Tätä kirjoitettaessa lumi alkaa olla hävinnyt Etelä-Suomesta, vappu pukkaa päälle ja kesälajeja harrastaville koirakoille kilpailukausi alkaa olla arkipäivää. Osalle kohta, osalle ollut jo jonkin aikaa. Toivottavasti talvella tehtiin töitä peruskunnon eteen, sillä nyt alkaa olla jo liian myöhäistä.
Talvi 2011-2012 oli meille (taas) vaikea. Lunta oli niin paljon, että liikuttamaan ei päässyt tehokkaasti. Kun lunta on koirilla rintaan asti, niin juoksemista on aivan turha odottaa. Kävellään kuin sen kuuluisan köyhän talon porsaat peräkkäin polkua pitkin. Vaihteeksi kaupunkilaiset olivat juoksuttamisen suhteen etuoikeutetussa asemassa – ainakin jos olivat niin siviilirohkeita, että kävivät pimeämmällä ajalla latu-urilla juoksuttamassa.
Siviilirohkeudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta minulla ei riitä myötätuntoa latuhiihtäjiä kohtaan. Heille annetaan monopoli ulkoilureiteille, eikä muilla ole niihin asiaa. Ja jos umpihankeen erehdyt kävelemään suoran polun, niin saat laskea viidestä alaspäin ja viimeistään nollan kohdalla joku yli-innokas tekstiili-hiihtäjä kapeilla suksillaan on lykkinyt siihen ladun, jota hän pitää yksityisomaisuutenaan. Vinkki: tehkää pujottelevaa polkua, niin hiihtäjien on turha tulla parkumaan ladun tallaamisesta.
Syvä lumi on raskas kulkea. Eräällä tavalla sekin lisää voimaa ja kestävyyttä, mutta ei missään nimessä nopeutta. Lisäksi se pakottaa koiran käyttämään lihasvoimaansa eräällä tavalla väärään suuntaan. Kun normaalisti juoksussa rasitus on takaraajoilla työntävää etupään hoitaessa enemmänkin ohjausta, niin lumessa asetelma muuttuu. Etupää tekee työn ja lumen aiheuttama rasitus pakottaa työntämään eteen päin. Varsinkin ojentajat ovat kovassa rasituksessa. Anaerobista suoritusta tekeville tuossa on toinenkin haittatekijä. Syvässä lumessa rämpiminen ei paranna anaerobista kuntoa – nopeutta ja räjähtävyyttä – vaan heikentää sitä. Samalla lihassolujakauma alkaa muuttumaan aerobiseen suuntaan.
Sama koskee muuten myös uimista. Uiminen ei ole hyvää eikä terveellistä liikkumista yhdellekään nopeutta käyttävälle koiralle. Se on erinomainen kuntoutustapa määrätyissä vammoissa, mutta ei missään nimessä treeniä.
Pointti on kahdessa asiassa. Ennen kuin koira voidaan viedä tällaisen talven jäljiltä fysiikkansa suhteen kilpailusuoritukseen, niin se on ensin juoksutettava kuntoon – tuon suhteen ollaan aikataulusta jäljessä ja toivonkin, että ilmaston lämpeneminen loppuu. Saataisiin takaisin ne lämpimät ja vähälumiset etelän talvet. Ennen kuin voidaan aloittaa kovempi juoksutustahti intervallityyppisillä vedoilla ja täydellä teholla, niin koira on tsekattava lihaksistonsa osalta ja varmistettava, että jumeja ja kipeytymisiä ei ole. Varsinkaan niissä ojentajissa.
Yleinen totuus on, että koira on lämmitettävä ennen kovaa suoritusta. Aivan yhtä yleinen totuus on, että se vaatii 20-30 minuuttia jatkuvaa liikkumista eri temmoilla sisältäen nopeita käännöksiä. Sekä venyttelyä. Varsinkin venyttelyä.
Kun lähdetään treeniin, niin koiraa voi huoletta lämmittää kovemmin ja pidempään. Treenissä halutaan, että koira liikkuu ja yleensä liikkuminen on pidempää kuin kisasuorituksessa. Koska huippunopeudella ei ole merkitystä, niin myöskään energiahukalla ei ole merkitystä. Mutta kun kisaolosuhteissa juostaan kelloa vastaan, niin pitkät lämmittelyt ovat puhdasta typeryyttä. Sillä ei saavuteta mitään muuta kuin verenkierron siirtämistä aerobiseen tarkoitukseen, ja jos mukaan otetaan lyhyet ns. kiihdytysjuoksut, niin myös maitohappoa jo ennen suoritusta.
