Kymmenen vuotta sitten sain tapella kynnet verissä aiheesta onko rata-greyhoundien nopeus jalostuksesta vai treenauksesta johtuvaa. Silloin englanninvinttikoirien – niiden näyttelylinjaisten, joita myös einen halveksuvasti myös geeleiksi kutsutaan (tosin sävy on muuttunut nykyään enemmän pelkäksi substantiiviksi) – omistajat olivat vakuuttuneita, että kyllä heidän koiransa ratarassia vastaan pärjäisi. Jos vain treenattaisiin.
Minulla oli silloin avoin haaste – koira vastaan koira, molemmat laittavat 2000 markkaa pottiin ja voittaja vie kaiken. Olisi saanut valita minkä tahansa haluamansa juoksijan tallistani. Yksi otti haasteen vastaan – ja perui sen seuraavana päivänä. Oli kuulemma ollut kännissä, ei hän selvin päin geeliään ratakoiraa vastaan laittaisi.
Nykyään ei enää moisesta tarvitse tapella – hyvä niin. Sen jälkeen nousi otsikoihin ammattilaisuus ja raha. Ratatreenarit uhrasivat koiransa rahalle. Eläinsuojelullisesti hyvinkin arveluttavaa.
Sekin vääntö loppui ajan myötä, kun vanhan koulukunnan vintti-ihmiset jäivät eläkkeelle. Ratagreyhoundit juoksevat nykyään yhden kisastartin viikossa (leiriviikko on poikkeus), eikä koskaan kahta täyttä kierrosta päivässä. Vinttiliitossa vedetään iloisesti kolme kierrosta päivässä.
Ei raha ole uhka, ihan aivan muut asiat kylläkin. GRL:n skaboissa tavallisesta lähdöstä jää kympin voitolle, jos voittaa. Se siitä bisneksestä. Vinttipuolella on myös opittu, että asioita voi tehdä oikein, ja että ratapuolella myös tiedetään mitä ja miksi tehdään. Useimmat kyselijät minun kohdallani ovat nimenomaan vinttien omistajia, jotka haluavat ja välillä myös tarvitsevat tietoa. Koska oma kasvattaja ja henkieläinlääkäri eivät sitä kykene antamaan.
Itse asiassa maailma on ollut jo pitkään rauhallinen. Joskus tulee – lähinnä ystävällismielisiä – vääntöjä siitä, että ovatko greyhoundit typeriä, koska jahtaavat ovaalilla muovipussia. Ehkä tulenarin kysymys (edelleen) on maastojuoksut, niiden rasittavuus sekä ratojen turvallisuus. Mutta 2010 kesällä – muistaakseni Tampereella – ainakin yhdet maastokisat olivat loukkaantumisten osalta niin suuri katastrofi, että jopa vinttiporukoissa alettiin kysellä tärkeitä kysymyksiä ratojen suunnittelusta ja niiden turvallisuudesta koirille. Kun hitaammat koirat loukkaantuvat vakavasti, niin kukaan ei enää muista, tai halua, kyseenalaistaa ratagreyhoundien kykyä juosta maastokisoja.
Vanhat vastakkainasettelut ovat siis katoavaa kansanperinnettä.
Tai niin ainakin luulin. Kunnes eräässä foorumikeskustelussa tehtiin aikahyppy menneisyyteen, iloiselle 90-luvulle, ja vieläkin kauemmas.
Ketjussa kyseltiin perusasioita vinttikoirista. Joku oli innostunut rotutyypistä, ja oli alkanut penkomaan perusjuttuja. Ja kuten aina, niin jossain vaiheessa lipsahdettiin sivuraiteille – ja oli aika ottaa mukava asento sekä pussillinen popcorneja. Hupia lauantai-illaksi.
Ketjua on siivottu, ja ainosataan oleelliset kohdat lainattu. Joukossa oli nimittäin huomattavan paljon asiallisia, tolkun ihmisten kirjoittamia kommentteja – mutta eiväthän ne ole mielenkiintoisia. Draama on.
-:
Ajatellaan, että olen ostamassa vinttikoiran, mikä rotu minulle sopisi parhaiten?
-Asun omakotitalossa taajamassa, ei pieniä lapsia
-Iso aidattu piha jossa voi spurttailla muiden koirien kanssa päivittäin
-Hihnalenkeille pääsee kaksi kertaa päivässä, toinen lenkki 1km ja toinen pidempi, 4-8km
-Näyttelyt sekä rata-/maastojuoksu kiinnostavat
-Koolla ei väliä, turkki ei mielellään kovin pitkä
Vinttikoirillahan on ihan mukavasti metsästys-/saalistusviettiä, mutta onko mahdollisuus opettaa vinttari olemaan vapaana esimerkiksi metsässä niin, ettei se lähde kaiken perään?
Jagster:
Älä ota turkkirotua, koska siinä hommassa palaa hermot. Mutta suoraan sanottuna… sinun pitäisi vähän niin kuin valita – on hiukan hankalaa saada tolkun koiraa näyttelyyn JA juoksemiseen. Jommasta kummasta on pakko joustaa. Käytännössä ainoat kunnolla radalla toimivat, ja että löytyy myös kisakumppaneita, ovat whippet ja greyhound. Vipukalla voi sitten tuurilla pärjätä näyttelyissäkin, mutta greyhoundilla aivan toivotonta. Greyhoundin kanssa saa sitten unohtaa maastotkin.
