?

Suomennetaan: ollaan paskamaisessa tilanteessa, kun täytyy miettiä, että valehteleeko valmistaja/myyjä vain vähän vai kusettaako hän kunnolla. Tästähän koiranruokien myynnissä koko ajan on kyse.

Annostus kalsiumin mukaan

Luulisia lihoja annetaan aina kalsiumin mukaan. Kaikessa teoreettisessa yksinkertaisuudessaan luullisen lihan annostus lasketaan tismalleen samoin kuin purkkikalsiumin tarve.

Jotta sen saisi laskettua, niin unohdetaan tässä vaiheessa mitä valmistaja on keksinyt luun osuudeksi ja katsotaan merkitsevä asia: kalsium. Jos tuotteessa ei ole analyysiä, joka kertoo kalsiumin määrän, niin älä osta sitä.

Jatkojalostetaan tätä hieman. Jos täysravinnoksi mainostetussa ruuassa ei mainita kuin kalsium, jos sitäkään, niin älä missään nimessä osta sitä. Valehtelusta ja huijauksesta ei kuulu palkita rahalla – onneksi suomalaisessa lihabisneksessä ei ole (tätä kirjoitettaessa) kuin yksi moinen toimija – ja hänen myyntiväitteensä ovat muutenkin… yliluonnollisia.

Sinun on pakko tietää paljonko ruuassa on kalsiumia. Jos et tiedä, niin et pysty hahmottamaan paljonko ruuasta saa kalsiumia. Tämä ei saa tulla vastaan kaupallisten toimijoiden kanssa, jotka myyvät pakattua valmista tuotetta – oikeasti, analyysi maksaa muutaman kympin, ja jos valmistaja säästää moisissa nallekarkkirahoissa, niin missä oikeasti tärkeissä asioissa hän myös säästää?

Kalsiumin määrää ei kuitenkaan tiedetä, kun kyseessä on vaikka metsästäjiltä saadut lihanroippeet tai joltain pienteurastamolta haettu satunnaiserä. Silloin joutuu itse arvaamaan. Isoissa luissa on keskimäärin/tyypillisesti alle 40 % kalsiumia, joten sen mukaan sitten laskemaan: jos (jauhe)lihassa olisi 30 % luuta, niin siitä saataisiin hiukan päälle 10 % kalsiumia – yksinkertaistaen: reipas 100 grammaa 30 % luuta sisältävää jauhelihaa vastaa ruokalusikallista kalkkia JOS se 30 % on tosiaan luuta.

Mitä on myynnissä?

Jokaisella toimijalla taitaa olla luullista lihaa myynnissä. Kaivoin kahden ison myyjän helpoimmin löydettävät tuotteet ja laitoin taulukkoon keksityt ilmoitetut luumäärät sekä paljonko analyysissä ilmoitetaan kalsiumiksi.

Laskin myös kuinka monta grammaa lihaa tarvitaan kattamaan koiran kalsiumin tarve ilman imeytymisiä. Laskettu määrä on siis eräällä tavalla laskennallinen minimi, koska taatusti kaikki kalsiumia antava ei sula.

Viimeisessä sarakkeessa on vertailu kuin monta grammaa lihaa tarvitaan, että saataisiin sama kalsiummäärä kuin mitä kalsiumkarbonaatti (yleisin ”kalkki”) antaa. Siitä voi hieman hahmottaa annostuseroja omassa ruokinnassa.

Siellä on pari Maukkaan arvoa, joihin suhtaudun skeptisesti: Maukkaan poro ja luinen kalkkuna. Ei, minulla ei ole antaa mitään faktaa epäilyilleni, mutta ne eroavat liikaa muiden vastaavista tuotteista. Ehkä Maukkaan tuottaja on ne analysoinut. Ehkä luotetaan taas teurastamon ilmoittamiin määriin, jotka eivät  aina ole oikein – kuten Musti & Mirri on ennenkin huomannut. Tai sitten ne ovat oikein, en tiedä. Mutta pointti on kuitenkin siinä, että ilmoitettuja arvoja käytetään, vaikka mietityttäisi.

 Ruokakippo

Kun luisilla lihoilla haetaan kalsium, niin laskeminen on siedettävän simppeliä.