Varsinkin agi-ihmisten, sekä vinttiliiton harrastajien, kannattaa huomioida tämä. Useampi suoritus, suoritusten välillä lyhyet palautukset – ei kannattaisi polttaa koiraa loppuun ennen aikojaan. Ellei sitten halua antaa tasoitusta kilpakumppaneille. Minä juoksutan omia koiriani mielelläni kovaa lämmiteltyjä vastaan.
Lämmittely kuuluukin tehdä kahdella tasolla. Ensimmäinen on koira tyhjentäminen. Uloste- ja virtsakuorma on saatava ulos – kun mennään lujaa, niin kuollut kuorma on aina hidaste. Toinen on koiran stressitason säätely, eli korvien väli. Koiraa joko kuumennetaan tai jäähdytellään. Suurin osa tarvitsee jäähdyttelyä aivoille, harvempi on niin flegmaattinen, että ne vaativat poikkeuksellisen lujaa psyykkistä kuumentamista.
On ymmärrettävä muutama asia. Ensinnäkin koira on reaktioeläin. Jos ei puhuta totaalisen liikuntakammoisista ihmisistä, niin kuinka moni saa nostettua sykkeensä sekunnissa 200:aan vain ajattelemalla, että nyt juostaan? Koira tekee tuon. Toiseksi sen verran ihmisessä on vielä eläintä, että meilläkin toimii flight or fight reaktio, jossa vapautetaan adrenaliinia ja muutamaa muuta stressihormonia, jotka mahdollistavat äkillisesti kovan suorituksen. Tuossa säätelyssä olemme kuitenkin aivan yhtä kaukana koirasta kuin rasvan hyödyntämisessäkin.
Lämmittelyä perustellaan lähes aina loukkaantumisten estämisellä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että loukkaantumisia lämmittelyllä ei estetä. Revähdykset johtuvat riittämättömästä palautumisajasta, jolloin lihasten mikrorepeämät eivät ole päässeet palautumaan. Tai sitten koiran palauttaminen on tehty kehnosti, jolloin lihasten kimmoisuus ja elastisuus on heikentynyt esim. kuona-aineiden takia.
Ruokintavirhe on myös yksi syyllinen, jolloin elimistön elektrolyyttitasot eivät ole kohdallaan. Riittämätön kunto (tai ylikunto) altistaa myös rajusti, varsinkin vietikkäillä koirilla, jotka eivät tuskasta piittaa. Koiraurheilussa nuo ovat kuitenkin enemmänkin altistavia tekijöitä ja se varsinainen kamlein selän (tai koiralla reiden, etupään tai kintereen) katkaiseva olki on kilpailualusta. Vinttikoirilla kehno ja huonosti hoidettu rata, agi-koirilla esimerkiksi liian jyrkät käännökset ja esteet.
Koiraseminaarit-blogissa oli muistiinpano Heli Hyytiäisen Koiran lihashuolto luennosta. Sivuston mukaan agilitykoirien omistajille tehdyn kyselytutkimuksen kolmasosalla oli ollut vammoja, joista lähes 2/3 oli tullut kilpailuissa. Suurimmat riskipaikat olivat olleet A-este, puomi ja hypyt. Eniten oli ollut selkä- ja olkavammoja.
Oletetaan, että esitetyt luvut pitävät paikkaansa. Se kertoo kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että agility-ratojen suunnitteluun on alettava kiinnittämään enemmän huomiota. Tuollaiset loukkaantumisluvut eivät ole hyväksyttävissä, olkoonkin, että ei tiedetä miltä aikaväliltä ne ovat ja mikä on todellinen loukkaantumisinsidenssi kilpailuissa (olisiko tässä agilitymaailmalle kehittämisen paikka, lääkärit kilpailuihin ja toimiva tilastointi?). Toiseksi, tuon tyyppisiin loukkaantumisiin ei kyetä vaikuttamaan lämmittelyllä ja venyttelyllä, mutta kylläkin koira muulla lihashuollolla ja varsinkin koiran motoriikan parantamisella.