Toki muillakin roduilla mennään vieheen perässä, mutta se on radalla turhan usein säälittävää pelleilyä, jossa omistajat ovat tekemisistään vielä enemmän pihalla kuin koirat. Mutta jos sellaiset pikkujutut kuin diskit ja epäluotettavuus suorituksessa eivät ole sinulle oleellisia, niin silloinhan mikä tahansa käy. Paitsi näyttelylinjainen englanninvinttikoira, niille ei löydy juoksukaveria.
Rata ja maasto eivät yleensä sovi yhteen, jos aiot olla vähänkään tavoitteellinen. Mutta jos menestys ei kiinnosta, ja kisaat sen pari kertaa kaudessa, niin taaskaan rotu ei ole merkityksellinen.
Maastoissa juoksee kohtuullisesti useampi rotu kuin radalla, koska se ei ole koiran vietille yhtä vaativa. Joku unkarinvinttikoira voisi olla sopiva, mutta niitäkään ei ole turhan montaa – mutta osaan niistä on, tuonneissa, on takuuvarmasti ängetty greyhoundia, niin niillä saattaisi onnistua radallakin, mutta taasen: kisakaverien puute.
Whippet saattaisi siis olla lähimpänä toivomaasi multipurposea – mutta tähdennän vieläkin, jos menestyä haluat, niin näyttelylinjat menevät harvoin yhteen juoksijoiden kanssa.
Juokseminen perustuu ajoviettiin. Jos koirasta onnistutaan tappamaan ajovietti – joko tekemällä tai kuten suurimmassa osassa vinttirotuja: jalostamalla – niin se ei toimi radalla. Joten vastaus kysymykseesi on, että kyllä, osasta vinttareista ajovietin saa kouluttamalla sen verran piiloon, että eivät lähde elävän perään – eivät ne siinä vaiheessa kulje radalla tai maastossa muovipussinkaan perässä. Mutta jos koiralla on riittävän kova vietti, niin ei sitä tukahdettua saa, eli lähtee perään. No big deal – ei se kauaksi mene, ja palaa äkkiä takaisin. Siksi toiseksi, lähtee se naapurin tipsukin elävän perään…
Muutoin luettelit normaalin koiranpideon edellytykset hieman rauhallisemmalle rodulle, joten sinulle sopii aika monikin rotu.
heinä:
borzoi
Jagster:
”-Koolla ei väliä, turkki ei mielellään kovin pitkä ”
Eipä käy venakko.
”rata-/maastojuoksu kiinnostavat”
Eipä käy venakko 😉
–:
Jagster, ehkä sun on parempi keskittyä siihen sun koiries ammattimaiseen juoksuttamiseen ja jättää meidän vinttariHARRASTAJIEN juttelemaan mukavia.
Vinttikoirajuoksut ja rahahan tunnetusti tekee yhtä hyvää jälkeä kuin näyttelyissäramppaajat. Koira ja raha ei kuulu yhteen.
Jos afgaani metsästää rusakon, se on lähempänä lajityypillistä käyttäytymistä kuin grey joka juoksee radalla. Että loppuu se fanaattinen huutelu. Suomessa ei ole rahoittajia ammattimaiselle koirajuoksuttamiselle ja hyvä niin, oikeasti! Sillä ei saataisi mitään hyvää aikaan, luultavasti muutama fanaatikko ja pirusti rikkinäisiä ja arveluttavasti pidettyjä koiria.
Minna T:
En ole lukenut kuin puolittain mitä kaikkea tässä ketjussa jauhetaan, mutta tuohon — kirjoitteluun puutun sitten samantien. Nyt menee Ot:ksi, valitan.
Kasvatan itse greyhoundeja ja asun saman katon alla Jagsterin kanssa. Kukaan tuulella käyvä ei jauha paskaa arveluttavasta koiranpidosta ja suomessa tapahtuvasta ammattimaisesta koirien juoksuttamisesta. Se, että asiat tehdään oikein eikä typeryyden takia juoksuteta vinttejä rikki, ei ole vielä ammattimaista. Täällä on taas hieno soittaa turpaa miten vakavissaan ja ”ammattimaisesti” grey-porukat treenaa ja juoksuttaa koiriaan vain ja ainoastaan rahan takia. Meidän kilpaileva kanta on noin 100 koiraa vuodessa, palkintorahat tulevat sponsoreista ja ne tosiaan jaetaan kilpailijoille ei kerhojen tai rotujärjestöjen taskuun. Olen muutamissa liiton kisoissa käynyt ja nähnyt millä pieteetillä nämä harrastavat vintinomistajat pitävät koiriaan ja hoitavat palauttelut ja lämmittelyt. Eihän niitä tartte tehdä ammattimaisesti kun vaan harrastellaan. Sitten nämä samat perseenreiät pistävät sähköpostia tolle meidän isännälle, että mitä nyt tehdään kun koira vaan juo ja kusee, ja tätä on riittänyt kolme päivää. Sori tämä paskantaminen, mutta valitettavasti niin monta kertaa tietämätön harrastaja joka ei halua tehdä kilpailuttamista vakavasti syyllistyy nimenomaan ARVELUTTAVAAN KOIRANPITOON.
Ainut asia mistä — oli oikeassa on, että Suomesta ei löydy rahoittajaa täysimittaiseen veikkaus ja ammattikennel- toimintaa. Ja tosiaan hyvä niin. Jos jotakuta vielä epäilyttää tämä meidän perheen ammattimaisuus, tervetuloa laskemaan puikot tuolta sohvilta… juu meillä ei ole kenneltiloja 🙂 Niin tuosta lajityypillisyydestä: Yhtä laitonta se affen jäniksen jahtaaminen metsässä on kun greykin. Grey vaan yleensä saa sen kiinni. Samaa riepua ne radalla sitten ajaa…jos ajaa.