• Koiran tarve on 0,08 g x koiran paino;  esimerkiksi 0,08 g x 20 kg = 1,6 g (0,08 g on sama asia kuin 80 mg)
• Analyysistä katsotaan, paljonko 100 grammassa on kalsiumia, esimerkiksi 2,1 g (tai prosenttia, sama asia)
• Jaetaan koiran tarve lihan antamalla kalsiumilla; esimerkiksi 1,6 / 2,1 = 0,76
• Jakolasku antaa osuuden sadasta grammasta, eli kun otetaan 0, pois, niin jäljelle jää grammat; tässä 76 g.

Jos koiran tarve on suurempi kuin lihan antama määrä, niin jakolaskun lipputulos ei annakaan nollalla antavaa lukua, vaan esimerkiksi 1,jotain. Silloin se kertoo suoraan kuinka monta sadan gramman osaa tarvitaan.

• koiran tarve olisi esimerkiksi 0,08 g x 50 kg = 4 g
• ruuassa on kalsiumia 2,1 g/100 g (tai 2,1 %, sama asia)
• koiran tarve jaettuna lihan kalsiumilla on 4 g / 2,1 g = 1,9
• tuo tarkoittaa melkein kahta 100 gramman palaa eli 190 g. 

Jos nuo tuntuvat liian hankalilta, niin voidaan mennä myös mutkan kautta

• koiran tarve on 0,08 g x 10 kg = 0,8 g
• ruuassa on kalsiumia 2,1 g/100 g
• muutetaan kalsium per grammaksi eli jaetaan sadalla; 2,1 g /100 g = 0,021 g/g
• jaetaan koiran tarve lihan antamalla kalsiumilla; esimerkiksi 0,8 g / 0,021 g = 38 g
• vastaus on suoraan koiran tarvitsemat grammat luista lihaa

Sitten on se helpoin tapa:

• katsoo em. taulukosta jonkun, jossa on suunnilleen sama kalsiummäärä (analysoitu kalsium)
• tekee kertolaskun kolmannen sarakkeen määrällä ja koiran painolla
• tulos on kuinka paljon koira tarvitsee vähintään luista lihaa
• esimerkiksi 2,1 gramman kalsiumilla ja 15 kg koiralla: 3,8 g/kgEP x 15 kg = 57 g

Annettavan lihan voi

• punnita
• jakaa puolen kilon pötkön viiteen osaan, jolloin jokainen siivu painaa 100 grammaa
• leikkiä, että desi painaa 50 grammaa

Annostus ei oikeasti ole grammapeliä. Ainoastaan laskeminen on.

Mikään noista ei huomioinut sulavuutta. Se tarkoittaa sitä, että varmuuden välttämiseksi annos pitäisi tuplata – tai ainakin antaa puolitoista kertaa enemmän. Se tarkoittaisi silloin sitä, että em. esimerkkien mukaan 2,1 % kalsiumilla olevaa luista jauhelihaa pitäisikin antaa

• 10 kg koiralle 60 – 80 grammaa (1,25 – 1,75 desiä)
• 15 kg koiralle 75 – 100 grammaa (1,5 – 2 dl)
• 20 kg koiralle 120 – 160 g (2,5 – 3 dl)
• 50 kg koiralle 300 – 400 g

Luullisen lihan ongelmat

Luullinen liha, kokoliha tai jauheliha, ei ole täysin riskitöntä. Itseasiassa useimpien eläinlääkärien raakaruokintavastaisuus, silloin kun siihen yhdistetään suolistotukokset, ovat kaikuja barffin valta-ajoilta. Ajalta, jolloin ruokinta perustui lihaisiin luihin ja määrä oli noin 60 % annoksesta, joka laskettiin prosenttiosuutena painosta. Tuossa kaavassa on enemmän virheitä kuin pelossa suolistotukoksesta.

Kun puhutaan suolistotukoksen riskistä, niin tarkoitetaan käytännössä aina kahta asiaa:

• liian suurta palaa luuta
• määrällisesti liian suurta osuutta sulamatonta ruokaa

Ensimmäinen tulee joko varastetuista, kuten joulukinkun potkaluusta, ja jälkimmäinen nykyään luullisista jauhelihoista. Väitän kuitenkin, että kun puhutaan ylipäätään liian suuresta määrästä luuta ruokana, niin useimmiten puhutaan entisajoista. Nykyään billinghurstilainen barf on vaipunut marginaaliin, joka tarkoittaa tapauskertojen romahtamista.