Greyhoundeilla on jo pitkään tolkutettu vähintään 48 tunnin palautumisaikaa kilpailusuorituksesta. Toki greyhound on omalla tavallaan koiraurheilun ääripäässä, mutta sama pätee aivan kaikkiin, jotka tekevät omalle keholleen äärisuorituksen; huippunopeus ei ole oleellinen, vaan että joutuuko koira laittamaan kaiken peliin. Plus että peräkkäiset nopeat suoritukset lyhyinäkin kuormittavat enemmän kuin yksi pidempi täysivauhtinen. Ihmisillä vastaava palautumisaika on 24-48 tuntia. Mikä tekee sinun koirastasi nopeammin palautuvan?
Me kaikki olemme nähneet miten huippu-urheilijat venyttelevät, hyppivät ja juoksentelevat ennen suoritustaan. Ja varsinkin venyttelevät. Istuvat vielä hiukan enemmän laajassa haara-asennossa ja venyttelevät. Mutta oletteko huomanneet, että viimeisten 10 vuoden, ja hiukan yli, aikana huipputasolla alkulämmittelyn ja venyttelyn määrät ovat vähentyneet? Siihen on olemassa aivan pätevä syy: se ei toimi.
Koiran venyttely kuuluu peruslihashuoltoon, ja se kuuluu omistajan töihin, ei ulkopuolisen fysioterapeutin, osteopaatin, hierojan tai muun niksauttajan 50 euron kertaveloituksen hintaan. Koira mennään kevyesti läpi illalla kilpailujen jälkeen, jotta löydetään mahdolliset akuutit, mutta viiveellä oireilevat vammat. Seuraavana päivänä tehdään sama uudestaan ja jos kisat ovat olleet vaikkapa sunnuntaina, niin aikaisintaan keskiviikkona käydään toden teolla töihin.
Monet venyttelevät koiransa ennen suoritusta, niin myös mekin. Perusideana on venyttää lihassolut niiden ääriliikkeisiin, siis eräällä tavalla herättää ne. Kaunis ajatus, mutta jos – kun – koira on terveessä kunnossa normaalilla lihastonuksella, niin venyttely viitisen minuuttia ennen suoritusta palvelee kahta asiaa: se saattaa rauhoittaa koiraa ja se varmuudella rauhoittaa omistajaa. Omistajan rauhallisuutta kun ei voida koskaan yliarvostaa; se vaikuttaa koiran suoritukseen enemmän kuin mitkään muut toimet, treeniä lukuun ottamatta.
Minua ei stressaa greyhound-kilpailuissa koiran kopittaminen normaalia kisajännitystä enempää ja sekin on vähenemään päin. Olen ollut lähtökoppien takana satoja, ellei jo tuhansia kertoja. Mutta meillä oli narttu, jonka minä vein aina starttiin ja jostain syystä se eläin aiheutti minulle stressiä. Turhan usein kilpailu meni peppulleen. Kun meillä vaihdettiin handleria, enkä minä enää koskenut koko eläimeen kisojen aikana, niin koiran suoritustaso nousi aivan uudelle tasolle. Vuoden Narttuhan siitä leivottiin, pelkästään sillä, että hihnan ylempi pää vaihdettiin.
Kun koiraa venytellään ennen suoritusta, niin kaksi asiaa on taas muistettava – nyrkkisääntöinä ainakin.
- Jokainen venytys, joka ylittää seitsemän sekuntia, on turhaa. Venymistä ei enää 5-7 sekunnin jälkeen tapahdu, ja se muuttuu staattiseksi.
- Venytys aikaisemmin kuin 10 minuuttia ennen suoritusta on turhaa. Lihakset ”palautuvat” normitilaansa.