Luullisilla jauhelihoilla on mahdollista saada tukos aikaiseksi, mutta ei se helppoa ole. Onneksi.

Luuprosentin merkitys

Luuprosentti kertoo vain sulamattoman ruuan määrän. Kuten maissia mietitään kuivamuonissa. Se ei kerro yhtään mitään kalsiumista. Siksi luuprosenttia mietitään vain lihan laatua kuvaavana määränä. 

Siihen on olemassa helppo muistisääntö. Korkeampi prosentti tarkoittaa huonompilaatuista lihaa. Jos koko ruoka-annos antaa enemmän kalsiumia kuin mitä koira tarvitsee, niin ruoka on tuolta osin huonoa.

Jos kaipaat jotain prosenttilukua tai kalsiumin määrää, niin sitä on mahdotonta antaa.

• Jauhetuissa broilerin siivissä on vain hieman yli 1 % kalsiumia, silti ne ovat kokonaisuutena ns. 100 % luuta
• Jauhetussa kalkkunassa on 40 % luuksi kutsuttua, mutta silti kalsiumia on alle 2 %
• Porossa on 20 % luuta ja kalsium on kuitenkin yli 6 %

Itse käytän luuttoman lihan määrittelynä kalsiummäärää.

• Jos kalsiumia on enemmän kuin 500 mg/100 g (0,5 %), niin se luokitellaan luisiin lihoihin
• Jos kalsiumia on enemmän kuin 2000 mg/100 g (2 %), niin siinä on paljon luuta, eikä ruoka kelpaa kuin kalsiumlisäksi

Kempe käyttää usein lähteenään Meyerin ja Zentekin artikkelia, myös raakaruokinnassa. Samaa tekevät Kempen vaikutuspiiriin kuuluvat muutkin tuotantoeläimien ravitsemukseen koulutetut. Meyerin ja Zentekin näkemykset ovat usein täysin päteviä, mutta he eivät ole aina ajatelleet asiaa aidon ruokinnan kautta. Luun määrä on yksi sellainen.

Heidän mukaansa koiralle riittää luuta 1 g/kgEP kalsiumin saantiin, eikä 10 g/kgEP saisi ylittää. Tuota hoetaan paljon ja sama löytyy Katiskastakin. Väite pitää periaatteessa paikkaansa, mutta ongelma on siinä, että luu ei ole määritelty asia koirien ruokinnassa.

• Jos luussa on noin 37 % kalsiumia, niin gramma antaa 80 mg/kgEP tarpeella noin 4,5 kertaa yli tarpeen ja noin tupla verrattuna imeytymisvarakin huomioituna.
• Jos luuksi kutsutussa on 10 % kalsiumia, niin gramma antaa hieman yli tarpeen.
• Jos luuksi kutsutaan broilerin siipiä, niin kalsiumia ei saada yhtään.

Kaikissa noissa on erilainen määrä kalsiumia, mutta sulamattoman osuus on hyvin pitkälle sama, kun mietitään myynnissä olevia ruokia.

Suomeksi: sääntö on hyödytön, jos sitä ei voi käyttää normaalielämässä, eikä ruokinnan suunnittelussa.

• Koira painaa 30 kg ja silloin sille saisi antaa gramman luuta kiloa kohden. Jauhetussa porossa on 20 % luuta eli 20 g/100 g. Silloin tuota ei saisi antaa yli 150 grammaa, jotta luun määrä pysyisi 30 grammassa. Tuotteessa on 6,3 % kalsiumia, joten koira saisi 9450 mg kalsiumia – sen tarve NRC:n mukaan olisi 1,7 grammaa. Kalsiumin yliannos olisi yli 5 kertainen annoksesta, jossa sulamattoman määrän osuus on 30 grammaa.
• Sama 30 kg koira syö pelkkää jauhettua poroa. Vaadittavan annoksen voisi laskea energiasta, mutta koska NRC:n energiantarvetta ei voi käyttää raakaruokinnassa, niin mennään aidolla toteutuneella annoksella: 800 g. Siitä koira saisi 50 grammaa kalsiumia (lähes 30 kertainen yliannos) ja sulamaton osuus on 160 grammaa. Ollaan alle 10 g/kg säännössä, mutta silti sulamattoman määrä on sellainen, että hitaammalla suolella ja ilman kuituja saatetaan lähteä hoitamaan ummetusta, pahimmillaan jopa tukosta.

Aidosti koiralle riittää noin 0,5 grammaa aitoa luuta per painokilo ja siinä on jo imeytyminenkin mukana.

Eläinkuitu

Periaatteessa mukaan jauhettu sulamaton materiaali, rustot ja kaikki muut mitä kutsutaan luuksi, toimivat kuituna. Eivät vettä imevänä, kuten vaikka pellavansiemenrouhe, mutta kylläkin paksusuolen bakteeritoimintaan vaikuttavana. Osalle se on hyvä asia, osa sitten saa hiivaa. Muutama alkaa piereskelemään lisääntyneen bakteeritoiminnan takia. Jotakuta alkaa närästämään.

Kasvi- ja eläinkuitu toimivat eri tavalla, jos katsotaan niiden vaikutusta laboratorio-olosuhteissa. Syöjälle itselleen aidoin merkitys on nesteen säätely, joka onnistuu kasvikuiduilla, mutta ei rustoilla, jänteillä tai turkilla. Eikä se automaatio ole kasvipuolellakaan. Ei porkkanaraasteella sen kummallisempaa saada aikaiseksi kuin luisilla lihoillakaan.

Vahvin ero tulee siitä mitä bakteerikantoja elätetään. Sokerit toimivat kasvualustoina eri kannoille kuin proteiini. Hiilihydraateillakin on tosin suuret erot. Vaikka muutama alalla häärivä muuta väittää, niin aidosti meillä ei ole mitään mittaria selvittää, että kasvatetaanko hyviä vai huonoja bakteereita. Meillä ei ole edes tietoa mikä on minkäkin koiran ns. luonnollinen tai hyödyllinen fauna ja floora – vaikka muutama rahan edestä niitä väittääkin kykenevänsä säätämään.

On olemassa vain yksi tapa: kokeillaan mikä sopii koiralle.

Koirasta riippuen sulamaton määrä, on siinä mukana kalsiumia tai ei, auttaa täyttäessään suolistoa ja parhaassa tapauksessa hidastaessaan ruokasulan kulkua matkalla uloste. Osalla se pahentaa ja suoliston ollessa vakaasti sitä mieltä, että nyt käsitellään vierasesinettä, niin vauhti kiihtyy.

Ei ole olemassa oikeaa ja väärää määrää. Kalsiumin suhteen on olemassa jotkin rajat, ainakin alaraja, joita noudatetaan. Sen sijaan sen kaiken, jota luuksi kutsutaan, kokonaismäärälle ei ole olemassa mitään mitta-arvoa.

Tai on. Kun luisen lihan sulamaton osuus leikkaa ruuan määrää ja saadaan sille yksilölle liian vähän rasvaa tai proteiineja, niin liika on liikaa.

Luisten lihojen käyttö 

Luulliset lihat ovat vain kallis ja hankala tapa antaa kalsiumia, eikä niissä ole sitä kautta mitään järkeä. Ei silloin, jos mittarina käytetään

• hintaa,
• helppoutta ja
• riskien minimointia.

Mutta jos terveelle koiralle halutaan antaa luista lihaa, vaikka luonnollisuuden nimissä, tai halutaan noudattaa ajatusta ruuasta-saa-kaiken, niin toki niitä voidaan käyttää. Ei luiden ja muun sulamattoman jauhaminen ruokaan sinänsä siitä sen kummallisempaa tee – kunhan muistaa rajoitteet.

Silloin luuta sisältävää lihaa annetaan kalsiumin tarpeen mukaan ja loppuosa ruuasta täytetään luuttomalla lihalla. Jos ajattelit antavasi koko ruuan luullisena lihana, niin luovu ajatuksesta. Jos luuksi mainostetaan 30 %, niin se tarkoittaa sitä, että ruokakiposta vähintään kolmasosa on jotain muuta kuin ruuaksi kelpaavaa.

Luisten lihojen suhteen ollaan siis tilanteessa, että jotta välttäisi kalsiumpurkin, niin pakastimeen täytyy ostaa kahta lihaa ja muistaa antaa niitä eri määrät per ruokinta – ne siis loppuvat myös eri aikaan.

Luinen liha ei sinällään ole terveysriski koiralle. Edellyttäen tietysti, että annetaan maltillisia määriä, joka on vähemmän kuin tarvitsisi ruokaa. Ja kuten aina, niin tässäkin joutuu laskemaan – ei ole oikotietä onneen.