Hieman yli 2700 juoksijaa jaettiin kahteen ryhmään ja seurattiin miten venyttely vaikuttaa loukkaantumisherkkyyteen. Venyttelyyn uhrattiin 3-5 minuuttia ja se tehtiin juuri ennen juoksemista. Tutkimuksessa havaittiin, että venyttely ei vaikuttanut loukkaantumisiin, eikä eroja ollut sukupuolten välillä eikä juoksumatkalla (Pereles ym. 2011[ref]Daniel Pereles, Alan Roth, Darby Thompson: The impact of a pre-run stretch on the risk of injury in runners. 2011 Annual Meeting Paper Presentations, Sports Medicine/Arthroscopy 6: Leg, Ankle, and Arthroscopy February 18, 2011 AAOS[/ref]). Sen sijaan loukkaantumisriskiin vaikutti ylipäätään pidempi matka, korkeampi paino (BMI), korkeampi ikä, edeltävän neljän kuukauden aikana ollut loukkaantuminen sekä venyttely- ja verryttelytavan muutos.
Paino loukkaantumisriskiä nostavan ei ollut yllättävä, sillä juoksija kantaa painoaan jalkojensa päällä. Jättirotujen omistajien kannattaa muistaa tämä. Myöskään ikääntyminen riskiä lisäävänä ei ole yllätys, sillä vanhemmiten elimistön kyky korjata ja kestää heikentyy. Tämäkin kannattaa muistaa, kun joku seuraavan kerran kertoo että kyllä meidän 8v jaksaa kun se on niin iloinenkin vielä.
Vammahistoriakaan ei ollut yllättävä löydös. Jos toipuminen ei ole valmis, tai vamma on aiheuttanut muutoksia (vrt. revähtymän arpikudos lihaksessa), niin ei siinä paljoa venyttelyt auta. Yllättävää sen sijaan oli valmistautumisen muuttamisen vaikutus. Rutiinien muuttaminen nosti loukkaantumisriskiä. Kyse ei siis ehkä ole niinkään siinä mitä teet, vaan että teet aina samalla tavalla. Tutkimus ei ota asiaan kantaa, mutta minä näen tuossa helpostikin eräänlaisen plaseboefektin – juoksija on tehnyt asiat eri tavalla, tuntee olonsa epämukavaksi ja esim. alkaa askeltamaan eri tavalla. Mielenkiintoista kuitenkin.
Suorituksen jälkeenkin osa venyttelee ja verryttelee koiraansa. Huomattavan harva kuitenkin, sillä palauttaminen unohdetaan erittäin usein. Kun kilpailu on ohi, ja adrenaliinin jälkeinen väsymys iskee päälle, niin homma jätetään eräällä tavalla kuin puolitiehen. Käveleminen suorituksen jälkeisen lyhyen levon jälkeen aloittaa maitohapon poistamisen ja laskee muutoinkin elimistön happamuutta, joka on tapahduttava ennen kuin anabolia – kehon toipuminen ja uudelleenrakennus – voi alkaa. Aivan yhtä tärkeää on illan vapaa liikkuminen, joka entisestään tehostaa happamuuden poistoa ja lisäten samalla verenkiertoa lihaksissa – viimeistään tässä vaiheessa on otettava palautumista edistävät lisäravinteet käyttöön.
Suorituksen jälkeistä venyttelyä perustellaan usein jäykkyyden ja lihaskivun, DOMS:in, estämisellä. Viivästynyt lihaskipu johtuu aina siitä, että lihas on tehnyt työtä, johon se ei ole tottunut. Joko lihas tekee eri tavalla työtä (kuten lumessa tai uidessa) tai ei vain ole treenattu. Treenatuilla ei ole DOMS:ia lihasryhmissä, jotka ovat tehneet työtä. Cochrane katsauksen mukaan venyttäminen ei vaikuta lihaskipuun eikä jäykkyyteen ainakaan nuorilla aikuisilla (Herbert ym. 2011[ref]Robert D Herbert, Marcos de Noronha, Steven J Kamper: Stretching to prevent or reduce muscle soreness after exercise. Editorial Group: Cochrane Bone, Joint and Muscle Trauma Group 6 JUL 2011 DOI: 10.1002/14651858.CD004577.pub3[/ref]).
Tarkoittaako tämä kaikki sitten sitä, että venyttelystä ei ole hyötyä, jolloin sitä ei kannata tai tarvitse myöskään tehdä? Ei tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että venyttely (ja liioiteltu lämmittäminen) ei ole kilpailuun valmistautumista juuri ennen suoritusta. Se on lihashuoltoon ja koiran terveydentilaan liittyvä tehtävä, joka tehdään suorituspäivien välissä.
